Vuoden kasetit 2022/2023

Brutou Dou: Deep Tunnel
Artsy Records

Brutou Dou on sama asia kuin Katja Lamberg ja Sirpa Jokinen, jotka ovat siirtyneet s�hk�isten instrumenttien ja erityisesti syntetisaattoreiden ihmeelliseen maailmaan. Aiemmin enemm�nkin akustisia soittimia suosinut kaksikko on n�in laventanut rohkeasti kentt��ns� ja Deep Tunnel on nimens� hengess� syv� ��nimatka.

Brutou Dou kulkee jonnekin sinne, miss� musiikin rajattomuus on muutakin kuin vain silkkaa sanahelin��. Tai oikeammin on harhaanjohtavaa puhua musiikista, sill� Brutou Dou luo ��nitaidetta, kokeellista elektroniss�vytteist� ��nikentt��. Jos avaruus on k�ym�tt�mist� korpimaista vihoviimeinen, saattaa sen v�ist�m�tt�m�n valloituksen/tutkimuksen ��niraita olla jotain t�m�nkaltaista.

L�hes kuudentoista minuutin mittainen nimiraita ly� v�litt�m�sti avaruustomut suuhun, eik� ainakin omaan korvaan positiivisuutta s�teilev�� syntetisaattoreiden tuiketta voi kuin seurata. Instrumentaalisen albumin maailmassa fysiikan s��nn�t asettuvat uusiin asemiin, mutta kaikessa on my�s logiikkansa. Nelj� raitaa muodostavat yhdess� selv�n jatkumon, ehk�p� jopa tarinan, nyt kuulija vain joutuu/saa t�ytt�� kartan vaaleampia kohtia kuten parhaaksi n�kee.

Dreaming Alice on kuulemma innoittunut Alice Coltranesta, mutta omissa mielikuvissani Alice vain tippui ja tippui yh� syvemm�lle kaninkoloon. Prayerlined Clouds saattaa olla kuvaus kahden maailman kohtaamisesta, mutta ��niraita soveltuu my�s Vesuviuksen rinteiden karuihin, kuumaisiin maisemiin, tai vaikka �isen kaupungin takakujien hiljaisen huminan s�est�j�ksi. Mitk� ovat nuo kaksi maailmaa, sen p��tt�k��n j�lleen jokainen meist� tahollaan. Hiljaisuus ja seesteisyys on nyt vapautta, rauhallisuus mahdollisuuksien rajatonta avautumista.

Kokonaisuuden sulkeva Remembering U. tuntuu kaiken koetun j�lkeen l�hes normaalilta palalta, ainakin jos ymp�rist�n� on brutoudoumainen ��nien ihmemaa. Viuhahtavat vingahdukset ja pohjan s�r�inen ��nimatto kest�v�t aikansa ja loppuvat sein��n, aivan kuin joku vain olisi kytkenyt laitteet pois p��lt� ja l�htenyt kotiin � oli se sitten mill� avaruusasemalla tahansa.

Mika Roth

---

Casual Observer: Intersecting Gradients
Artsy Records

Artsy Recordsin timanttinen ote ei tunnetusti pet�, kun kyseess� on ��nitaiteen kummallisempi laita. Casual Observer on sama asia kuin helsinkil�inen Sulo Kolehmainen, jonka Intersecting Gradients -kokonaisuus saa aivojen synapsit r�tisem��n ja mielen valkokankaan t�yttym��n valkoisesta kohinasta. Vaan syntyyk� n�enn�isest� kaaoksesta lopulta jotain kest�v�mp��kin, mihin t�m� kaikki lopulta johtaa?

Nyt on kiistatta annettava alitajunnalle carte blanche, sill� Casual Observer sallii jokaisen yhdeks�st� raidasta naksua, rapista ja vinkua t�ysin pitelem�tt�, eik� viiden, kolmen tai edes yhden pisteen vihjeit� heru satunnaiselle arvioijased�lle. Unohtakaamme siis musiikin ns. perinteiset muodot, totutut s��nn�t ja kaiken maailman s�keist�t, kertos�keet sun muut rakenteelliset turhuudet. Nyt vain h�lisee, ritisee ja poukahtelee ilman suurempaa tarkoitusta, mik� kiistatta pist�� kuulijan/kokijan ultimaaliseen testiin. Eli onko kaiken takana mit��n isompaa kuvaa?

Jos on, niin kyll� se pysyy allekirjoittaneelta aika visusti t�ll� er�� piilossa. Bothersome Spheresin lopput�r�hdys kiistatta pys�ytti ja Catch-Allin rapisteluissa sek� vingahteluissa oli jotain, josta esimerkiksi nuorempi (ja sekavampi) Skinny Puppy olisi saattanut keitt�� kasaan kummaa kuunneltavaa v�hint��n yht� sekaville massoille, mutta itse taisin tipahtaa n�ist� bileist� ulos.

Onko Intersecting Gradients siis huti? Ei, koska ��nitaide n�in ehdottomassa muodossaan ei koskaan voi osua/ohittaa t�ysin asioita. En vain p��ssyt samalle taajuudelle Kolehmaisen kanssa t�ll� er��, mutta sanon silti t�m�nkin loppuun: olisi mielenkiintoista kuulla artistin avaavan hieman tekemisi��n. ��niveistosten parissa kun aika kului toisaalta rattoisasti. Kriiiks-r�ts-poinnnggg!

Mika Roth

---

Gestapo Summer: Radio Free World
Upper Class Twat Tapes

Gestapo Summer on nimen� sit� kaliiberia, ett� tuntoja ja reaktioita syntyy taatusti. Unohtakaa kuitenkin kaiken maailman univormut ja typer�t rotuopit, sill� otsikon takaa paljastuu rakkauden t�ytteist� ja lo-fin keinoin maailmaan saatettua poprockia.

Koosteen vanhimpaan kaartiin kuuluva kasetti on ilmestynyt jo viime vuoden loppukes�ll�, joten kes�kin on jo ehtinyt vaihtua uuteen ja v�h�lumiseen. Ollaan koosteen hengelle kuitenkin uskollisia ja tutustutaan t�h�nkin l�hihistorian lukuun. Kaiken materiaalin on s�velt�nyt, sanoittanut, soittanut, tuottanut ja ��nitt�nyt yksi henkil�: Funkmaster �. Tyylillisesti kahdentoista raidan joukko on pidetty sangen tiukasti paketissa ja hele�n kuulas poprock kaartelee eteenp�in taivaallaan huolettoman poutapilven lailla.

��nimaisemasta on haastavaa arvella digitaalisen ja analogisen keskin�ist� suhdetta, mutta soundin puolella vintage- ja retro-pitoisuudet on haluttu ja osattu ruuvata l�helle maksimia. Naksuttavat rytmit, maalailevat synat (?) ja kuulaaksi tuotettu laulu ovatkin monesti kuin yht� soitinta, jolla Lab Spaceloungen rata puikkelehtii t�htien v�leiss� ja jonka avulla suunta voi k��nty� yhdess� hujauksessa.

Pop soi pinke�sti ja rockin puolta mukaan ujuttavat muutamat raidat, jolla psykedeeliseksikin toisinaan �ityv�n sopan maustekerroin vain kohoaa albumin edetess�. Samalla niin rakkauden kuin vapaudenkin liput liehuvat yh� riehakkaammin, enk� edes l�hde arvailemaan mit� mm. Beethoven, Linen Band, Famous Five & Jesus -raidalla oikeastaan k�sitell��n.

T�rke�� on kuitenkin se, ett� boogie on kuosissa ja Gestapo Summerin tapauksessa riehakas retroisuus on osunut kohdilleen. Tai ainakin riitt�v�n l�helle oletettavaa maalialuetta.

Mika Roth

---

Hasune: Kolmivaihejatkot
It�-Suomen Levyt

T�m�nkertaisen kasettikoosteen kokokuninkuuden itselleen anastaa Hasune. Kuusitoista biisi�, tunti ja kymmenen minuuttia, eik� joukossa ole kuin nelj� viiden minuutin rajan rikkovaa raitaa. N�m� ovatkin kirjaimellisesti kolmivaihejatkot, joista riitt�� raportoitavaa ja ratkottavaa. Vihjein� tulevasta raapustetaan lehti��n yl�s ainakin 70-luku, progerock, AOR sek� bluesrock. Tutkitaan my�s runollisemman kerronnan h�myisi� takakujia, koska joukkoa johtava Taavi Hasunen ei kavahda haasteita.

Yhtye lienee itsekin oivaltanut tilanteensa ja pelin hengen, sill� avauksena kuultava Jos enkelit on piilosilla on kuin intro valtaisiin juhliin, sek� tietysti samalla johdatus loistavaan tuplasinkkuun Monta virtaa vedess� / Valkoinen tripla. Eik� siin� mit��n, sill� kyseiset rallit soivat edelleen letkein� �Pantse meets Knopfler� -herkkuina, kitaran vain soidessa ja soidessa ja soidessa. Kai siell� taivas ja t�hdetkin jossain loistavat. Tarttuvampien numeroiden j�lkeen albumi sukeltaa syvempiin vesiin ja psykedeelisyyspitoisuudet nousevat malariakuumeen lailla.

Sumeamman vaiheen j�lkeen Nikita tulee ja rokkaa, yritt�en ravistella Neuvostoliiton tomut jaloistaan. Ajat muuttuvat ja monen on keksitt�v� itsens� uudelleen, tarpeiden ja tarkoitusten vaihdellessa. J�lkimm�isen puolen korkkaava Kymmenentuhannen watin s�hk�shokkiblues onkin sitten taas sen luokan h�myily�, etten edes yrit� esitt�� ymm�rt�v�ni kaikkea: nyt vain nautitaan kyydist� ja pidet��n katse irti kiesin mittaristosta sek� tutuista t�htikuvioista. Samaa raakaa alkubluesia on my�s Sin� ja kitara, jota perinteisemp�� v��nt�� on en�� vaikea kuvitella olevaksi.

Kolmivaihejatkot yll�tt�v�t j�lkimm�isill� osillaan, juuri kun kuvittelet hahmottaneesi koko pelikent�n. Kirottu rytmi hypp�� leikkisine graavailuineen aivan eri suuntaan, kuin mit� edelt�nyt progemammutti Unelma miksen jaksanut odottaa on juuri plus kuuden minuutin ajan korostanut. V�hemm�n on yll�tt�en enemm�n, taustan h�lyn ja jazzahtavien palikoiden kolistessa, kuin sulamatta j��neet j��t jo muuten tyhj�ss� drinkkilasissa.

Hasune on 70-luku, progerock, AOR sek� bluesrock, mutta se on my�s peitsamolaista kerrontaa vailla logiikan sortoa ja villasukanl�mp�ist� perinteisyytt� ilman tarpeetonta kummailua.

Mika Roth

---

HOOK: EP
Shield Recordings

HOOK on ys�rihenkist� melodista punkrockia soittava kotimainen orkesteri, jonka ensimm�inen julkaisu ilmestyi hollantilaisen lafkan kautta viime lokakuussa. Helsingin ja Keski-Uudenmaan suunnilta operoiva yhtye ymm�rt�� soundinsa retroisuuden, mutta ei kuullun perusteella v�lit� tippaakaan mahdollisista yhtym�kohdista muiden tekemisiin.

Ja miksi sit� toisaalta pit�isi taistella tutkainta vastaan, kun jenkkihenkinen melopunkki istuu luontevasti ja kaikesta p��tellen ralleja on ollut hauska kiskaista nauhalle. Almost There -kappaleen arjen kahleista vapautuminen ja kaikelle ns. normaalille pitk�t haistattaminen n�kee kertojan edess� avautuvan kokonaisen maailmallisen mahdollisuuksia. Linjan toisessa p��ss� From the Bottom of the Barrel on taas pitk�n pohjaan liukumisen viimeinen tilitys, rakkauden ja kuoleman kaipuuta tilanteessa, jossa kertojan silmiss� jokainen mahdollinen tie on jo tukossa.

Onneksi elosta l�ytyy niit� v�lipys�kkej�kin ja tavallaan moisesta kertonee Lakend4life, jossa ajatukset tosin tuntuvat risteilev�n edes ja taas, kuin �isen pihalampun ymp�rill� s�nt�ilev� y�perhonen. Ainoana raitana kolmen minuutin kuparisen rikkova Spinach Soup on puolestaan pikkupaketin pakollinen puolinopea pohdintaralli. Sanaakaan ei sanota pinaattikeitosta, mutta maku suussa on selv�sti karvaanpuoleinen, kun omat suunnitelmat ovat j�lleen kerran kosahtaneet katastrofaalisesti kiville.

Tarinoissa suksi siis luistaa ja pit�� kroonisesti v��riss� paikoissa, mutta musiikin kyky temmata kuulijansa mukaan on kiistaton. Negatiivisuus ei my�sk��n myrkyt� kertomuksia ja jopa pohjalta osataan n�hd� my�s kauniita hetki� ja asioita, vaikka ne olisivatkin vain menneisyytt�. Petrattavaa yhtyeelle j�� sen sijaan melodiakoukkujen ja riffien hiomisessa. Esimerkki� voi ottaa esikuvilta, eik� pieni variointikaan pahaa tekisi.

Mika Roth

---

Huoneen syyllisin mies: Murhen�ytelm�st� tilastotiedoksi
Kaulakiikku

Huoneen syyllisin mies julkaisi alkuvuodesta ensimm�isen pitk�soittonsa, jolta ei ymm�rt��kseni l�ydy ainuttakaan aiempien kolmen EP-levyn biisi�. Vuosien 2019�2021 tuotanto onkin taaksej��nytt� el�m�� ja Murhen�ytelm�st� tilastotiedoksi saa taatusti tuntemaan monia asioita. Uuden paketin nelj�toista rallia lasketellaan karvan alle 27 minuuttiin, joten itse��n oululais-kuusamolaiseksi punk-metalli-m�ykk�-orkesteriksi kuvaava ryhm� ei j�� poteroihin kykkim��n, vaan vy�rytt�� aina kuin mahdollista � eli oikeastaan l�hes tauotta.

Punkilla menn��n eteenp�in niin musiikin kuin asenteenkin puolesta, vaikka metallista makua m�iskeess� my�s kiistatta on mukana. Vokaalit muristaan, k�rist��n, k�hist��n ja huudetaan puolestaan sellaisella intensiteetill�, ett� niittien painon voi tuntea naamallaan ja synkkyytt� huokuvat rivit taatusti uppoavat kuulijan tajuntaan. Punkille ominaista ironiaa ja sarkasmia pursuilee sielt� ja t��lt�, joten mm. Fukushima! ja Roope Ankan modus operandi kulkevat radoillaan kuten haluavat.

Murhat ja tapot ovat tietysti my�s tuttua peruskauraa, kun Suohauta ja Kirvesmurha kertovat jo olennaisen nimill��n. Noista j�lkimm�inen on muuten Misfitsin Death Comes Ripping -k��nn�s, joka toiminee yhten� lis�vinkkin� tyylin saloista sek� vaikutteista. Mielen sekaisuus ja ajatusten sekavuus vuotaa muillekin raidoille ja kokonaisuutta leimaa suoranainen synkkyys ja murheellisuus. Mustaa on ja synkk��, mutta kun Herra Synti ja Sairaus kaataa kaiken tekstin p��lle, k��ntyy mustin huumori (?) joksikin kultaisemmaksi. Eih�n n�it� biisej� nyt tietenk��n ole tarkoitettu kirjaimellisesti ottaa � eih�n?

Mit� siis mietti� kun ankkurirata Hiljaisuus viimein sulkee synk�n retken ja ly� ristin viimeisen hautakummun p��lle? Murhen�ytelm�st� tilastotiedoksi on totaalinen kokemus ja ehdottomuuttaan vaaliva levy, jonka risukasa on ikuisesti suojattu auringons�teilt�. Albumi ahdistaa kuten pit��kin eik� tarjoa helppoja oikoteit� tai turhia lohtupisteit�.

Mika Roth

---

Janne Katajan hometalohelvetti: Kest�vyysvaje
Musakonttori

P�r�ytt�v�n nimen itselleen valinnut Janne Katajan hometalohelvetti vavisutti maatamme takavuosina todellisine hometalohelvetteineen. Yhden aikakauden hometalotulva on sittemmin johtanut siihen, ett� n�m� surulliset tarinat ovat muuttuneet osaksi arkea, ja Janne Katajan traumaattinen kokemus on johtanut my�s t�m�n yhtyeen nimeen asti. On vaikea sanoa, ett� onko nimen sitke� elossa pit�minen en�� tarpeen ja tarkoituksenmukaista, mutta yht� kaikki: nimi on mik� on ja se el�� kuten home.

Jo viime syksyn� ilmestynyt nelj�n biisin kasetti-EP on edelleen ryhm�n ainoa virallinen julkaisu. Silt� ei ole lohkottu sinkkuja, mutta yksi virallinen videobiisi l�ytyy sent��n verkosta. Punkahtavan kitararockin ainekset ovat tietysti kovin tuttuja tuhansista muista yhteyksist�, mutta trio ei anna moisen jarruttaa itse��n. Eik� himmailla pid�k��n, kun tarttuvaa melodiaa syntyy n�in vaivattoman tuntuisesti ja vallitus pohjaa muuhunkin kuin vain yhteen kepoiseen kitarariffiin tai lyriikoiden shokkiarvoon.

Ennen oli kaikki paskemmin k��nt�� punkmaisella asenteellaan tutun lauseen nurinniskoin ja laahaa parrasvaloihin �tosimiesten� ajan pime�t puolet. Ett� n�in ihanassa paratiisissa sit� ennen asuttiin ja kaikkea kummaa kammoksuttiin. Hiukan samaa kulmaa hakee P��laellaan, joka pyrkii my�s her�ttelem��n uinuvaa latvaa havaitsemaan sen kaiken, mit� alempana laveassa oksistossa tapahtuukaan. Nimibiisin veivaavasta v��nn�st� voi aistia punkin ja kitararockin lis�ksi my�s selv�� grungen tuoksua, mutta t�n��n nen�� ei nirpistet� edes flanellille.

Nelj�st� raidasta jokainen pelaa hiukan eri kortein, mik� on mielest�ni EP:n voima ja moottori. En alkuun t�ysin l�mmennyt, kun ankkuriraita L��kkeet solmi kaiken yhteen punkahtavalla tavallaan, mutta jokin loppuluku EP:lle tarvittiin ja L��kkeet t�ytt�� tuon tilauksen.

Mika Roth

---

Jussi Suonikko & Manuel Meri: Bon Eagle
Depth Over Decibles

Jussi Suonikko on Tampereella asuva helsinkil�isl�ht�inen muusikko ja musiikkiteknologi. Manuel Meri on puolestaan kokeellista ja monitasoista ��nitaidetta luova tamperelainen artisti, jonka t�iss� ��net kohtaavat kuvat ja estradi avautuu useammalle taiteenlajille.

Bon Eagle on kahden kappaleen muodostama kokonaisuus. Manuel Meri on tehnyt -S-S-S-S-S- -raidan ja Jussi Suonikon nimiin on puolestaan pistetty +S+S+S+S+S+. Kumpikin raita on kuuleman mukaan syntynyt ��ni� eri tavoin manipuloimalla ja muokkaamalla, mutta merkitt�v�� ei ole miten vaan mit�. Teokset eiv�t nimi��n ja muotojaan selvit�, vaan viskaavat kuulijan suoraan syvimp��n p��h�n allasta.

Meri keinuu p��lle vartin mittaisella teoksellaan s�r�isten ��nten ristiaallokoissa. Ambientmainen ��nimaisema ei kuitenkaan asetu aloilleen, vaan aivan kuin ajautuu mittavissa sykleiss� yh� syvemm�lle omaan itseens�. ��nellinen vuoksi ja luode vet�v�t hitaasti edes ja taas, ytimen muuntuessa ja rikastuessa ��rimm�isen hitaasti. Kilahtelut ja pisaramaiset tipahtelut tuovat kolmiulotteisuutta, rakenteen molekyyli kerrallaan murentuessa loppuaan kohden, kunnes koittaa t�yspys�hdys ja sen j�lkeinen viimeinen todellisuus aivan uudenlaisessa ymp�rist�ss�.

Suonikko on luonut dramaattisen ja raastavia ��ni� heleisiin soundeihin t�rm�ytt�v�n vajaan 13-minuuttisen teoksen, jonka kiert�v�t ��net ja aavemaiset sis�avaruudet ovat samaan aikaan levottomia ja kiehtovan et�isi�. Fragmentoituneet osat j�rjestyv�t tasoiksi, kehiksi ja tiloiksi, joissa modernius on brutaalia ja klassisuus ehdotonta. Jostain syyst� etenkin viimeisen kolmanneksen aikana mieleeni kumpusi kuvia Last Year at Marienbad -elokuvasta, jonka j�nnitteisyys on v�hint��nkin samaa luokkaa.

Bon Eagle on melkoinen teos, jolla duon ��nikokeilut osin puretun Steinway D -flyygelin ��rell� ovat toimineet ruletin tavoin. ��net ovat kuitenkin vasta alkupiste, sill� niiden j�rjestely, muokkaus ja kokonaisuuden luominen tekev�t levyst� ainutkertaisen taidekokemuksen.

Mika Roth

---

Kettu Kasetti: Kettu Kasetti
Kauno Records

No nyt l�htee! Kettu Kasetti lupaa utuista j�nnitysiskelm��, lumottuja looppeja ja riemukasta surffausta syntetisaattoreiden ��niaalloilla. Eiv�tk� n�m� julistukset ole silkkaa PR-soopaa, sill� tokihan tuoreessa muistissa on viel� viimekes�inen Paratiisi-sinkku, jolla yhden miehen yhtye p��si yll�tt�m��n.

Lo-fi on nyt hallitseva tapa l�hesty� kaikkea sit�, mit� popin elektronisesta ja silti niin runsaan orgaanisesta universumista voidaankaan l�yt��. Kettu Kasetti osaa kutoa kokoon naurettavan tarttuvia melodioita, mutta mukana on my�s pari komeaa yll�tyst�. Tai ainakin omaan korvaani mainioksi puolimorricenksi osoittautuva Battle-instrumentaali on kerrassaan verraton B-puolen korkkaaja. Kyseinen veto pystyy my�s jyrk�ll� kaistanvaihdollaan selviytym��n Maritta Kuulan vahvistaman Laguunin luomasta t�ydellisyyden umpikujasta. Tuo mystinen noir-iskelm� kun tyhjent�� kaikki pajatsot �isell� raukeudellaan juuri A-puolen p��tteeksi.

Albumin vahvaa keskiharjannetta vahvistaa my�s toistaiseksi viimeisin sinkku T�n� y�n�, joka laukkaa l�nnen preerioiden t�htitaivaiden alle. Tuhdimman vaiheen j�lkeen gaso tuntuu hetkeksi hupenevan, tai ainakin kone hieman yskii, tosin Narrin loppupuolen jolkottelu saa niskan ny�kytt�m��n tahdissa, jos nyt ankkuriraita Alku lensi suvereenisti hilseen yli.

Avainkysymys kuuluneekin kaiken koetun, n�hdyn ja kuullun j�lkeen: oliko t�ss� jo liikaakin kaikkea? En itse tied� viel�k��n, mit� mielt� oikein ole albumikokonaisuuden kaikista osista. Materiaalikasasta olisi saanut rakennettua hyvinkin eri tavoin ja strategioin toimivia EP-levyj�, eik� sinkkupotentiaalisista siivuista ole ainakaan pulaa. Eli onko aivan kaikki tarpeen, mit� suurempaa tarkoitusta esimerkiksi kaksi v�lisoittomaista numeroa tuovat muassaan? Olisiko niit� pit�nyt sittenkin olla viel� pari lis��, jotta matka Kersantti Pippurin klubille olisi kuljettu loppuun asti? Kysymyksi�, ajatuksia, pohdintoja � ainakin niit� Kettu Kasetti nostattaa esiin, mik� on jo itsess��n osoitus musiikin voimasta.

Mika Roth

---

Kraus: Chronic Illness
Artsy Records

Uusiseelantilainen Kraus on tuottaja ja psykedeelisen musiikin luoja, jonka instrumentaalilevy ilmestyi viime lokakuussa. Tarina musiikin takana on tavallaan surullinen ja ik�v�, sill� Kraus k�rsii kroonisen sairauden aiheuttamasta kivusta, jolle ei n�ht�v�sti paljoa pysty tekem��n. Kirjoittamansa, esitt�m�ns�, ��nitt�m�ns�, miksaamansa ja masteroimansa musiikin tarkoitus onkin toimia kivun lievitt�j�n� niin Krausille itselleen, kuin mahdollisesti monille muillekin.

Chronic Illness on siis harmillisen osuvasti nimetty joukko instrumentaalikappaleita, joita kaikkia yhdist�� kuitenkin toiveikkuus, sek� omanlaisensa keveys ja ilmavuus. My Pretty Pony kulkee keve�sti kes�isell� niityll�, korkean soolo��nen toimiessa kertojana. Arvelisin osapuilleen kaikkien ��nten syntyneen joko syntetisaattoreilla ja/tai softilla, mutta miten ei ole nyt merkitt�v��. T�rke�� on mit� ja mink�laista.

N�iden unenomaisten lukujen virratessa huomaan etsiv�ni yhtym�kohtia niin Mike Oldfieldin kuin Kitaron vanhemmista t�ist�. J�nnitt�vin soundilaskoksin ja rytmein varustettu Hotmail My Heart loikahtelee ��nten laidalta toiselle, huilumaisten soolo��nten ja eksoottisilta vaikuttavien rytmien sekoittuessa kraftwerkmaiseen vokaalimuokkauksen kaltaiseen massaan. Aineksia on runsaasti ja silti Kraus pit�� kaiken selke�n� ja polun eteenp�in kutsuvana, aivan kuin kuulijaa kuljetettaisiin halki ��nten sademets�n, josta puuttuvat kaikki vaarat ja uhat.

Matka ei ole kuitenkaan silkkaa p�iv�npaistetta ja onnellisten pupujussien leikki�, vaan varjoja l�ytyy t��lt�kin. Toisella tavalla p��llek�yv� on esimerkiksi Dissociating Over the Soup Course, jonka lannistumattomat matala��niaallot eiv�t anna hetken rauhaa. Stressaantuneelta vaikuttaa my�s Horse�s Mind, jonka s�r�isess� ja kolisevassa kulussa saattaa aistia my�s postpunkin kolkkoutta.

Chronic Illness haastaa kuulijaansa n�enn�isen simppeleill� ja silti yll�tt�v�nkin syvill� ��nimaisemilla, joiden alta ja takaa paljastuu alati uusia laaksoja, kukkuloita sek� ihmeit�. Kraus pelaa omilla s��nn�ill��n, mutta ei vet��nny torniinsa ihailemaan t�it��n, vaan pyrkii luomaan yhteyksi� rohkeasti.

Mika Roth

---

Marcia Bassett: Undulating Akrasboning
Artsy Records

Marcia Bassett on New Yorkista k�sin operoiva artisti, jota kiehtoo niin analoginen kuin digitaalinenkin luomisty�. Vuodesta 2004 l�htien Bassett on julkaissut joka vuosi uutta materiaalia, useimmiten viel�p� monia eri albumeita/julkaisuja saman vuoden aikana. Undulating Akrasboning on yksi vuoden 2022 nelj�st� julkaisusta, jotka kaikki ilmestyiv�t eri yhti�iden kautta, eli paljon tapahtuu ja kaikenlaista sattuu Bassettin pajalla.

Undulating Akrasboning koostuu nelj�st� raidasta, joita kaikkia yhdist�� periaatteellisella tasolla melko samantyyppinen s��nn�st�. Oikeastaan t�t� l�hemm�s pelkk�� ��nitaajuuksilla hyppimist� ei p��st�ne en�� musiikin puolelta, koska siit� t�ss� on pitk�lti kyse. ��net nousevat ja laskevat, toisinaan hyvinkin leikkis�sti kirmaillen ja nopeasti suuntiaan k��nnellen, kaiken ollessa eritt�in minimalistista. Puikahdukset, pulputukset ja vingahdukset saavat pohtimaan 60-luvun visiota tulevaisuudesta, sen piipitt�vi� erikoistehosteita ja n�enn�isfururistisia kulisseja kaikessa v�rikkyydess��n.

En n�e ihan Kapteeni Kirkin keltapuseroista hahmoa vaiheinen k�dess��n viel� n�iss� ��niss�, mutta h�nt� edelt�neiden avaruusrangereiden, lent�vien lautasten ja henkiolentojen hahmoja huojuu ��nten varjoissa kyll�kin. Sooloinstrumenteiksi valjastettujen kirkkaiden ��nten n�enn�isen loputon vaeltelu saa taustalta v�ri� eritt�in, eritt�in, eritt�in v�h�eleisist� syna��nimatoista. Ne ovat l�hes kuulumattomissa, mutta eiv�t ihan, sijaiten olemattomuuden harmailla rajoilla. Nelj� raitaa voisivatkin vallan hyvin olla yht� suurta teosta, sill� niin hienovaraisista muutoksista albumilla on kyse.

V�hemm�n on siis enemm�n, vaan kuinka t�m� ytimeens� purettu ��nimaisemointi toimii? Mit� satunnainen kuulija Bassettin ��nitaiteesta voi saada irti? Ensinn�kin albumi vaatii aikaa, hiljaista kuuntelupaikkaa ja k�rsiv�llisyytt�. Samat teemat kiistatta toistuvat siell� t��ll�, tai sitten aivoni vain yritt�v�t l�yt�� edes jotain rakennetta ��nten avaruudesta � ken tiet��, mutta aika auttoi ainakin allekirjoittanutta.

Mika Roth

---

Motion in the Ocean: First Class
Octopushy Records

Marraskuun lopulla jo niskaan h�nkiv�n talven pimeyteen lohtua toi helsinkil�inen melodista ja menev�� kitarapoprockia soittava Motion in the Ocean. Yhtyeen esikoisalbumi niputti aiemmat kaksi sinkkua yhdess� kuuden muun kappaleen kanssa ja avainsanoja ovat leppoisuus sek� rentous.

Avausraita M.I.T.O., jonka kirjainlyhenne juontuu muuten b�ndin nimest�, on mit� oivallisin ohjelmajulistus ja pelinavaus. L�hes nelj��n minuuttiin ulottuva poprokkis antaa mureiden koskettimien jylist� hell�n somasti vokaalien alla. Ilmassa on mit� selkeint� new wave -vibaa, eik� naisvokalistin ilmaisusta ole niink��n pitk� matka mm. nuoren Debbie Harryn hahmoon. Vaikutelma voimistuu entisest��n, kun Deer�s Eyes tipauttaa v�liosassaan vauhtia hetkeksi, antaen tunnelmallisuuden sulkea kuulijan l�mpim��n syliins�.

Seuraavaa suoranaista napakymppi� saadaankin sitten odotella B-puolen alkuun saakka, kunnes tarkkasilm�isesti sinkuksi poimittu Monster nostaa viimein pelin tason takaisin korkeimpaan A-luokkaan. Bluesrockin juurevuus n�ykk�isee nytkin varpaan p��st�, mutta seh�n on n�iss� vesiss� vain kelpo musiikkihirmun merkki. Enk� my�sk��n pist� pahakseni Stangerin vintageista svengi�, koska joskus vanha temppu toimii tehokkaammin kuin kontillinen uusia.

Kumpikin puolisko starttaa siis komeasti, mutta laadun tasaisuuden kanssa yhtyeell� on viel� parantamisen varaa. Positiivisena asiana on kuitenkin pidett�v� sit�, ett� ainuttakaan suoranaista hutia kahdeksasta raidasta ei l�ytynyt. Aina on jokin kulma, idea, riffi tai melodiap�tk�, mik� j�� jokaisesta siivusta mieleen. Soundien l�mmin retroisuus on tekij�, johon en t�ysin varauksetta viel� ihastunut. Olen tosin mieluusti aina n�iss� asioissa v��r�ss�, eli nyt vain lis�� liikett� vesiin.

Mika Roth

---

Rankka P�iv�: Kylm��n veteen

Rankka P�iv� -yhtyeen kasetti on rahdun askarruttava tapaus, sill� reilu vuosi sitten julkaistu paketti menev�� hardcorea ja punkrockia olisi pit�nyt ilmestymisp�iv�ns� puolesta mahtua jo aiempiin koosteisiin. Miss� lienee kassu kulkenut, ja b�ndikin ehti jo hajota t�ss� v�liss�, mutta annetaan manan maille painuneelle ryhm�lle mahdollisuus kertoa mist� t�ss� kaikessa olikaan oikein kyse.

Alku on aivan k�sitt�m�t�n vahvaa, kun Antaa virran vied� ja hiukan my�hemmin soiva Vihaa ja valheita puskevat pyh�ll� raivolla p��lle. Yhtyeen soitto on (tietysti) vimmaisen nopeaa, mutta samalla tarkkaa, purevaa ja omilla hc-koukuillaan tarttuvaakin. Kitarasta paukkuu ja kertsist� l�htee, kun per�ti kolme nelj�st� soittajasta satsaa huutoihin. My�hemmin kuultavat Vapaus ja Jokainen miest� unohdetaan jatkavat rallaavamman rakettirollin tiell�, mutta t�m� jouhevan nopea sulkutulitus on vasta yksi puoli huomattavasti monipuolisemmasta paketista.

Kasetin sulkeva Tyhj� kanvas on l�hes kahteen ja puoleen minuuttiin kasvaa metallij�tti, jolla soundiin ui sekaan tyystin toisenlaista voimaa. J�nnitteen kasvatus johtaa mittavampaan rytin��, eik� yhtye j�� jauhamaan suotta biisi��n tomuksi. Kaikki olennainen saadaan my�s mahtumaan pienemp��n tilaan kun Palava risti leimuaa vain minuutin, mutta ehtii manaamaan mustempaa m�ykk�� kummasti ilmoille. Sotatila sotkee my�s kuvaa samoillessaan tummemmissa ja hitaammissa vesiss� aikansa, kunnes taas r�j�htelee ja jyr�htelee.

Rankka P�iv� eli aikansa, mutta nyt sen nelj� j�sent� vaikuttavat jo muissa yhtyeiss� ja yhteyksiss�. Kiitos ja kumarrus silti b�ndille, joka ei kompromisseja suosinut 12 vuotisen elonsa aikana.

Mika Roth

---

Vuokkoset: Antaa kaiken tulla
Salatut El�m�t

Tamperelainen punk-yhtye Vuokkoset osasi napsia uudesta aallosta luovasti palasia musiikkiinsa tueksi jo kahden ja puolen vuoden takaisella Umpikujassa debyyttialbumillaan. Toinen levy ilmestyi digitaalisesti jo viime kes�n loppupuolella, ja hienosti nimetyn firman kautta ulos pistetty fyysinen kopio l�ysi tiens� Desibeli.netin toimitukseen jo hyviss� ajoin ennen adventtisohjoja.

Aikansa otti silti t�m�nkin tallenteen kanssa, mutta viimein b�ndin toinen kiskaisu p��si tutkailtavaksi ja puntaroitavaksi. Eih�n t�st� tosin oikein albumia saa leivottua, kun mittaakin kahdeksan biisin paketille kertyy alle 22 ja puoli minuuttia, joten olkoon sitten isompi EP. Muotoa t�rke�mp�� on kuitenkin sanoma, joka tamperelaisten tapauksessa pirskahtelee punkista tuttuja juttuja ja juonia.

Ankkuriraita L�he menee osoittaa kimpaantuneena ulko-ovea ja kun Minuus murtuu kierr�tt�� b�ndi rohkeasti (tai vahingossa) itse��n Joy Divisionia. Uuden aallon pomppuisaa polkua taivaltaa tavallaan my�s Paskaroihu, joka niin ik��n osaa ottaa irti brittil�isest� masennuksesta jotain oleellista ja istuttaa sen keskelle H�rm�n harmautta. Kyse ei ole mist��n suorasta kaappauksesta tai tarkasta taustoittamisesta, koska moiseen Vuokkoset on aivan liian ovela ryhm� sortumaan, vaan jostain hivenen enemm�st�. Kuulijan kanssa leikit��nkin omanlaistaan hippaa, jossa vinkkaillaan ja venkoillaan periaatteessa tutuilla paloilla ja paikoilla, mutta ollaan silti koko ajan aavistuksen �sivussa�.

Toisessa maailmassa b�ndi voisi rakentaa itselleen mainion uran, jos vain melodisempia siivuja tyyliin Kylm�t metrit l�ytyisi my�s jatkossa. Hivenen samoilla suunnilla operoiva Nangijala n�ytt�� my�s potentiaalia l�ytyv�n, jos nyt loppuhiontaa ja jalostusta yh� kaivattaisiinkin. Antaa tulla lis�� vain.

Mika Roth

---

[Owt kri] + Pigments: Fractured Lore
Anticipating Nowhere

Monesti Desibeli.netin sivuilla vieraillut [Owt kri] on takuuvarma tekij� kokeellisen elektronisen musiikin maailmassa. Pigments on puolestaan porvoolainen elektronisen ambientin projekti, jossa el�v�t instrumentit limittyv�t syntetisoituihin ��niin. N�iden kahden tekij�n yhteisty�n hedelm�n voi siis odottaa sijoittuvan musiikkikent�n kokeellisempaan laitaan.

Fractured Lore ilmestyi itse asiassa jo viime vuoden puolella ja Englannissa sen julkaisi Anticipating Nowhere -lafka. Kuten olettaa sopikin, reilusti p��lle kolmen vartin mittainen albumi sijoittuu yht��lt� ambientin ja ehk� hivenen dronemaisenkin utuilun puolelle. ��nimassat eiv�t ole kovinkaan tuhteja tai paksuja, vaan ennemminkin ilmavia, lipuvia, toisinaan harsomaisiksikin laskettavia. Saatesanoissa tarjotaan jopa uusklassista termi�, mink� voi periaatteessa oikeuttaa jousimaisilla soundeilla ja oletettavasti akustisten kielisoitinten hitailla nuoteilla. Koska k�ytetyist� instrumenteista ei ole mit��n tietoa, joudun l�hinn� arvailemaan, mutta ainakin monet ��net ovat akustismaisia, olivat ne sitten l�ht�isin mist� tahansa.

L�hes kahdeksanminuuttinen Inside the Swarm pist�� heti levyn alkupuolella kuulijan testiins�, kun parven sis�ll� suristaan ja ainakin kaksi ulottuvuutta tuntuu lipuvan osin p��llekk�in. Kerrosmainen rakenne toistuu muillakin raidoilla hieman eri tavoin, varioinnin p��tyess� yhdess� p��ss� The Queen�s Feastin kaltaiseen moderniin sci-fi kikkailuun. Release the Preyn h�iriintyneiss� ��niss� olen kuulevani j�lleen Stalkerin mystisen vy�hykkeen sanatonta uhkaa, joka saattaa olla my�s mahdollisuus. N�iss� maailmoissa kun ei koskaan voi olla t�ysin varma mist��n.

Fractured Lore on kiistatta hitaasti sirpaloituneiden teosten ��nikentt�, jonka osasista voi kasata monenlaista mosaiikkia ja j�nniteverkkoa. Ankkurina kuultava Rainy Pavement antaa vihjeit� paremmista ajoista l�mm�n hiipiess� soundeihin, joten pidet��n kiinni mieluummin siit� kuin keskusteokseksi nousevan The Jester�s Tearsin klaustrofobisesta huminasta.

Mika Roth