Jack and the Daniels: What Christmas Means To Us, 2003

Maailma on täynnä yhdentekeviä joululevyjä ja sielutonta muzakpimputusta, jonka hunajaisuus saa lähinnä voimaan pahoin. Kotimaisen yhtyeen hyvään ikään ehtinyt joululevy onkin kuin raikas tuulahdus klassisen, sielukkaan ja värikkään rockin rikkailta kentiltä.

TV Smith: Generation Y, 1999

Ensimmäisen punkaallon veteraani Timothy �T.V.� Smith teki 20 vuotta suuren läpimurron jälkeen jotain muuta. Ilman levy-yhtiötä ja kunnollisia resursseja Smith loi albumin, josta syntyi uuden ajan rock-klassikko.

Meat Loaf: Blind Before I Stop, 1986

Pitkän uran tehnyt mestari on poistunut, joten on aika muistella herran levyjä. Tässä klassikossa jalustalle nostetaan kenties ’väärä levy’, mutta eihän väärää musiikkia ole olemassakaan.

Martti Servo & Napander: Martin Joulutervehdys, 1998

Martin Joulutervehdys toi popiskelmän lämpöä ja kesän keskelle talvea vuonna 1998, minkä jälkeen EP on muuttunut osaksi suomalaista jouluperinnettä.

Mudhoney: Every Good Boy Deserves Fudge Deluxe Version, 1991/2021

Yksi grungen ison aallon lievästi unohdetuista helmistä on viimein saanut ansaitsemansa uudelleenjulkaisun.

Young Marble Giants: Colossal Youth, 1980

Young Marble Giants eli vain lyhyen aikaa, eikä bändiltä ilmestynyt kuin yksi ainoa albumi, sekä muutama pikkukiekko. Ryhmän vaikutus musiikin historiaan on kuitenkin kiistaton, ovathan mm. Kurt Cobain sekä Belle and Sebastian ylistäneet walesilaisten minimalistisen postpunkin voimaa.

L7: Smell the Magic, 1990

L7 iski 90-luvun alussa pöytään ässän, joka yhdisti aiemman, punkimman soundin ja grungen metallisemman siiven toisiinsa. Lopputulos oli sanalla sanoen maaginen.

Squares: Squares, 198?/2019

Joe Satrianin ensimmäinen kunnon bändi yritti olla puuttuva linkki The Beatlesin, The Jamin ja Van Halenin välissä. Remasteroiduissa 80-luvun alun raitojen joukossa onkin runsaasti tunnetta.

Reigning Sound: Abdication… For Your Love, 2011

Edelleen ominta kotiaan etsivä yhtye optimoi kuuluisimman kokoonpanonsa soundin rock’n’soul/garage -keitoksen paistuessa kevyesti psykedeliassa.

Kate Bush: Hounds of Love, 1985

Kate Bush halusi viedä ilmaisunsa ja inspiraationsa sinne missä kovinkaan moni ei ole Hounds of Lovea ennen tai jälkeen käynyt. Vuonna 1985 julkaistu ko...

Tool: Lateralus, 2001

Volcano Entertaiment Toolin Lateralus on allekirjoittaneelle se pyhistä pyhin. Kuuntelin sitä ilmestymisen jälkeen vuoden putkeen lähes vaihtamatta toi...

Hector: Hyvää yötä Bambi, 1982

Johanna Musiikintekijät! Älkää koskaan sortuko itsekriittisinä hetkinänne väheksymään ääneen ainuttakaan levyänne tai kappalettanne. Mitään "...

Capital Punishment: Roadkill, 1982

New Yorkin pieni taidepostpunk-ihme julkaisi vain yhden pitkäsoiton, mutta ehkä enempää ei tarvittukaan.

Television: Marquee Moon, 1977

Television laajensi punkin avaruutta ja loi perustaa seuraavan vuosikymmenen rockille etsiessään ominta soundiaan.

Jann Wilde & The Neon Comets: Neon City Rockers, 2008

Uransa alkupuolella Wilde vaihtoi nopeasti bändejä ympärillään, ja The Neon Cometskin ehti julkaista vain yhden pitkäsoiton. Neon City Rockers on kuitenkin ajan hammasta kestänyt muotovalio, jolla yksi tarina vietiin päätökseen.

James Brown Sings Christmas Songs, 1966

Mr. Dynamite hyppäsi 17. albumillaan joulurekeen ja sai sen pyörimään funkista, soimaan soulisti ja ylistämään tekijänsä neroutta.

Waltari: So Fine, 1994

Waltari vei kolmannella albumillaan ’hullut suomalaiset metallikokeilijat’ -konseptin entistä pidemmälle. Kenties jo liiankin pitkälle?

The Mission: Blue, 1996

Blue oli – ja on edelleen – yksi kiistellyimmistä The Missionin pitkäsoitoista. Toisten äänisaaste kun on toisten klassikkokamaa.

Suruaika: Pelkäämme vain toisiamme, 2006

Suomen ensimmäinen albumin tehnyt rap-yhtye eli vain vuoden, mutta ehti luoda klassikoksi kasvaneen pitkäsoiton.

Pääkköset: Pääkköset, 1989

Suomen ensimmäinen albumin tehnyt rap-yhtye eli vain vuoden, mutta ehti luoda klassikoksi kasvaneen pitkäsoiton.

Sonic Youth: Rather Ripped, 2006

Sonic Youth ehti mellastaa kolmen vuosikymmenen ajan, mutta silti tämänkin tarinan loppu tuntui koittavan aivan liian aikaisin. Viisi vuotta ennen loppua rockin suuret kokeilijat loivat (jälleen kerran) jotain klassikoksi luokiteltavaa.

Soundgarden: Louder Than Love, 1989

Soundgarden teki raskaimman ja rosoisimman albuminsa 80-luvun viimehetkillä, ikuistaen alkupään soundinsa puhtaan voiman unohtumattomalla tavalla.

Kiss: Sonic Boom, 2009

Kissin vuonna 2009 julkaistu paluulevy oli väkevä todiste bändin nykykunnosta.

TAD: God’s Balls, 1989 / 8-Way Santa, 1991

Tadin kaksi ensimmäistä pitkäsoittoa olivat muovaamassa grungen päälinjoja, bändin ollessa yllättävänkin monessa asiassa monia muita seattlelaisia aavistuksen verran edessä.

Bob Rivers & Twisted Radio: I Am Santa Claus, 1993

Mitä saadaan kasaan, kun otetaan nippu vanhoja joululauluja ja muita hittejä, joista väännetään huumorivetoista joulumusiikkia? Totaalisen mauton pannukakku, vai muhkean riemastuttava ateria?

Oasis: Be Here Now, 1997

Oasiksen kolmas täyspitkä on turpea, pöhöttynyt ja suuruudenhullu projekti, jossa esiintyy runsaasti kokaiinia. Harmi, sillä levystä olisi saanut myös paljon, paljon paremman.

The Crow: Original Motion Picture Soundtrack, 1994

Klassikoksi muuttuneen elokuvan vähintään yhtä loistava ääniraita, joka nitoi yhteen 90-luvun puolivälin kitararockin, sekä synkässä goottikuvastossa kylpevän tarinan.

Anthony Rausku: 1984, 1984/2016

Vuoden 1984 kylmän sodan pelot

Ratas: Menneisyys, 2016

Uudelleenaktivoitunut yhtye käy läpi menneisyytensä, muokaten uusiksi nipun vanhoja biisejä.

Lou Reed & Metallica: Lulu, 2011

Tämä on tarina siitä, kun rockin runoilija ja villi kokeilija, sekä metallin suuri jättiläinen löysivät toisensa.