Pienet

Pienet - Heinäkuu 2022

14.07.2022


BAR II: How I Fake It BAR II: How I Fake It
Tie One

Mielenkiintoisesti nimetty BAR II on belgialainen bändi, joka soittaa svengaavan räväkkää, modernia ja nytkähtelevää rockia. Kahden biisin mittainen How I Fake It -EP on bändin kolmas julkaisu, debyytti-EP:kin ilmestyi vasta viime vuonna.

BAR II osuu jonnekin modernin garagen ja kierosti poukkoilevan poprockin saumakohdan tienoille, kuulumatta minkään tietyn genren sisälle sen selvemmin. Tietysti Belgiasta on vuosien saatossa tullut toinen toistaan persoonallisempia rock-bändejä, joten BAR II ei ole mitenkään yksin tai tavattoman erikoinen, se osaa vain luoda poikkeuksellisen tarttuvaa musiikkia. Fake It tuo hetkittäin mieleen niin Interpolin kuin Franz Ferdinandinkin, mutta suorasta lainailusta bändi ei jää kiinni. How I Feel tipauttaa vauhtia aavistuksen verran, grooven iskiessä syvemmin polvien tienoille.

Bändin soundille ominainen sätkiminen ja nykiminen saavat kaiken tuntumaan jotenkin vinolta ja viettävältä, kunnes koittaa romuluisen rämärockkertsin aika. Alkuun osat eivät tunnu olevan lainkaan peräisin samasta biisistä, mutta jo pari lisäpyöräytystä vakuuttavat korvat kuullun korkeasta karaattitasosta. Kuka vielä kehtaa väittää, että kitararockin saralla kaikki oleellinen olisi läheskään keksitty tähän mennessä?

Mika Roth


Blackhill: Underground Manifesto Blackhill: Underground Manifesto

Blackhill on kyllä kumma ilmestys, joka metelöi jossain thrash metalin ja punk metalin pitkospuiden risteyskohdilla. Pohjoissavolaiset paukuttavat tymäkän musiikkinsa maisemaan osittain ensimmäisellä kotimaisella, mitä tekee tuimasta EP:stä entistäkin persoonallisemman tapauksen.

Reilun kahden vuoden takainen DEMOn-kiekko on yhä tuoreessa muistissa, koska harvoin sitä noin suoriin Sodom-kuvioihin törmää. Sama meno jatkuu myös nyt, tosin aina jotain pientä on muuttunut ja muuntunut. Kuten jo totesin, tällä erää ilmaisukielenä palvelee suomen rinnalla englanti, jota lausutaan/huudetaan/karjutaan tietysti mitä kulmikkaimmalla tyylillä. Rosoisuus ja törkyisyys ovat kautta aikain olleet thrashin peruspalikoita, mutta näin musta vääntö hakee jo vertaistaan kotimaisestakin thrash-historiasta.

Raivohullun voimin mellastava Julistus ja ainoana numerona viiden minuutin rajan puhkaiseva Mustavuori ovat selkeit√§ onnistumisia, joiden edess√§ kelpaa nostaa kennelliiton merkki√§ kattoa kohden. Metallisankaruudelta tuoksahtava Stay on Main onkin sitten kimurantimpi tapaus ja viel√§ l√§hemm√§s muinaista Stonea osuu W.I.D.A.B., jonka monitasoiset vokaalit nostivat hymy√§ muistuttavan virneen naamalle ‚Äď tarkistin viel√§ ihan peilist√§, varmuuden vuoksi.

Mika Roth


Dull of Down: Lullaby Time / Raymond Dull of Down: Lullaby Time / Raymond
Pilfink Records

Dull of Down on lappeenrantalainen rockbändi, joka on valinnut tuplasinkut julkaisujensa muodoksi. Puolitoista vuotta sitten Beauty And The Beast / Waiting Is Over -biisikaksikko pisti hard rockin kaikumaan kasaristi, vaan kuinka ovat nopat tippuneet neljännellä tuplasinkulla?

Biisit t√§h√§n maailmaan tuo edelleen vokalisti/kitaristi Lasse Hyytinen, jonka takana rytmiryhm√§ on mennyt uusiksi. Samalla soundia on heivattu eri suuntiin aikalinjalla, mik√§ saa videobiisiksi nostetun Raymondin rouhimaan kuusarilla tavalla blues rockin syd√§nmailla. Liike on monellakin tasolla oikeanlaista, joten kirjoissani muutokset ovat vain jalostaneet jo valmiiksi hyv√§√§ ty√∂t√§. A-puoleksi nostettu Lullaby Time ei ole mik√§√§n rauhallinen tuutulaulu, sill√§ raita on mit√§ suorinta paahtoa, jahka kertos√§keeseen vain p√§√§st√§√§n. Alkuun pidin vauhtia jopa lepsuna, mutta kuuntelukertojen my√∂t√§ ratkaisu osoittautui t√§ysin oikeaksi ‚Äď kiireell√§ on monet hyv√§t asiat pilattu.

Kaksi raitaa, kaksi erilaista näkemystä rockin oleellisista jutuista ja kaksi onnistumista. Olisiko pian jo aika julkaista jotain tuplasinkkua laajempaa pakettia? Rahkeita, taitoa ja kykyä vaikuttaisi löytyvän ainakin riittämin.

Mika Roth


Half Waif: Portraits Half Waif: Portraits
Anti

Half Waif on yhdysvaltalaisen laulaja/lauluntekijä Nandi Rosen sooloprojekti, jonka parin vuoden takainen The Caretaker -albumi edusti rauhallisempaa puoliakustista synapoppia. Nyt syntetisaattorit on kytketty päältä ja jäljellä on vain laulu sekä piano.

Näiden neljän kappaleen joukkoa on helppo kutsua paljaaksi, suoraviivaiseksi ja rehelliseksi singer-songwriter materiaaliksi, sillä aineksia on todella niukasti. Rose osaa kyllä säveltää hienoja melodioita, mutta jälleen kerran miltei merkittävämpää on kaikki se, mikä on jäänyt lisäämättä biisien runkoihin. Fortress suorastaan pysähtyy useampaan otteeseen, tosin juuri nuo hetket antavat tekstille entistä enemmän painoarvoa, kun kuulijalle viskataan kuvitteellinen pallo. Nyt todella kuuntelet sanoja, sekä pianosta sävyisästi tipahtelevia nuotteja, joista ei missään vaiheessa synny isompia ääniseinämiä.

N√§ill√§ luonnosmaisilla numeroilla Half Waif on aivan uudenlaisessa tilanteessa, mutta hiljaisuus ei ole taitavissa k√§siss√§ mink√§√§nlainen uhka vaan ennemminkin suunnaton mahdollisuus. √Ą√§rimmilleen ty√∂nnetyt tulkinnat vaativat tietysti tarkkaa korvaa ja hetken rauhoittumista, mutta vastavuoroisesti balladit saattavat l√∂yt√§√§ syd√§mest√§si jotain, jonka et edes tiennyt olevan en√§√§ olemassa.

Mika Roth


Matsi Laulumies: Miljonääri Matsi Laulumies: Miljonääri

Matsi Laulumies on tarinoiden kertoja ja musiikin luoja, jonka edellinen tuplasinkku tuli arvioitua muutama kuukausi sitten. Paljoa ei tekeleitä taustoiteta tälläkään erää, mutta osaahan musiikki puhua tekijöidensäkin puolesta.

Kaksi kipaletta ovat periaatteessa hivenen eriparia, mutta aihepiirinä kummassakin on rakkauden ja hyväksynnän kaipuu. Miljonääri on matkustamassa oletettavan rakkautensa luokse, joka tosin haiskahtaa hivenen lemmenhuijaukselta. Harvemmin näet aitojen tuntojen tulkiksi ja vahvistukseksi tarvitaan tilisiirtoja. Kertoja on kuitenkin selvästi onnellinen tavallaan ja haluaa uskoa sokeasti parempaan huomiseen, joten westerniltä soundaava kipale keikkuu puolitoiveikkaana kohti horisonttia. Kuulija saa päättää tarinan kuten parhaaksi näkee. Miten vaan istuu myös Amerikan raitin aavoille preerioille, tosin nyt kertomuksen pohjana oleva parisuhde on kuullun perusteella terveemmällä pohjalla. Rockin sielukasta soundia rikastavat koskettimet valavat pohjalle vielä kummaa taikaa, eikä kiire ole nytkään mihinkään.

Pieniä suuria tarinoita, Amerikan samaan aikaan kimaltelevaa & ruosteista soundia ja jopa radioon on löydetty jostain laulamaan Kirka. Näin niitä tarinoita kerrotaan.

Mika Roth


Miseria Ultima: Witch Heart Apparition Miseria Ultima: Witch Heart Apparition
Alfa Matrix

Miseria Ultima on tahkonnut ansiokkaasti jo vuosia EBM/aggrotech -akselilla, tehden nimestään tunnetun niin rajojemme sisä- kuin ulkopuolellakin. Nyt yhteistyökumppaniksi on löytynyt belgialainen alan firma, joten asiat saattavat lähteä entistäkin parempaan kiitoon.

Uudella EP-levyll√§ on kaksi tuoretta kappaletta, sek√§ per√§ti kahdeksan remix-versiota Caressing the Pale -siivusta. Uudet kipaleet edustavat sopivasti b√§ndin eri puolia, sill√§ em. Caressing the Pale on juuri sit√§ takovaa ja hakkaavaa konejyr√§√§, jota Keski-Euroopan suunnilla osataan arvostaa. Nimibiisi Witch Heart Apparition on puolestaan rauhallisempi siivu, jota saattaisi asianmukaisissa olosuhteissa kutsua jopa balladiksi ‚Äď tosin painajaismaiseksi sellaiseksi. Kouraisevaa kylmyytt√§ ja yll√§tt√§v√§√§ l√§mp√∂√§ l√∂ydet√§√§n koneiden avulla, kun k√§sittelyss√§ on rajattu aikamme. Soundien saralla Aleksi Martikainen ja Kimmo Huhtala ovatkin saavuttaneet jo genrens√§ k√§rkiryhm√§n.

Valtaisasta remix-laumasta Venal Flesh Remix kyberoi itsensä tanssilattioille vakuuttavasti ja Avarice In Audio Remix kiskaisee teknopallonsa takalaittomaksi. Ja tuo tehdään tietysti tahallaan, minkä ansiosta jytke toimiikin. Retrompaa avaruussaapasta jalkoihin kiskoo puolestaan AD:keY Remix, joka on taatusti belgialaisten(kin) mieleen.

Mika Roth


Rosy Dream: Buffet of Truth Rosy Dream: Buffet of Truth

Rosy Dream teki pandemian aikana sen, mihin lukemattomat muutkin bändin päätyivät. Jos kerran keikoille ei päästä, niin ryhdytään rustaamaan uusia biisejä. Rosoisen rouheaa rockiahan on kokoonpanon toimesta työstetty jo pian kolmen vuosikymmenen ajan, joten herrat tietävät mitä tekevät ja haluavat.

Kolmen raidan mittainen EP iskee kolmella eri tavalla. Caligula Comes to U.S.A ottaa politiikasta lujan niskalenkin ja rusauttaa kasaan Black Sabbathille rakentavasti kunniaa tekevän heavy rock rallin. Flat Earth Society ottaa puolestaan tavallaan kantaa nykyaikoina harmillisen näkyväksi nousseeseen näköalattomuuteen. Monet asiat polarisoituvat, on vain ’me’ ja ’ne’, eikä mitään harmaan sävyjä tunnusteta, aivan kuin ehdottomuus olisi jonkinlaista henkistä puhtautta. Rosy Dream ei kuitenkaan saarnaa, vaan osaa käyttää ironiaa sekä sarkasmia, joiden kulloistakin astetta kuulija saa arvailla.

Ja jos päätä ryhtyy kivistämään, niin ainahan voi vain rokata. Siihen sopii erityisen hyvin päätösraita Anatomy of Chaos, jonka peruskurvit ja hilpeä ränttätäntän sukuinen puristelu viihdyttävät ainakin allekirjoittanutta. Pinnat vielä tästäkin numerosta löytyvistä nyansseista, jotka paljastuvat hiljalleen soittokertojen karttuessa.

Mika Roth


Sere & Silkinpehmee: Päärata Sere & Silkinpehmee: Päärata
Petsamo Industries

Suomiräpin konkariduo Sere & Silkinpehmee on tehnyt kunnioitettavan pitkään yhteistyötä, mittaa historiaa sitten miten ikinä haluaakaan. Kaksikon uusimman syklin sulkee Päärata EP, joka samalla tuo päätökseen vuoden 2018 Petsamo ja vuoden 2019 Kaleva -EP-levyjen aloittaman trilogian.

Trilogiat ovat populaarikulttuurin monilla eri saroilla aina hiukan muodissa, mutta olisiko nyt kyse per√§ti triptyykist√§, eli kolmen osan muodostamasta yhdest√§ teoksesta? Sen kertonee vasta tuleva, mutta uuden EP:n fiilikset ovat alleviivaavan l√§mpimi√§ sek√§ positiivisia. Maailma on tuonut pitk√§lle, mink√§ Pispalas kertoo kauniimmin ja R√§ppi opetti v√§√§nt√§√§ taas paksumpaa rautalankaa opetusmieless√§. Huumoripuoltakin saadaan lautaselle, kun H√Ą k√§sittelee ik√§√§ntyneiden jannujen tuntoja ja osoittaa r√§pin yh√§ taittuvan tyylill√§, asenteella sek√§ groovella.

Sere & Silkinpehmee tekevät juttujaan retrolla kulmalla, mutta Päärata ei kuulosta vain menneiltä ajoilta. Toki päälle kymmenen minuutin mittainen Ite tehty hämmentää oscargaalamaisine kiitospuheineen, mutta kun teet itse teet mitä haluat, miten haluat ja milloin haluat. Mestarit hallitsevat yhä tonttinsa ja isommin biittiään iskevä Päärata saattaa olla seuraava lenkki pitkässä onnistumisten ketjussa.

Mika Roth


SEVENLA: HMOMT SEVENLA: HMOMT

SEVENLA -nimen takaa löytyy oululainen laulaja/lauluntekijä, jonka sielua uudempi soul, perinteisempi r’n’b ja ehkä hiukan rauhallisempi jazzkin liikuttaa. Isoja kirjaimia suosivan artistin esikoisteos on viiden biisin annos sielun sineä ja kerrottakoon vielä, että EP:n nimi syntyy sanoista Hold Me One More Time. Ah, tätä kaihon ihanaa kuumotusta.

Avaukseksi sijoitettu Through the Pine Trees on todellinen testi, sill√§ jos n√§m√§ l√§hes seitsem√§n minuuttia raukeaa fiilistely√§ osuu kohteeseensa tulet taatusti rakastamaan loppuakin satsia. Kiekolta ei t√§h√§n menness√§ ole lohkottu sinkkuja, mutta jos mahdollisia moisia pit√§isi arvailla, niin vapaalla nojalla svengaava No Peekin‚Äô ja groovaavampaa rytmi√§ tarjoileva Too Late? olisivat valintojani. Eih√§n n√§ill√§k√§√§n biiseill√§ pop-listojen k√§rkisijoja h√§tyytelt√§isi, mutta toisenlaisilla listoilla menestys saattaisi jopa yll√§tt√§√§, koska SEVENLA yhtyeineen osaa asiansa. Tekstien kirjo on my√∂s yll√§tt√§v√§n syv√§, eli nyt lauletaan muustakin kukin tyt√∂ist√§, pojista ja kukkakedoista ‚Äď tai haikailla menneen lemmen per√§√§n.

HMOMT on reilun 25 minuutin tiivistunnelmainen soul/r’n’b nippu, jota kuunnellessa saatat unohtaa muun maailman olemassaolon. Se on testien perusteella täydellistä musiikkia hivenen harmaaseen päivään, mutta löytää kyllä paikkansa auringossakin. Pinnat orgaanisesta soundista ja todellisesta käsityöstä, joka tuo musiikkiin aina oman lisänsä. Jos ette muuten usko, niin kuunnelkaapa rauhassa nimiraita Hold Me One More Time ja antakaa mielenne todella kuulla kuultava. Roska saattaa lennähtää yllättäen silmään.

Mika Roth


The Swell Fellas: Novaturia The Swell Fellas: Novaturia

Nashville saattaa olla paremmin tunnettu varhaisemmasta rockista tai sittemmin siinneestä jääkiekkojoukkueesta, mutta The Swell Fellas osoittaa myös rockin tuoreempien juonteiden luonnistuvan uusilta kaupunkilaisilta. Vuonna 2020 debyyttialbuminsa julkaissut bändi on kuluvan vuoden aikana julkaissut kaksi sinkkua, jotka kumpaisetkin löytyvät myös uudelta viiden raidan mittaiselta EP-levyltä. Samalla trio on tutustunut uuteen kotikaupunkiinsa, jonne se siirtyi Marylandin Ocean Citystä loppuvuodesta 2020.

Voimakkaasti psykedeelissävytteinen rock ottaa aikansa ja vain välisoittomainen Caesura alittaa viiden minuutin rajan. Kokonaismittaa EP:lle kertyykin reilusti päälle puoli tuntia, josta yhdentoista minuutin lohkon itselleen nappaa ankkuriraita … Another Realm. Biisi toimiikin mainiona vastakappaleena alussa soivalle Something’s There … -numerolle, vaikka palikoita hiukan järjestelläänkin uudelleen. Ilmassa on selvästi retroista teemalevyn tuoksua, joka miellyttää ainakin allekirjoittaneen aisteja.

Musiikillisesti ja tunnelmallisesti Novaturia on kuin yht√§ suurta valtamerta, jonka aallot nousevat toisinaan uhkaavimmiksi, mutta joka osaa my√∂s keinuttaa syliss√§√§n rauhallisemmin. Kitara, rummut ja basso riitt√§v√§t triolle, jokaisen vastatessa osaltaan vokaaleista ja t√§ydent√§ess√§ toistensa osuuksia. EP on trippi, se vaatii huomionsa ja ottaa omansa ‚Äď mutta osaa my√∂s antaa takaisin.

Mika Roth


Your Highness: The Ragbag Vol. 1 Your Highness: The Ragbag Vol. 1
Hoogheid Records

Your Highness ei ollut aiemmin millään tavoin tuttu, joten yllätys oli täydellinen ja totaalinen. Belgialainen bändi saa näet stonerin, punkahtavan rockmetallin ja tumman grooven kiertämään huimalla rotaatioväännöllä, ääripäiden osuessa jonnekin doomin seiniin, blues rockin sielukkuuteen ja vaikka minne muualle. Tämä on todellista rock'n'rollin alkuvoimaa.

Kolmen biisin mittainen The Ragbag Vol. 1 antaa tietysti jo nimellään vinkkiä, että tässä ollaan vasta jonkin rujon ja tymäkän alussa. Toisen puoliskon jälkeen kasassa onkin kuuleman mukaan pitkäsoitollinen rehvakkaa räimettä, josta etenkin avausbiisi To Dust pistää raajoihin väistämättä liikettä. Done lipsahtelee soundeissaan jo pari astetta psykedeelisempien sfäärien pariin, kun taas ankkuriraita Tie It Up kokoaa kaiken koetun ja kuullun metallisempaan arkkuun. Riffi on halki biisitrion kuningas, mutta ei missään nimessä diktaattori, sillä on seassa melodisuuttakin.

Kaikki palaset täydentävät toisiaan ja jos/kun vokalistin alkukantaisesta ilmaisusta oppii nauttimaan asiankuuluvasti, on tässä kaikille death’n’rollinkin ystäville uusi aarre ihailtavaksi.

Mika Roth


Yours Truly: Is This What I Look Like Yours Truly: Is This What I Look Like
UNFD

Yours Truly edustaa tämänkertaisen koosteen kaukaisempia vieraita. Australialainen popahtavaa, vauhdikasta ja tiukkaa punkrockia soittava yhtye julkaisi debyyttialbuminsa vajaa kaksi vuotta sitten, minkä jälkeen maailmaa on valloitettu miten vain pandemialta on voitu. Uudelle EP-levylle on kerätty peräti seitsemän biisiä, joista osa on päästetty jo aiemmin sinkkuina maailmalle.

Tarttumapintaa ja potentiaalista kaupallista menestystä riittääkin näissä numeroissa, joilla Mikaila Delgado laulaa ja huutaa sydänverellään, eikä kahden kitaristin sekä rumpalin ryhmä säästele soittimiaan. Huomio kiinnittyy myös tasapainoon, joka kertoo paljon bändin kemioista ja nykyisestä tasosta. Studioon on kuulemma menty avoimin mielin, kaiken toimivan käydessä, eikä lopputulosta voi kuin ylistää ja ihastella. John Franceschin kanssa laulettu Hallucinate on käsittämättömän tarttuva modernin rockin lohkare, jonka johtoroolia haastaa oikeastaan vain Drew Yorkin vahvistama Bruises. Kummassakin tapauksessa nimenomaan yhdessä vokalisointi korostaa sävellysten vahvaa melodisuutta, vaikka päälle onkin kaadettu rockin rososoundeja sankokaupalla.

Yours Truly onnistuu olemaan samaan aikaan koskettava, kiinnostava ja toisinaan syvällinenkin. Alun rososhokista kun selviää, niin kerrosten alta paljastuu aina vain mielenkiintoisempia pikkumaailmoita.

Mika Roth




Lukukertoja: 881
Facebook
Artistihaku
Pienissš myŲs