Timo Rautiainen: Loppuun ajettu

King Foo Entertainment

Timo Rautiainen perusteli vuonna 2004 Trio Niskalaukauksen pistämistä telakalle sanomalla, että eväät on syöty. Suoraa ja rehellistä puhetta, mutta sellaista, jonka jälkeen joka kriitikko kyttää Rautiaisen soololevyjä korva tarkkana: onko niitä eväitä nyt sitten löytynyt lisää? Loppuun ajettu antaa tähän kieltävämmän vastauksen kuin edeltäjänsä Sarvivuori. Ja onko tuo ihme, kun levyllä soittavat nyt myös Niskalaukauksen Nils Ursin ja Jaakko Petosalmi. Tuttua synkkää jynkytystä siis, vaikka iskelmähevin murmelinpää kurkkiikin: kun Timo on vielä opetellut laulamaan matalammalta, luulin hetkin kuuntelevani Patea ja Popedaa.

Tästä huolimatta on todettava, että olisin murheissani, jos Rautiainen jättäisi Suomen musiikkikentän. Vaikka ainekset ovat tuttuja, erottuu hän silti omaäänisenä etenkin muista tämän saran yrittäjistä. Kukaan näistä ei laula yhtä luontevan isällisellä äänellä nuorisokulttuurin rappiosta, sukurakkaudesta, vastuusta tuleville polville, tai siitä kun vituttaa niin ettei veri kierrä. Vaikkei Rautiainen suinkaan ainoa laulava nelikymppinen perheenisä ole.

Loppuun ajettua jynkytystä tauotetaan edellisen soolon tapaan mainioilla kansanmusiikkinumeroilla (ja on levyllä myös yksi Steen1:n kanssa tehty hiphopahtava raita, mutta olen hiljaa siitä). Kylätie on erinomaisen hyvin toimiva intro Outolintu-ralliin, joka on tarttuvuudessaan kyllä ainoa laatuaan koko levyllä. Yllätyin hiukan, kun sanoituksen riimitelleelle Jarkko Martikaiselle ei oltu merkitty sävellys- tai sovituskrediittejä - juuri tällaista kevytkieroiluahan YUP:kin on viime levyilleen laittanut. Ehkä Rautiainen on vain ollut vaikutuksille alttiina... Sitä seuraava Loputon suo vahvistaa kuitekin myös ajatusta, että Rautiaisen kannattaisi panostaa enemmän folk-puoleensa.

Olisi melkoista käänteisopportunismia Rautiaiselta olla hiljaa ilmastosta nyt, kun se on kaikkien huulilla - hänhän lauloi siitä jo viime vuosituhannen puolella. Levy saakin jylhän päätöksen Arkissa, jonka ainoa vika on, että Alavilla mailla on vielä vaikuttavampi tulkinta aiheesta. Tämän voi yleistää koskemaan koko levyä: hienoa ja nautittavaa, mutta Rautiainen on tehnyt tämän jo aiemmin, ja paremmin. Kuulisinkin mielelläni seuraavaksi häneltä esimerkiksi sen kokonaisvaltaisemmin kansanmusiikkiin painottuneen levyn.