Zero Nine - Kotimaisen hardrockin kiistaton klassikkoyhtye

Zero Nine on kotimaisen hardrockin todellinen pitkän matkan kulkija. Yhtyeen ensimmäinen kokoonpano alkoi muotoutua jo vuonna 1978. Debyyttisingle oli vuorossa kahta vuotta myöhemmin ja suorastaan erinomainen esikoisalbumi Visions, Scenes and Dreams ilmestyi vuonna 1982. Suosituimmillaan Zero Nine oli 80-luvun puolivälin paikkeilla ilmestyneiden albumiensa White Lines ja Intrigue aikaan. Yhtyeen tuorein pitkäsoitto IX edustaa vuosikertaa 2009 ja lähes legendaarisimman kokoonpanonsa säilyttänyt Zero Nine on keikkaillut aivan viime aikoihin saakka.

Zero Ninen kuuluisimman kokoonpanon muodostivat solisti Keijo "Kepa" Salmirinne, kitaristit Timo Käsmä ja Martti Mäntyniemi, basisti Esa Harju, rumpali Mikko Korpela ja kosketinsoittaja Matti Murtola. Zero Ninen ensimmäinen kokoonpano näki päivänvalon vuonna 1978 ja kahta vuotta myöhemmin ilmestynyt esikoissingle Down the Line voitti Levyraadin, mikä tuli merkitsemään yhtyeelle huomattavaa näkyvyyden kasvua.

Vuonna 1982 ilmestynyt Zerojen esikoisalbumi Visions, Scenes and Dreams on edelleen varsin vakuuttavan kuuloinen debyytti. Yhtye oli soittanut esikoisensa kappaleita jo pitkään, mikä vaikutti osaltaan onnistuneeseen lopputulokseen. Albumin keskeiseen tuotantoon lukeutuvat etenkin In the Drizzlin' Rain, Who's Gonna Cry Now, I'm Streamin' Away, nimikappale Visions Scenes and Dreams sekä seesteinen päätösraita Dreamless World. Singlekappaleesta Down the Line albumilla kuullaan eri versio.

Jo samaisen vuoden aikana ehti ilmestyä Zerojen kakkosalbumi Blank Verse, jonka tuotannosta vastasi jossakin määrin Deep Purplen solistiksi ensisijaisesti identifioituva ja tuossa vaiheessa omaa Gillan-yhtyettään luotsannut Ian Gillan. Zerot ja Gillan olivat esiintyneet samalla juhannusfestivaalilla, tosin eri päivinä. Melko pian festivaalin jälkeen levy-yhtiöstä soitettiin Zero Ninen jäsenille ja kerrottiin, että Gillan voisi tuottaa yhtyeen seuraavan albumin. Juuri ylioppilaaksi kirjoittaneen Kepa Salmirinteen jatko-opiskelusuunnitelmat jäivät siihen.

Vaikkei Blank Verse edeltäjänsä tasolle ylläkään, on myös mainitulta pitkäsoitolta löydettävissä omat ehdottomat huippuhetkensä, kuten balladikaunokki Lady on the Shore, avausraita I Don't Wanna See You So Dejected sekä upean melodian kannattelema Crimson Tide. Oman tuotannon lisäksi albumilla on mukana cover Stevie Winwoodin luotsaaman Spencer Davis Groupin suurimpiin hitteihin lukeutuvasta kappaleesta Somebody Help Me.

Vuonna 1984 ilmestynyt Zerojen kolmas pitkäsoitto Headline oli yhtyeelle eräänlainen siirtymäkauden albumi. Mukana oli muutamia bändin siihenastisen tuotannon raskaimpiin lukeutuvia kappaleita, joihin lukeutuivat Magic Dream, Lyin' in the Dark sekä toinen singlebiisi Walk Away, mutta toinen nelivitosena ilmestynyt kappale Run to the Lights sisälsi tarttuvuudessaan jopa hienoisia, joskin varsin tyylitajuisia popelementtejä. Mainittu kappale sävellettiin Tukholmassa studion vierastiloissa ja nauhoitettiin jo seuraavana päivänä.

Zero Ninen lopullinen läpimurtoalbumi oli vuonna 1985 kansainvälisen Virgin Recordsin julkaisemana ilmestynyt ja TT Oksalan tuottama White Lines, jonka hittisingle oli kansainvälistä tasoa edustanut Never Stop Running. Zero Nine työsti mainitusta kappaleesta ensiksi demon TT Oksalan kanssa ja se aukaisi yhtyeelle ovet Virgin-levy-yhtiöön ja suurempi menestys sai tuulta purjeisiin. White Linesin klassikkotuotantoon lukeutuvat lisäksi etenkin albumin nimikappale sekä tyylitajuinen slovari Dream of Me. Oman tuotannon lisäksi albumi sisältää lainabiisinään Ike ja Tina Turnerin vuoden 1966 klassikkohitin River Deep Mountain High.

Ensimmäinen ja ikuisesti mieleen jäänyt muistikuva Zero Ninen live-esiintymisestä oli kevättalvella 1986 tv:ssä nähdyssä Amnesty-konsertissa, missä yhtye esitti kappaleet White Lines, River Deep Mountain High, Dream of Me sekä Never Stop Running. Heinäkuussa 1986 ilmestyneellä seuraavalla albumillaan Intrigue Zerojen sävelkynät olivat totisesti terässä. Pitkäsoitto sisältää useita klassikkotasoisia kappaleita. Sen nimiraita on pitkä ja tyylitajuisen paatoksellinen teos. Iskevästä ja ennen jotakin keikkaa takahuoneessa sävelletystä Banging on Drumsista muodostui ansaitusti albumin singlehitti ja joillekin kyseessä on jopa Zerojen levytystuotannon tärkein yksittäinen kappale.

Angel of Mercy ja Dump Me lukeutuvat niin ikään Intriguen edelleen mainiosti kulutusta kestäviin hitteihin. Jopa kaikkein suorimmille rypistyksille, kuten To the Crux ja Cut on annosteltu kaivattavaa koukukkuutta. Albumin loppupuolelle sijoitettu To the Mountain lukeutuu Zerojen todellisiin tunnuskappaleisiin ja Intriguen unohdetun klassikon tittelin ansaitsee albumin yleislinjasta raskaampaa tuotantoa edustava No Man's Land. Päätösraita Under the Freeway on sekin vähemmän tunnettu helmi ja albumin ainoa lainabiisi on legendaarisen brittirumpalin Cozy Powellin soolotuotantoon alun perin lukeutuva Na Na Naa.

Vuoden 1986 Monsters of Rockissa Tukholmassa Zero Nine soitti puolen tunnin setin ennen Def Leppardia, Scorpionsia sekä Ozzy Osbournea. Vuoden 1986 Härmärock-konsertissa Zero Nine soitti pelkästään Intriguen tuotannosta koostuneen setin. Seuraavana vuonna yhtyeellä oli vuorossa pistokeikka Lontoon kuuluisalla Marquee-clubilla ja yleisön joukossa olleen brittiläisen hardrockin klassikkoyhtyeen Uriah Heepin kitaristi Mick Box tuli kehumaan Käsmän kitaristin taitoja.

Vuonna 1988 ilmestynyt Voodoo You oli Zero Ninen selkeimmän menestyskauden viimeinen albumi. Se oli yhtyeen tuotannon raskain ja selkeistä menobiiseistä koostunut levy. Albumin kappaleista Zerojen keikkasetissä on viihtynyt pisimpään Rolling Through the Night ja muuta selkeää parhautta pitkäsoitolla edustavat Wrong Siden, Livin' on the Highwayn ja Hold Your Punchesin kaltaiset kultahiput. Kevättalvina 1987 ja 1988 järjestettiin legendaarisiksi muodostuneet Hard Rock Tourit, joilla Zero Ninen lisäksi rypistystä tarjosivat Peer Günt Kouvolasta ja Backsliders Helsingistä.



Zero Ninen tuotannon tuoreimmat albumit ovat vuosina 1996, 2004 ja 2009 ilmestyneet pitkäsoitot Freakshow, N E Files ja IX. Niistä jokaiselta on löytynyt lähes klassikkotasoista tuotantoa Zerojen keikkasettiin, kuten Tango Del Dolor Freakshowlta, Quiet Men (Shouting) N E Filesilta sekä Thunder's Calling IX:ltä. Mainiosti onnistuneesta N E Files-albumista lähtien yhtyeen basistina on vaikuttanut Esa Harjun paikan ottanut Jarski Jaakkola. Uransa aikana esimerkiksi AC/DC:tä sekä ZZ-Topia lämmitellyt Zero Nine on jälleen viime vuosina aktivoitunut keikkayhtyeenä toden teolla ja mainiota niin, sillä bändi on osoittanut olevansa mitä mainioimmassa kuosissa.

Itselleni tarjoutui tilaisuus todentaa Zero Nine keikalla viimein elokuussa 2021 Rock in the Cityssä Joensuussa ikimuistoisessa konsertissa, tosin levytysten osalta yhtyeen tuotanto on ollut diggaukseni kohteena White Lines -albumin ajoista asti. Kahdesta setistä koostuvan 45-vuotisjuhlakonserttinsa Zero Nine soittaa 16. joulukuuta 2023 Kuusamo-talossa.

Pertti Pulkkanen