Joulusinkut 2022
Antti Autio (feat. Litku Klemetti): Jouluflippaus
Soit Se Silti
Tämä on musiikillinen joululiitto suoraan taivaasta. Antti Autio ja Litku Klemetti samassa biisissä? Tämän täytyy olla haaveunta, joten älkää vain nipistäkö minua. Jouluflippaus kertoo juhlakauden paineistuksesta, sekä perustavanlaatuisista näkemyseroista. ”Jouluisin toivoisin että mä olisin läpinäkyvä / ettei voisi satuttaa ketään, enkä olisi näin hirveä”. Joulurauhaa on turha odottaa, koska asemasota jatkuu vähintäänkin loppiaiseen saakka.
Tragikoomisia piirteitä saavat tekstit saatetaan maailmaan äänekkään indie rockin tahdein. Kertosäkeistöissä pellit avataan ja piparit murskataan, kun taas säkeistöissä kertojat antavat joulun eri puolten lavastaa tapahtumat. Toinen näkee joulussa perinteet, toinen taas hengellisen juhlan kaupallistumisen, eikä mistään päästä oikein yhteisymmärrykseen – paitsi siitä, että joulu menee kiville kivuliaan lujaa. Flip, flip flipeti ja lopputulemana onkin syntynyt biisi, joka maistuu kuin parhain kinkku, laatikko, hyytelö tai konvehti.
Mika Roth
Astrid Nicole: Christmas Has Come
Mark My Tunes
Astrid Nicole pääsi yllättämään parillakin tavalla. Ensinnäkin vaikutuin heti ensisekunneista, kun kuulin Nicolen laulavan. Nicolella on näet todellakin ääntä, minkä lisäksi tulkinnan väkevyys pisti heti kättelyssä hiljaiseksi – positiivisella tavalla. Toisekseen Christmas Has Come on käännös
Pekka Simojoen klassikoksi laskettavasta
Joulu on taas -laulusta, että onnistuu se joulucovereiden kääntely tähänkin suuntaan.
Eikä modernisointi ole jäänyt vain pintapuoliseksi työksi, sillä hiljalleen kohoava, kasvava ja uusia tasoja valloittava tulkinta avaa uusia suuntia. Soundien puolella avainsanat ovat elektronisuus ja avaruus, mutta mitään näennäisfuturistisia foliopukuja ei tarvitse sentään ylleen vetää. Synat soivat harkitusti ja rytmi vain rytmittää, eikä hakkaa tahtia seinästä läpi. Biisin kruunu on kuitenkin Nicolen upea ääni, joka täyttää vaivatta sille pedatun tilan ja kohottaa kappaleen viimeisellä minuutillaan aivan käsittämättömiin korkeuksiin. Ei ole tärkeää, että onko tämä nyt sitten neo soulia, huippuunsa jalostettua mahtijouluballadia tai vain modernia poppia. Tärkeää on oikeasti kuulla kappale, aistia tulkinnan voimallisuus ja ymmärtää itse sanoma.
Mika Roth
AT´s Roots & Ramblin: Hey Daddy-O!
Stupido
AT´s Roots & Ramblin on tuttu yhtye ja alkuperäisen 50-luvun rock’n’rollin riemullinen soundi sopiikin jouluun kuin pottuloora pöytään (allekirjoittaneen makutottumusten mukaan nyt ainakin). Sinkku toimii samalla käyntikorttina kokonaiselle joulu-EP:lle, joka on nimeltään
Rumblin’ Wild Until Christmas. Eli jouluun on tulossa enemmänkin kovia paketteja, ennen kuin mies punaisissa suuntaa taas takaisin pohjoista kohden.
Svengaava rock’n’roll soi kuin viimeistä päivää, torvet törähtelevät riemukkaasti ja taustalaulut tukevat kertojaa, joka kärvistelee aattoillan odotuksessa. Koskas se punanuttuinen herra saapuukaan ja kun hän saapuu, niin mitä sitten tapahtuukaan? Kahteen ja puoleen minuuttiin puristuva siivu on täynnä aaton levotonta energiaa, kitaran kaiverrellessa kuvioitaan ja torvien toimiessa tuntojen tulkkina. Kävisikö tänä vuonna oikein kunnon tuuri? Se selviää sitten 24. päivän tienoilla, mitä odotellessa annetaan rockin soida.
Mika Roth
Christian Lee Hutson: Silent Night
Anti
Soolodebyyttialbuminsa jo vuonna 2013 julkaissut
Christian Lee Hutson on yhdysvaltalainen laulaja/lauluntekijä, joka luo unenomaista ja rahdun folkahtavaa poppia moderneilla sipauksilla. Periaatteessa musiikki on laskettavissa myös americanan ja popin laareihin kuuluvaksi, mutta kaikkea leimaa omanlaisensa rauhallisuus ja kiireettömyys. Aiemmin tänä vuonna
Quitters-albumin julkaissut Hutson on valinnut joulukappaleekseen todellisen klassikon, mutta Silent Night kuulostaa silti joltain tyystin erilaiselta, uudeltakin. Modernius on tosin saavutettu kummallisin siirroin, kuten muunnetuin lyriikoin ja lasten lahjalistoilla kappaleen loppupuolella.
Silent Night soitetaan hiljaa, pienimuotoisen sähkökitaran ja vokaalien vastatessa lähes kaikesta. Mikä tekee raidasta kummallisen, on hetkittäin taustalle lisätyt lukemattomien lasten sekoittuvat puheet, jotka tekevät kokonaisuudesta aavemaisen. Nythän lauletaan hiljaa seimikätkyessään lepäävästä pienokaisesta, mutta taustalla äänitekstuuria luovat pienet lapset muistuttavat taas joulun suorituspaineista, koska lapset haluavat sitä, tätä ja tuota, eikä tilanne varsinaisesti parane valtaisilla sokerimäärillä ja ylimääräisellä jännityksellä.
Mika Roth
Future Radio: Another Christmas Song
Etelä-Afrikasta tulee harvemmin kuultua musiikkia, mutta
Future Radio saapuu noilta kaukaisilta mailta.
Johnny Future ja
Drikus Roets soittavat kevyesti punkahtavaa kitarapoprockia, jossa avainasemassa on melodisuus. Another Christmas Song on otsikkonsa mukaisesti jälleen yksi joululaulu, mutta mitä lahjapapereiden alta löytyy?
Angloamerikkalaisen popahtavan punkrockin periaatteet on omaksuttu viimeistäkin piirtoa myöten, eivätkä Johnny & Drikus varsinaisesti yllätä kuulijaansa. 70-luvun kimaltavammat hard rock -jätit sekoittuvat uuden vuosituhannen amerikkalaisiin voimasoittajiin, joten kurveja ei jää ainakaan näistä poronsarvista puuttumaan. Riskinä on tietysti sekava säntäily, etenkin kun vauhtiakin on reippaamman puoleisesti, mutta tärkeimmät koukut on onneksi hiottu huipputerään. Väliosa vaikuttaa kyllä paikalleen pakotetulta, etenkin kun sitä ei rikasteta edes lyhyellä soololla, mutta onpa mittakin sitten reilusti alle kolmen minuutin.
Mika Roth
JP Leppäluoto: Tonttu
Playground Music Finland
Raskasta Joulua -projektien luottomies ja monesta muustakin yhteydestä soolouransa lisäksi tuttu
JP Leppäluoto ei ole ensimmäistä kertaa pukkia kyydissä, joten hän oli tavallaan odotettukin vieras joulusinkkukoosteessa.
Lyyli Wartiovaara-Kallioniemen joskus 1940-luvun alkupuolella säveltämä Tonttu on suomalaisen joulun klassikko, joka taittuu kantavaääniseltä laulajalta mitä komeimmalla tavalla.
Valter Juvan tekstikin istuu tähän päivään, kun sanoihin vain uskotaan ja niihin puhalletaan riittävästi henkeä.
Tonttu voisi oikeissa/väärissä käsissä muuntua vaikka minkälaiseksi mahtirockballadiksi, etenkin kun tulkitsijalla on kokemusta sellaistenkin työstämisestä. Tonttu pidetään kuitenkin luterilaisen pienenä, tavallaan jopa hartaana ja rauhallisena, akustisten soitinten pysytellessä vokaalien rinnalla ja sovituksen suosiessa pientä. Sähköäkin mukana kyllä on, mutta asianmukaisen rajoitetusti. Näin ajattomat lyriikat ja kirpaisevan kaunis sävellys heräävät kuin uuteen eloon, ja siinä on jälleen yksi joulun ihme.
Mika Roth
Meri-Maaria: Voin olla sun tonttus
Jonkin aikaa julkaisutaukoa pitänyt
Meri-Maaria omaksuu tonttuiluun hiukan toisenlaisen kulman. Helsinkiläinen laulaja/lauluntekijä näet julistaa olevansa tonttu, jonka tärkein tehtävä on läheistä uhkaavan harmauden torjunta. Ihailtava asenne, etenkin kun kahden ja puolen vuoden takainen
Tähdistä kotiin -albumi jäi maailman tyrskyissä vaille ansaitsemaansa huomiota. Tarina ei kerro, josko uusi paketti on osa jostain isommasta, mutta otetaan kaikki saatu avosylin vastaan.
Kertoja ojentaa siis tonttumielistä kättään ja biisiä lienee helpointa kuvata moderniksi pop-laulelmaksi. Tuttujen palasten kanssa leikitellään, melodiaa kuljetetaan pienin paloin ja säkeistössä pistetään varoittamatta rapiksi – vai onko tämä nyt spoken word -taiteilua? Niin tai näin, paketti on pehmeä ja sanoissa summataan arjen haasteita. Joulu on oikeasti enemmänkin mielentila, hymyyn johtava epälooginen valinta, vain puolitäysien glögilasien näkemistä, lämmön tuomista arjen haasteisiin. Kerrassaan hieno uusi joulubiisi!
Mika Roth
NNS: Air Maxit
NNS on modernia poppia omanlaisin liikkein luova kotimainen kokoonpano. Studio- ja livealbumin lisäksi julkaisuhistoriasta löytyy vino pino sinkkuja, joista uusin ottaa jouluun hiukan toisenlaisen lähestymiskulman. Air Maxit on kuulemma osa joulutrilogiasta, mutta tarina ei kerro, että mitähän ne muut osat mahtaisivat olla. Keskitytään kuitenkin siihen mikä on tiedossa.
Air Maxit pomppii modernin popin universumissa vapaana sieluna. Lyriikoita voi tulkita kuten haluaa, mutta itse olen kuulevani tässä
Walking in the Airin ja sen tutun Poika & Lumiukko -elokuvan tarinasta innoittuneita rivejä. Kuulas elektropop soi lähes painottomana ja ilmojen halki käy kertojan tie, sillä Air Maxit jalassahan voi tunnetusti päästä minne vain. Lähellä on alati toinen, hän saattaa olla lumiukko, rakas tai joku muu, mitä siitä, sillä tärkeitä asioita ovat yhdessäolo ja vapaus. Kappale on samaan aikaan suunnattoman kokoinen ja intiimin pieni, kaiken selittävä ja kaiken mysteeriksi jättävä simppeli pop-kummajainen.
Mika Roth
Otos: Joulupukki on
Texicalli Records
Melankolista poppia vuodesta toiseen taitavasti luova ja göstamaiseen sanan säiläänsä luottava
Otos ei tänä jouluna tunnu innostuvan ainakaan suuresta ostosjuhlasta. Siinä missä viime vuonna
Rosolli sai kakistelemaan kurkkua ja joulun ruokapuoli päätyi kritiikin kohteeksi, otetaan tällä erää joulun kaupallisuus suurennuslasin alle. Eikä huonojen puolien listaus tietenkään siihen jää, kun vauhtiin kerran päästään.
Markkinatalouden kätyrin leiman otsaansa saanut joulupukki on siis huijari ja pelkkä kauppiaan saunakaveri. Tarttuvan poprockveisun voima kertaantuu kuorolla ryyditetyssä kertosäkeessä, eivätkä säkeistöjen mandoliini ja joulukellot osu tietenkään ohi kohteestaan. Leevihän se siellä taustalla kummittelee, mutta parhailta saa aina lainata. Tekstin joulukriittisyys on kovaa, mutta jos vaikka muistetaan ostaa harkitummin, kierrättää tunnollisemmin ja ollaan jouluna oikeasti yhdessä, niin josko sitten se lapsuuden jouluhenki taas löytyisi? Ehdottomasti joulukoosteen kantaaottavinta päätä, mutta myös musiikillisesti tarttuvinta.
Mika Roth
Paha Tuomas: Paha Tuomas
Kun joulusinkun mukana saapuu manifesti ja genreksi julistetaan industrial metal, ollaan jonkin erilaisen äärellä.
Paha Tuomas antaakin todella kovan paketin purtavaksi, koska kyseessä on langenneen tontun kosto. Kiltteys ja tuhmuus ovat näet vain näkökulmia, joista meidän kaikkien tulee vapautua – hyvällä tai pahalla. Vallankumous alkakoon.
Tunnustan innostuneeni välittömästi näin rohkean erilaisesta joulutarinasta, jossa Grimmin veljesten maailma on vuotanut jonnekin Nightmare Before Christmasin ja japanilaisten kauhuleffojen puolelle. Industrial tarkoittaa tässä tapauksessa kevyesti koneistettua kolinaa, mutta ’metal’ on kyllä jo aika paksu väite. Toki särökitaraa kuullaan runttakohdassa, mutta niin sitä kuullaan vähän kaikkialla tätä nykyä. Itse peikkosatu on maagisen kummallinen ja kuka lopulta onkaan hyvä ja kuka taasen paha? Oletko sinä valmis ja oikeutettu tekemään minkäänlaisia listoja? Aika terästää glögiä, sanoisin, ja lukita ulko-ovi tuleviksi öiksi.
Mika Roth
Phoebe Bridgers: So Much Wine
Dead Oceans
Eri artisteilta osaa odottaa hieman erilaisia ja eri tasoisia asioita, mutta kun joulusinkkujen pinossa tuli vastaan
Phoebe Bridgers, arvelin jo jotain poikkeuksellisen laadukasta saapuvaksi. Viiden vuoden takainen
Stranger in the Alps -albumi on mielestäni edelleen viiden tähden mestariteos, jolla folkin, popin ja aina yhtä vaikeasti määriteltävän americanan palaset naksahtelivat kuin itsestään kohdilleen.
Bridgers on rakentanut oman jouluperinteen levyttämällä yhden joululainan vuotta kohden ja tällä erää versioitavaksi on valikoitunut
The Handsome Familyn vuoden 2000
In the Air -pitkäsoiton tunnelmallinen So Much Wine. Hiljainen americana-raita soi surumielisenä, kertoen aivan hirveäksi käyneestä joulupäivästä. Viini ei sovi läheskään kaikille, mutta rakkaushan se kaiken kestää, kaiken kärsii jne. Äärimmäisen paljaaksi jätetty muoto ja osin akustinen soitinpaletti tekee biisistä vieläkin hyytävämmän, koska sanojen tylyys ja musiikin kauneus muodostavat niin kovin epäsuhtaisen parin.
Mika Roth
Sampsa Astala: Resuinen puuenkeli
Joulussa on moderni puolensa, kun pukinkontista kammetaan aattona esiin ties mitä uusia vempaimia ja härpäkkeitä, mahdollisesti turhakkeitakin. Monelle tärkeämpiä juhlassa ovat kuitenkin perinteet ja sukupolvilta toisille siirtyvät asiat. Omassakin puussa roikkuu eri aikojen osasia, joista osa on peritty, osa hankittu itse mikä mistäkin.
Sampsa Astalan joulusinkku kertoo poikkeuksellisen iäkkäästä joulukoristeesta ja sen tarinasta.
Resuinen puuenkeli on rauhallinen ja rento joulun poprock-siivu, joka etenee maltillisella rytmillä ja jättää suuremmat säröt toiseen kertaan. Pinnalle pehmeitä arvoja kunnioittavassa äänimaisemassa nousevatkin vokaalien rinnalla koskettimet, joista kaivetaan esiin jouluisia soundeja. Joulun kumeat kellotkin soivat oikeissa kohdissa ja tarina jatkaa matkaansa eteenpäin, kun seuraava pieni joulun ihailija saa enkelistä aarteen itselleen. Tuo aikojen halki (toisinaan fyysisestikin) liitänyt puinen enkeli on kuitenkin ainutlaatuinen, rikkinäisine siipineen kaikkineen.
Mika Roth
Sara Sydän: Yksinäisten joulu
Keveämpää poppia luova
Sara Sydän esittää nyt hieman haikeampaa joulumusiikkia. Suomalais-kenialainen artisti näet laulaa yksinäisten joulusta, ja nyt kannattaa huomioida monikkomuoto. Kappaleen innoittajana on toiminut Espoossa järjestettävä Yksinäisten joulujuhla, jossa Sara Sydän on aiemmin myös esiintynyt. Biisi onkin omistettu kaikille niille yksinäisille, jotka eivät yhdessä juhlissaan enää hetkellisesti olleetkaan yksin.
Kaunis ajatus on saanut viehättävän muodon, joskin Yksinäisten joulu on kovin melankolinen sävellys. Siinä huokuu klassisten joululaulujen tenhoa, verkkaisen tempon ja elokuvamaisten venytysten hidastaessa jopa lumihiutaleiden matkaa alas maahan. Surumielisyys ei kuitenkaan läisky yli äyräiden, sillä tekstissä muistetaan ainutlaatuisesta yhteisöllisyydestä, joka lopulta ulottuu jopa yksinäisimpien luo. Eikä jousia ja pianoa ripottelevan kappaleen sovitusta posauteta Hollywood-taivaisiin, vaan kaikki pysyy pienenä ja nättinä.
Mika Roth
Saxman Syrjänen: Happy Santa
Runski Music
Saxman Syrjänen -nimen takaa löytyy
Panu "Saxman" Syrjänen. Hän on monien isomman luokan artistien kanssa yhteistyötä tehnyt saksofonisti, joka on antanut joulumielen vallata nyt itsensä. Mm. jazzin ja bluesin saralla Syrjänen on kunnostautunut myös monissa eri yhteyksissä sovittajana, tuottajana sekä säveltäjänä. Sinkulla kuullaankin melkoista kokoonpanoa, joka rusauttaa Happy Santan ammattimaisen rautaisin ottein, svengiä unohtamatta.
Jazzahtavalla ja New Orleansin mieleen nostattavalla joulutsibaleella pistetään pyrstösulkiin vipinää ja tanssikenkiin liikettä, kun saksari, trumpetti ja piano käyvät ystävällismielistä kisaansa. Rytmipuolella rummut, basso ja bongo pitävät jalakset liikkeessä, mutta pukin amerikkalaishenkiset
”Ho! Ho! Ho!” -huudot tuntuvat lievästi häiriintyneiltä. En tosin ole koskaan täysin ymmärtänyt tuota huutelua, mutta kai se pitää kestää New Orleansin ja joulun nimissä. Tämä on kuin musiikillinen konvehtirasia, jossa se yksi rommipommi sotkee hieman muuten makoisaa kokemusta. Pinnat ykkösluokan svengistä ja joulun kelloista.
Mika Roth
Tekramütisch: Lahjaton pukki
Enpä ehtinyt edes knallia narikkaan viskata taannoisen
T-tuokion jäljiltä, kun tämä hurmaavan herkullinen ja jouluisen kaupallinen
Tekramütischin sinkku saapui toimitukseen. Lahja saapuikin aivan viime tingassa, mutta vielä oli joulusinkkujen säkissä tilaa yhdelle kausiplinkuttelulle. Itsenäisyyspäivänä laajemman julkaisun kokeva sinkku kertoo lahjattomasta pukista, jolla hommat eivät suju ja masennuskin taitaa painaa pikkuhiljaa päälle. Jouluista outorockia lievästi kaupallisella soosilla, nam!
Ja koska Tekramütisch on Tekramütisch saa sanan säilä pistellä säkkiin reikiä ja katkoa porojenkin suitset. Eikä jouluinen poprockbiisi olisi aito joulubiisi, ellei mukana oli Joensuun Rättisitikka ja Volkkari -harrastajien lapsikuorot. Kertojana toimii joulupukki, jota tontut vedättävät kuusi-nolla ja jonka säkistä ei löydy mitään. Lapset kiskovat parrasta, suukkoja ei äideiltä tipu, isien huikkapullojen jämätipoista puhumattakaan, ja kaiken kukkuraksi tuskan lopettava loppiainen on vielä niin kovin, kovin kaukana. Säälikää nyt pukkiparkaa.
Mika Roth
TEMPT: Christmas Is The Time to Say I Love You
Better Noise Music
Vahvaa nousukautta elävä
TEMPT on Yhdysvaltain New Yorkista kotoisin oleva rock-yhtye, joka on päätynyt versioimaan reilun neljän vuosikymmenen takaista joulukappaletta. Samalla bändi lupaa tuoda rockin takaisin jouluun, koska heidän mukaansa joulussa on jo riittämiin
Mariah Careyn valtaa (aamen tälle).
Billy Squierin vanha hitti on kestänyt aikaa yllättävän hyvin ja rapean hard rockin diskanttisuutta suosiva soundi on itse asiassa jälleen hieman ajankohtaisempaa, koska kaikkihan on tunnetusti kierrossa – myös jouluisen rockin saralla.
Joulusta puhutaan ilon aikana ja juuri sitä Christmas Is The Time to Say I Love You -biisi on alusta loppuun saakka. Nopeatempoinen siivu on hivenen velkaa
Sladen soundille, tyylille ja tavoille, mutta mitäpä näistä, kun kulkuset kilkkaavat ja kitarat iloisesti raikuvat. Eikä touhua venytetä, vaan paketti kääräistään napakasti kasaan reilusti alle kolmessa minuutissa. Rock on rajaton riemu, ja joulurock pistää siitä vielä mistelinoksan verran paremmaksi. Suositellaan myös uudenvuoden bileisiin tunnelmankohottajaksi.
Mika Roth
The Linda Lindas: Groovy Xmas
Epitaph
Ja sitten annetaan puheenvuoro nuorisolle, joista osa on vieläpä esiteinejä. Yhdysvaltalainen pop-punk bändi
The Linda Lindas on neljän jäsenen muodostama yhtye, joka julkaisi esikois-EP:nsä jo pari vuotta sitten. Nyt vanhin soittaja onkin jo 18-vuotias, ja nuorimmallakin on jo ikää mittarissa 12 vuotta, mutta ikähän on vain numero – tuossakin päässä.
Los Angelesin ollessa koti on tietysti luonnollista, että joulusinkkuun on haettu viboja länsirannikon 70-luvun lopun punkista. Kaikki neljä tyttöä laulavat ja niin vokaalit kuin soittokin sujuu kuin vanhoilta tekijöiltä. Neljän vuoden kokemus soittolavoilta ei ole kuitenkaan nitistänyt tippaakaan riemusta pois, ja Groovy Xmas onkin joulusinkkukoosteen pirskahtelevinta päätä. Hienot stemmat, nätisti rakennettu melodian kasvattelu ja tietysti super-douper päheet lyriikat, jotka antavat punkin hivenen pölyttyneille opeille sopivasti tuuletusta. Pinnat myös taustan efekteistä, joita ymmärretään käyttää juuri sopivasti. Tästä sinkku joulun poppunk-bileisiin!
Mika Roth
The NEW Bardots: Never Too Much Christmas
Bongo Boy Records
The NEW Bardots on rock-bändi, jonka nimen keskimmäinen sana tulee kirjoittaa isolla. Näin tehdään asioiden selkeyttämiseksi, eikä itse joulukappalekaan jätä asioita roikkumaan ilmaan. Never Too Much Christmas on bändin uuden EP:n bonusraita, jolla rock’n’roll tuodaan takaisin jouluun isolla lekalla, hyvällä asenteella sekä iloisella mielellä.
New Yorkin ja New Jerseyn suunnilta operoivat soittajat ovat ehtineet kiertää rockin toistakin tahkoa urillaan, joten rosoisella tavalla svengaava rock’n’roll luontuu käy hepuilta ilman lastentauteja. Ja kierros aikamittarilla tarkasteltuna näyttää aiheuttavan eniten kipinöitä 70-luvun hard rockin kohdalla, juuri siinä
Sladen ja kumppaneiden vaiheilla. Never Too Much Christmas julistaakin uhmakkaasti hengen kestämistä, vaikka pyhäputki painaisi kuinka päälle ja adventtiangsti nostaisi rumaa päätään. Nopeasti tamppaava ja runsaita kitaroita kulkusilla tarjoileva siivu saa kyllä hymyn karehtimaan, ei sille mitään voi.
Mika Roth
Tuomas Hirvonen: Joulun jätkänkynttilä
Jouluna kenenkään ei pitäisi olla yksin, mutta mitäs sitten tehdään, kun näin on tapahtunut? Ja kaiken kukkuraksi olet vielä itse yksinäisyyteesi syyllinen.
Tuomas Hirvonen lähestyy joulun aikaa hiukan tragikoomisikin liikkein, kertoen perheensä työn kiireisiin hukanneen miehen yrityksistä voittaa rakkaansa takaisin. Vaan kuinka mahtaa luonnistua parisuhdedraaman ja kirvelevän kaipuun sijoittaminen perhejuhlan iloiseen maailmaan, eli onko
Göstan perinnöllä uusi jatkaja alati kasvavassa ketjussa?
Haikea ja hiljainen balladi lähtee vaimeasti liikkeelle, tarinan hiljalleen avautuessa. Aina kotoa poissa olleeseen isään kyllästynyt perhe on saapumassa jouluillalliselle, mutta eihän se joulun koristelu ota luonnistuakseen, kun koristeitakaan ei löydy. Kuulija asettuu kuin luonnostaan aidosti mennyttä katuvan kertojan puolelle, sillä onhan joulu myös anteeksiannon ja sovun aikaa. Loistakoon jätkänkynttilä siis yössä ja kertokoon luojansa ehtymättömästä rakkaudesta. Täydellisyyttä hipovaa joulumelankoliaa.
Mika Roth
Tytti Koivunen: Kunpa näkisin sinuakin
Recovery Records
Tytti Koivunen on tamperelainen iskelmäpop-laulaja, jonka joulusinkussa puhutaan yhdestä jouluun liittyvästä asiasta. Lapsena ihmettelin usein, että miksi ihmeessä juuri jouluna piti mennä hautausmaalle viemään kynttilöitä jo ennen aikaani kuolleiden haudoille. Sittemmin uskon oivaltaneeni tuosta tavasta paljonkin, kun vietäviä kynttilöitä on aina vain enemmän, ja samaista kaipuuta kaikuu myös Koivusen uusi sinkku.
Kauniiseen melodiaan nojaava kappale kasvaa hiljalleen kohti loppuaan, mutta mitään mahtiballadia tästä ei (onneksi) leivota kasaan. Joulua vietetään läheisten kanssa, sukulaisia tavataan ja moniin ystäviin ollaan taas pitkästä aikaa yhteydessä, mutta kaikki eivät ole enää täällä. Koivunen laulaa vähäeleisesti, hissukseen kulkeva sävellys elää melodiansa voimalla ja yhdessäolon voima on lopulta se lämmin viitta, joka mielestäni laskeutuu ennen hiljaisuutta kaiken ylle. Saunakin on tietysti lämmin, koska nyt on joulu.
Mika Roth
Lukukertoja: 1946
