Dimi Salo: SopivanlaisetMusiikin monitaitaja ja moniammattilainen kyselee kirjan ja äänilevyn kautta kysymyksiä, joihin jokaiselta saattaa löytyä vastauksia. |
Vuoden kasetit 2022/2023Tämä mammuttimainen C-kasettikooste syntyi vahingoista. Kaksi hajonnutta dekkiä hidastivat prosessia, mukaan kuului myös selittämättömiin mittasuhteisiin venynyttä saamattomuutta. Tässä ovat siis osapuilleen kaikki viimeisen vuoden aikana toimitukseen saapuneet C-kasetit, oletteko valmiit? Mukana ovat: Brutou Dou, Casual Observer, Gestapo Summer, Hasune, HOOK, Huoneen syyllisin mies, Janne Katajan hometalohelvetti, Jussi Suonikko & Manuel Meri, Kettu Kasetti, Kraus, Marcia Bassett, Motion in the Ocean, Rankka Päivä, Vuokkoset ja [Owt kri] + Pigments. |
Tottumiskysymys – Live at VuotaloKokeellisen ambientin parissa työskentelevä Tottumiskysymys on Vuotalon kulttuurikeskuksen konsertissa jälleen totaalisen oma itsensä. Ääniä rajoilta ja niiden tuolta puolen. |
Omakustannealbumit – Toukokuu 2023Toukokuun omakustannealbumeiden kooste pitää sisällään mm. suomirockin pelastajia, popin uudistajia ja kulttuurin vaalijoita. Genret sinkoilevat kuin elektronit, eikä lopputulemia pysty usein arvaamaan, mutta laatu on kautta linjan korkeaa. Mukana ovat: Amanda Aalto, IHME JA KYLLÄ, Lumottu Apina, Mystisen naaraan portti, NOOA, Tuula Kailas, Valkea ja VIERAS. |
Raskaampi albumikooste – Toukokuu 2023Toukokuun raskaammassa albumikoosteessa rysähtelee muutama hieman iäkkäämpi paukku, sekä tuoreempi materiaali. Isoa soundia pystytetään eri keinoin, asioihin haetaan rohkeasti uusia kulmia ja jos/kun pännii, niin sitä ei suotta peitellä. Mukana ovat: Abandon All, Damage SFP, Highway Queen, Leaflet, Marianas Rest, Mutautu, Of Spite ja Pressure Points. |
Black Devils & Janne Louhivuori: On The Rocks LiveBlack Devils ja Hurriganesin kitaristi Janne Louhivuori iskevät yhdessä tulta tutuista ralleista. Viime syyskuun alkupuolella On The Rocksissa äänitetty keikka keskittyy tietysti ns. olennaisiin numeroihin, mutta tilaa jää myös parille yllätykselle. |
Omakustannealbumit – Huhtikuu 2023Huhtikuun omakustannealbumikoosteessa näkyy kotimaisen musiikin runsas tarjonta. Kahdeksan erilaista, ainutlaatuista, persoonallista ja toisinaan hivenen myös kummastuttavaa albumia edustavat musiikkikenttää kattavasti. Runous nivoutuu säveliin, pelot ja haaveet heijastavat toisiaan toisistaan, toisinaan otetaan taas isommat vasarat käyttöön. Mukana ovat: Aili Järvelä, Haamusoittajat, Inke Launi, Jäkälä, MajuriBand, Markus Perttula, Tekramütisch ja Tuija Rantalainen. |
Raskaampi albumikooste – Huhtikuu 2023Huhtikuun raskaampia albumeita niputtava kooste hakee ikuisesta kaupungista rikastusta muuten kotimaiseen kattaukseen. Matka Roomasta pohjoisille rannoille voi olla pitkä, mutta toisaalta yllättävänkin lyhyt. Metallin, rockin ja moninaisten alajuonteiden seasta voi löytää vaikka mitä, niin tuttua kuin uuttakin. Mukana ovat: Dead End Finland, DreamSpy, Hanging Garden, Marco Luponero & The Loud Ones, Shores Of Null ja Wishing Well. |
Markku Touronen: Tähän asti – singlet 2007–2022Markku Touronen julkaisi vuosina 2007–2022 kymmenen singleä, joita yhdistää suomirock, suomenkielinen poprock, rautalanka sekä kaihoon kaartuva iskelmä. Kaikki rakentuu ja pohjautuu kuitenkin rockin kulmakiviin, niin asenteen kuin toteutuksenkin puolesta. |
Haraamo: AikamatkustajaHaraamon elektroninen sci-fi soundien tähtipilvi nimeltään Aikamatkustaja ilmestyi verkon puolella jo vuoden 2021 loppupuolella. Visionäärisen duon kunnianhimoinen tuotos sai viimein ihka oikean vinyylilevyn muodon, joten nyt suomielektron retroinen tulevaisuustrippi voidaan nauttia myös fyysisessä todellisuudessa. |
Eroma: Kahenlaisii kuviaEroma on kotimainen pop-artisti, joka julkaisi vuosina 2018–2022 komean ketjun sinkkuja. Kaiken tuon niputti yhteen aika tarkkaan vuosi sitten ilmestynyt Kahenlaisii kuvia -debyyttialbumi, joka kuitenkin jäi maailman kuohuissa tarpeettoman vähälle huomiolle. Desibeli.net palaa levyn maailmaan siitä julkaistun hienon nuottikirjan myötä, joka on samalla paljon enemmän kuin vain pino nuotteja. Se on upeasti kuvitettu ja rakkaudella työstetty matka yhden albumin kehitykseen, kasvuun ja syntyyn. |
Raskaampi albumikooste – Maaliskuu 2023Desibeli.net nostaa esiin kuusi kotimaista raskaampaa albumia. Mukana on paljon uutta, pitkään työstettyä Iisakinkirkkoa, sekä yksi rehti uudelleenjulkaisu. Punkista industrialiin ja rockista metalliin kuljetaan jälleen kiskot jykevästi laulaen, tuiki tärkeitä väliasemia unohtamatta. Mukana ovat: IAmber, Pääkallo, Renttu & Jämät, Saatanan kojootti, Teksti-TV 666 ja The Fair Attempts. |
Omakustannealbumit – Maaliskuu 2023Maaliskuun omakustannealbumikoosteessa kuusi kotimaista pitkäsoittoa saavat ansaitsemansa huomion. Sydäntä puretaan, samoin kiukkua ja turhautumista, mutta mukana on myös positiivisuuden väreitä ja rakkauden ikiaikaista voimaa. Toiset tarinat päättyvät, toiset alkavat ja jotkin vain etsivät uusia suuntiaan, kuten elämässä tapana on. Mukana ovat: Huoleton Huominen, Joonas, Kadonnut ystävä, Late_Lokakuun, Niilo Oikari ja Philes. |
Raskaampi albumikooste – Helmikuu 2023Helmikuun raskaampia albumeita niputtavassa koosteessa aikahaarukka on taas leveämpi. Toki mukana on uuttakin musiikkia, mutta myös jo viime vuoden puolella jossain muodossa ilmestyneitä levyjä. Idästä länteen ja pohjoisesta etelään riittää tilaa, kun mukana ovat: Agarwaen, Astral Samurai, Brazen Forgery, KEHO & MIELI, No Panic ja Rokets. |
Omakustannealbumit – Helmikuu 2023Omakustannealbumeita niputetaan jälleen pidemmältä aikaa. On kappaleita kissoista, lentämisestä ja tietysti muistakin asioista. Minttu maistuu, kukat myös ja kaikki mahdolliset katot, lasisetkin sellaiset, pistetään säpäleiksi. Eläimellinen meno pitää myös useimmiten rock-vetoisen musiikin liikkeessä. Mukana ovat: Beautiful Animal, Florist, Heikki & Haukat, Kylmä hiki, Sir Martti ja The Mint Freaks. |
Lama - Complete 1980–1983Suomalaisen punkin legenda saa ansaitsemansa summauksen tuplalevyn muodossa. |
Alex Melton – Southern CharmAlex Melton on yhdysvaltalainen muusikkoja ja tuottaja, jolle popahtava punk ja amerikkalainen country ovat yhtä helppoja sekä rakkaita musiikillisia kenttiä. Niinpä onkin tavallaan luontevaa, että hän tekee popahtavista punkbiiseistä aitoja countrysiivuja ja päinvastoin. |
Raskaampi albumikooste – Tammikuu 2023Tammikuun raskaampaa musiikkia niputtavassa albumikoosteessa palataan vielä osin viime vuoden puolelle. Lähes kaikki kuultava on kotimaista, mitä nyt mukana on joukko mongolimuusikoita täydentämässä jo valmiiksi raskasta settiä. Tilaa on myös ruotsalaiselle popille, versioituna nyt ainakin. |
Omakustannealbumit – Tammikuu 2023Desibeli.netin toimitukseen saapuu paljon hyvää kotimaista musiikkia, eikä kaikille julkaisuille tahdo aina löytyä aikaa. Omakustannealbumeiden uusimmassa koosteessa sävyt saattavat olla toisinaan tummempia, mutta tilaa on myös valolle ja toivolle. Mukana ovat: Dead Titan, Kaisla Tuuli, Markus Alppi, Ohikulkijat, Oskarin Gramofoni ja Veli-Rekka & Rokut. |
SUSSAmbient countrya soittava New Yorkin trio niputtaa EP-levyjään mammuttimaiseksi tuplalevyksi. Vain taivas on rajana, jos aina sekään. |
Kuusi levyllistä joulua 2022Taas on se aika vuodesta, kun misteliä kiinnitetään toiveikkaina ovenkamanaan ja glögilasit kilisevät. Markkinahumputusta vai henkistä rauhaa ja läheisyyden juhlaa? Joulusta ollaan montaa mieltä ja siitä on moneksi. Tällä erää omat jouluterveisensä musiikin keinoin kuullaan useammallakin eri tyylillä. Mukana ovat: AT´s Roots & Ramblin, Elna Romberg, Emma Salokoski & Ilmiliekki Quartet, Mimmit, Minja Koski, Mikael Saari & Lumos-kvartetti ja Tuija Rantalainen. |
Omakustannealbumit II – Marraskuu 2022Marraskuun toisessa omakustannealbumeiden koosteessa kuunnellaan tuoretta ja muistellaan menneitä. Mukana on pari iäkkäämpääkin levyä, mutta kun hartiapankkiin uskotaan ja kaikki natsaa, niin mitä sitä jarruttelemaan. Kuusi kotimaista albumia, kuusi hyvin erilaista näkemystä ja kuusinkertainen onni nauttia musiikin rajattomasta voimasta. Mukana ovat: Elektra, Hexehexe, I Think I Broke Something, Sunnuntai Komitea, The Skeletons ja VIERAS. |
Raskaampi albumikooste – Marraskuu 2022Pitkin synkkenevää syksyä Desibeli.netin toimitukseen on saapunut raskasta musiikkia eri muodoissa. Monet levyt on ehditty käsittelemään, mutta ei läheskään kaikkia. Niinpä oli aika superraskaalle koosteelle, jossa on peräti kymmenen kotimaista yhtyettä. Mukana ovat: Black Royal, Clamoris, Crimsonic, Folkrim, Foreseen, Heavy Metal Perse, My Funeral, NUMENTO, Raster Density ja Sick Urge. |
Omakustannealbumit – Marraskuu 2022Punkista jazziin ja doomista rockin kautta reiveihin on pitkä matka, mutta niin vain nuo kaikki mahtuvat Desibeli.netin uuteen omakustannealbumeiden koosteeseen. |
Forth: One Night at the TheatreMainio rock-bändi joutui perumaan levynjulkaisukiertueensa, mutta tarjoaa nyt energisen rock-keikan teatterin lavalta. Forth: One Night at the Theatre. |
Status Quo: Quo’ing In — The Best of the NoughtiesUupumaton boogierockin bilekone päivittää vanhoja herkkuja. Studiossa uudelleensoitettuja, uudelleenmiksattuja ja kavereiden kanssa lämmiteltyjä ralleja peräti kolmen levyn ja 45 raidan edestä. Rockin’ All Over The World! |
Omakustannealbumit – Lokakuu 2022Syksyn omakustanteisissa kotimaisissa albumeissa on taas monenlaista aarretta. Popista löytyy taiteellisempaa puolta, maailman kuuluisin kanteleyhtye näyttää osaamistaan ja raskaampi rockmetalli raikaa. Kielissäkin kuullaan suomen ja englannin lisäksi myös muita kommunikaation välineitä. |
Laulu ottaa kantaa, Vol. 1Maailma ei ole reilu paikka, eikä se tule koskaan olemaan täysin tasavertainen jokaiselle. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että tilanteeseen pitäisi olla tyytyväinen. Eikä se tarkoita sitä, etteikö epäkohdista voisi tehdä vaikkapa musiikkia, joka nostaa hankaliksi koettuja asioita esille. Tällä levyllä on kahdeksan kantaa ottavaa kappaletta, joita on ollut työstämässä eri ikäisiä ihmisiä, eri taustoista ja eri puolelta Suomea. |
Raskaampi albumikooste – Syyskuu 2022Desibeli.netin syksy on ollut täynnä mielenkiintoisia kotimaisia julkaisuja. Etenkin digitaalisesti julkaistua musiikkia on saapunut arvioitavaksi siinä määrin, että on aika niputtaa eri tavoin raskaampaa materiaalia omaksi koosteekseen. Näin ääneen pääsee kuusi hyvin erilaista yhtyettä genrejen vaihdellessa kauhupunkista, metallin kautta rockiin ja psykopoppiin. Mukana ovat: Blackment, Dragon Throne, Jack 13´s Panzercrow, Kirkkokahvit, Sivulliset ja Vivisektio. |
Omakustannealbumit – Syyskuu 2022Kesä meni ja syksy saapui, mutta laadukkaita levyjähän julkaistaan alati. Uudessa koosteessa on jälleen kuusi kotimaista artistia ja yhtyettä, jotka ansaitsevat tulla esiintuoduiksi. Mukana ovat: Anton Haring, Antti Kuosmanen, Jantters, Monocots, Nina Kaitaranta ja Thelise. |
Alueella tällä hetkellä 320 artikkelia.