RuoTo: Päivännäkemättömät

Talkkuna Music

Folkista rokkaavan kodin itselleen rakentanut RuoTo sulki monella tapaa kaarensa ja kutoi purjeensa valmiiksi reilun viiden vuoden takaisella Alisessa salissa -albumilla. Jotain merkittävää saavutettiin ja kyseisen levyn rujo kauneus ja 70-lukulainen soundi ovat kestäneet vaivatta maailman vaikeat ajat.

Kuuleman mukaan kiekon vaativaksi käynyt syntyhistoria oli kuitenkin johdattanut itse tekijät siihen pisteeseen, että jatkoa oli vaikea nähdä horisontissa. Kitara sai näin maata kotelossaan. Vuodet kuluivat, mutta kipinä ei kuitenkaan tukahtunut. Pienistä biisinpätkistä ja ideoista lähti hiljalleen syntymään jotain uutta ja taas hivenen erilaista. Jotain, joka nyt saa allekirjoittaneen raapimaan – taas – päätään folkrockin rajattomuuden edessä.

Päivännäkemättömät on yhtäältä luonnollinen ja looginen jatke edeltäjälleen, sekä samaan aikaan tyystin uusi avaus, luku ja maailma. Kymmenen uutta kappaletta ovat tiettyyn pisteeseen asti kiistatta vanhan toistoa ja muuntoa, mutta se on vain puolet totuudesta, jos sitäkään. Päivännäkemättömät pitää näet vähintäänkin toisen silmän kiinnitettynä tulevaan, näissä kappaleissa onkin hyvä annos myös uuden peilailua sekä uudenlaisia kokeiluja. Eikä kaikki todellakaan ole kuten ennen.

Suuret linnut levittävät ties millä akustisilla soittimilla ja torvilla vahvistetut siipensä tavalla, joka lakaisee sanan ’rock’ charmantin siistein elein sivuun. Shamanistista poljentoa ja sivulle suuntautuvaa rokkia voimakiviinsä kaivertava Varjeltu on myös todellinen aarre, jonka myötä levyn jälkimmäinen puolisko laskeutuu paikoilleen. Otteissa on voimallista herkkyyttä, tarkoitusten kaikki tasot ovat kaikkea muuta kuin muuttumatonta totuutta ja juuri se nostaa Päivännäkemättömät aina vain ylemmäs.

Folk on jalostunut kolmikon käsissä suuntaan, joka saa pohtimaan 70-luvun alun Pink Floydin soundia, kun tuleva megabändi oli vasta hiljaa hiomassa muotoaan ja tunsi vielä myös hiljaisemman voiman mahdin. Myyntikäyrät saattavat osoittaa muuta, mutta mielestäni brittien suurimmat aarteet eivät löydy ehkä sittenkään niistä isommista äänivalleista ja muista järkälemäisistä seinistä. Piilosi on hyytävän kaunis hetki, jossa jokainen soitin ja ääni, sekä etenkin äänten lämmin pohjasävy lisäävät tarinaan huiman määrän rivejä. Nyt ei tarvita enempää.

Päivännäkemättömät on samaan aikaan hiljainen ja metelöivä levy, jonka sieluun on ollut onni tutustua askel kerrallaan. Albumi ponnahtelee ja tanssahtelee varoittamatta uusiin suuntiin, mutta osaa myös käpertyä parhaimpien ideoidensa ympärille ja antaa valokeilan karata sivummalle. Onneksi nämä kappaleet ja tämä kokonaisuus sai vielä syntyä, ja kun kerran tämäkin meni näin hyvin, niin miksi ihmeessä pistää bändiä tauolle nyt…