Kitaristi Ritchie Blackmoresta, solisti Ian Gillanista, basisti Roger Gloverista, kosketinsoittaja Jon Lordista ja rumpali Ian Paicesta koostunut Deep Purple n Mark II -kokoonpano saattaa hyvinkin olla brittiläisen hardrockin kaikkein keskeisin edustaja. Kotimaassaan yhtye nousi albumien osalta listakärkeen vasta vuonna 1980, jolloin sen vuosien 1970 ja 1974 välillä julkaisemasta tuotannosta kasattiin 12 kappaleesta koostuva kokoelma-albumi Deepest Purple.
Harvest
Deep Purplesta ja erityisesti sen legendaarisesta Mark II-kokoonpanosta on muodostunut itselleni kenties brittiläisen hardrockin kaikkein keskeisin edustaja. Ensimmäinen hankintani yhtyeen varsin laajasta diskografiasta on alun perin vuonna 1980 ilmestynyt ja 12 kappaleesta koostuva kokoelma-albumi Deepest Purple, josta tv-markkinoinnin siivittämänä muodostui Purplen ensimmäinen kotimaassaan listakärkeen kohonnut pitkäsoitto. Se koostuu yhtyeen tuotannon 12 klassikkokappaleesta vuosien 1970 ja 1974 väliseltä ajanjaksolta.
Tiukan tusinan starttibiisinä on vuoden 1970 suuri singlemenestys, brittilistalla neljänneksi kohonnut Black Night. Samaisen vuoden kesäkuussa ilmestyneeltä Purplen lopulliselta läpimurtoalbumilta, sittemmin kiistattomaksi klassikoksi tunnustetulta pitkäsoitolta Deep Purple In Rock mukana ovat kaikkein essentiaaleimmat raidat, eli jamittelun pohjalta syntynyt, tekstissään myös useampaan rockklassikkoon viittaava avauskappale Speed King sekä kitaristi Ritchie Blackmoren ja kosketinsoittaja Jon Lordin soolotaiturointia sisältävä suurteos Child in Time, joka oli ominut inspiraatiota It's a Beautiful Day -yhtyeen kappaleesta Bombay Calling.
Vuoden 1971 heinäkuussa ilmestynyt seuraava klassikkoalbumi Fireball edustaa Purple Mark II:n tuotantoa osittain kaikkein progressiivisimmillaan. Deepest Purplelle siltä ovat valikoituneet albumin itseoikeutettu nimikappale ja toisena biisinä varsin linjakas Demon's Eye. Deepest Purplen ilmestymisen myötä viimeksi mainittu kappale sai ensijulkaisunsa Yhdysvalloissa. Fireballin jenkkiversiolla Demon's Eyen paikan oli nimittäin ottanut samaisena vuonna ilmestynyt singlehitti Strange Kind of Woman, joka sisältyy toki ansaitusti myös Deepest Purplen biisilistaan.
Maaliskuussa 1972 ilmestynyt erinomainen pitkäsoitto Machine Head syntyi irtonaisemmin kuin yksikään toinen Purplen albumeista. Deepest Purplelle mainitun pitkäsoiton seitsemästä kappaleesta ovat valikoituneet Blackmoren ja Lordin upeata sooloilua sisältävä ja Ian Gillanin tyylitajuisesti kiljuma avausraita Highway Star, legendaarisen riffin varaan rakentuva ja lyriikassaan Montreuxin kasinon palamista maan tasalle Frank Zappan ja The Mothersin konsertin aikana kuvaava Smoke on the Water sekä liveversioidensa soolo-osuuksissa joskus jopa lähes puoleen tuntiin venynyt albumin päätöskappale Space Truckin'. Alkuvuodesta 1973 ilmestyneeltä ja Deep Purple Mark II:n studioalbumien osalta siltä erää joutsenlauluksi jääneeltä pitkäsoitolta Who Do We Think We Are Deepest Purplella on mukana ainoastaan mainion riffin varaan rakentuva albumin avausraita Woman From Tokyo.
David Coverdalen ja Glen Hughesin vokalisoimalta Purple Mark III -lineupilta Deepest Purplelle ovat valikoituneet vuoden 1974 aikana ilmestyneiden albumeiden Burn ja Stormbringer suorastaan erinomaiset nimikappaleet. Niistä ensin mainitun korkeat väliosat laulaa jopa yhtyeen päävokalistiksi pyrkinyt ja aikaisemmin yhtyeessä Trapeze vaikuttanut Hughes. Deepest Purplen originaalin julkaisun 12 kappaletta sisältävät yhtyeen vuosien 1970 ja 1974 välillä julkaiseman tuotannon ytimen.
Vuonna 2010 albumista julkaistiin cd-formaatissa neljä bonuskappaletta sisältänyt versio. Sen neljästä extraraidasta Joe Southin käsialaa oleva Purplen debyyttihitti Hush oli Mark I:n, eli solisti Rod Evansin ja basisti Nick Simperin ajalta, koskettava blueskappale When a Blind Man Cries julkaistiin alun perin singleformaatissa Machine Headiltä löytyvän Never Beforen b-puolella ja Soldier of Fortune sekä You Keep on Moving ovat David Coverdalen vokalisoimia ja niistä viimeksi mainittu Tommy Bolinin kitaroima, eli se edustaa yksin Purple Mark IV:n aikakautta.
Juhlapainoksen kylkiäisenä oleva dvd sisältää 15 aikaisemmin julkaisematonta biisien videoversiota ja kosketinsoittaja Jon Lordin kommentit jokaisesta mukana olevasta kappaleesta. Ensimmäiset hankkimani Purplen viralliset studioalbumit olivat vuosina 1970 ja 1972 ilmestyneet merkkiteokset In Rock ja Machine Head.
Keikkakontekstissa tarjoutui tilaisuus tsekata bändi vasta vuonna 2007, jolloin legendaarisesta Mark II-kokoonpanosta mukana olivat keskeisiin biisintekijöihin lukeutuvat solisti Ian Gillan ja basisti Roger Glover sekä Purplen jäsenistä ainoana kaikissa yhtyeen kokoonpanoissa mukana ollut rumpali Ian Paice. Machine Headin kappaleiden osuus muodostui konsertissa merkittäväksi, sillä niistä jäivät kuulematta ainoastaan Maybe I'm a Leo sekä Never Before.
Kitaristi Ritchie Blackmoresta, solisti Ian Gillanista, basisti Roger Gloverista, kosketinsoittaja Jon Lordista ja rumpali Ian Paicesta koostunut Deep Purple n Mark II -kokoonpano saattaa hyvinkin olla brittiläisen hardrockin kaikkein keskeisin edustaja. Kotimaassaan yhtye nousi albumien osalta listakärkeen vasta vuonna 1980, jolloin sen vuosien 1970 ja 1974 välillä julkaisemasta tuotannosta kasattiin 12 kappaleesta koostuva kokoelma-albumi Deepest Purple.
