Sauna Open Air - perjantai

Festivaalin toinen päivä aukeni aurinkoisissa tunnelmissa, hellerajan rikkoutuessa jo puolenpäivän tienoilla. Portit aukenivat kahdelta ja ensimmäinen yhtye aloitti soittonsa puoli tuntia myöhemmin. Tuo ensimmäinen bändi oli Entwine, joka sai ison lavan haltuunsa kolmen vartin ajaksi.

Toukokuussa pitkin alankomaita ja saksaa kiertänyt yhtye heitti ensimmäisen kotimaan keikkansa pariin kuukauteen ja ryhmä vaikuttikin erittäin nälkäiseltä. Entwinen riveistä ei löydy tällä hetkellä vakituista kosketinsoittajaa, joten koskettimet ja satunnaiset taustalaulut tulivat nauhalta. Tämä ei silti vaikuttanut millään tavoin keikan intensiivisyyteen ja etenkin vokalisti Mika Tauriainen harppoi pitkin estradia riivatun lailla. Tauriainen ei antanut väen laiskistua, vaan piiskasi sitä yhä uudestaan ja uudestaan taputuksiin sekä huutoon. Kävipä herra myös laulamassa erään biisin alun aivan eturivin edessä, samalla kun hän pummasi tulta yhteen lukemattomista savukkeistaan, jotka paloivat setin aikana. Samoin bändikaverit saivat kokea Tauriaisen räiskyvän tunteenpalon, kun laulaja sylki muutamaan kertaan vettä rumpali Aksu Hantun päälle ja tumppasi yhden röökeistään kitaristi Jaanin olkavarteen. Esiintyminenkin voi näemmä olla intensiivisimmillään täyskontaktilaji.

Viime vuonna julkaistu Fatal Design pitkäsoitto oli setissä tukevasti edustettuna ja kyseisen levyn sinkkuhitti Surrender sai ehkäpä lämpimimmän vastaanoton. Eivätkä samaiselta kiekolta löytyvä rokkaavampi Break Me, sekä albumin – ja nyt myös keikan – päättänyt Curtained Life jääneet juuri radiohittiä huonommiksi. Vallan mainio avaus siis Entwinelta.

Alkuvuodesta uuden Evolution 4.0 pitkäsoittonsa julkaissut Thunderstone oli seuraavaksi esiintymisvuorossa pienellä lavalla. Thunderstonea ei tarvinnut viime kesänä juuri estradeilla katsella, mutta vuosi 2007 on ollut jälleen rankan aktivoitumisen aikaa ryhmälle. Powerin puolelle kalllistuvaa melodista metallia takova kuusikko kiertääkin nyt elokuuhun saakka suomenniemeä, minkä jälkeen koittaa Manner-Euroopan vuoro.

Thunderstonella on vankka fanipohja myös koto-Suomessa, minkä ansiosta pienen lavan ympäristö oli ääriään myöten täynnä, vaikka keikka alkoi jo niinkin aikaisin kuin varttia yli kolme päivällä. Bändi itsekin hämmästeli tätä ääneen ja antoi paikalle saapuneelle kansalle oikein kunnon shown. Koska festaripäivä oli kuitenkin vasta aluillaan, ei rankempaa juhlintaa/riehuntaa juuri näkynyt, vaikka yhtye moiseen kannattajiaan toistuvasti innostikin. Raikuvat aplodit irtosivat kuitenkin jokaiselle rallille, joten nähtävästi väki piti kuulemastaan.

Voiko mikään yhtye sopia perjantai-iltapäivänä Sauna Open Airin päälavalle paremmin kuin Kotiteollisuus, tuo metallimusiikin ihka oma äijä-poikabändi? Tuskinpa, mikäli lappeenrantalaistrion yleisömenestyksestä saattoi mitään päätellä. Ensinnäkin väkeä oli pakkautunut paikan päälle aivan tuhottomasti ja toisekseen tästä ryhmästä lähti irti melkoinen meteli, kun kolmikko helli sitä tunnin mittaisella ”hittiparaatillaan”.

Koska Kotiteollisuuden edellinen levy Iankaikkinen ilmestyi jo viime vuonna, sen rankin promoaminen on tässä vaiheessa jo ohitse. Niinpä settiin mahtui runsaasti vanhempaakin tavaraa, mikä oli varmasti miellyttävä yllätys monelle kuulijalle. Etenkin viiden vuoden takainen, pikkuhiljaa jo klassikoksikin luonnehdittava, Kuolleen kukan nimi sai näkyvän roolin. Kyseisen albumin tutut ässäbiisit Valtakunta ja Meren mutaa toimivat jälleen erheettömästi, mutta suurimmat suosionosoitukset irtosivat silti luultavasti Rakastaa / ei rakasta rallille. Tuoreemmasta materiaalista äänekkäimmin otettiin vastaan 7-levyn Hulluutta ja humalaa, sekä viimeisimmän kiekon nimikkoralli.

Hynynen oli jälleen oma yleisölle vittuileva ja epämääräisiä juttujaan kertova itsensä, jota bassotaiteilija Hongisto komppasi parhaan kykynsä mukaan. Rummuttaja Sinkkonen tyytyi tapansa mukaan naureskelemaan herrain touhulle ja pitämään pakettia kasassa, mutta ihan perinteisillä laduilla keikka ei silti edennyt. Aivan lopussa Hynynen näet karkasi lavalta ensin eturivin eteen mellakka-aidan luokse, ja siitä soittajan tie kulki halki yleisömassan aina miksauslavalle, sekä lopulta takaisin estradille saakka. Kitara soi tietysti koko kävelylenkin ajan ja yleisö ei monissa kohdin tuntunut tietävän, että mitä tässä nyt pitäisi tehdä. Hulluja ukkoja, loistava veto ja hieno keikka, eihän tuosta oikein muuta voi sanoa.

Pienelle lavalle sijoitettu Kotipelto keräsi itselleen jo melkoisen kuulijakunnan, minkä johdosta tilan ahtaus alkoi käydä eturiveissä paikoitellen ankaraksi. Sopu antoi kuitenkin sijaa ja kun taivaan suuri vesihana aukesi setin puolenvälin paikkeilla (sen ainoan slovarin kohdalla tietysti), alkoi pahin ahtaus kohdistumaan pian jo läheisten puitten alle. Ensin vettä tihutteli ihan vähäsen vain, mutta loppukeikasta meno alkoi olemaan jo vedenpaisumusta enteilevää.

Keväällä kolmannen sooloalbuminsa Serenityn julkaissut Kotipelto ei kuitenkaan lannistunut sään jumalten tuimasta kohtelusta, vaan veti settinsä läpi todellisen ammattimiehen lailla. Kovista nimistä koostuva livebändi oli sama kuin studiossa, eli Tuomas Wäinölä kitarassa, Lauri Porra bassossa, Mirka Rantanen rummuissa sekä Janne Wirman koskettimissa. Soitto kulkikin mallikkaasti ja Kotipellon ääni oli totuttuun tyyliin mahtavassa kuosissa.

Norjalainen Dimmu Borgir ei tunnetusti pidä yläkerran herrasta ja säästä päätellen tunne on molemminpuolinen. Niinpä norjalaisten kavutessa estradille salamien halkomalta taivaalta tippui raskaasti vettä ja tätä huuhtelua piisasikin sitten setin jälkimmäiselle puoliskolle asti. Ikävä kyllä ongelmat eivät rajoittuneet ainoastaan säähän.

Oliko kyseessä kenties puolikuuro äänimies, poikkeuksellisen sään mukanaan tuomat ongelmat, vai missä mahtoi oikein mättää, mutta soitto puurotui useissa kohdin melko pahaksi keskiäänimassaksi. Etenkin alkukeikasta ongelmat olivat mittavia, mutta pikku hiljaa joko korva tottui näihin karuihin olosuhteisiin, tai sitten joku teki asian hyväksi jossain jotain. Inhottavista ongelmista huolimatta norskit jaksoivat kuitenkin pistää itsensä kunnolla peliin ja vaikka settilista ei mitään sen kummepia yllätyksiä tarjonnutkaan, oli ryhmä mielestäni selvästi paremmassa vedossa kuin pari vuotta sitten Tuskassa.

Vuonna 2005 uudelleenäänitetty Stormblåst ja tuore In Sorte Diaboli olivat luonnollisesti etusijalla biisilistassa, eikä Dimmu Borgir nähtävästi pysty koskaan heittämään keikkaa, joka olisi jokaisen fanin mieleen. Sade sentään taukosi setin jälkimmäisellä puoliskolla, mikä varmasti nosti monen läpikastuneen kuulijan tunnelmia.

Dimmujen jälkeen pienellä lavalla goottirokkaili Poisonblack, joka jäi olosuhteista johtuen tällä kertaa käytännöllisesti katsoen kokonaan väliin. Sen vähän perusteella mitä ehdin näkemään/kuulemaan, meno oli kohdallaan niin bändin kuin yleisönkin puolella.

Perjantain pääesiintyjäksi kiinnitetty Type O Negative oli verhonnut estradin tuttuun vihreään, sekä Vinlandin vihreä-valko-mustiin lippuihin ja näitä samoja värejä löytyi myös yleisön joukosta runsaasti. Muutama onnellinen pääsi jopa lavalle asti heiluttamaan lippujaan ja viivähtipä mikrofonin ääressä vihreäpaitainen, mustaan tekopartaan verhoutunut fanikin.

Setti kiskaistiin liikkeelle Beatles-lainalla Magical Mystery Tour, jonka perään taottiin Bloody Kisses albumin menevintä laitaa edustava We Hate Everyone. Vauhdikas aloitus sytytti yleisön välittömästi tuleen, eikä tuoreen Dead Again albumin The Profits Of Doom sinkku ainakaan hillinnyt noita liekkejä. Soundit jyräsivät rintalastaa tärisyttävällä voimalla ja usean mikrofonin satunnainen käyttö tuntui luovan ongelmatilanteita miksauskopilla, muutaman rivin aloitussanojen jäädessä kuulumatta. Lisäksi viihdyttäjäepäjumala, basisti/vokalisti Peter Steele oli muokannut joitain kohtia laulumelodioista rankalla kädellä. Onkin makukysymys pitääkö moisista muutoksista, mutta onhan se toisaalta hyvä, etteivät liveversiot seuraile liian orjallisesti studiossa ikuistettuja raitoja.

Parin uudemman siivun jälkeen brooklynilaiset poistuivat joksikin aikaa lavalta, mutta loppu ei ollut luonnollisesti vielä lähelläkään. Haukattuaan hetken happea ryhmä suoritti väkevän paluun. Keikan keskivaiheen ehdottomaksi kohokohdaksi nousi raivoisa versio Kill You Tonight biisistä (debyytiltä sama kappale löytyy muuten Xero Tolerance nimisenä), jossa myös kosketinsoittaja Josh Silver pääsi hetkeksi esittelemään laulutaitojaan. Vaikka herra ei aivan Steelen tai kitaristi Kenny Hickeyn tasolle yltänytkään, auttoi kova asenne ja riittävä voima yrityksessä kummasti. Kuten livelevy Origin Of The Fecesilla, niin myös nyt Kill You Tonightin keskellä kuultiin Jimmy Hendrix kuuluisaksi tekemä Hey Joe, joka esitettiin totta kai lyriikoiltaan muokattuna Hey Pete versiona.

Tämän raskaan pyräyksen jälkeen oli jälleen pidemmän puoleisen tauon aika, jonka päätteeksi yhtye esitti peräjälkeen uransa kolme ensimmäistä sinkkubiisiä. Trion aloitti October Rustin tunnelmallinen Love You To Death balladi, mutta pähkinöiksi kansa meni kuitenkin vasta kun Christian Womanin ensimmäiset soinnut karkasivat ilmoille. Tässä vaiheessa em. vihreäpaitainen tekopartaheppukin kipaisi uudemman kerran lavalle, mikä tuntui ärsyttävän kovasti joitain kuulijoita, mutta vastaavasti huvittavan vielä useampia. Virallinen setti päättyi tähän, mutta luonnollisesti luvassa oli vielä yksi encore, joka oli se toinen Bloody Kissesin suurista biiseistä eli Black #1, jota edelsi Der Untermenschin intro.

Type O Negativen keikka oli musiikillisesti melkeinpä täydellinen menestystarina, sillä yhtyeellä riitti uskallusta jättää iso nippu hittejään soittamatta, tylympien numeroiden noustessa selkeästi etusijalle. Biisilistasta ei löytynytkään My Girlfriends Girlfriend, Life Is Killing Me, Cinnamon Girl tai I Don´t Wanna Be Me siivuja. Samoin koko World Coming Down albumi sivuutettiin ja kaiken kukkuraksi settiin oltiin sujautettu viimeisimmältä pitkäsoitolta kivitalon kokoinen These Three Things, joka jakoi varmasti myös mielipiteitä.

Bändi esiintyi muuten erittäin aktiivisesti, mutta Peter Steelen käyttäytyminen aiheutti jälkikäteen runsaasti keskustelua sekä arvailuja, herra kun tykkäsi istahtaa vähän väliä alas. Joidenkin huhujen mukaan Steele on loukannut itsensä jokin aika sitten moottoripyöräonnettomuudessa, toisten mielestä hän oli vain pahalla päällä tai maistissa. Koska kyseessä on Peter Steele mihinkään ”tietoon” ei voi juuri luottaa, mutta niin tai näin, lauluun ja soittoon käytös ei vaikuttanut tippaakaan. Type O Negativen keikka olikin todellinen kruunu menestyksekkäälle päivälle, joka oli tarjonnut jälleen monenlaista kuultavaa sekä nähtävää.

Sauna Open Air - torstai
Sauna Open Air - lauantai

Teksti ja kuvat: Mika Roth