Elvis Presley: Christmas Album, 1957

Joulu ja rockin Kuningas kohtasivat ensi kertaa jo vuonna 1957. Muutaman klassikon lisäksi tapaus loi standardin, jota lukemattomat bändit ja artistit ovat käyttäneet sittemmin.

Lou Reed: Berlin, 1973

Kuinka Lou Reed munasi kaiken julkaisemalla väärän levyn, josta kuitenkin aikojen saatossa kehkeytyi suoranainen klassikko.

Japan: Quiet Life, 1979

Tämä on tarina David Sylvainin uudesta visiosta ja siitä syntyneestä Quiet Life -albumista.

Anathema: Judgement, 1999

Kiirastulesta kasvoi uran merkkipaalu, kun metalli vaihtui post rockin maalailuun.

Kauko Röyhkä & Narttu: Steppaillen, 1980

Kauko Röyhkä osui Narttunsa kanssa ensimmäisellä yrityksellä suoraan kultasuoneen – ja kansakunnan hermopisteeseen.

Neil Young & The Crazy Horse – Ragged Glory, 1990

Neil Young ja The Crazy Horse löysivät jälleen toisensa ja lopputulos olikin sitten kitararockin historiaa.

Presidents of the United States of America: II (1996)

Grungen jälkilöylyissä menestystutkassa välähtäneen orkesterin toinen täyspitkä paljastui ajattomien powerpop-helmien aarreapajaksi.

Slayer: Seasons in the Abyss (1990)

Suurmiehen edesmenon kunniaksi nostettakoon esiin hänen uransa suurin uroteko.

The Smashing Pumpkins: Mellon Collie and the Infinite Sadness

Mielikuvien ja ulkomusiikillisten asioiden vaikutusta musiikissa ei sovi vähätellä. Juuri tämän takia on harmi, että digitaalisuuden myötä muusikoista uhkaa tulla vain kasvottomia hahmoja ja albumeista pelkkää audiota. Toista se oli silloin, kun minä olin nuori. Tämä on tarina suhteestani The Smashing Pumpkinsin vuonna 1995 ilmestyneeseen tupla-albumiin Mellon Collie and the Infinite Sadness.

Kun suomennokset taistelivat - Stones vs. Beatles

Stonesia ja Beatlesin jäsenten soolotuotantoa on suomennettu vuosien saatossa lukemattomasti, nyt kokoomat asetetaan samalle molskille.

Kent: Isola, 1997

Röyhkeän hittibiisin lisäksi levyllä kiehuu mestariteoksen ainekset.

Akron/Family: Love Is Simple, 2007

Kokeellisista levyistään tunnetun yhtyeen paras tuotos on se vähiten outo ja lähinnä menneeseen kurkistava albumi.

Jethro Tull: Aqualung, 1971

Progen jättiläisen neljäs levy on vihdoin saanut ansaitsemansa uusinnan.

Queen: A Kind of Magic, 1986

Queenin uran loppupään merkkiteos toi valoa heikkojen albumien keskelle.

R. Stevie Moore: Phonography, 1976

Kotiäänitysten kuninkaan satojen julkaisujen joukossa on sekä hyviä että merkittäviä yksilöitä.

Danielson: Ships, 2006

Jeesus-hihhulin nyrjähtäneet näkemykset loivat yhden 2000-luvun indiepop-levyistä.

R.E.M.: Lifes Rich Pageant, 1986

Olipa kerran vaihtoehtobändi, joka oli vihdoin valmis tekemään rock-levyn.

Brian Wilson: Smile, 2004

Smilen ilmestyminen oli jumalaisen popin ja demonien voittamisen juhlaa.

Paul McCartney & Wings: Band on the Run, 1973

Vanhan banjosilmän sekavan soolouran tasapainoisin kokonaisuus.

Keba: Koko ajan go-go, 1987

Pelotonta romantiikkaa ja äkkiväärää fyysisyyttä suomenkielisen rockin kultakaudelta.

Gang of Four: Entertainment!, 1979

Post-punkin uranuurtajien esikoinen on hurja yhdistelmä läntisen elämänmenon kritiikkiä ja kolisevaa svengiä.

The Beach Boys: Sunflower, 1970

Kaikkien aikojen popalbumin tekijä ei ollut kovin erityinen albumikokonaisuuksien tekijä.

Queensrÿche: Operation: Mindcrime, 1988

Queensrÿche siirtyi kiinnostavasta bonusaktista ykkösluokkaan tekemällä progressiivisen metallin suurteoksen.

Mercury Rev: Deserter's Songs, 1998

Mercury Rev saa kiittää klassikostaan paitsi itseään, myös lukuisia yhteistyökumppaneitaan.

Bill Hicks: Rant in E-Minor, 1997

Kuolemattoman maineen saavuttaneen stand-up -saarnaajan ulosanti kuulostaa hyvältä musiikilta, mutta on enemmän.

NoMeansNo: Wrong, 1989

Musiikillisten elementtien sekasikiö kestää aikaa ja kulutusta.

Fusion Orchestra: Skeleton In Armour, 1973

Skeleton In Armour on kertomus paitsi lahjakkaan yhtyeen ainokaiseksi jäävästä levystä, myös peilikuva aikakaudesta, jonka teemat ovat ajankohtaisempia kuin koskaan.

Simon & Garfunkel: Bridge Over Troubled Water, 1970

Hajoamiseen johtaneet erimielisyydet eivät vähentäneet duon taiteellista kunnianhimoa, vaan he tarjosivat muutakin kuin täydellistä popmusiikkia.

Abba: The Visitors, 1981

1900-luvun merkittävimpiin popakteihin lukeutuvien ruotsalaisten viimeinen albumi on synteesi heidän uransa suurtöistä sekä avaus kohti uutta.

Sally Oldfield: Easy, 1979

Veljensä kanssa hedelmällistä yhteistyötä tehnyt multi-instrumentalisti loi soolotuotannossaan mielenkiintoisempaa materiaalia kuin lähisukulaisensa.