RuoTo – arvokkaiden asioiden puolesta

RuoTo soittaa musiikkia, jota yhtye kutsuu omaehtoiseksi folkrockiksi. Toisinaan rockin kylkeen on nidottu raskaampaa materiaalia, toisinaan taas kevyemmät palat nousevat padassa selvemmin pintaan. Yhtyeen uusin pitkäsoitto, vavahduttavan vahva Päivännäkemättömät, tuntui käynnistävän täysin uuden syklin. Oli siis aika haastatella tekijää musiikin takaa, eli Desibeli.netin kanssa jutustelemaan asettui laulaja/kitaristi sekä biisinikkari Ossi Oinas-Panuma.

RuoTo on kotoisin maaseudulta, tarkemmin sanottuna Pudasjärveltä, joka on vähän Oulun pohjoispuolella. Historiaa on plus 20 vuotta ja Oinas-Panuman rinnalla bändissä bassoa soittaa Jyrki Perttu ja rumpuja Jari Vähkyrä. Pitkälle on tultu, vai kuinka?

- Vuosien saatossa meidän musa on muotoutunut hyvin omaääniseksi, vaikka paletti onkin melko kirjava. Nimi RuoTo tulee muuten alunperin sanoista Ruokottomat tosikot, mikä oli aikoinaan teinipoikien mielestä nokkela juttu.

Nimestä voi olla montaa mieltä, mutta siinä on pysytty ja pysytään. Olitte ensi kertaa esillä Desibeli.netin sivuilla reilu 12 vuotta sitten, kun Metsänpeitto -albumi herätti jo lupaavia mielleyhtymiä. "Sympaattisesta hissuttelusta" siirryttiin kaksi vuotta myöhemmin jo kantavamman folk-rockin pariin. Miltä nuo kaukaiset saavutukset kuulostavat tätä nykyä?

- Kyllä jo Metsänpeitolla kuulee saman ytimen, joka hengittää Päivännäkemättömilläkin. Joitakin asioita tehtäisiin varmasti toisin nyt, lähinnä tuotannollisella puolella. Mutta toisaalta levyt ovat ajankuvia.

Vanhimpiakin biisejä soitetaan myös keikoilla edelleen, joten omaan tekemiseen luotetaan vankasti, eikä yksikään julkaistu raita ole Oinas-Panuman mukaan laskettavissa täytemateriaaliksi.

- Meillä on niin tinkimätön tee-se-itse-meininki ollut aina, että hommat on pitänyt tehdä ominpäin alusta loppuun. Se näkyy varmasti etenkin varhaisemmassa tuotannossa sekä hyvässä että pahassa. Biisimateriaalin itsessään pystyn kyllä allekirjoittamaan edelleen.

Uuttakin musiikkia on toki ilmestynyt. Itse asiassa loppukeväästä julkaistu Päivännäkemättömät-albumi tuntui avaavan tyystin uusia suuntia, vaikka tuttu RuoTo-soundi siltäkin löytyy.

- Päivännäkemättömät on puhdasta ydin-RuoToa. Ikään kuin pudasjärveläisen metsäläisrokin lyhyt oppimäärä. Siitä tuli monipuolisin, mutta toisaalta myös helpoimmin lähestyttävä levymme. Ylimääräiset kikkailut väistettiin jo sovitusvaiheessa, ja biisien ytimessä ovat sanat, melodia ja rullaava yhtyesoitto. Sekä ehdottomasti tunnelmia tukevat sovitukset.

Viiden vuoden takainen Alisessa salissa on Oinas-Panuman mukaan oikeastaan konseptilevy. Soundi muuntui, koska tekijöiden ”sisällä aina majaillut heviriffimörkö” piti päästää tuolloin valloilleen. Albumeiden viiden vuoden väliin mahtui kaikkea, vaan mitä kaikkea?

- Näiden levyjen välissä tapahtui elämä. Minä itse perustin perheen ja paluumuuton jälkeen rakensin talon kotikylälleni järven rantaan. Nämä asiat vaikuttivat mm. siihen miten Päivännäkemättömien kappaleet enimmältä osin syntyivät. Kun kädet on täynnä töitä, niin laulut tulevat ilman kitaraa tai kynää ja paperia, silloin niiden pitää olla tarpeeksi vahvoja, että selviävät siksi kunnes niistä aletaan tekemään ”oikeita” kappaleita. Vaikka kitara pysyi pääasiassa laukussaan melkein pari vuotta, niin lauluja tai niiden fragmentteja ilmestyi silti jostain alitajunnasta tasaisena virtana.

Mitä Päivännäkemättömät tarkoittaa sanana? Onko se jokin vanhasta suomesta napattu sana? Laske taakka -kappaleessa päivännäkemättömät tuntuvat olevan arjen pieniä muurahaisia, jotka eivät enää näe elämää ympärillään - vai olenko nyt ihan hakoteillä? Mistä termissä ja tuossa biisissä on kyse?

- Joo! Kyllä se vanhasta kansanperinteestä tulee. Hauska tulkinta! Päivännäkemättömillä viitataan esineisiin tai asioihin, jotka eivät ole koskaan olleet päivänvalossa ja sen vuoksi ovat keränneet itseensä pimeän väkeä. Se voidaan sitten osaavissa käsissä valjastaa avuksi.

Tulkintoja mahtuu aina mukaan ja samanlaiseen varjoissa pysymiseen viitataan myös Laske taakka -kappaleessa. Tarinoiden takaa voi myös haistella itsensä todellisen luonnon löytämisen pohdintoja.

- Kotonakulkijat, joista laulussa myös lauletaan, taas ovat sellaisia edesmenneitä, jotka eivät ole saaneet rauhaa, ja joita varten karsikkopuut on karsittu.

Tekstit ovat tosiaan jännittäviä sekä askarruttavia. Piilosi sulkee viimeisillä riveillään yhden tarinan miltei julmasti ja Siipisilmät tuntuu myös kertovan rajoista, rajallisuudesta, suljetuista teistä. Tummuus kulkee mukana halki levyn, vaikkei olekaan mielestäni tukahduttavaa. Vaan miksi tummat sävyt, mistä nuo pimeyttä tutkivat ja pohtivat sanat kumpuavat?

- Näkisin, että tässä on enemmän huolta kuin surua, mutta toisaalta myös enemmän toivoa kuin epätoivoa. Ajattelen niin, että kirjoitan nämä laulut pois itsestäni. Siksi niissä varmasti välkkyvät enemmän tummat sävyt. Kukapa nyt iloaan haluaisi pois antaa, ja sen jakamiseen on parempiakin keinoja kuin tehdä siitä lystikkäitä lauluja.

No, kuplettilaulajat voivat ainakin olla asiasta eri mieltä, mutta onko levyllä jotain perusajatusta tai yleisempää pohjaa josta se kertoo?

- Päivänänkemättömien pohjalla sykkii ajatus, että meillä on vielä jäljellä paljon asioita, jotka ovat arvokkaita ja joista meidän pitäisi osata huolehtia tässä ajassa, johon olemme väistämättä kaikki sidottuja. Tämä teema kantaa levyä sen alusta loppuun, vaikka kuvasto itsessään onkin paikoin aika synkkää.

Toisaalta levy alkaa lohduttavasti, kun Luittesi tähden vakuuttaa kaiken kääntyvän parhain päin. Kappaleen parina voi nähdä päätösraidan Autius, autuus, jolla hiukan aavemaisen pianon säestyksellä sanotaan taas, ettei mitään hätää ole. Ja silti, kummassakin tekstissä kertoja mielestäni lohduttaa jota kuta, joka on jo mennyt rikki. Onko valossakin aina mukana varjonsa?

- Hyvä havainto tuo lohdutus, sitähän se muuten on! Päätösraidassa tosiaan vakuutellaan, ettei hätää ole, mutta siihen ei kyllä kannata tuudittautua. Levy päättyy kuitenkin säkeeseen ”Valotta ei jää varjoakaan”, ja siitä kai tässä lopulta on kyse. Ei ole toista ilman toista. Toisaalta, voidaan se tulkita myös niin, että lopulta valo kuitenkin voittaa. Kliseistä, mutta totta. Pienten lasten isänä, elävien metsien ja niittyjen keskellä asuvana ihmisenä en halua uskoa muuta.

- Avausraita Luittesi tähden tuntui välillä minulle jopa vähän liian julmalta, koska jos sitä alkaisi tulkitsemaan kovin kirjaimellisesti, niin päädyttäisiin melkoisiin nordic noir -tunnelmiin. Halusin kuitenkin avata sillä levyn, koska se on väkevä laulu. Ja tosiaan sen teemoihin palataan levyn loppupuolella, esim. Siipisilmissä.

Musiikki jäi siis tauolle elämän tullessa isosti kuvaan mukaan, mikä on pitänyt bändinkin pitkälti hyllyllä. Yhteyttä on pidetty säännöllisesti, vaikka treenikselle ei olekaan enää suunnattu nuoruuden innolla.

- Ei meillä ole tarvetta kokoontua treenailemaan tai soittelemaan ilman vakavaa syytä enää, eli joko keikkaa tai uutta musiikkia varten. Siinä vaiheessa kun otetaan kolmestaan soittimet esiin, niin kyllä se RuoTo sieltä ilmestyy välittömästi.

Tauko on sanana dramaattinen, etenkin kun musiikin luoja ei koskaan täysin koe sitä. Voit rakentaa vaikka taloa ympärillesi, mutta aina vain musiikin murusia kertyy jonnekin mielen sopukoihin. Ja tuo on hyväkin asia.



- Kun on vuosikymmenet oppinut selvittämään mieltään lauluja kirjoittamalla, niin sitä ei oikein voi eikä ehkä kannatakaan tukahduttaa. Jossain vaiheessa homma menee aina siihen pisteeseen, että ”pöytä” pitää tyhjentää. Alisen salin jälkeen se tarve tuli ensimmäisen kerran vuonna 2021, jolloin erakoiduin viikonlopuksi äänittelemään ja työstämään Päivännäkemättömien laulujen esiasteita.

Siinä missä vuoden 2019 loistava Alisessa salissa syntyi vaikeammin ja vaivalloisemmin kulkivat asiat nyt hivenen eri tavoin.

- Kappaleet saavat alkunsa aina tavallaan helposti. Ne ilmestyvät itsestään jostakin ensin pieninä ja viattomina, ja kun niille antaa aikaa, ne ehkä kasvavat. Toiset enemmän, toiset vähemmän. Jos biisi vaikuttaa siltä, että sitä voitaisiin kokeilla bändin kanssa, niin kokeillaan. Sekä Alisessa salissa että Päivännäkemättömät syntyi pohjimmiltaan näin ja tässä on yksi syy verkkaiselle julkaisutahdillemme.

Alku on Oinas-Panuman mukaan aina tavallaan leikkimistä, kun sovituksia hiotaan ja palaset liikkuvat. Tällä erää pohjat saatiin nopeasti kuntoon, mutta sittenhän se tosi puurtaminen vasta alkaakin.

- Päällekkäisäänitykset ja jälkisovitukset ovat usein melkoista jaakopinpainia. Molempien levyjen kanssa olen tehnyt sen vaiheen hyvin pitkälti yksin ja se on taiteellisesti raskain vaihe. Mutta jos on aikaa ja rauhaa, se on mielestäni myös antoisin osuus. Voi kokeilla, rakentaa ja purkaa, testata sopisiko tämä tuohon tai tämä tuohon. Jotkut asiat toimivat heti. Saatan soittaa improvisoidun hammondin ja se jää lopulliseen versioon, tai sitten rakentaa kitaraharmoniaa monta päivää ja heittää sata raitaa roskikseen.

Hauskasta harmilliseksi on lyhyt matka, jos tietä maaliin ei löydy. Näissä kohdin yksintekemisen siunaus saattaa kääntyä kiroukseksi, kun viimeisiä silauksia tehdään.



- Lopputuloksessa tuska ei kuitenkaan saa kuulua. Jos katsot öljyvärimaalausta, niin et näe mitä kaikkea siellä viimeisimmän maalikerroksen alla on. Puhumattakaan luonnoksista tai aiemmista versioista.

Muuten sangen linjakkaasta ja tasapainoisesta biisijoukosta pistää ulos pari kappaletta. Toteemikappale Varjeltu ja sitä edeltävä rokkipamaus Kohtaaminen toimivat jännänä harjanteena, jota ympäröivät puolestaan ne kauneimmat ja herkimmät raidat. Tuntuukin siltä, että nyt on mietitty enemmän albumikokonaisuutta kuin vain biisijoukkoa.

- Ehdottomasti kokonaisuus edellä, vaikka biisit yksilöitä ovatkin. Nykyajan sinkkukulttuuri ei oikein innosta minua, vaikka se tavallaan onkin paluuta jukebox-aikaan. Minä haluan rakentaa lauluista polun, jonka voi kulkea päästä päähän maisemien vaihtuessa, ja unohtaa hetkeksi arkitodellisuuden.

- Kohtaaminen ja Varjeltu sijoitettiin tarkoituksella vinyylin B-puolen alkuun. Sitten voi fiiliksen mukaan laskea neulan lautaselle ja rokki rytkähtää käyntiin saman tien. Biisijärjestystä mietittiin paljon, koska sillä on todella iso merkitys kokonaisuuden kannalta näinkin vaihtelevalla levyllä.

Levyn kappalejärjestys tuntuu kieltämättä kaikista mutkista huolimatta täydelliseltä, mutta pääsivätkö kaikki tarpeelliset palat mukaan, vai jäikö jokin merkittävä kipale toistaiseksi rannalle?

- Kyllä kaikki tarpeellinen on levyllä. Mutta rannalle jäi, kuten aina, paljon tavaraa. Jos lasketaan biisiaihiot, joista Päivännäkemättömät karsittiin, niin niitä on ehkä 60–70. Joukossa on paljon hyvääkin settiä, mutta ei tähän kokonaisuuteen. Kyllä kai noista vuosien varrella laatikkoon jääneistä kappaleista saisi vaikka minkälaisia kokoelmia, jos jaksaisi tai joutaisi alkaa värkkäämään.

Mikään ei viittaa siihen, että moiseen työhön ihan heti ryhdyttäisiin. Kysytään nyt vielä suoraan: oliko Päivännäkemättömät viimeinen RuoTo pitkäsoitto, vai onko tämä uusi alku?

- No levy on tehty ja siitä tuli mielestämme todella hyvä. Se riittänee tämän hetken ajatukseksi musiikin tekemisestä. Tulevaisuus tuo sitten tullessaan mitä tuo, mutta enpä tiedä pääseekö koira karvoistaan, tai tahtookokaan...

Keikoillakin RuoToa tullaan näkemään, missä yhtyeeltä voi myös ostaa Päivännäkemättömät-levyä suoraan, noin viiden pisteen vihjeenä.

Lopuksi sana on vielä vapaa, eli jos jotain jäi kertomatta niin nyt olisi se aika.

- Jos on tiedossa hyvä keikkapaikka tai tilaisuus, joka kaipaa maanläheistä mutta menevää musiikkia, niin ole yhteydessä!

Haastattelu: Mika Roth, kuvat: Tuula Pitkänen