Megamania

Pain Confessorin debyytti Turmoil päätyi muutaman kollegan käsien kautta viimein meikäläiselle, mistä johtuen tämä arvio tulee näin jälkijunassa. Mutta koskapa kyseessä on erittäin korkeatasoinen debytantti ei anneta pienen viivytyksen haitata vaan pureudutaan samantien tämän suomi-thrashin uuden pelastajan räiskeeseen.

Näin bändin keikan puolittain viime kesän Nummirockissa, jolloin kiinnitin huomioni erityisesti kahden kitaran ja ärjyvän laulun taustalla maalaileviin koskettimiin. Koskettimiahan ei yleensä mielletä death/thrash –bändin soitinarsenaaliin kuuluviksi, mutta jotenkin Pain Confessor onnistui yhdistämään ne rankan raakaan soundiinsa saumattomasti. Levyllä koskettimet korostuvat entisestään, vaikkeivat etualalle juuri nousekaan. Erityismaininnan ansaitsevat erittäin onnistuneet sovitukset, jotka puristavat lähes jokaisesta kipaleesta timantin.

Pääosa yhtyeen ilmaisussa lankeaa kuitenkin luonnollisesti Tuomaksen ja Wesleyerin (ex-A.R.G. ) kitaroille, jotka lunastavat paikkansa laadukkaalla jyräyksellään. Paikoin kevyesti retrohenkiset thrash-riffit raastavat juuri sieltä mistä pitääkin, pistäen polvet notkumaan tiukasta höykytyksestä. Mikä parasta, bändi onnistuu kuulostamaan vahvasti itseltään ja ei juuri laisinkaan ”jöötteporilta”. Oman mojovan lisänsä yhtyeen ryskeeseen tuo vokalisti Maken moniulotteinen karjunta, joka taittuu ihan melodiseksikin mikäli tarvetta ilmenee.

Pain Confessor kuulostaa debytantiksi järisyttävän valmiilta, mikä selittynee varmasti osittain jäsenten musiikkihistorialla. Joka tapauksessa bändi on onnistunut pyöräyttämään heti uransa alkajaisiksi aikamoisen lätyn. Hyvälle näyttää, erinomaiselta kuulostaa.