TV Smith: Generation Y, 1999

Ei ole taatusti mieltä ylentävää, kun luot musiikkia vuosikymmenestä toiseen, mutta kaikkea tekemääsi verrataan nuoruutesi kaukaisiin töihin. TV Smith oli The Advertsin jäsen ja biisinkirjoittaja, eikä tuo varjo/siunaus väisty hänen päältään koskaan.

Hiljaiset Levyt

Toisen kirous on kuitenkin tunnetusti toisen siunaus, ja tietysti toisin päin. Aika kulkee eteenpäin eikä TV Smith ole luovuttanut, vaikka menneisyyttä käytetäänkin armottomana mittatikkuna. Musiikkia on julkaistu herran toimesta enemmän ja vähemmän soolona sitten The Advertsin päivien, ja tätä kirjoitettaessa 66-vuotias herra valmistautuu jo seuraavan kiertueensa riemuihin.

Pitkäsoittoja on kuluneella vuosituhannella pistetty ulos jo seitsemän, eli saman verran kuin viime vuosituhannella yhteensä, kun mukaan lasketaan kaikki bändit. Vuonna 2020 ilmestynyt Lockdown Holiday on toistaiseksi viimeisin uudesta materiaalista koostuva pitkäsoitto, joka tuskin jää kuitenkaan viimeiseksi. Eikä uralle mahdu ainuttakaan taiteellista pohjakosketusta, vaikka suurempi listamenestys onkin herraa tehokkaasti vältellyt.

Hiljaiset Levyt tekee mielenkiintoisen liikkeen, sillä alkujaan jo vuonna 1998 julkaistu Generation Y on nyt saatavilla ensi kertaa Suomessa vinyylinä. Eli kuten monet asian toteaisivat: ainoassa oikeassa formaatissa. Tämä levy on selvästi rakennettu myös juuri vinyylien (ja C-kasettien) muoto mielessä. Eli kaksi vahvaa puoliskoa, jotka alkavat ja loppuvat tavoillaan ja muodostavat yhdessä ehyen kokonaisuuden. Mittaa on se vajaa 40 minuuttia, mikä sopii ongelmitta niin vinyylin kuin kassunkin asettamiin rajoihin.

Omaa tarinaani juuri tämä kiekko viisti läheltäkin aikoinaan, tosin silloin en kuullut musiikkia hienolta vinyyliltä, vaan kulahtaneesta automankasta, joka ei taatusti tehnyt täyttä oikeutta musiikille. Eipä sen puoleen, matka festareille kaverin vanhalla ja kolisevalla autolla lisäsi taatusti tapaukseen omaa magiikkaansa. Näin jälkikäteen ymmärrän myös musiikkia minua tuolloin esitelleen henkilön kiihtymyksen aiheesta, sillä Smith oli tehnyt kaiken hartiapankilla. Ja noihin aikoihin sekin oli huomattavasti vaarallisempaa kuin nykyään, taloudellisesta kulmasta tarkasteluna siis.

Punkin ja punk rockin TV Smith on jättänyt jo aikaa sitten taakseen, mutta tällä levyllä – ja jopa edellä kuvatuissa olosuhteissa – herran karismaattisen käheä lauluääni pääsee oikeuksiinsa. Eikä kyse ole vain vanhojen muistikuvieni värittämistä fiiliksistä, koska musiikki kuulostaa tässä päivässä entistäkin laadukkaammalle, raikkaammalle ja voimakkaammalle. Tältä minusta ainakin nyt tuntuu, kun kuuntelen pitkästä aikaa albumia ja hämmästelen sen väkevän puhuttelevaa ajattomuutta.

Tyyliksi voisi sanoa rosoisen alternative rockin (joka itsessään on aivan mahdottoman väljä sanapari), jossa brittiläisyys kumisee läpi ja terää ei ole menetetty. Sävellykset ovat kautta linjan vahvoja, Smithin korostaessa melodioita olosuhteisiin nähden ovelillakin pikku siirroilla. Rajattu aika studiossa on asettanut selän seinää vasten, mutta samalla jokin vaikuttaa naksahtaneen paikoilleen ja kohdilleen. Karsitun taloudellinen muoto tuo esiin biisien tärkeimmät puolet, enkä keksi sovituspuoleltakaan valittamisen aiheita.



Olinkin iloisen yllättynyt musiikin yleisestä soundista, joka kuulostaa erittäin vähän 90-luvun lopulta ja ennemminkin ajattomalta rockilta. Mukana tullut saatekirje tekijältä itseltään valottaa albumin taustoja sekä syntyhistoriaa, jossa kaikki piti pistää purkkiin osapuilleen ensimmäisellä yrityksellä, eikä studiossa todellakaan hinkattu sataa raitaa päällekkäin – kuten jotkut tuohon aikaan tekivät.

Musiikki on siis kuosissa, mutta ehkäpä sittenkin parhaimmat terät löytyvät teksteistä. Mukana on aimo annos kitkerää, tummempaa huumoria, jonka satunnainen kuulija voi toki ohittaakin. Smith ei näet juutu alleviivauksissaan ja antaa kuulijalle runsaasti tilaa. Voitkin lukea lyriikat yhdellä, toisella ja kenties kolmannellakin tavalla, eri asioita painottaen, eikä vääriä tulkintoja tietysti ole olemassakaan.

Kunnia konkarille ja kiitokset Hiljaiset Levyt, että teitte näin hienon kulttuurityön. Ja tuli taas kerran todistettua sekin, että hyvällä musiikilla ei ole parasta ennen -päivää.

Mika Roth