Korpiklaani: Spirit Of The Forest

Napalm Records

Joskus kun asiat ovat muuttuakseen ne muuttuvat todella nopeasti. Viime vuonna yhtye nimeltä Shaman julkaisi toisen pitkäsoittonsa Shamániac, joka esitteli jo hieman laajemmallekin yleisölle saamenkielisen bändin joka oli ottanut kansanmusiikista voimansa ammentavaan ilmaisuunsa jopa kevyitä metallivaikutteita. Nyt tuota yhtyettä ei enää ole, kun ryhmän sielu Jonne Järvelä päätti ilmaista musiikillista visiotaan hieman perinteisemmällä ja vähemmän perinnekulttuuriin nojaavalla tavalla. Näin sai alkunsa Korpiklaani jonka debyyttilevy Spirit Of The Forest esittelee meille aksenttista englantia pääosin laulukielenään käyttävän kuusikon, jonka artikulointi tuo väläyksittäin kuvia Kaurismäkien elokuvista. Onko tuo positiivinen vai negatiivinen asia, sen saa jokainen tahollaan päättää.

Bändin soundi on kansanmusiikkiin yhä nojallaan, mutta uusia askeleita yhä metallisemman ilmaisun suuntaan on otettu aimo nippu. Ryhmän valmistama keitos on siis jotain folk metallin kaltaista, mutta seasta löytyy lisäksi niin humppaa kuin muitakin genressä vähemmin käytyjä sarkoja, joita on ennakkoluulottomasti ryhdytty kyntämään.

Tuloksena on syntynyt aikamoinen annos hyvää ja villisti tarttuvaa, mutta jonkin verran myös heikompaa ja haparoivampaa materiaalia. Levyn linja on vinhasti poukkoileva, kun missään ei tahdota viipyä lyhyttä hetkeä kauempaa, tämä levottomuus kääntyy nopeasti hienoisesti negatiiviseksi voimaksi. Aivan kuin yhtye itsekään ei varauksetta uskoisi kaikkiin kappaleisiinsa, vaan tahtoisi lakaista osan maton alle pian ensiesittelyn jälkeen. Toisaalta kun vauhti on päällä ja meno huima, pyyhkäisee tämä porukka nopeasti jalat alta tiukemmaltakin rockpoliisilta, mutta turhan monta kertaa homma tahtoo jäädä puolitiehen. Nyt ei mennä, hemmetti soikoon, vauhdilla loppuun asti vaan pidetään liikaa katsetta peräpeilissä - ei mitään jarruttelua!

Neljäntoista raidan sekaan on sekoitettu neljä instrumentaalia ja miltei kaikki kappaleet ovat Järvelän kynästä. Ainoastaan Pellonpekko on täysin viulusta, huilusta, jouhikosta ja haitarista vastaavan Hittavaisen sävellys, ja multi-instrumentalisti on myös kimppasäveltänyt Järvelän kanssa Shaman Drumin. Lisäksi levyllä kuullaan instrumentaaliversio kansansävelmästä Juokse Sinä Humma, joka on – uskokaa tai älkää – vastustamattoman toimiva vetäisy. Hauska pitkäsoitto tämä kaiken kaikkiaan on, vaikka lievää hakemisen makua joissain kohdin vielä onkin. Toivotaan että ensi kerralla Klaani vie meidät pidemmälle korpensa siimekseen.

Kommenttien keskiarvo:

Nimetön kommentoi 28.09.2004:

Pisteet:

Levy oli huono.
Muuta siitä ei voi sanoa.
Missä olivat kaikki vanhat ja upeat shaamaanilaulut.
itkimme kun kuuntelimme tätä levyä.
Elämäntyömme on pilalla.
Ikuisesti.
Kiitos kun pilasitten sen,
korpiklaani.

Nimetön kommentoi 08.12.2004:

Pisteet:

Tämähän riippuu mitä tykkää kuunnella. Suomalaiseen folk metalliin tutustuttuani, täytyy yhä olla sitä mieltä, että Korpiklaani on paras mitä tässä genressä, ainakin Suomen alueella, löytyy. Asennetta on niin levyssä kuin itse bändissäkin.

Nimetön kommentoi 20.04.2005:

Pisteet:

Hyvä levy, mutta ei uuden Voice Of The Wilderness -levyn veroinen. Varsinkin laulu on paljon parempaa uudella levyllä. Ärsyttää vaan kielioppivirheet molimpien levyjen sanoituksissa. Luulisi jonkun bändin jäsenen tai vähintäänkin tutun osaavan sen verran englantia, että saisi korjattua nuo pienet, mutta ärsyttävät virheet. Noh, ehkä seuraavalla levyllä tämäkin asia on kunnossa...

MikaR kommentoi 21.04.2005:

Pisteet:

Nuo selvät kieliopilliset ja lausunnalliset virheet saattavat hyvinkin olla täysin tarkoituksellisia. Moiset virheet ja rosot lisäävät sellaista "pohjoisten metsien karismaa", suomalainen aksenttihan kuulostaa varmasti aika eksoottiselle monen korvaan.