07.06.2007
Eteläpuisto/Tampere
Vuoden 2007 Sauna Open Air vietettiin asianmukaisen saunamaisissa tunnelmissa. Hellemäistä lämpöä piisasi joka päivä, eivätkä lauteet päässeet viilentymään raskaan musiikin raikuessa kolmena päivänä Tampereen Eteläpuistossa.
Torstaina portit avattiin puoli viideltä ja jo vaivaista varttia myöhemmin koitti Korpiklaanin esiintymisvuoro pienellä lavalla. Niinpä yhtye sai esiintyä aluksi sangen vähäiselle yleisölle, mutta tilanne parani jatkuvasti, kun porttien jonoista purkautui paikan päälle yhä uusia ja uusia folkmetallin ystäviä. Itse yhtyettä tämä vaikea väli ei tuntunut vaivaan silti tippaakaan, vaan Jonne & kumppanit väänsivät heti alusta lähtien sata lasissa. Yhtye on julkaisemassa kesäkuun lopulla uutta Tervaskanto pitkäsoittoa, joka on bändin nykyisen muodon neljäs albumi. Julkaisutahti onkin ollut harvinaisen kiivas, sillä Korpiklaanin debyyttihän ilmestyi kauppojen hyllyille vasta vuonna 2003.
Soundit olivat ehkä aavistuksen verran liian jykevät, mutta tuokaan ei haitannut ensiluokkaisen tunnelman luomisessa. Tulevalta Tervaskannolta tarjottiin (ainakin) Let´s Drink niminen ralli ja saatiinpa ekstrana kuulla jopa pieni pätkä Black Sabbath biisiä, mikä sai tietysti väestä irti raikuvat suosionosoitukset. Setti päätettiin hienosti bändiesittelyyn ja yhteiskumarrukseen, eikä festivaaleja olisi juuri tätä rivakammin voinut avata.
Juhlat isolla lavalla sai kunnian käynnistää tänä vuonna retkue nimeltänsä Los Bastardos Finlandeses. Tämä suomalainen tekijämiehiä vilisevä rock´n´roll viisikko on esiintynyt julkisuudessa usein meksikolais-henkisissä vetimissä, eli sombreroissa sekä ponchoissa. Samoin esiintyjänimet on muokattu Rio Granden varrelle sopiviksi. Tällä kertaa sombrerot olivat kuitenkin jääneet pois, puvustuksen koostuessa enemmänkin teksasilaisista vaateparsista.
My Name Is El Muerte debyyttilevynsä tänä keväänä julkaissut ryhmä ei saanut täytettyä ison lavan edustaa äärimmilleen, mutta eiväthän nämä rokkikukkoryökäleet moisesta lähteneet lannistumaan. Siispä ei muuta kuin entistä kovempi rokkivaihde silmään ja menoksi. Rumpalin pallilla omaa showtaan jatkuvasti yllä pitänyt El Bastardo Grande (tunnetaan myös nimellä Twist Twist Erkinharju) yllytti väkeä rankempaan meuhkaamiseen todeten, että ”kirkkohan on auki vasta sunnuntaina”. Bändi saikin yleisöään jonkin verran mukaan, mutta kun setistä ei löytynyt niitä todellisia niittibiisejä, jäi yritys aavistuksen puolittaiseksi – tai sitten kipaleet eivät olleet tässä vaiheessa vielä riittävän tuttuja.
Rokkityyliin kappaleiden loput rönsyilivät kohotuksesta kohotukseen ja kuultiinpa pari lyhyttä sooloakin. Vokalisti El Taff Bastardo oli bändin keulakuvana todellinen rokkipeikko harmahtavan partansa, sekä kähäräisen valtaisan hiuspehkonsa kera. Bastardo omasi tämän lisäksi vielä upean lauluäänen, joten rokin runttaaminen kävi näillä eväillä ja kolmen kitaran voimin helposti.
Jo kolme raudanlujaa albumia julkaissut hämeenlinnalainen Pain Confessor oltiin sijoitettu pienelle lavalle, mistä taisi tosin olla ainoastaan hyötyä tälle death-thrash rykmentille. Väkeä oli ahtautunut jo ennakkoon paikalle melkoinen määrä, eivätkä rivit muuta kuin vankistuneet setin aikana.
Keikka kiskaistiin käyntiin pitkällä introlla, minkä jälkeen korventava helvetti päästettiin valloilleen kolmeksi vartiksi. Alkuvuodesta julkaistu Purgatory Of The Second Sun sai tietysti paljon tilaa biisilistassa, mutta myös aiempia kiekkoja käytiin väen riemuksi ahkerasti lävitse. Debyytin sinkkusiivu Poor Man´s Crown sai liikettä niin käsiin kuin jalkoihin, eikä kakkosalbumi Fearragen sinkkuedustaja Fall On Evil Days tainnut sekään juuri jäädä edellisten varjoon. Niin ikään Fearragelta lohkaistu, ja jonkun soittajan vaimolle hääpäivän kunniaksi omistettu, Butterfly kelpasi äänestä päätellen myös mainiosti. Suurimman möykän aiheutti kuitenkin uuden albumin sinkkubiisi Ne Plus Ultra, jonka aikana estradille ilmestyi myös tampereen oma metallihärkä, eli Diablon kultakurkku Rainer Nygård. Hämäläinen metalliyhteistyö näytti toimivan saumattomasti.
Muuten oikein mainiosti onnistunut keikka kärsi alkupuolella pienistä vokaaliongelmista, kun Make Kivistön laulu tuntui välillä katoilevan jonnekin, eikä basisti Mikko Kivistönkään taustalauluista tahtonut saada hetkittäin mitään tolkkua. Tiedä sitten mistä moinen mahtoi johtua, mutta tultaessa setin puoleenväliin probleemat olivat jo onneksi kadonneet.
Timo Rautiainen starttasi soolouransa vasta alkuvuodesta 2006, mutta tähän mennessä herra on ehtinyt julkaista jo kaksi pitkäsoittoa, kolme sinkkua sekä yhden ep:n. Keikkarintamalla Rautiainen ei ole sentään pitänyt yllä aivan yhtä hirmuista tahtia ja kesään 2007 aikana soolo-Rautiainen heittääkin vain parikymmentä keikkaa.
Saunan isommat lauteet sopivat miehelle erinomaisesti, sillä Rautiaisen ”mandoliini-iskelmillä” tuntuu olevan yhä tilausta. Tuoreen Loppuun ajettu albumin sinkku Outolintu avasi melankolian portit ja Rautiainen tarjosi väelle juuri sitä, mitä se odottikin. Bändin soundi tuntuu hiipineen lähemmäs Niskalaukausta, ja löytyyhän ryhmän riveistä tätä nykyä jo kaksi vanhaa bänditoveria – basisti Nils Ursin sekä kitaristi Jaakko Petosalmi. Itseäni nämä härmäläisen iskelmämetallin alavat maat eivät kuitenkaan jaksaneet kiinnostaa kovinkaan kauaa, joten jätin melko pian ison lavan taakseni ja lähdin tutustumaan kattavan basaarikujan antimiin.
Stam1na on hissukseen sorvannut alkuvuodesta uusia kappaleita tulevalle kolmannelle albumilleen. Vaikka mitään aikatauluja ei ole lyöty vielä lukkoon ajatus siitä, että Lemin rymyäjät tarjoaisivat ihan uuttakin materiaalia kuultavaksi, kutkutteli ennakkoon kovasti mieltä. Viime vuoden tavoin Stam1na oli tälläkin kertaa sijoitettu pienelle lavalle, mikä vaikutti niin ikään ennakkoon tarkasteltuna viisaalta ratkaisulta, vaikka tiedossa olikin takuuvarmaa ahtautta ja kuumuutta.
Kun kielisoitinkolmikko Hyyrynen – Olkkonen - Kangasmäki ilmestyi intron aikana rumpupatterin eteen äityi yleisön meteli jo korvia huumaavaksi, eikä aikaakaan kun se todellinen räjähdys tapahtui. Huomio kiinnittyi melko nopeasti siihen, että Stam1na oli vahvistunut kiertuekosketinsoittajalla. Niinpä lamppujen alla rettelöi nyt viisi metallipäätä, kosketinosaston saadessa pientä jalansijaa herrain progehtavassa thrashissa. Ensimmäisessä rytäkässä väelle soitettiin Paha arkkitehti sekä Vapaa maa, joiden jälkeen koitti vasta ensimmäisen kunnon spiikin vuoro. Hyyrynen kertoi vapain sanakääntein kuulijoille, että tarjolla olisi nyt uunituore biisi nimeltänsä Sokea hullu. Tämä tietoisku aiheutti tietysti melkoista mylvintää ja kyllähän se uutukainen ihan mainiolta kipaleelta kuulostikin. Nopeaa ja pistävää thrashia on tämän näytteen perusteella luvassa tulevaisuudessakin, minkä saran bändi taitaakin suvereenisti.
Keikan loppu oli yhtä laskettelua kun Uudet kymmenen käskyä albumia käytiin lävitse tiiviillä temmolla. Viisi laukausta päähän, Likainen parketti sekä Kaksi reittiä, yksi suunta uuttivat jokainen vuorollaan festariyleisöstä ääntä ja Stam1na osoitti – jälleen kerran – olevansa aivan pirun kova livekokoonpano. Tämän pieksennän jälkeen olikin mukava siirtyä kohti isoa lavaa.
Torstain pääesiintyjäksi oli kiinnitetty Megadeth, joka palasi Saunan lauteille kahden vuoden tauon jälkeen. Megadeth on elänyt viime vuodet uutta kevättään ja tuore pitkäsoitto United Abominations, joka ilmestyessään kapusi listoille eri puolilla maailmaa, on vain vankentanut yhtyeen nousujohteista kurssia. Yleisössä olikin bändin faneja useassa sukupolvessa, sillä osa vannoi vanhojen Killing Is My Business.. And Business Is Good! –aikojen nimeen, kun taas toisille metallipäille bändin 2000-luvun tuotanto oli selvästi sitä rakkainta.
Kellon osoittaessa tasan puoli yhdeksää uuden albumin aloitusraita Sleepwalker kajahti ämyreistä eetteriin. Tässä vaiheessa kenttä oli jo täynnä väkeä, joka otti suosikkinsa vastaan erittäin äänekkäästi. Ensimmäiset kolme biisiä taottiin peräkkäin, kunnes koitti lyhyen spiikin hetki. Herra Megadeth, eli ryhmää despootin tavoin johtava Dave Mustaine, oli äärimmäisen ilahtunut yleisön lämpimästä vastaanotosta, eikä mies peitellyt tyytyväisyyttään millään tavoin. Tämän jälkeen nelikko tekikin juuri sen mitä Mustaine spiikissään lupasi, eli koska aikaa oli rajoitetusti soitto nousi pääosaan puheiden kustannuksella. Settilista keskittyi rankasti vanhempaan materiaalin, sekä aivan uusiin siivuihin. Uutukaiselta soitettiinkin Sleepwalkerin lisäksi Washington Is Next sekä Gears Of War, ja edelliseltä The System Has Failed kiekolta esitettiin ainakin Kick The Chair.
Megadeth kadotti hetkeksi suuntansa vuosituhannen vaihteessa, mutta onneksi vuoden 1999 kauheus Risk sivuutettiin nyt kokonaan ja sitä edeltäneeltä Cryptic Writings kiekoltakaan ei soitettu kuin She-Wolf. Pienenä yllätyksenä voi vastaavasti pitää sitä, että jopa vuoden 1994 klassikkoalbumi Youthanasia ohitettiin yhdellä ainoalla raidalla, joka oli yllättäen Reckoning Day, eikä esimerkiksi Train Of Consequences tai vastikään uudelleen lämmitelty A Tout Le Monde. Eipä sen puoleen, Reckoning Day sopi settiin saumattomasti ja vanha laaturalli oli mukavaa kuulla kerrankin livenä. Peace Sells… But Who´s Buying? ja Rust In Peace pitkäsoitot saivat sen sijaan runsaasti tilaa. Toisena soitettu Take No Prisoners lämmitti jo kummasti väkeä, ja kaikki sokat kiskottiin irti viimeistään viidentenä soineen Devils Islandin kohdilla. Juuri tätä materiaalia bändiltä oltiin eniten toivottu ja sitä se myös faneilleen antoi. Auringon painuttua kentän sivulla kasvavien puiden katveeseen lämpötilakin asettui miellyttäväksi, lavan valot toimivat aina vain paremmin ja sounditkin olivat melkeinpä viimeisen päälle.
Keikan jälkimmäinen puolisko oli yhtä suurta juhlaa, kun muiden siivujen ohessa kuultiin sellaisia klassikkoja kuten Tornado Of Souls, Peace Sells sekä vuoden 1985 debyyttilevyltä esiin kaivettu Mechanix. Virallinen osuus päätettiin In My Darkest Hour vetäisyyn, minkä jälkeen koitti tietysti encoreiden aika. Myrskyisän suosionosoituksen päätteeksi hymyilevä Mustaine palasi joukkoineen lauteille vielä hetkeksi ja yleisö palkittiin kahdella ekstraherkulla. Viimeiset kappaleet olivat Symphony Of Destruction ja Holy Wars… The Punishment Due, eli priimaa tarjottiin loppuun saakka.
Soitto taukosi kellon viisareiden osoittaessa tasan kymmentä, eli Mustaine piti todellakin lupauksensa ja tarjosi väelle niin paljon musiikkia, kuin mitä rajallinen aika vain antoi myöten. Päivän pääesiintyjä lunastikin siihen kohdistuneet odotukset täysin.
Sauna Open Air - perjantai
Sauna Open Air - lauantai
Teksti ja kuvat: Mika Roth
