01.10.2005
Kaupallistuminen mielletään yleensä jonkinlaiseksi kirosanaksi, sillä kompromissien ujuttamisesta musiikkiin alkaa yleensä yhtyeen taiteellinen alamäki. Metallicasta aikojen alussa poispotkittuun Dave Mustaineen henkilöitynyt Megadeth lienee se poikkeus joka vahvistaa tämän säännön, sillä kyseiselle yhtyeelle pieni loikkaus valtavirran suuntaan teki ainakin aluksi vain hyvää. Vuonna 1994 ilmestynyt Youthanasia on nimittäin kirkkaasti ainakin yhtyeen tasaisin albumi, allekirjoittaneen mielestä myös kirkkaasti paras. Tasaisuudesta puhuminen tässä suhteessa onkin varsin aiheellista, sillä vaikka yhtyeen aikaisemmilla albumeilla olikin monia hienoja biisejä, niin joukossa oli myös käsittämättömiä biisinraakileita. Youthanasia onkin ensimmäinen Megadethin levy jonka pystyy oikeasti kuuntelemaan alusta loppuun irvistelemättä tai haukottelematta.
Megadethin vertaaminen Metallicaan ei oikein tee oikeutta kummallekaan, siksi erilaisia yhteitä ne ovat. Silti yhtyeiden tekemiset ovat aina hieman muistuttaneet toisiaan; mitä Metallica edellä, sitä Megadeth perässä. Youthanasiaankin tavallaan huipentunut suuntaus alkoi jo kaksi vuotta aiemmin julkaistusta Countdown To Extinction -levystä joka puolestaan lienee saanut hieman inspiraatiota Metallican siirtymisestä hieman radioystävällisempään tyyliin vuonna 1991 julkaistulla yhtyeen nimeä kantaneella levyllä. Megadeth yritti samaa vuosi Metallican jälkeen julkaistulla Countdownilla joka osoittautuikin yhtyeen siihen asti suurimmaksi kaupalliseksi menestykseksi. Kuten Metallicankin tapauksessa, myös Megadethin uusi suuntaus jakoi yhtyeen faneja voimakkaasti. Toiset katsoivat yhtyeen pettäneen faninsa hakiessaan suuria yleisöjä ja radiosoittoa, kun taas toiset tykästyivät yhtyeen uuteen tyyliin. Onneksi touhu ei kuitenkaan mennyt pelkäksi rahan perässä juoksemiseksi, sillä seuraavalle levylleen yhtye jalosti tyyliään pari piirua persoonallisempaan suuntaan. Aiemmin varsin monimuotoiset ja rönsyilevät biisit muuttuivat suoraviivaisemmaksi ja hitaammiksi, mutta Countdownin yliyksinkertaisuudesta onneksi otettiin hieman takapakkia. Myöskin Countdownilla vaivanneet tuhnuiset soundit vaihtuivat tyylikkään pehmeäksi raskaudeksi ja mukaan pakattiin aimo annos melodisuutta mikä teki musiikista helpommin lähestyttävämpää.
Vuodesta 1989 vuoteen 1998 kasassa ollutta Megadethin kokoonpanoa moni pitää, jos ei nyt ainoana oikeana, niin ainakin musiikillisesti kyvykkäimpänä. Mustainen ja yhtyeessä pitkän uran tehneen basisti David Ellefsonin lisäksi kokoonpanossa soittivat kitaristi Marty Friedman ja rumpali Nick Menza. Varsinkin yhtyeen rumputeknikkona uransa aloittaneella Menzalla on merkittävä osa levyn raskaan yleisilmeen luomisessa, sillä vaikka tempo ei suuremmin biisien välillä vaihtelekaan, niin miehen kepittämät kompit vaihtelevat sitäkin enemmän, ja ennen kaikkea pelaavat saumattomasti yhteen Mustainen jykevien riffien kanssa. Toki mies heittää myös parit hienot rumpusoolot, erityisesti avausbiisi Reckoning Day ja varsinkin sen erikoinen mutta toimiva loppu on mainitsemisen arvoinen tässä suhteessa. Friedmanin melodiset ja tekniset soolot olivat ehdottomasti yksi niistä elemententeistä jotka tekivät tästä kokoonpanosta niin valovoimaisen ja vaikka Youthanasialla ei Tornado of Soulsin kaltaista revittelyä enää kuullakaan, ovat soolot ehdottomasti edelleen yksi levyn kantavista elementeistä. Mustainen lauluun kiinnitettiin levyn tekovaiheessa aiempaa enemmän huomiota ja se toimiikin paremmin kuin yhdelläkään aikaisemmalla levyllä, sillä varsinkin kertosäkeisiin on saatu puristettua reilusti tunnetta mukaan, mutta samalla myös karmeat nuotin vierestä laulamiset on karsittu pois.
Youthanasia sai ilmestyessään lokakuussa 1994 varsin ristiriitaisen vastaanoton useammaltakin taholta, sillä ilmeisesti osaltaan musiikin tyylilajistakin johtuen, sen varsin rankkoja teemoja ei oikein osattu tai haluttu ymmärtää. Ensinnäkin levyn kansikuva jossa nostellaan vauvoja pyykkinarulle kauhistutti siinä määrin että eräät tavarataloketjut kieltäytyivät myymästä levyä ja se kiellettiin kokonaan Singaporessa ja Malesiassa. Kansi tosin liittyy osaltaan levyn nimen sanaleikkiin ja nimibiisin sosiaalipoliittiseen sanomaan joka juontaa juurensa Mustainen omasta lapsuudesta, mutta provosoivien kuvien takana piilevä sanoma ei konservatiiveja tuntunut juuri kiinnostavan. Toinen kohu liittyi A Tout Le Monde -biisistä tehtyyn videoon joka joutui pannaan MTV:n taholta, koska musiikkikanavan mukaan video "kehotti nuoria itsemurhaan". Kyseinen biisi liittyy Mustainen omaan itsemurhayritykseen ja sen sanoma on täysin päinvastainen, mutta tämä ei käynyt ilmeisesti riittävän selvästi ilmi biisistä ja videosta, joten panna poistui vasta kun videon loppuun lisättiin teksti jossa kehoitettiin itsetuhoisia ajatuksia hautovia hakemaan apua ongelmiinsa. Biisien rankat aiheet ja synkät teemat kumpuavat pääasiassa Mustainen ja tämän läheisten elämästä, ja tämä itsetutkiskelu onkin tuottanut parhaat sanoitukset mitä Megadethin levyillä on kuultu. Toki mukana on Megadethille tuttuun tyyliin myös kyynistä poliittisen elämän tarkastelua ja päätösbiisissä vieläpä jonkinlainen katsaus yhtyeen tähänastiseen uraan.
Aivan kuten tällä levyllä kaikki palaset loksahtavat vastustamattomalla tavalla kohdalleen, myös tämän levyn kuuluisi loksahtaa jokaisen vähänkään melodisesta metallista kiinnostuneen levyhyllyyn. Vaikka Megadeth nykyisin osoittaakin taas elonmerkkejä, Youthanasia-levy jää kuitenkin historiaan yhtenä yhtyeen kultakauden kolmesta levystä. Se mitä näistä pitää kirkkaimpana kruununa on kai pitkälti makuasia, mutta itselleni tämä on kuitenkin aina ollut se Megadethin levy johon olen muita yhtyeen tuotoksia verrannut.
Toni Lyytikäinen
Kuva: The Realms of Deth
