Rory Gallagher: Tattoo, 1973

Ahkerasti keikkaillut irlantilaiskitaristi/solisti Rory Gallagher johti 60-luvun loppupuolella bluesrocktrioaan nimeltä Taste. 70-luvun alussa hän siirtyi johtamaan omaa Rory Gallagher Bandiaan. Gallagherin vuosien 1971 ja 1976 välinen diskografia sisältää kuusi tyylillisesti monipuolista studioalbumia (Rory Gallagher, Deuce, Blueprint, Tattoo, Against the Grain ja Calling Card) sekä kaksi livelevyä, vuosina 1972 ja 1974 ilmestyneet Live in Europe ja Irish Tour '74, joista jälkimmäinen on tupla. 70-luvun loppupuolella Gallagher siirtyi jälleen tyylillisesti Tastea muistuttaneeseen voimatriotyyliin. Lähitarkastelussa on Gallagherin varhaistuotannon kenties kirkkain klassikkoalbumi Tattoo.

Polydor

Toinen maaliskuuta 1948 syntynyt ja 14. kesäkuuta 1995 edesmennyt Rory Gallagher oli Corkissa varttunut irlantilainen blueskitaristi, solisti ja biisintekijä. Vuonna 1966 hän perusti rumpali John Wilsonin ja basisti Richard McCrackenin kanssa bluesrocktrion nimeltä Taste, joka julkaisi vuosina 1969 ja 1970 studioalbumit Taste ja On Boards ja saavutti kohtuullista menestystä Britanniassa. Juuri ennen hajoamistaan yhtye konsertoi Isle of Wightin vuoden 1970 festivaaleilla. Mainitusta konsertista on julkaistu livelevy ja toinen Tastelta ilmestynyt konserttitaltiointi on nimeltään Live Taste.

70-luvun alkajaisiksi Gallagher siirtyi soolouralleen. Hänen mainitun vuosikymmenen levytyssaldonsa oli runsas ja lisäksi Gallagher keikkaili todella ahkerasti. 70-luvun aikana hän vieraili kahdesti myös Suomessa, eli vuoden 1975 Ruisrockissa ja seuraavana vuonna Helsingin Kulttuuritalolla. Roryn kolmas ja samalla viimeinen Suomen-keikka oli vuoden 1984 Provinssirockissa.

Vaikka Gallagher ei koskaan saavuttanut todella suurta kaupallista menestystä, hänen levyjään on myyty maailmanlaajuisesti yli 30 miljoonaa kappaletta. Gallagheria on kutsuttu ihmisten kitaristiksi ja suurimmaksi kitaristiksi, josta et ole koskaan kuullut. Hänen soittotyylinsä on vaikuttanut esimerkiksi Eric Claptoniin ja Queenin Brian Mayhin. Vuonna 1972 Rory äänestettiin Melody Makerissa vuoden kitaristiksi. Rolling Stonen laatimalla kaikkien aikojen parhaiden kitaristien listalla Roryn sijoitus oli 57.

Tasten lopetettua toimintansa Gallagher aloitti konsertoinnin omissa nimissään. Aikaisemmin yhtyeessä Deep Joy vaikuttanut basisti Gerry McAvoy teki Roryn kanssa musiikillista yhteistyötä 20 vuoden ajan. Vuosien 1973 ja 1976 välillä Rory konsertoi kokoonpanolla, jonka muodostivat muilta osin kosketinsoittaja Lou Martin ja rumpali Rod de' Ath. Mainitulta ajalta Roryn tuotannon kenties sekä legendaarisin että laadukkain studioalbumi on hänen marraskuussa 1973 ilmestynyt ja järjestyksessään viides pitkäsoittonsa Tattoo, joka sisältää useita Roryn varhaistuotannon klassikoiksi kohonneita kappaleita.

Tyylillisesti kyseessä on monipuolinen albumi, joka toi Roryn biisintekijän kyvyt esiin hänen varhaisempaa soolotuotantoaan voimakkaammin. Ahkerasta keikkailustaan huolimatta Rorylle jäi aikaa kirjoittaa laadukasta kappalemateriaalia, josta Tattoo on suorastaan erinomainen dokumentti. Leppeästi käynnistyvä albumin avausraita Tattoo'd Lady yltyy intensiiviseen kitarasooloiluun ja suoranaisesta riffijärkäleestä käyvä Cradle Rock päätyi Joe Bonamassan versioimaksi hänen albumillaan A New Day Yesterday. Roryn originaaliversiossa hänen itsensä lisäksi pääsee loistamaan kosketinsoittaja Lou Martin. 20/20 Vision on akustisvoittoinen, Delta-bluesin tradition hengessä työstetty kappale. They Don't Make Them Like You Anymore sisältää hienoisia jazzsävyjä ja Livin' Like a Trucker vakuuttavaa wah wah-työskentelyä.

Pitkäsoiton kakkospuolen alkuun sijoittuu kaksi Roryn kitarajamittelua upeasti hyödyntävää numeroa, jotka ovat Sleep on a Clothes-Line sekä Who's That Coming. Balladikaunokki A Million Miles Away käy liki pitäen malliesimerkistä Roryn nöyrästä ja vilpittömästä lähestymistavasta. Hänen mainitussa kappaleessa hyödyntämänsä kitarasoundi tuli myöhemmin olemaan inspiraation lähteenä Eric Claptonille ja Mark Knopflerille. Albumi päättyy melko perinnetietoiseen bluesrockkappaleeseen Admit It, jolla on silti tarjottavanaan kiehtova laskeva riffi ja funkhenkinen bassokuvio.



70-luvun lopussa Rory teki paluun voimatriotyyliin McAvoyn ja muun muassa The Sensational Alex Harvey Bandissa vaikuttaneen rumpalin Ted McKennan kanssa. Mainittu kokoonpano työsti vuosina 1978 ja 1979 ilmestyneet, ajoittain tyylillisesti jopa hardrockia lähestyneet albumit Photo Finish ja Top Priority, joiden biisiaarteistoon lukeutuvat Shadow Playn, Overnight Bagin ja Follow Men kaltaiset merkkiteokset. Mainittujen albumien keskeistä tuotantoa versioitiin vuonna 1980 ilmestyneellä Gallagherin kolmannella konserttitaltioinnilla Stage Struck.

80-luvulta alkaen Roryn levytystahti verkastui, mutta laatu korvasi määrän ja vuosina 1982, 1987 ja 1990 ilmestyneet pitkäsoitot Jinx, Defender ja Fresh Evidence ovat kaikki varsin onnistuneita albumikokonaisuuksia. Rorylle tehtiin maksansiirto, jonka aiheuttamiin komplikaatioihin hän menehtyi 14. kesäkuuta 1995 47-vuoden ikäisenä.

Pertti Pulkkanen