Pääsivu
Esittely
Levyarviot
DVD-arviot
Pienet
Livearviot
Valokeilassa
Klassikko
Vapaa vyöhyke
Ajankohtaista
Ajatuskupla
Toimitus
Keskustelu
Artistihaku

Sivustolla on parhaillaan, 34 vierasta ja 0 jäsentä Online.

Et ole kirjautunut!

Kirjautuminen

Rekisteröityminen

Nightwish: Wishmaster, 2000

Kun Nightwish julkaisi debyyttilevynsä Angels Fall First muistan suhtautuneeni yhtyeeseen lähinnä huvittuneesti, bändin omintakeinen ”fantasiametalli” kun k...
Genesis: Nursery Cryme, 1971

Nyt unohdetaan tämän yhtyeen Peter Gabrielin lähdön jälkeiset vaiheet, koska kyseisen tapahtuman jälkeen samannimisenä jatkaneesta yhtyeestä on vaikea puhua...
Megadeth: Youthanasia, 1994

Kaupallistuminen mielletään yleensä jonkinlaiseksi kirosanaksi, sillä kompromissien ujuttamisesta musiikkiin alkaa yleensä yhtyeen taiteellinen alamäki. Metal...
The Stooges, 1969

Ensimmäinen kohtaamiseni The Stoogesin musiikkiin tapahtui aivan 90-luvun alussa. Tuolloin, intoa täynnä olevana ylä-asteikäisenä musiikillisten intohimojen...
Drori-Hansen Furniture: For Their Friends, 1995

Kaikkea sitä saattaa tavaratalon halpalevy-laareista löytää. Vaikka suurin osa lätyistä onkin aivan ihme kuraa, löytyy monta kertaa uuden hintalapun saaneis...
Frankie Goes to Hollywood: Welcome to the Pleasuredome, 1984

Englantilainen Frankie Goes to Hollywood on yksi niistä yhtyeistä, jonka olemassaoloa levyhyllyssäni joudun perustelemaan tasaisin väliajoin. Myönnettäköön ...
The Cardigans: Life, 1995

Oletko sinä koskaan nauhoitellut festarikasettia? Siis sitä isoäidin aikaista, kelattavaa nauhaa sisältävää musiikkitallennetta, johon on koottu enemmän tai...
Metallica: ...And Justice For All, 1988

Metallican uran suurena vedenjakajana voi pitää eittämättä ...And Justice For All -levyä. Juuri ... And Justice For All oli nimittäin se albumi joka lopulli...
Rainbow: Rising, 1976

Deep Purplen kitaristin Ritchie Blackmoren soolouransa alkutaipaleella alullepaneman Rainbow'n uran voi jakaa karkeasti ottaen kahteen jaksoon: aikaan Ron...
Depeche Mode: Violator, 1990

Violator on perustunnelmaltaan sangen tumma levy – aivan toisenlainen kuin mikään Depeche Moden pitkän uran muista albumeista. Siinä missä kolme vuotta aiem...
Opeth: Still Life, 1999

Ruotsalainen Opeth on yksi niistä metal-genren yhtyeistä, joita on vaikea kuvailla kenellekään bändin musiikkia aiemmin kuulemattomalle. Tavattoman harvinai...
Electric Light Orchestra: ELO 2, 1973

Electric Light Orchestra, eli tuttavallisemmin ELO, on koko pitkän uransa kärsinyt selittämättömästä arvostuksen puutteesta. Vielä tänäkin päivänä bändin va...
Peter Gabriel: Us, 1992

Peter Gabriel on koko uransa ajan ollut vaikeasti genreihin sijoitettava artisti. Miehen musiikissa kuuluu usein hänen ensimmäisen yhtyeensä Genesiksen ...
Pantera: Far Beyond Driven, 1994

Kuulun niihin lukuisiin metallipäihin jotka sekosivat vuonna 1991 ”uuteen” yhdysvaltalaisyhtyeeseen nimeltä Pantera. Bändin edellisenä vuonna julkaisema Cow...
Ozzy Osbourne: Blizzard of Ozz, 1980

Niille joiden on ääliömäisen tositv-sarjan ansiosta vaikea mieltää Ozzy Osbournea vakavastiotettavaksi muusikoksi suosittelen lämpimästi tutustumista miehe...
Fun Lovin Criminals: Come Find Yourself, 1996

Olen lukenut Fun Lovin’ Criminalsista monenlaisia mielipiteitä. Osa löytää iloa ja poskettoman tarttuvaa venkoilua New Yorkilais-kolmikon hiphoppia, punkia, l...
Kaseva: Kun maailma elää, 1976

Kasevan levytetty tuotanto on vähäinen, mutta sitäkin ytimekkäämpi. Silloin kun vuodelta 1974 sisälsi aavistuksen verran tyhjäkäyntiä, mutta siitä ei ole jä...
Sigue Sigue Sputnik: Flaunt It, 1986

Sigue Sigue Sputnik oli yhtye joka päivitti 70- ja 80-luvun vaihteessa pystyyn kuolleen punkin aivan uudella tavalla, tai jotenkin näin he kaiketi halusivat...
Eri esittäjiä: I m A Good Woman

Funkin ystäville lienee tuttu tunne se, että parhainta mustaa vääntöä kuunnellessa alkaa väkisinkin suhtautua väheksyen omaan valkoiseen ihonväriin. Valko...
Marilyn Manson - Potrait of an American Family, 1994

Olin vuonna 1995 kaverini luona ja lainasin tältä kasan C-kasetteja. Mukana oli mm. P.O.L.:n Parade of Losers, White Zombien Astro-Creep: 2000… ja Marilyn Man...
Klassikko
Alueella tällä hetkellä 120 artikkelia.

Edelliset 20Seuraavat 20