Godsplague - miehekästä viina-heviä

Helsinkiläinen heavy rock pumppu Godsplague julkaisi taannoin toisen pitkäsoittonsa Triumphin, joka betonoi ryhmän esikoispitkäsoitto Evilutionilla valloittamia asemia entisestään. Kuten edeltäjänsä myös uusi kiekko saavutti maassamme pientä listamenestystä, ja kun ryhmä on kaiken kukkuraksi vielä keikkaestradeilla todellista takorautaa, on Godsplague tällä hetkellä erittäin ajankohtainen nimi. Nelimiehisen rock-ryhmän kitaristi Euge Valovirta vastaili kysymyksiini, joilla valotettiin hieman mennyttä, nykyistä ja vähän tulevaakin toimintaa tämän räyhärockia ja metallihtavaa ryskettä yhdistelevän ryhmän ympärillä.

Onnittelut näin kärkeen uudesta, Godsplaguen uran toisesta pitkäsoitosta. Esikoinen on tietysti aina esikoinen, mutta ovatko fiilikset mahdollisesti vieläkin korkeammalla kuin Evilutionin ilmestymisen jälkeen?

- Kiitos kiitos. Kyllä fiilikset korkeammalla ovat kuin Evilutionin jälkeen. Silloin ei ehkä ihan tiedetty, mitä haettiin. Tällä kertaa meillä oli selkeä kuva tuottajamme Petteri Hirvasen kanssa, siitä mitä lähdetään tekemään. Ja siinä mielestämme onnistuttiin. Saatiin taltioitua räyhäkkää live-meininkiä narulle asti. Ja ollaan me kehitytty mun mielestä biisienkirjoittajinakin sitten debyytin.

En voi muuta kuin allekirjoittaa nämä Eugen mietteet, sillä ryhmä on tosiaan parantanut otettaan jokaisella merkittävällä osa-alueella. Mikä tärkeintä yhtye kuulostaa tällä kertaa myös huomattavasti enemmän omalta live-itseltään. Niinpä voikin perustellusti todeta, että Triumph on onnistunut tallentamaan olennaisimmat osat bändin tämänhetkisestä livesoundista. Mutta kuinka Godsplague on päätynyt tähän pisteeseen ja miten kauas historiaan yhtyeen juuret ulottuvat?

- Meillä oli aikanaan 90-luvun lopulla bändi nimeltä Suspicious Motha, jossa vaikuttivat mun, Arskan (basso) ja O.J.:n (rummut) lisäksi laulussa Eppu Uutinen ja toisessa kitarassa Janne Hänninen. Homma ei oikein ottanut toimiakseen ja päätettiin jatkaa nelistään ilman Hännisen Jannea ja uudella nimellä. Eli perustettiin Godsplague. Vuosi taisi olla 2000. SuMo oli varsinainen sekoitus metallin / rockin eri genreistä ja nyt päätettiin alkaa tekemään sellaista musaa mikä oli omaa sydäntä lähimpänä. Eli miehekästä Viina-heviä. Eppu halusi kuitenkin viedä hommaa hieman rauhallisempaan suuntaan kuin mitä minä, Arska ja O.J., joten Eppu saikin lähteä tehtyämme yhden omakustanne EP:n ja noin tusinan verran keikkoja.

Oltiin ilman laulajaa ja ihmeteltiin, että mitäs nyt. Mä soitin silloin myös Drive-nimisessä metallipumpussa ja siinä toisena laulajana vaikutti hyvä ystäväni Nico Hartonen. Mun kautta Nico itseasiassa Driveenkin aikoinaan tuli. Kysäisin siltä kerran, että tulisitko jamittelemaan kämpille uusia ralleja. Nico tuli vaikka oli ensin hieman epäileväinen, koska hän ei ollut digannut niistä biiseistä juurikaan, mitä oltiin Epun kanssa tehty. No, mä vakuutin ja sanoin että nyt on hemmetin paljon tanakampaa matskua tulossa. 2 viikkoa ekoista treeneistä Nicon kanssa oltiin jo studiossa äänittämässä demoa, minkä eräs pieni sveitsiläinen lafka halusikin julkaista sellaisenaan. Annettiin sille nimeksi Shovel-EP, joka oli siis ensimmäinen virallinen julkaisumme. Sen jälkeen keikkoja, studioon ja Evilution pihalle, taas lisää keikkaa ja nyt pihalla on Triumph. Niin ja Shovelin jälkeen meidät kiinnitti Helsinkiläinen Melscene Records, jonka suojissa ollaan siis tehty kummatkin täyspitkämme.

Vaikeuksien kautta voittoon

Uusi kiekkonne on kasteessa saanut voitokkaan "Triumph" nimen, mikä tarkoittaa suoraan käännettynä riemuvoittoa tai riemusaattoa. Mistä tai kestä tässä nyt on väännetty selätysvoitto, vai mainostetaanko lätyn nimellä mahdollisesti vain erästä tunnettua tuotemerkkiä?

- Heh. Ei mainosteta tuotemerkkiä. En kyllä panis pahakseni jos sellainen menopeli joskus alla olisi. Nimi tulee "vaikeuksien kautta voittoon" läpästä. Itse levyn teko ja biisien kirjoitus oli varmaan helpoin homma koko prosessissa, mutta siviilielämässä ei ihan niin hyvin sitten mennytkään. Sekä minulle, että Nicolle tuli avioerot ja muutenkin välillä tuntui, että monoa tulee suunnasta jos toisesta. Kaikesta huolimatta saatiin tehtyä helvetin hyvä levy. Joten siitä toi nimi.

Median taholta kiekko on saanut tähän mennessä lähinnä silkkaa kiitosta ja ylistystä, eikä Euge itsekään löydä albumista pahaa sanottavaa. Soundit tuntuvat olevan vielä nytkin, äänitysten jo aikaa sitten loputtua, tismalleen kohdallaan. Kappalejärjestys toimii mainiosti, eikä kokonaisuudesta löydy kuuleman mukaan edes yhtä pientä koukeroa, joka olisi jäänyt lopulta vaivaamaan mieltä. Eugen mielestä levy kuulostaa ja näyttää bändiltä itseltään – ihan promokuvia myöten.

Veditte siis kappaleet studiossa narulle aikalailla livemeininki pohjalta. Miten moiseen ratkaisuun oikein päädyttiin?

- Haluttiin saada taltioitua sama meno narulle kuin meillä on keikallakin. Helpoitenhan se onnistuu sillä, että vetää livenä. Toki joitain pieniä juttuja korjailtiin jälkeenpäin ja laulut vedettiin äänitysteknillisistä syistä erikseen, mutta tolta me keikallakin kuulostetaan. Koska kitaroitakaan ei tuplattu, niin pystyi tavallaan vetämään rennommin kun ei tarvinnut miettiä pystyykö jonkun jutun tuplaamaan samalla lailla. Siellä on kaikenlaista surinaa ja pörinää ja ihan hetken mielijohteesta vedettyä juttua, mikä elävöittää hommaa. Nykyään valitettavan monet levyt ovat todella steriilin ja muovisen kuuloisia. Haluttiin täysin päinvastainen meininki. Eli hikisen ja törkyisen kuuloista räimettä.

Tuossa tavoitteessa yhtye on totta tosiaan onnistunut, sillä kiekkoa kuunnellessa saattaa suorastaan tuntea vuoroin mullan, hien, bensan tai viskin tuoksun nenässään. Jos vertaa esikoisen äänitys-sessioita Triumphin vastaaviin, niin mitkä ovat olleet suurimmat eroavaisuudet?

- Just toi livemeininki suurimpana. Evilution tehtiin pienissä pätkissä usean kuukauden aikavälillä kun taas Triumph tehtiin 2 viikossa yhtäjaksoisena sessiona. Ei päässy ns. punainen lanka katoamaan. Evilutionia tehdessä studion tekniikkakin reistaili silloin tällöin ja aiheutti harmaita hiuksia yhdelle sun toiselle. Tällä kertaa kaikki toimi kuin rasvattu.

Godsplaguella tämä suora ja äärimmäisen maanläheinen lähestymistapa toimii siis kuin vasara naulaan – mutta käsi sydämellä, voitteko suositella tällaista "suoraa live-meininkiä" studiossa varauksetta myös muille orkestereille, vai vaatiiko moinen työskentelytapa jotain sellaista mitä pro-tools perfektionisteilta ja soundin hinkkaajilta ei vain löydy?

- Nino Laurenne Sonic Pump Studiolta sanoi aika hyvin, kun olin jokin aika sitten äijien studiolla käymässä. Siellä oli Pro-Toolsien lisäksi vanha 16-raitainen kelanauhuri josta Nino tokaisi: "Tolla äänitetään niitä bändejä, jotka oikeasti osaa soittaa. Pro-Toolsilla sitten muut." Eihän se tietenkään kirjaimellisesti aina noin ole, mutta kyllä siinä pitää joka jätkän hoitaa oma tonttinsa hemmetin hyvin. Ja yhteensoiton pitää luonnollisesti olla todella "tikissä".

Uusi kiekko on ollut jo sen verran pitkään pihalla, että jokaisen omat suosikkibiisit ovat varmasti jo erottuneet - vai kuinka? Entä onko suosikeissa mahdollisesti suuriakin eroja bändin jäsenten kesken?

- Mulla ainakin tuntuu suosikki vaihtuvan vähän väliä, mutta kyllä sieltä muutamia on jo noussut keikkojenkin myötä jokaisen suosikkibiiseiksi. Eli Insania, Praise These Wounds, Hell Belly, Hell Raisin´ Beer Drinkin´ ja Good As Hell ovat ainakin keikoilla toimineet ehkä väkevimmin. Ja tottakai sinkku / video-biisi War Sign.

Evilutionin musiikillinen skaala ulottui huomattavasti suuremmalle alalle kuin Triumphin vastaava. Suurimpana erona voi pitää kaikkein raskaimpien ja metallisimpien vetäisyjen poisjäämistä. Uuden levyn soundimaailma tuntuukin tältä pohjalta katsottuna hieman "rockimmalta" kuin aikaisempien tuotoston ainakin näin kuulijan korvin, mutta mitä mieltä on orkesteri itse. Onko Godsplague tätä nykyä enemmän rock- kuin metalli-yhtye - vai onko tällaisilla karsinoinneilla mitään todellista merkitystä?

- Jos Evilutioniin vertaa, niin kyllä me enemmän rock ollaan. Ei me olla juurikaan kyllä asiaa kelattu, koska eipä noilla karsinoilla juurikaan merkitystä ole. Ainakaan itsellemme.

Mitäpä niistä karsinoista tosiaan, sillä jokainen aita on lopulta vain keinotekoinen raja. Nyt kun soundeista ja tyyleistä alettiin puhumaan, niin tiedättekö jo tässä vaiheessa tarkasti mitä muutoksia seuraavalla kiekolla tulee tapahtumaan, vai onko nyt saavutettu sellaiset asemat että niitä ei enää jätetä?

- Ei olla vielä niin pitkälle asioita ajateltu. Nautitaan nyt hyvin tehdystä työstä keikkojen myötä, pidetään hauskaa ja otetaan siinä sivussa muutamat oluet. Kyllä sitä pikkuhiljaa aletaan jo kelaamaan uusia kujeita ja kyllä mulla muutamia biisiaihioita on jo valmiina. Kyllä Triumph oli meidän mielestä niin onnistunut, että tuskin mitään radikaaleja muutoksia tullaan tekemään. Tottakai aina pitää yrittää parantaa ja kehittää omaa juttuaan ja siihen mekin tietysti pyritään.

Pirun kova livebändi – melkein aina

Godsplague on jo pitkään ollut kovan keikkabändin maineessa. Mistäs moinen maine on syntynyt ja kuinka sitä pystytään ylläpitämään vastakin?

- Meillä on ainakin ihan pirun hauskaa siellä lavalla keskenämme ja kai se välittyy sitten yleisöönkin. Mennään pitämään jengin kanssa hauskaa eikä tuijotella kengänkärkiin. Ja kyllä meillä kaikilla on oma instrumentti ihan hyvin hanskassa ja yhteissoittokin timmiä.

Keikkaresepti rakentuu siis siihen kuuluisaan ”hyvään meininkiin”, joka onkin eräs rockin tärkeimmistä peruspilaireista. No, onko sitten huonoa Godsplague-keikkaa edes olemassakaan, ja jos on niin mikä on mahdollisesti historian surkein Godsplague vetäisy?

- Ikävä kyllä on. Viime kesänä Salon Maksimissa ei oltu ihan täydessä tikissä. Meillä oli edellisenä iltana keikka Suonenjoella Jörisrockissa ja jatkot ei kai oikein missään vaiheessa loppuneet. Jallua meni useampi pullo päivän aikana ja mullakin oli sitten keikalla samaan aikaan krapula ja iso humala. Muut jätkät tais olla ihan vaan päissään. Meno oli kyllä ihan mieletön. Keikan jälkeen sitten ihmeteltiin, että yleisö oli vissiinkin todella päissään, kun omasta mielestä soitettiin aivan päin helvettiä, mut jengi diggas silti. Et ei sekään kuitenkaan ihan katastrofi ollut.

Keikkarintamalla vuosi 2005 olikin erittäin kiireinen Godsplaguelle, mutta tänä vuonna olette viskanneet vasta yhden live-riuhtaisun. Mitä tämä tarkoittaa? Alkoiko lauteille nouseminen maistumaan jossain vaiheessa puulta, vai tuletteko kenties kiihdyttämään keikkabussinne kesää päin mentäessä jälleen ennätysvauhtiin?

- Tätä pitäis kysyä meidän keikkamyyjältä. Kyllä lauteille nouseminen on edelleen aivan helvetin siistiä ja täytyy toivoa, että keikkamyyjäkin saisi hurmion päälle ja työnnettyä meitä joka paikkaan. Keikkaa on toki tulossa enemmän ja yksi ulkomaan rundikin syksymmällä. Siitä rundista ei voi vielä hehkuttaa, mutta asia pitäis varmistua lähiviikkojen aikana. Tullaan kyllä uutisoimaan heti kun kuviot ovat täysin selvillä ja nimet papereissa.

Kun bändi ryhtyy taas keikkailemaan aktiivisemmin aikoo se tietysti esitellä myös uuden kiekon materiaalia mahdollisimman laajalti. Eugen mukaan jo edellä mainittujen omien suosikkibiisien lisäksi lätyn jokaista raitaa tullaan tahkoamaan livenä ainakin jossain vaiheessa. Eli mitään ”vain studiossa” raitoja Triumphille ei ole eksynyt – ja miten moinen olisikaan mahdollista kun lätty purkitettiin lähestulkoon livenä. Sitäpaitsi kun settiä vaihtelee riittävän useasti pysyy savotta itsellekin mielenkiintoisempana, ja kun touhu on mielekästä jälkikin on tunnetusti sen mukaista.

Keikoilla sekä keikkamatkoilla sattuu ja tapahtuu luonnollisesti yhtä sun toistakin outoa, mutta mikä on ollut friikein tapaus mitä kohdallenne on sattunut?

- Tuntuu, että friikeimmät jutut sattuu aina mulle, joten en niitä ala tässä nyt ruotimaan. Tiedä jos vaikka oma äiti sattuu tän haastiksen lukasemaan. Yleensähän ne liittyy viinaan, ulosteisiin ja genitaalialueisiin. Meidän tapauksessa vielä potenssiin kymmenen. Kerran kun oltiin menossa Ruotsiin keikkamatkalle, niin eräs orkesterimme jäsen sanoi ettei aio heti ekana iltana vetää peltiä kiinni. Joopa joo. Ihmeteltiin alkuillasta mihin kaveri oli hävinnyt ja mä menin hytistä katsomaan. Siellähän sankari makaa pää ämpärissä ja paskat housuissa vatsallaan sängyllä ja kummastakin päästä tulee tavaraa kunnon paineella. Olihan näky. Meinas itelläkin nousta hissi ylös. Mä jätin sen hyttiin jatkamaan monologiaan ja painuin takaisin baariin. Muille jätkille sanoin et jos tietosanakirjassa olis valokuva termin "pelti kiinni" kohdalla, niin se olis tosta äskeisestä episodista. Kaveri teki ns comebackin ja tuli parin tunnin päästä suihkun raikkaana jatkamaan iltaa ihan kuin mitään ei olisi tapahtunut. Aika sälli. Ei menty muuten siihen hyttiin jatkoille.

Entä miltä tuleva festarikesä näyttää tällä hetkellä Godsplaguen leirissä, eli voiko yhtyeen spotata festareilla lavalta vai ainoastaan yleisön joukosta - vai kenties sekä että?

- Käsittääkseni muutamista vedoista on jo sovittu ja työn alla on tietenkin useampia. Toivottavasti mahdollisimman moni natsaa. Jos ei muuta niin ainakin yleisön joukosta sitten. Meikäläisen voi spotata myös Suburban Triben keikoilta. Vedän livenä toista kitaraa bändissä. Eli kiireinen kesä tulossa anyway, mikä on vaan hemmetin jees.

Kiireinen kesä totta tosiaan, sillä Subbarithan ovat kevään myötä julkaisemassa myös uutta pitkäsoittoa, mikä merkinnee taas hyvää määrää keikkoja pitkin kesää.

...ja sitten pidetään taas hauskaa

Niin Eugen kuin koko muunkin Godsplaguen tilanne näyttää siis kaikin puolin vahvalle. Bändin uusi kiekko on otettu yleisön toimesta avosylin vastaan ja muutenkin eteenpäin on menty vähän joka rintamalla. Näissä voitonriemuisissa tunnelmissa onkin aiheellista kysyä, että minkälaisena tulevaisuus avautuu nyt yhtyeen omissa silmissä. Olette päässeet maistamaan jo vähän listamenestystä ja retkue on kuluneiden vuosien aikana kiertänyt muutakin kuin tahkoa. Missä kulkee siis seuraava raja? Joko sitä omaa pidennettyä limusiinia ja supernopeaa jettiä lentoemoineen on käyty katsomassa, vai vieläkö se vanha dösä kelpaa kyydittäjäksi tulevilla keikoilla?

- Kyllä se vanha dösä saa riittää varmaan vielä pitkään. Suomen markkinat on kuitenkin niin pienet ettei täällä meidän tyylisellä musalla leiviksi pääse lyömään. Katotaan jos ulkomailla alkaisi jotain tapahtua, niin ehkä sitten. Muutama isompikin levy-yhtiö on jo osoittanut kiinnostusta ja kun meidän sopimus nykyisen lafkankin kanssa on katkolla, niin mielenkiinnolla odotan mitä tulevaisuudessa tulee tapahtumaan.

Koska voidaan odottaa seuraavaa Godsplague äänitettä, vai onko moisesta olemassa vielä mitään suunnitelmia? Entä onko suunnitelmissa kenties vilahdellut mahdollisesti sinkkuja, ep:itä erikoisherkkuineen, mahdollisia DVD-julkaisuja runsaine extroineen...?

- Mahdollisesti vuonna 2007 tulisi kolmas täyspitkä. Levy-yhtiö kaavaili, että Hell Raisin´ Beer Drinkin´ - biisistä tulisi seuraava sinkku ja video, mutta asiasta ei ole sen kummemmin mitään lyöty lukkoon. Ajatuksia DVD:stäkin on pyöritelty. Meillä on aivan helvetisti Pantera (Vulgar Videos) tyylistä matskua nauhalla hovikuvaajamme Tim'O Halon taltioimana. Mieshän on tehnyt hommia mm. Nightwishille ja Niskalaukaukselle, että on sinne narulle jotain järkevääkin jäänyt, kai.

Godsplague DVD kuulostaa niin jämäkälle ja ruudinkatkuiselle idealle, että moisen soisi tosiaan toteutuvan – ja mitä nopeammin niin sitä parempi. Juttuhetki on kuitenkin sulkeutumassa, joten lopuksi on vielä sana vapaa. Eli jäikö jotain tähdellistä vielä maintsematta?

- Ei kummempia. Ostakaa levy ja tulkaa keikoille pitämään hauskaa. Niin mekin teemme. Hyvää kevättä kaikille Desibelin lukijoille! ROKK.

Teksti ja livekuvat: Mika Roth
Promokuva: Godsplague