Joan Jett – I Love Rock N' Roll

Syyskuussa 1958 syntynyt Joan Jett on eräs naisrockin keskeisimmistä edustajista. Vuosien 1975 ja 1978 välisenä aikana hän vaikutti naishardrockin todellisessa pioneeriyhtyeessä The Runawaysissä ja muodosti sen jälkeen yhtyeen The Blackhearts, jonka kanssa Jett konsertoi ja levyttää edelleen. Vaikka The Blackheartsin tuotannosta ei levymyynnillisesti ole löydettävissä vuoden 1981 ykköshitti I Love Rock N' Rollin veroista jatkoa, yhtyeen tuotanto on kokonaisuutena varsin vahvaa sisältäen sekä laadukkaita yksittäisiä biisejä että albumikokonaisuuksia. Myös livebändinä The Blackhearts on edelleen varsin viriili.

22. syyskuuta 1958 syntynyt, paremmin taiteilijanimellään Joan Jett tunnettu Joan Marie Larkin on eräs naisrockin todellisista pioneereista ja tienraivaajista. Hän lukeutui elokuussa 1975 perustetun naisrhardrockin varhaisen keskeisen edustajan, The Runaways-yhtyeen perustajajäseniin rumpali Sandy Westin ja basisti/solisti Micki Steelen kanssa. Viimeksi mainittu jätti yhtyeen pian, mutta tuli 80-luvulla saavuttamaan huomattavaa menestystä The Banglesin basisti/solistina nimellä Michael Steele. Rytmikitaristi Jettin ja rumpali Westin lisäksi The Runawaysin kuuluisimman lineupin muodostivat soolokitaristi Lita Ford, solisti Cherie Currie ja basisti Jackie Fox.

Mainittu kokoonpano työsti vuosina 1976 ja 1977 ilmestyneet albumit The Runaways, Queens of Noise ja Live in Japan. Niistä ensiksi mainitulta löytyvä Cherry Bomb lienee The Runawaysin levytystuotannon tunnetuin kappale. Niin ikään The Runawaysin esikoisalbumilta löytyvä You Drive Me Wild on Joan Jettin kaikkien aikojen ensimmäinen sävellys. The Runawaysin debyytin tunnettua covertuotantoa edustaa upeasti svengaava näkemys The Velvet Undergroundin originaalituotantoon lukeutuvasta kappaleesta Rock N' Roll. Queens of Noisen huippuhetkiin lukeutuvat etenkin Joan Jettin käsialaa olevat rypistykset Take It Or Leave It ja I Love Playin' with Fire sekä Lita Fordin, Jackie Foxin ja Kim Fowleyn yhteistyötä edustava, ensiksi mainitun kitaristin taidot mainiosti esiin tuova Neon Angels on the Road to Ruin.

Jackie Foxin ja Cherie Currien jätettyä The Runawaysin vuoden 1977 aikana yhtyeen basistiksi vaihtui Vicki Blue ja mainitun vuoden lokakuussa ilmestyi ensimmäinen Joan Jettin leadvokalisoima The Runawaysin studioalbumi Waitin' for the Night, joka oli kappalemateriaaliltaan ehkäpä yhtyeen vahvin työ. Mainitun pitkäsoiton huippuhetkiin lukeutuvat etenkin Wasted, suorastaan erinomainen singlebiisi School Days sekä hienoisesti sofistikoituneempaa tuotantoa edustava Wait for Me.

Marraskuussa 1977 The Runaways soitti Suomen-keikkansa rokaten Seinäjoen Urheilutalolla ja Helsingin Työväentalolla. The Runawaysin viimeinen pitkäsoitto, vuonna 1978 ilmestynyt And Now The Runaways sisälsi oman tuotannon lisäksi coverit The Beatlesin Eight Days a Weekistä ja Sladen legendaarisimpiin singlehitteihin lukeutuvasta Mama Weer All Crazee Nowsta. Mainitulla albumilla Lita Ford vastasi suurimmasta osasta basso-osuuksia, mutta The Runawaysin viimeisen livelineupin matalataajuusnaisena vaikutti Laurie McAllister.

The Runawaysin lopetettua toimintansa soolodiilin solmiminen muodostui Jettille huomattavaksi haasteeksi. Niinpä hän ja Kenny Laguna perustivat oman levy-yhtiönsä Blackheart Records, jonka julkaisemana ilmestyi Jettin ensimmäinen sooloalbumi Bad Reputation vuonna 1980. Sittemmin hitiksi osoittautuneen nimikappaleensa lisäksi Jettin debyytin huippuhetkiin lukeutuvat etenkin upeasti rullaavaa melodista rockia edustavat raidat You Don't Know What You've Got sekä Make Believe.

Jettin uudeksi yhtyeeksi muodostui The Blackhearts, jonka esikoisalbumi oli marraskuussa 1981 ilmestynyt I Love Rock N' Roll. Sen ykköshitiksi muodostunut nimikappale oli cover The Arrows -yhtyeen originaalituotantoa edustavasta ja 1970-luvun puolivälissä ilmestyneestä kappaleesta, jonka Jett olisi tahtonut levyttää jo The Runawaysissä vaikutusaikanaan. I Love Rock N' Roll -pitkäsoiton toinen top ten-menestykseksi osoittautunut single oli niin ikään cover. Kyseessä on onnistunut näkemys Tommy James & The Shondellsin levytystuotantoa edustavasta ja myös originaaliversionaan vuonna 1969 menestyneestä balladihenkisemmästä kappaleesta Crimson and Clover.

Vuonna 1983 ilmestynyt Joan Jett and The Blackheartsin seuraava pitkäsoitto Album jatkoi edeltäjänsä viitoittamaa laadukasta tasoa ja samalla The Blackheartsin menestystä. Mainitun pitkäsoiton singlehitteihin lukeutuivat sen rivakka avauskappale Fake Friends sekä Sly and the Family Stone -cover Everyday People. Albumin muuhun keskeiseen covertuotantoon lukeutuu The Rolling Stonesin vuoden 1973 albumilta Goats Head Soup alun perin löytyvä ja mainitun pitkäsoiton päättävä Star Star.

Vuonna 1984 ilmestyneellä albumillaan Glorious Results of the Misspent Youth The Blackhearts versioi Jettin varhaisemman yhtyeen The Runawaysin suurimman hitin Cherry Bomb. Myös muilta osin kyseessä on melko runsaasti covertuotantoa sisältävä albumi, sillä sillä versioidaan lisäksi Gary Glitteriä (I Love You Love Me Love), The Belmontsia (I Need Someone) sekä Gary US. Bondsia (New Orleans). Vuonna 1986 ilmestynyt The Blackheartsin seuraava pitkäsoitto Good Music koostuu melko vahvasta biisimateriaalistaan huippuhetkinään This Means Warin, Outlaw’n ja päätöskappale Contactin kaltaiset kultahiput. Oman tuotannon lisäksi pitkäsoitolle sisältyvät lainabiisit The Jimi Hendrix Experienceltä (You Got Me Floatin') sekä The Beach Boysilta (Fun Fun Fun).

Vuonna 1987 Joan näytteli Michael J Foxin kanssa elokuvassa The Light of Day. The Blackheartsin esittämä ja menestyksekkääksi osoittautunut elokuvan tunnuskappale on Bruce Springsteenin sävellystuotantoa. Vuonna 1988 ilmestynyt The Blackheartsin seuraava albumi Up Your Alley lukeutuu yhtyeen parhaisiin töihin ja mainitun pitkäsoiton singlemenestyksiä olivat The Blackheartsin tuotannon toiseksi suurimmaksi hitiksi osoittautunut ja Mick Taylorin kitaroima I Hate Myself for Loving You sekä slovarihenkisempää tuotantoa onnistuneesti edustava Little Liar.



90-luvun alkajaisiksi Joan julkaisi pelkästään covereista koostuvan albuminsa The Hit List, jolla hän versioi tyylitajuisesti esimerkiksi AC/DC:tä (Dirty Deeds Done Dirt Cheap), ZZ-Toppia (Tush), Creedence Clearwater Revivalia (Have You Ever Seen the Rain) sekä The Doorsia (Love Me Two Times). Vuosina 1991 ja 1994 ilmestyneet The Blackheartsin pitkäsoitot Notorious ja Pure and Simple edustivat onnistuneesti hienoisesti edeltäjiään kevyempää soundia. Ensiksi mainitun huippuhetkiin lukeutuvat etenkin Backlash ja aidon puhutteleva Don't Surrender ja jälkimmäisen vastaaviin pitkä ja vaikuttava pitkäsoiton päätöskappale Brighter Day.

The Blackheartsin tähän saakka viimeisin huipputyö on syyskuun lopussa 2013 ilmestynyt pitkäsoitto Unvarnished, joka sisältää Dave Grohlin kanssa kirjoitetun Any Weatherin, Make It Backin, Soulmates to Strangersin, Differentin ja Fragilen kaltaisia täysosumia. Laadukkaasta albumista muodostui lisäksi kohtuullinen myyntimenestys, sillä se saavutti Billboardin listalla parhaimmillaan sijan 47. Joan Jettin johtama The Blackhearts on säilynyt aktiivisena ja viriilinä keikkabändinä aivan viime vuosiin saakka. Esimerkiksi vuonna 2015 yhtye konsertoi The Whon lämmittelijänä ja kuluvana vuonna se on konsertoinut Alanis Morissetten kakkosbändinä.

Pertti Pulkkanen