Stone the Crows - eräs kiehtovimmista 70-luvun alun brittirockin kakkosdivarilaisista

Vuosien 1969 ja 1973 välillä toiminut skottilais-brittiläinen Stone the Crows on eräs aikakautensa kiehtovimmista suosiollisesti kakkosdivariin jääneistä rockyhtyeistä. Uransa aikana neljä pitkäsoittoa julkaisseen yhtyeen tunnetuimmat jäsenet ovat solisti Maggie Bell, vuonna 1972 tapaturmaisesti edesmennyt kitaristi Leslie Harvey sekä Stone the Crows -jäsenyytensä jälkeen Robin Trowerin yhtyeessä vaikuttanut basisti/solisti Jimmy Dewar.

Stone the Crows perustettiin Glasgowssa loppuvuodesta 1969. Alex Harvey esitteli voimakasäänisen solistin Maggie Bellin nuoremmalle veljelleen, aikaisemmin yhtyeessä Cartoone soittaneelle kitaristille Leslie Harveylle.Bellin ja Harveyn ensimmäinen yhteinen yhtye oli The Kinning Park Ramblers. Sitä seurasi aluksi nimeä The Power of Music, sittemmin The Power käyttänyt yhtye, joka esiintyi 1960-luvun puolivälin tienoilla Saksassa, Yhdysvaltojen ilmavoimien sotilastukikohdissa.

Peter Grant todensi yhtyeen keikan ja vakuuttui Bellin vokalisoinnista ja Harveyn kitaroinnista. Hän ryhtyi bändin manageriksi ja nimesi sen Stone The Crowsiksi. Kyseessä oli slangi-ilmaus, jonka voisi suomentaa paskat siitä. Bellin ja Les Harveyn lisäksi Stone the Crowsin originaaliin kokoonpanoon kuuluivat lisäksi esimerkiksi John Mayallin kanssa tekemästään musiikillisesta yhteistyöstä muistettu rumpali Colin Allen, basisti/solisti James Dewar sekä kosketinsoittaja John McGinnis.

Mainittu line up levytti Stone the Crowsin kaksi ensimmäistä pitkäsoittoa. Niistä yhtyeen nimeä kantava debyyttialbumi ilmestyi heti vuoden 1970 alkajaisiksi. Elementtejä rockista, bluesista ja soulista yhdistävä pitkäsoitto koostuu ensisijaisesti yhtyeen omasta tuotannosta. Covereita pitkäsoitolla edustavat Josh White Jr:n Blind Man sekä The Beatlesin The Fool on the Hill. Albumin kakkospuolen täyttää kokonaisuudessaan yli 17 minuuttia kestävä ja useasta osasta koostuva I Saw America.

Stone the Crowsin toinen pitkäsoitto Ode to John Law ehti niin ikään ilmestyä vuoden 1970 aikana. Sen biisit ovat yhtyeen omia lukuun ottamatta Percy Mayfieldin käsialaa olevaa albumin päätöskappaletta Danger Zone. McGinnisin sävellyksistä Sad Mary, Love 74 ja Things Are Getting Better muodostui keskeisiä kappaleita Stone the Crowsin tuon aikaiseen keikkaohjelmistoon. McGinnis ja Dewar jättivät yhtyeen vuoden 1971 aikana.

Toukokuussa 2002 edesmennyt Dewar loi Stone the Crowsin jälkeen pitkäkestoisen musiikillisen uran Robin Trowerin yhtyeessä. McGinnisin ja Dewarin paikat Stone the Crowsissa ottivat Ronnie Leahy ja Steve Thompson. Samalla yhtyeen soundi muuttui aavistuksen suoraviivaisemmaksi progevaikutteiden vähentyessä.

Samana vuonna ilmestynyt Stone the Crowsin kolmas albumi Teenage Licks saattaa olla yhtyeen diskografian laadukkain työ. Sen rivakan avauskappaleen Big Jim Salter riffiä Deep Purple lainasi kappaleeseensa Might Just Take Your Life, erääseen Burn-albuminsa kirkkaimmista helmistä. Sulavasti eteenpäin rullaava Mr. Wizard lukeutuu niin ikään pitkäsoiton laadukkaimpaan antiin. Sielukas One Five Eight on yhtyeen jo tuossa vaiheessa jättäneen McGinnisin käsialaa ja albumin päätösraita Seven Lakes kallistuu silkkaan progressiiviseen rockiin. Teenage Licksin ainoa cover on tyylitajuinen näkemys Bob Dylanin keskeiseen varhaistuotantoon lukeutuvasta Don't Think Twice, It's Alrightista.

Vuoden 1971 aikana Bell ehti vierailla Rod Stewartin lopullisella läpimurtoalbumilla Every Picture Tells a Story sen nimikappaleessa. Kolmas toukokuuta 1972 Leslie Harvey menehtyi soundcheckissä tapaturmaisesti sähköiskuun ennen Swansean Top Rank Suiteen sovittua keikkaa kosketettuaan samanaikaisesti kitaraansa ja maadoittamatonta mikrofonia. Hän menehtyi sekunneissa bänditoveriensa silmien edessä.

Stone the Crowsin kitaristiksi vaihtui Thunderclap Newmanissa soittanut ja myöhemmin ensisijaisesti jäsenyydestään Paul McCartneyn Wingsissä muistettu Jimmy McCulloch. Hänen kanssaan yhtye viimeisteli vuonna 1972 ilmestyneen ja joutsenlauluksi jääneen pitkäsoittonsa Ontinuous Performance. Kyseinen albumi oli yhtyeen diskografiasta ensimmäinen kuulemani ja samalla totaalisen kolahduksen aikaan saanut pitkäsoitto.

Laadullisesti Ontinuous Performance sijoittuu varsin lähelle edeltäjäänsä. Sen avaa komeasti jytisevä On the Highway, jota seuraa todennäköisesti albumin paras raita, Bellin sielukkaan laulusuorituksen ja Harveyn upean kitaroinnin yhdistävä One More Chance. Hienoisesti psykedeelisvaikutteinen King Tut sisältää Harveyn kitarataiturointia.



Albumin kakkospuolen avaava Goodtime Girl lukeutuu McCullochin kitaroimiin kappaleisiin ja kyseisestä svengipalasta muodostui singleformaatissa hitti. Niagara on yli yhdeksänminuuttinen kahteen osaan jakautuva teos ja albumin päättää sielukas, Leslie Harveylle omistettu balladikappale Sunset Cowboy.

Stone the Crows lopetti toimintansa kesäkuussa 1973. Yhtyeen BBC:lle vuosien 1971 ja 1972 aikana työstämistä nauhoituksista on koostettu varsin kattava ja laadukas tupla-CD. Grant jatkoi Bellin managerina ja upea laulajatar julkaisi vuosina 1974 ja 1975 ilmestyneet sooloalbuminsa Queen of the Night ja Suicide Sal, joista jälkimmäisellä Jimmy Page vieraili kitaristina muutamassa biisissä. Bell oli myös solistina 80-luvun alussa vaikuttaneessa ja yhden albumin julkaisseessa yhtyeessä Midnight Flyer.

Asuttuaan Alankomaissa lähes kahdenkymmenen vuoden ajan Bell palasi Britanniaan alkuvuodesta 2006. Hän liittyi The British Blues Quintetiin, jossa jakaa lauluosuudet Zoot Moneyn kanssa. Muilta osin yhtyeen muodostavat niin ikään Stone the Crowsista muistettu rumpali Colin Allen sekä basisti Colin Hodgkinson. The British Blues Quintetistä on muodostunut merkittävä live-esiintyjä brittiläisessä ja eurooppalaisessa bluesskenessä. 12. tammikuuta 79 vuotta täyttävä Maggie Bell keikkailee edelleen silloin tällöin.

Pertti Pulkkanen