Omakustannealbumit � Toukokuu 2023

Amanda Aalto: Darkflowers

Amanda Aalto on Lappeenrannasta l�ht�isin oleva s�velt�j�, muusikko sek� tuottaja, joka liikkuu musiikissaan elektronisen ja tummemman materiaalin parissa. Darkflowers on poiminut synkempi� s�vyj� suosivaan kimppuunsa joitain Aallon viimeisimmist� sinkuista, mutta ei l�hesk��n kaikkia niist�.

Yksitt�ist� tyylilajia on t�ss�kin tapauksessa haastavaa osoittaa, sill� seitsem�n kappaleen joukossa t�rke�� on tanssittavuus, mutta my�s tunnelmallisuus. Goottilaiset rakenteet huokuvat kohtalokkuutta ja maisemat pidet��n karsittuina, toisinaan jopa brutaalin typistettyin�, mutta kaikki palvelee isoa kuvaa. EBM on vahva termi, sill� nyt ei menn� rytmi edell� vaan laulumelodioiden kuviot m��r��v�t usein suunnan ja tunnelman.

Teemat ovat nekin aika puhdasta goottimaailmaa, sill� jo tavallisten kuolevaisten v�linen rakkaus on kovin vaativaa. Sielun viev�t vampyyrit ja noiden pimeyden olentojen kaiken muun turruttava vaikutus ovat tietysti peruskauraa kauhufaneille, jotka l�yt�v�t n�ist� s�keist� viittauksia mm. Hammer ja Amicus -studioiden elokuviin. Olivat taustalla sitten luonnolliset tai yliluonnolliset voimat, ovat kappaleiden henkiset ymp�rist�t johdettavissa aina 1800-luvun merkkiteoksiin, jotka omalta osaltaan nostavat kauhugenre� aina uudelleen ja uudelleen pintaan. Draamaa ja tragediaa, lohduttomuutta ja synkkyytt�, eli aika lailla jokagootin leip��.

Musiikillisesti nopeimmin puraisevaa materiaalia on Vampire Hearts, jonka nopeasta kosketinkuviosta saattaa nousta mieleen modernimman kauhun mestari John Carpenter. Rakkauden hiilloksen pois k��ntyv� Our Paths Will Never Cross Again pystyy tahollaan nostamaan draaman puolestaan tekstin vaatimalle tasolle, yksinkertaisen nerokkaan muodon kulkiessa alla. Samoista kivuista voimaantuva I Want to Live saattaa kuitenkin olla koko joukon yll�tt�j�, p��ll� seitsem�n minuuttisen teoksen saadessa riitt�v�sti rauhaa kasvulleen.

Kauhuromantiikka ja tuomittujen rakkauksien pohdinta ovat ikiaikaista, mutta aiheisiin voi hakea aina uutta kulmaa kuten nyt. Supermodernit soundit ja menneiden aikojen henke� huokuvat rivit t�ydent�v�t tavallaan toisiaan, kuin osoittaen ajan kulkevan aina sykleiss�. Toimii ja tuntuu.

Mika Roth

---

IHME JA KYLL�: P�m-p�d�-p�m-p�m!

Ahkerasti pandemian aikana julkaisuja ulos pist�nyt IHME JA KYLL� tykk�� n�emm� isoista kirjaimista ja oudoista levyjen nimist�. Pohjoisesta kotoisin oleva underground-b�ndi soittaa kuitenkin asiallista musaa, joten pidet��n ne r�h�naurut kurissa. Debyyttialbumin kaksitoista rallia ovat monia asioita, p��osin folkahtavampaa poprockia, eik� joukkoon ole tainnut mahtua ainuttakaan aiemmilla EP-levyill� kuultua siivua.

Budjetti on omakustannepuolella aina omanlaisensa haaste, mik� heijastuu P�m-p�d�-p�m-p�m! -kiekolla luomuna lo-fi henken� ja kotikutoisina ratkaisuina. Eik� siin� mit��n, sill� yhtye k��nt�� rajoitteensa l�hes poikkeuksetta edukseen. Albumin vinoja pintoja suosivaan maailmaan onkin viihtyis�� vaeltaa ja ryhm�ll� riitt�� hartioita vet�v�mp��nkin boogaukseen, kunhan t�hdet ovat vain oikeissa asennoissa. 3652 askelta kotiin voisi toisissa k�siss� k��nty� tarttuvaksi peruskauraksi, eik� Ihmislaulu pysty piilottamaan tarttuvuuttaan edes takovan romupiharytmin taakse.

Tekstien puolella tajunnanvirtamaisuus pit�� vetten pinnat levottomina, vaikka pinnan alta yleens� pidempi� tarinoita l�ytyykin. T�ysin suomenkielinen Konspiration f�r att m�rda Paha-Aleksi saattaa olla kafkamaisuudessaan viittaus useampaankin teokseen, mutta mist�s n�ist� voi oikeasti tiet��. Kokaiini Popin raukeat urut ja polaroidmaisesti siivil�ityv�t poprocksoundit kertovat suuresta rakkaudesta 70-luvun konkareita kohtaan, lyriikoiden vapautta syleilevien rivien h�mment�ess� toistuvasti.

Raukean murea musiikki ei anna juuri vihjeit� synnyinpaikkojensa olosuhteista. B�ndi korostaa melodioita ja vokaaleissa otetaan mieluummin n�tisti ja rauhassa, kuin l�hdet��n sen kummemmin revittelem��n. Pohjoisamerikkalainen ja h�rm�l�inen eiv�t aina osaa sovittaa askeleitaan kaikista vieh�tt�vimm�ksi koikkelehtimiseksi, mutta ehk�p� taika onkin juuri tuossa �py�re�� palikkaa neli�n muotoiseen reik��n� -logiikassa. Ihme ja kyll�, hyv� siit� tulee, kunhan saadaan ensin saumat repsottamaan ja pari nappia irti.

Mika Roth

---

Lumottu Apina: Viidakon lait

Lumottu Apina on Turusta k�sin operoiva yhtye, jonka toimintatavat musiikin ihmemaassa eroavat totutuimmista linjoista. Suomenkielinen b�ndi leimautuu diskelm�yhtyeeksi, mutta eik�h�n modernimpi pop ole kuitenkin se osasista merkitt�vin. Lis�t��n kaavaan rohkeasti uutta iskelm��, hiven lattarimeininki�, ripaus elektronista tanssilattioiden jytkett� ja armoton annos pohjoiselle vierasta positiivisuutta, niin johan on cocktailia imeskelt�v�ksi.

Rohkeutta siis riitt�� yllin kyllin ja avausraita Rakasta mua (dam, dam, dam) kierr�tt�� viel�p� puolittain Leevi and the Leavingsi� nimens� loppurallatuksessa, tai min� ainakin kuulin ne didi-damit v�litt�m�sti p��ss�ni. Jykev�� dancerytmi� viel�kin syvemm�ll� kaarella tarjoaa Pelasta mut, joka pelastuu mit��nsanomattomuudelta jonkin taikatempun ansiosta. Jos viel� yksi dance-pala kannattaa nostaa esiin, on se ehdottomasti reilun vuoden takainen Kerran vuodessa -sinkku, jolla yhtyeen jalostama suomipop saavuttaa yhden lakipisteens�.

Vaan ei pelk�ll� bassovoimalla finaaliin asti p��st�, siihen tarvitaan my�s pehme�mp�� otetta ja pienemp�� soundimaisemaa. Huulet uskaltaa luottaa pieniin kuvioihin, jolloin herk�n tekstinkin huomaa aivan eri tavoin. P��t�ksen� kuultava Vuosien p��st� ei my�sk��n kaipaa ter�vi� aaltoja koskettavien sanojensa tueksi, lopun haikeiden torvien toimiessa nyt jo valmiiksi hienon kappaleen kruununa.

Latinalaista tulta antaa herkullisimmin/r�ikeimmin Lennot Lissaboniin ja kai itselleenkin naureskeleva Que Sera, jonka rockimpi roso saa aikaiseksi reaktioita. Taivas on vain rajana, joten pidet��n mieli avoimena. Supercool Kuka kesytt�� tiikerin sai my�s er��n l�heisen heitt�m��n kommenttia t�m�n p�iv�n Reetusta, mutta kaikillahan on oikeus mielipiteeseens�, eik� v��ri� sellaisia edes ole.

Viidakon lait on runsaudellaan h�mment�v� ja energisyydell��n kirjaimellisesti p��llek�yv� paketti etel�n aurinkovoimaa. Suomipopin, tanssilattioiden, iskelm�n ja elektronisen poprockin osasista on ainakin saatu kyh�tty� kasaan jotain erilaista, joten kyll�h�n t�t� kes�kaudella tullaan kuulemaan.

Mika Roth

---

Mystisen naaraan portti: Unohdetuissa huoneissa

Puolitoista vuotta sitten Mystisen naaraan portti, eli Teemu Suuntamaa, vaikutti ja vakuutti karsitulla folkillaan. Tyylille ominaisesti ��ness� olivat mies & kitara, mutta my�s elektronisia elementtej� oli taustoittamassa, mik� teki kuullusta jopa jollain tavoin aavemaista.

Toisella albumillaan Suuntamaa on kirjoittanut kaiken materiaalin, vastannut soitosta, vokaaleista, ��nityksest�, miksauksesta, tuotannosta ja jopa masteroinnista, mik� kertoo artistin monitaitoisuudesta, mutta my�s vankasta uskosta omaan tekemiseen ja visioon. Makuuhuoneessa taltioitua ja kentt�-��nityksill� rikastettua levy� kannattaakin kuoria hitaasti ja harkiten, sill� ensivilkaisuilla n�enn�isen mit�tt�miss� taustoissa riitt�� taas runsaasti l�ydett�v�� ja purettavaa.

Kehykset ovat kunnossa, mutta v�hint��n yht� merkitt�v� tekij� ovat lyriikat. Kuuden suomenkielisen ja yhden englanninkielisen tekstin joukko on monitulkintainen, koska Suuntamaassa on kovin paljon runoilijan vikaa/lahjaa, ja h�n v�lttelee suoran yksiselitteist� tarinankuljetusta. Rakkaus on luonnollisesti yhdess� p��roolissa, oli se sitten kukoistavaa, koettelevaa tai per�ti kituvaa sorttia. Kiintymys voi ilmet� eri muodoin ja itsens� Dylan mainitaan jo L�hde-sinkulla, mutta taidan kuulla h�nen takaansa kyll� selvemmin mestari Cohenin ��nen.

�Kielill� joita viel� ei puhuta / nukkuu k��rmeet joiden myrkky on valoa� saa kylm�t aallot kulkemaan selk�� pitkin, kun taas �Rakkaus vaihtaa kasvojaan / j�tt�� j�lki��n maailmaan� kiteytt�� jotain surullista ajastamme. Ikuisiksi tarkoitetut liitot vaihtuvat nopeammin kuin Tinderin listat, vain typerykset satsaavat en�� kaiken yhden kortin varaan. Suuntamaa ei kuitenkaan nosta itse��n tuomarin tuolille, vaan tarkastelee asioita vain kulkijana muiden joukossa.

Unohdetuissa huoneissa on hiljainen levy, sen joukko kappaleita ei tee itsest��n suurta numeroa, eik� halpoja shokkiarvoja haeta tekstienk��n avulla. Folkin hengess� rauha on kunniassa, v�hemm�n on enemm�n, enk� n�e edes taustojen hienovaraista s�hk�isyytt� mink��nlaisena ongelmana, sill� efektit tukevat poikkeuksetta sanoja ja niist� kehkeytyvi� vyyhtej�.

Mika Roth

---

NOOA: About Love



Vajaa kaksi vuotta sitten suomalais-italialainen elektronista poppia luova NOOA julkaisi mainion Summary EP:n, joka taisi samalla olla my�s yhden aikakauden p��t�s. Nyt duoksi kutistunut yhtye on julkaissut debyyttialbuminsa, jolla ei kuulla ainuttakaan ennen vuotta 2023 ilmestynytt� kappaletta.

Linjaus on kiistatta ankara, koska esikoislevyt tuppaavat yleens� poimimaan ainakin ne parhaimmat palat aiemmista pienjulkaisuista. NOOAn tapauksessa olisi ollut vaivatonta l�yt�� helmi� menneist� p�ivist�, vaan ehk�p� t�m� ehdottomuus on tavallaan jalostanut b�ndi� ja lopputulosta. Noora Salmi ja Ranieri Scoccia luovat kuulemma musiikkiaan jammaillen, eik� sessioiden helmi� p��se ainakaan moittimaan.

Lyhyen intronkaltaisen (ja aika turhan) Latelyn j�lkeen p��st��nkin itse asiaan, kun uudet sinkut soivat per�kk�in. Highest High -�ss�n tarttumapotentiaali on luokkaa mahdoton, eik� modernin dancen kanssa flirttaileva Let It Be Me j�� askeltakaan sisaruksen taakse. Hieman my�hemmin napakkaa tarttuvuutta osoittaa my�s Fault, joka nostettiin vuoden alussa ensimm�iseksi sinkuksi.

Eiv�tk� Salmi & Scoccia lopeta ilotulitusta suinkaan t�h�n, vaan italiaksi esitetty Da Sola omaa rikollisen tarttuvan kertos�keen sek� melodiakulun. Upeaa kuultavaa on my�s balladimaisempi Circle of Love, joka ei varsinaisesti asetu miss��n vaiheessa t�ysin aloilleen, vaan ennemminkin tarjoaa lyhyen lev�hdyshetken sek� mahdollisuuden vain upottautua duon hienovaraisen ilmaisun pumpulipilviin.

Soundit ovat kuulaan kevyit�, vaan eiv�t painottoman merkityksett�mi�. Tuottajana h��rinyt Alessandro Donadei ansaitseekin t�ss� yhteydess� pisteet, kumarrukset ja kunnianosoitukset, sill� albumin ��nimaisemat ovat kaikesta elektronisuudestaan huolimatta orgaanista l�mp�� hehkuvia. Esimerkiksi hyyt�v�n upea River osaa tipauttaa painonsa juuri oikeassa kohdassa ja Fault leijuu elektronien pilvess� autuaan vapaana. Esikoisalbumi onkin sen kokoluokan tapaus elektronisen popin saralla, ett� t�st� kelpaa jatkaa kohti kansainv�lisi� koitoksia.

Mika Roth

---

Tuula Kailas: Mona Lisa on vessapaperia minulle

Tuula Kailas on vuona 2021 perustettu yhtye, jonka juuret johtavat it�iseen Suomeen, mutta syntysanat lausuttiin tasavaltamme p��kaupungissa. On soittajien kollektiivinen syd�n sitten stadissa tai landella, niin se kuuluu my�s menev�lle kitararockille. Napakassa saatekirjeess� rokkarit julkeavat hakea vertailua Tehosekoitin-yhtyeen katurockiin ja Kauko R�yhk�n poikkitaiteellisuuteen. P��t� ei n�emm� palele tippaakaan, eik� rintaan pist�. Kun debyyttilevyn otsikko viel� on mik� on, niin tarkistetaan ryhm�n iskuvoima ja ollaan valmiina vaikuttumaan.

Mona Lisa on vessapaperia minulle -albumilta ei l�ydy sen nimist� kappaletta, eik� yhtyeess� soita Tuula Kailas nimist� henkil��, joten suomirockin perinn�n jatkajat ja vaalijat taitavat olla melkoisia R�yhki�. Esikois-EP:ns� b�ndi julkaisi jo vuonna 2021, eik� pienjulkaisun biisej� ole kelpuutettu esikoisalbumille. Seuraavana vuonna julkaistu sinkkupl�j�ys Rakas oon kestokassis� on sent��n kaapattu mukaan, eik� t�m�n menev�n rokkenrollpalan kaverina ik�v� p��sek��n paidan sis��n.

Flirttailu klassisen rock�n�rollin kanssa ei suinkaan rajoitu t�h�n, vaan mm. En usko sosialismiin osaa vilkuilla h�peilem�tt�m�sti 70-luvun kuumiin vuosiin. Eiv�tk� ne Finnhitsitk��n oikeasti niin kaukana ole, kun kerran tehareiden per�ss� talsitaan ja askelkuvioita sovitellaan. Selv�� kunnianosoitusta edustaa my�s kiekon avaava M� kuuntelen Tuulaa -ralli, jota joku voisi kutsua jo pastissiksikin.

Sinkkukiskaisuista hauskasti leikittelev� Virtaa Olaville taitaa olla yksi vuoden onnistuneimmista nostalgiavinoiluista, joka irvistelee moneen suuntaan � luultavasti my�s itselleen. Isosti soitettu AIVOT ottaa ja pamahtaa takalaittomaksi, mutta onneksi Kaktukset pit�v�t piikkins� erossa herkist� kohdista ja antaa popimman melodiakulun tuoda vehreytt� maisemiin.

El�m� sinkkujen tuolla puolen on kitukasvuisempaa, reippaasti askeltava Jacqueline nousee powerpopmaisine koukkuineen vaivatta eturiviin, kun taas Miten siilit rakastelee? taitaa kompastua omaan n�pp�ryyteens�. Sivusektorit paukkuvat monella muullakin raidalla, mutta yht��n t�ytt� hutia ei yhdest�toista siivusta sent��n l�ydy. Jospa pidet��n Mona Lisa ainakin toistaiseksi viel� Louvressa.

Mika Roth

---

Valkea: Y� kuihtuu valoon

Oululainen Valkea on hiljakseen julkaissut sinkkuja, joista parin vuoden takainen Toisin osui Desibeli.netin sinkkukoosteeseen. Sittemmin sinkkuja on ilmestynyt viisi lis��kin, ja ne ovat yht� vaille kaikki p��tyneet my�s debyyttipitk�soitolle. Indie on kuvaavana termin� aika avuton, mutta siit� kelpaa l�hte� kohti poprockin, postrockin ja toisinaan progehtavankin musiikin suuntia, pop-puolta unohtamatta.

Avausraita Kuka ikin� t�n l�yt�� on korkkaajaksi hivenen harhaanjohtava puolihidas pohdinta, mutta kynnyksen tuolla puolen odottaa sinkkuketjun pari tarttuvinta lenkki�. Uskon kes��n on helposti pidett�v�� pehme�� kitarapoprockia, Toisin on puolestaan rytmilt��n pari asetetta tanssittavampi ja tunnelmiltaan melankolisempi pop-aarre. Eih�n t�ss� poprockin oppeja varsinaisesti uusiksi pistet�, mutta hyv� biisi on aina hyv� biisi, ja t�ss� sellaisia on kaksi per�j�lkeen.

N�iden alkumatkan v�ril�iskien ja napakymppien j�lkeen onkin sitten hiljaisempaa, eik� selkeit� nappisy�tt�j� tunnu siunaantuvan mill��n, vaikka yrityst� kovasti onkin. Vika ei ole mielest�ni niink��n materiaalissa, kuin lopullisissa muodoissa ja sovituksissa. Keskell� y�t� ponnahtaa aivan omaan suuntaansa ja Terminaalin tartuntakyky jotenkin vain lantraantuu tyhjiin, vaikka potentiaalia olisi.

Vasta viiden minuutin rajapyykin rikkova Sukupolvi jonka kaikki muistaa saa ravisteltua kunnolla kuulijaa. Eeppisempi ja hillitympi muoto on modernilla tavalla melankolista maalailua, jonka rikkaat vokaalit ja mahdollisesti aito piano todella toimivat. Tunnelmaa luodaan isosti tarpeettoman paisuttelun sudenkuopan silti v�ltt�en. Seuraavana soiva Kaikki p��ttyy menee loppupuolella edellist�kin siivua pidemm�lle, kuuden minuutin rajan j��dess� sekuntien p��h�n. Turhaa rasvaa siivussa ei ole silti grammaakaan.

Muutenkin rajoja ty�nnet��n rohkeasti loppulevyll� kauemmas, et��mm�lle ja ylemm�s, eiv�tk� melkoisiin progerocksinfonian sf��reihinkin intoutuvat raidat j�t� taatusti kylm�ksi. T�m� onkin sit� rohkeaa ja ennakkoluulotonta puolta, jota voisi yritt�� tuoda mukaan lyhyempiin ja soittolistayst�v�llisempiin paloihin.

Mika Roth

---

VIERAS: Risteys

Yl�j�rvell� alkunsa saanut VIERAS on sen tasoisia sooloprojekteja, ett� uudet tekemiset tulee huomioitua t�t� nyky� aiempaa tarkemmin. Siin� miss� viimekes�inen Eteenp�in-albumi tuli nostettua koosteeseen vasta loppuvuodesta, on Risteys otettu haltuun tuoreeltaan.

Uunituore kymmenen raidan pamaus ei ole toimivaksi havaittua kaavaa l�htenyt suotta osiinsa purkamaan. Rosoinen rock saa roiskua ilman esiliinojen siistivi� somistuksia, koska touhussa kysymys on tunteesta, palosta, itsens� jatkuvasta haastamisesta. Eik� silloin ole tarpeen pohtia soundihygieniaa tai soittolistojen mahdollisia tarttumapintoja, ei vaikka pari onnistunutta sinkkulohkaisua levylt� onkin jo herunut.

VIERAS tekee muodoltaan perinteiseksi laskettavaa rockia, mutta siin� on kulmansa ja kummallisuutensa. Artisti n�et pelaa omilla s��nn�ill��n, joten Intiaanikes� riipii ruosteista kitaraansa jopa kauniiksi laskettavan melodian p��ll�. Kuinka helppoa olisikaan ollut pehment�� siivusta sopuisa balladi, mutta ei. Avaukseksi sijoitettu Lis�� ��nt�! on taas alle kahden ja puolen minuutin kohkauksessaan jo niin syv�ll� punkin porstuassa, ett� siit�h�n riitt�� revitt�v�� kun rumaakin sanaa tarjotaan kertsiss�.

Samaisen ehdottomuuden ja tinkim�tt�myyden nimiss� kolkon karut soundit paukkuvat toisinaan niin postpunkmaisella vimmalla, ett� silmiss� kirvelt�� ja korvissa vihloo. Vaan t�ss� muodossa Laitapuolen kulkijat pystyy maalaamaan inhorealistista kuvaansa ja El�m�n rytmi tuntuu iholla asti huomattavasti pehme�mm�ll�kin muodollaan. Eik� muoto ole vain ohutta pakkelia pinnalla, sill� n�iss�kin biiseiss� on rujoa vetovoimaa. El�m�n raadollisuus on kiinni jokaisen putoajan omista n�kemyksist�, kuten parikin siivua tuntuu ehdottelevan.

VIERAS vie kuulijansa paikkoihin, joissa monikaan asia ei ole p��llisin puolin hyv�ll� tolalla. Vaan onko tuo n�enn�inen kurjuus ja k�rsimys jopa kokijoidensa puolittainen valinta, kenties mahdollisesti jopa siunaus? Yhden k�rsimys on toisen vapaustaistelua, joten kun ankkuriraita Kahleet julistaa vapauden sanomaa, niin ehk� siin� on jokin vinha pointti. Ehk�p�.

Mika Roth