Trashcan Dance – sleazysti kuolemanmakuista rockia

Taannoin mainion Killing Moon -albumin julkaissut Trashcan Dance oli viimeksi Desibeli.netissä haastateltavana keväällä 2018, eli kaikki alkaa kuin hyvässä kauhuelokuvassa: viisi vuotta myöhemmin. Kokoonpano on ainakin kokenut muutoksia, enemmän tosin soitinten kuin soittajien saralla, vai mikä tilanne nyt on orkesterissa?

Faust: - TCD on kokenut vanhan shakkitermin, tornitus tai rokadi, missä nappulat vaihtaa paikkaa keskenään. Kun perustajajäsen Jürgen jäi pois yhtyeestä päätettiin vaihtaa soittimia. Hamilkar siirtyi bassosta skittaan, Faust kiipparista bassoon ja uusi kaveri, Bearwolfz tuli synia hakkaamaan.

Lasse: - Niin, parilla edellisellä julkaisulla Hamilkar soitti bassoa, mikä ei ole hänen ensisijainen soittimensa, hänhän on ensi kädessä kitaristi. Faust soitti koskettimia mikä ei myöskään ole hänen ykkössoittimensa. Levyllä koskettimia soittava Bearwolfzin ykkössoitin onkin kitara. Onhan tätäkin tapahtunut paremmissa perheissä aikaisemmin, Turbonegrossa basisti Happy Tom soitti vielä Ass Cobralla rumpuja ja olihan The Stoogesin Ron Asheton kitaristi kahdella ekalla levyllä mutta Raw Powerilla soitti sitten bassoa.

Muutokset koettiin positiivisena voimana ryhmässä ja soundikin muuntui samalla.

Lasse: - Uudet kappaleet ovat enemmän kallellaan gootahtavaan garagerockiin kuin aikaisempi hieman metallisempi soundi. Nämä nyt ovat pieniä vivahteita, ei bändi kuitenkaan mitenkään radikaalisti ole muuttunut.

Jokin on kuitenkin loksahtanut paikoilleen ja parissa kuukaudessa uudistunut yhtye sai luotua ison pinon materiaalia. Mutta palataan hetkeksi ajassa taaksepäin. 2018 ilmestyi Sleaze Pop EP ja kolme vuotta myöhemmin Beso Negro EP, mutta ajat olivat vaikeita. Teitä ei pandemiakaan nitistänyt, mutta mitä noista vuosista ja etenkin Beso Negrosta jäi käteen?

Lasse: - Beso Negro ilmestyi kieltämättä hankalaan aikaan. Silloin solmittiin levytyssopimus kreikkalaisen Sleaszy Rider Recordsin kanssa joka julkaisi Beso Negron. Levyä ei voitu puskea keikoilla koronan takia ja yhtye ei ollut miehistön- ja soitinvaihdosten takiakaan livekunnossa.

Faust: - Beso Negro oli ytimekäs pläjäys missä huomattiin että meille sopii vallan mainiosti höystää biisejä synamelodioilla vähän enemmänkin. Koronavuodet olivat meille itse asiassa ihan jees juttu. Juuri silloin Jürgen lähti ja koska hän oli “pääsäveltäjä” piti muiden astua valokeilaan. Eli pandemia antoi meille hengähdysaikaa tehdä rutkasti uusia biisejä ja treenata niitä kunnolla seuraavaa levyä varten.

Lasse: - Jürgen on mainio mies ja mainio biisien säveltäjä joten totta kai muutos oli bändille haaste. Muutos johti kuitenkin siihen että yhtyeen oli panostettava vielä kovemmin uusien ideoiden työstämiseen.

Mitä enemmän asiat muuttuvat, sitä enemmän ne ovat kuten ennen. Lokakuun alussa julkaistu Killing Moon ei mitenkään radikaalisti muokannut soundia tai tapoja, mutta silti meno on jotenkin kasarimpaa. Ei vähiten diskanttia suosivien soundien ansiosta. Mihin tällä levyllä haluttiin tähdätä ja kuinka hyvin lopputulos vastaa alkuideoita?

Lasse: - Ajan mittaan uusista demoista alkoi näkyä selvä kaava joka osoitti selvään teemaan: kasarivaikutteinen kauhutematiikka teksteissä ja tarinoissa sekä kappaleiden sovituksissa.

Faust: - Siinä missä Hamilkar työntää ulos potkupunkimpaa tavaraa Faust jaksaa vielä tapella länsimaalaista konventiota vastaan. Kun nämä yhdistää, tulee vallan makoisa lopputulos. Mutta summa summarum, levystä tuli aika lailla meidän kuuloinen, vähän ehkä olisi saanut olla lisää rupea mutta asia korjaantunee tulevaisuudessa.

Kuinka paljon siivuja törkitään, telotaan ja muokataan treeniksellä?

Lasse: - Demomuodossa biisit voivat kuulostaa todella vierailta ja ihmeellisiltä, ei edes rockilta! Mutta treenikämpässä huomaa että piileehän siinä erinomaiset rokkibiisit, viimeistään silloin kun Javier astuu rumpusetin taakse ja Hamilkar alkaa riffitellä.

Javier: Bändi tekee biisejä tai demoideoita valmiiksi sillä aikaa kun mä treenaan tai keikkailen Beheritin kanssa. Voin sitten liittyä mukaan kun biisiraakile löytyy ja paukutan valmiisin biisipohjiin.

Lasse: - Niin, Javierhan on black metal-legenda Beheritin alkuperäinen rumpali ja nämäkin herrat ovat käyneet salaa meidän vanhalla treeniksellä soittamassa tulevia livekeikkoja varten. Mäkin oon tässä samaan aikaan tehnyt uutta musaa Dogshit Boysin kanssa ja meiltäkin ilmestyy kohta uusi 7” vinyyli-ep.

Faust: - Mä teen demoja himassa. Garageband, akustinen kitara ja pieni bassovahvari. Demo sitten lähetetään bändichattiin ja muut kuuntelee tekelettä sieltä. Javier tekee himassa rumpukompit sähkörummuillaan ja Lasse miettii rumia mutta lyyrisiä tarinoita lapsuudestaan. Sitten treeneissä ensin pienempi ryhmä esim syna, basso ja kitara, katsotaan runko kuntoon. Pistetään narulle demo ja chattiin. Seuraavalla kerralla Javier ja Lasse messiin ja biisi on melkein jo siinä. Tehokasta kuin Preussilainen armeija. Harvemmin tulee nykyään telottua mitään. Muokataan sellaiseen muotoon että jokainen on tyytyväinen.

Muuttunut maailma koskee myös tekstejä.

Lasse: - Mulla on tapana kävellä Helsingin Töölönlahden ympäri tai Arabian maisemissa kuuntelemassa demoja ja samalla pähkäillä tekstejä. Faustin tekstikynästä löytyy levyllä monta tarinaa tai ainakin joku perusidea jota olen sitten muuttanut, tehnyt lisäyksiä tai kirjoittanut kokonaan uuteen uskoon.

Lasse: - Loppupeleissä biisit ovat kaikkien jäsenten panosten summa joten niistä on mahdoton sanoa kuka on tehnyt mitäkin. Tämä menettely toimii meille hyvin.

Bändissä tuntuu tosiaan olevan enemmän biisinikkareita ja erilainen meininki. Ainakin levyvihkosessa materiaali on pistetty vain bändin nimiin. Onko tämä uusi normaali, onko bändinne nyt 'bändimäisempi' jengi kuin aiemmin?

Faust: - Kyllä vain! Biisinteko on kuitenkin pitkä prosessi missä jokainen jäsen antaa oman osansa. Joku keksii hyvän riffin himassaan, tai jopa biisiraakileen, tuo sen treeneihin, ja sitten jokainen työstää ja kokee sen omassa päässään. Lopputulos on aina vallan eri kuin se eka demo. Siksi päätettiin tehdä niinkuin the The Doors aikoinaan, jokainen on biisintekijä.

Lasse: - Muutenkin kaikki osallistuvat jollakin tapaa bändin oheisjuttuihin mistä aikaisemmin ei ollut mitään hajua, esimerkiksi kaikenmaailman somepäivitykset, Spotify-pitchaukset ja T-paitojen tekemiset jne. Vaikka itse hoidankin bändin graafista ilmettä niin näistä asioista keskustellaan yhdessä.

Uuden materiaalin työstö alkoi siis yhteisistä demoista ja kun albumillinen materiaalia oli kasassa ne pistettiin nauhalle vappuna 2022 Ikaalisissa Klas Granqvistin upeassa isossa Jylli-studiossa. Lisäsessiot pidettiin samassa paikassa ja raakamiksauksen jälkeen materiaali lähetettiin levy-yhtiölle, joka innostui kovasti uusista kappaleista. Ei niinkään soundeista. Näissä kohdin lyöntivuoro siirtyi Wolfthrone Studion Owe Inborrille joka haki soundeihin sitä “bassobotnea ja hienhajua”, jota levy tarvitsi.

Lasse: - Kun kuuntelen valmista levyä niin soundit ovat diskanttisuudessaan just sopivat näihin biiseihin. Itse toivoin selkeästi rosoista ja punkahtavaa soundia ja sitähän Killing Moonilla riittää!

Kiekon otsikon ollessa Killing Moon asettuu kansikuvakin kuin itsestään maisemaan. Itse asiassa kannessa komeilee Lassen käsi ja vanha Rambo-puukko. Lisätään mukaan palmuja, kuu ja sopiva värimaailma, niin kaikki istuu kasari- ja sleaze-estetiikkaan

Lasse: - Jenkkiläinen tyyli osuu hyvin yhteen bändin musaan, tää ei oo mikään synkkä takametsien suomi-bläkkis meininki vaan elämänmakuista rokkia. Vai pitäiskö ehkä sanoa kuolemanmakuista?

Musiikkinne jatkaa tutuilla kauhupitoisilla flash/gootti/hard rock linjoilla ja teksteissä vilahtelevat niin tappajat, alienit kuin muutkin monsterit. Poikkeuksen tekee Polezhaevskaya Station -sinkku, jonka olette tehneet yhdessä Stealth Division -yhtyeen kanssa. Mistä tuossa sinkussa, yhteistyössä ja biisissä on oikein kyse? Se ainakin eroaa melkoisesti kaikesta muusta albumin materiaalista.

Lasse: - Polezhaevskaya Station kasattiin uuteen uskoon yhteistyössä Stealth Division-nimisen synthwave-yhtyeen kanssa. Tarina perustuu venäläisen kirjailijan Dmitry Glukhovskyn Metro 2033 ja Metro 2034 kirjoihin jonka pohjalta on myös tehty tietokonepeli. En ole pelannut sitä peliä mutta hankin kirjat kun Faust oli tehnyt demotekstin kirjojen pohjalta. Kirjoissa eri ryhmittyvät elävät ei niin sulassa sovussa maan alla Moskovan metrotunneleissa ydinsodan jälkeisessä apokalyptisessä maailmassa. Tällä kappaleella mentiin tuntemattomille vesille konemusapohjilla mutta Hamilkar soittaa kuitenkin kappaleella kitaraa ja nakkasi kappaleen loppuun vielä mahtavan kitarasoolon.

Kitarasooloja ei TCD:n yhteydessä usein kuultu, mutta tuoreita aluevaltauksia edustava siivu on saanut positiivista palautetta. Bändin sisällä syntyi tosin vääntöä sen mukaan ottamiseen levylle.

Sinkuista Lil' Dreamerilla kuullaan puolestaan Barbe-Q-Barbies -yhtyeestä tuttua Niki Rockia. Kuinka yhteistyö sujui ja miten biisi muuntui Rockin tultua kuvaan mukaan? Yllättävää svengiä siinä ainakin on…



Lasse: - Tää on hieman erilainen biisi. Se on lyhyt ja nopea punkpläjäys. Ja levyn henkilökohtaisimmat lyriikat. Mulla oli pari kesää sitten todella kova ilmastonmuutosangsti ja kirjoitin tekstin näistä maailmanlopunajatuksista. Siinä on kuitenkin positiivinen viesti - omilla skideillä on tulevaisuuden toivoa ilmastonmuutoksen suhteen. Itse ollaan ehkä liian vanhoja muuttumaan kovin paljon mutta seuraavat sukupolvet ovat toivottavasti viisaampia ja pystyvät muuttamaan ihmiskunnan suuntaa. Tyttäreltä sanoista sain lohtua, joten kappaleessa on tätä toivon kipinää. Mut kun meitsin raakuminen on sellaista aggressiivista mylvimistä niin siitä jäi puuttumaan tietynlaista “kauneutta” jota kaipasin. Aluksi epäröin kehtaanko kysyä Nikiltä palvelusta, mutta hänhän on ihana tyyppi ja upea laulaja ja Niki suostui heti. Hänen kotistudiossaan nauhoitettiin hänen lauluosuudet kertseihin ja kävin sitten Tampereella miksaamassa otokset. Olen erittäin tyytyväinen lopputulokseen, Nikin laulu mun kanssa antavat melodisuutta ja kertosäkeet nousevat nyt paljon paremmin esille. Kiitti Niki!

Levylle päätyi tusinan verran numeroita, mikä taitaa olla enemmän kuin millään aiemmalla julkaisullanne. Oliko missään vaiheessa korteissa mahdollinen tuplalevy ja jäikö rannalle nyt monia ykkösluokan siivuja odottamaan parempaa huomista?

Lasse: - Ei nyt sentään tuplalevyä mutta ainakin yksi kokonaan nauhoitettu, miksattu ja masteroitu rokkikappale jäi hyllylle odottamaan sinkkujulkaisua sitten joskus. Sekin on hyvä biisi ja julkaistaan ilman muuta joskus. Meillä on jo muutamia kokonaan uusia demoja joista Living dead boy niminen kappale on jo löytänyt tiensä keikkasettiinkin. Seuraavaksi ruvetaan kokeilemaan muita uusia ideoita. Tosin kaikenlaiset vastoinkäymiset ovat tulleet yhtyeelle jo liiankin tutuiksi vuosien varrella ja viime vuodet ovat olleet monelle jäsenelle hyvin rankat.

Faust: - Tämä oli juuri se pandemia. Oli enemmän aikaa säveltää ja treenata kun keikat oli nollissa. Sitä paitsi intoa oli enemmän kun tapahtui muutoksia jäsenistössä. Välillä tuollainen antaa puhtia tehdä uutta.

Lasse: - Levynjulkaisukeikoilla soitettiin ekaa kertaa uuden kosketinsoittajan Anonymous Womanin kanssa ja hänen kanssa ollaan jo soitettu uutta matskua treeniksellä. Fiilis on ollut nyt senkin suhteen tosi hyvä.

Mitä seuraavaksi? Onko luvassa sinkkuja, spesiaalimpia keikkoja tai jotain muuta huomioitavaa?



Lasse: - Alkuvuodesta 2023 kuvattiin Loosessa monikameralla livestriimikeikka Marco Luponero & The Loud Onesin kanssa. Aidolla vanhanajan vhs-kamerallakin kuvattu keikka on nähtävissä nyt YouTubessa. Elokuussa oli sitten spesiaalikeikka, taas Bar Loosessa, kun mä järjestin siellä synttäribileet. Lavalla oli mun molemmat bändit, Trashcan Dance ja The Dogshit Boys, ja lavalle nousi vanhoja kavereita. The Dogshit Boysin ihan alkuperäinen kokoonpano vuodelta 2000–2001 nousi lavalle ekaa kertaa 22 vuoteen ja Trashcan Dancenkin setissä meidän alkuperäinen basisti Dallas esitti meidän vanhan “balladin” Mannequin Eloise jonka Dallas lauloi aikoinaan Reptile Heart -levyllä.

Lasse: - Killing Moonilta julkaistaan vielä aloituskappale Alien Loverboy sinkkuna ja sitten myöhemmin se vielä julkaisematon kappale. Ajatuksena on julkaista tulevaisuudessa sinkkuja ja katsotaan sitten jos saadaan uusi ep tai albumi kasaan.

Faust: - Nyt on muutama levyjulkkarikeikka ollut. Mutta sitten työstetään taas uusia piisejä, niitä onkin kämmenellisen verran. Tulee taas pientä taukoa keikkailuun kun tuo Javier myös esittää bläkkisrumpalia Sodomatic Slaughterina tuossa Beherit orkesterissa, ja ne kun meinaavat nousta lavoille taas ensimmäisen kerran toisen maailmasodan jälkeen.

Lasse: - Mä haluun ainakin nähdä Beheritiä livenä!

Rolling Stones julkaisi juuri albumin, The Beatles pisti ulos sinkkua, mihin asti Trashcan Dance jatkaa? Heitetäänkö keikkaa vielä palvelutalostakin saakka ja jos niin kenelle?

Lasse: - Ei me tuollaista kelata. Vielä ne hopeahousut mahtuvat jalkaan ja meikkikynässä riittää kajaalia. Lemmyä siteeratakseni: “If you think you are too old to rock n’ roll then you are”. Eiköhän se riitä vastaukseksi, haha!

Faust: - Me ollaan jo melkein senioreita. Mutta mikäs siinä. Tehdään vaikka niin että kun viimeinen meistä on haudassa niin keikkailu loppuu.

Lopuksi sana on vielä vapaa, eli jos jotain jäi kertomatta niin nyt olisi se aika.

Faust: - Nyt on Trashcan Dance mielestämme löytänyt hyvän jyvän ja meillä on hyvä tahti päällä. Käykää ihmiset keikoilla, ei vaan meidän vaan myös muiden bändien. Liveskene on hauska skene. Siellä myydään myös olutta ja Fernet Brancaa. Se on hauskaa! Muistakaa; Mikä ei tapa, jättää sut yksin ojaan, vesisateeseen kitumaan!

Lasse: - Trashcan Dance on uniikki yhtye. Ei kukaan tee Suomessa tällaista juttua. Livekeikatkin ovat teatraalista kaaosta ja musa kuulostaa meiltä itseltämme vaikka meitä on verrattu ties mihin genren yhtyeisiin. Hankkikaa levy ja käykää meidän keikoilla!

Haastattelu: Mika Roth
Promokuva: Sören Lärwi, muut ryhmäkuvat: Marco Luponero, keikkakuva: Niklas Meltio