Pienet

Sinkut III - Maaliskuu 2022

31.03.2022

Alma Sipilä: Muista, että elät

Alma Sipilä julkaisi alkuvuodesta 2020 Silti-pitkäsoiton, jonka piti toimia alkuna vahvalle vuodelle. Pari kuukautta myöhemmin maailma kuitenkin mullistui pandemian myötä ja kaikki meni uusiksi. Helsinkiläinen laulaja/lauluntekijäkin huomasi viettävänsä aikaa paljon enemmän kotona, kuin mitä oli alkujaan ollut suunnitelmissa. Näin sai alkunsa uusi biisi, hiljaista poprockia edustava Muista, että elät.

Kaksi vuotta myöhemmin maailma on jälleen tavallaan kallellaan, joten on entistäkin merkittävämpää muistaa yksinkertainen tosiasia: ihmisellä on vain tämä hetki, kaikki muu on joko mennyttä tai epävarmaa tulevaa. Eihän maailma koskaan todellisesti pysähdy, ja liike jatkuu hamaan loppuun saakka, minkä myös Sipilän herkkä biisi on oivaltanut. Arasti käynnistyvä, kiireettä painoaan kasvattava ja jousiakin hienosti hyödyntävä kappale on kuin hetki keskellä hiljaisuuden kuplaa. Sähköiset soittimet liittyvät matkan varrella mukaan, mutta kaikkea leimaa silti sisäistä rauhaa korostava tunne – juuri tätä on elämä.

Mika Roth

Beats Please (feat. Sere & Silkinpehmee): Mega Rare
Överdog

Beats Please on Tommi Pehmeen tuottajaprojekti, jolla vierailevat ymmärtääkseni monenlaiset suomiräpin tekijät. Pitkäsoittoa on ruuvailtu kasaan jo useamman vuoden ajan, mutta hiljalleen pitäisi olla valmista, ainakin jos saatekirjettä on uskominen. Tälle sinkulle mukaan saatiin kovan luokan kaksikko, sillä Sere & Silkinpehmee on laskettavissa kevyesti suomiräpin eläviksi legendoiksi.

Mega Rare, joka myös muistetaan lausua halki biisin finglishiksi, kertoo oman ainutlaatuisuutensa oivaltamisesta. Mehän olemme kaikki uniikkeja lumihiutaleita, ja ovathan fiittaajien jotkin julkaisut hyvinkin harvinaisia näinä päivinä. Samalla listaillaan kaikenlaista muuta huippuharvinaista, kun duo sanailee hiukan mitä sattuu. Nähtävästi biisi syntyi suhteellisen kivuttomasti ja tuo rentous myös kuuluu, kun heput pistävät hymyillen sanoja jonoon. Plus kolmiminuuttiseen vetoon olisi voinut luoda selkeämpääkin väliosaa, kun moista hiukan viritellään jo taustalla, mutta ehkäpä välittömyys on tällä erää se asia.

Mika Roth

Black Currants: Fear of the Park

Black Currants on vuonna 2020 perustettu psykedeelistä rockia soittava duo, jonka uusin sinkku käytiin viimeistelemässä yhdessä pop-musiikin Mekoista. Siivu masteroitiin legendaarisella Abbey Road -studiolla, mutta muuten kaksikko pitää tiukasti narut omissa käsissään. Kaikki muu paitsi em. masterointi onkin suoritettu omassa talossa.

Psykedeelisyyttä on moneen junaan ja Black Currantsin tapauksessa se tarkoittaa monikerroksista äänimaisemaa, joka perustuu Fear of the Park -sinkulla bluespohjaiseen, perinteiseen hard rockiin. Vokaalit on upotettu soundimattoon syvälle, vaan ei tunnistamattomiin. Päällä liitelee ledzeppelinmäinen kitara, eikä vokaalien efektointikaan ole niin kovin kaukana 70-luvun mahtibriteistä. Mikäli sipulia ryhtyy kuorimaan, niin ytimestä löytyy kuitenkin kelvollinen sävellys, jonka melodiaa olisi voinut uskaliaamminkin nostaa jalustalle. Saatesanojen mukaan biisille on haettu epätodellista atmosfääriä, joka tosin kuulostaa korvaani rahdun liikaa diskanttiselle hälylle. Makuasioitahan nämä ovat, mutta psykedeelisyys ei mielestäni sulje pois selkeyttä.

Mika Roth

Blackbird: Hold Your Breath
Frost Music

Blackbird nimisiä yhtyeitä ja artisteja on jo hyvä joukko tässä maailmassa, mutta tällä erää puhutaan marraskuussa debyytti-EP:nsä julkaisseesta dark pop -artistista. Yhden naisen kotistudioprojekti on vasta aluillaan, mutta ilmaa on löytynyt jo kummasti siipien alle ja komeasti soineen esikoisen perään on nyt laitettu uutta sinkkua. Eikä Blackbird ole jäänyt paikoilleen, vaan uudella kappaleella liidetään selvästi aiempaa raskaampiin maisemiin, joissa rosoisen rockin puolelta voi jo nähdä metallinkin kentät.

Hold Your Breath ampaisee matkaan energisenä, vahvasti melodiakoukkuunsa luottaen, eikä taakse enää startin jälkeen vilkuilla. Biisi kulkee kuin raiteilla, mutta pystyy samaan aikaan välttämään negatiivisen jyrän tunteen. Eli kuulija on mukana eikä vain yliajettavana, vaikka äänimaisemassa huimasti materiaalia onkin. Jykevyyttä soittoon tuovat kokeneet soittajat, sillä bassoa paukuttaa Nils Ursin ja kitaristina häärii Juho Räihä, mutta fokus on silti vokaaleissa. Laulua olisi voinut tuoda rohkeamminkin esiin, koska nyt lyriikat uppoavat ehkä tarpeettoman syvälle muhevaan soundimattoon. Vahva veto siitä huolimatta.

Mika Roth

Bundi Tran$Emble 27: Nano
FE Publishing

Ja sitten jotain hieman erilaista. Tiedättekö mitä on elektroarkaainen tanssimusiikki? Minulla ei ollut tätä ennen hajuakaan moisesta tyylisuunnasta, mutta Bundi Tran$Emble 27 on kotimainen musiikkikollektiivi, joka ilmaisee itseään näin. Kuuleman mukaan kokoonpano tulee vaihtelemaan eikä se kohdistu henkilöön, paikkaan tahi aikaan. EADM siis raikukoon ja raja-aidat (mikäli sellaisia ensinnäkään oli) kaatukoon taiteen tieltä.

Sanoisin kansanmusiikin ottaneen reilun niskalenkin elektronisesta tanssilattioiden paukkeesta ainakin tällä sinkulla. Jouhikko päihittää kuusi-nolla syntetisaattorit ja kanteleet korvaavat säihkyvät, digitaaliset bassot, eikä moisia edes osaa kaivata. Nano on kuitenkin luomusta orgaanisuudestaan huolimatta, tai ehkäpä juuri sen ansiosta, erittäin tanssittavaa ja rytmikästä kamaa. Hypnoottinen kierto ja kehien toisiaan viistävät sivut häivyttävät aikaa teoksen ympäriltä, eikä tässä kannata muuta kuin nauttia kyydistä. Periaatteessa aineksia on sinkuksi aavistuksen verran niukasti, mutta en anna sen synkentää taivaita tänään.

Mika Roth

Ihme-Liisa: Kaaosta ku sä

Ihme-Liisa on tamperelainen artisti, jonka musiikki on urbaania melodista räppiä: spoken wordia, laulua ja lausumista. Esikoisalbumiaan Ihme-Liisa on työstänyt ja kasannut jo muutaman vuoden tuottaja Janne Eerolan kanssa, ja nyt on koittanut viimein debyyttisinkun aika. Tarina ei kerro, josko tässä on odotettu pandemian laantumista, mutta ainakaan kulunut aika ei ole huuhtonut musiikista pois persoonallista voimaa.

En halua millään tavoin leimata Ihme-Liisaa mihinkään tiettyyn suuntaan kuuluvaksi, mutta onhan se lupaavaa, kun mieleen nousee nopeasti Kae Tempest. Eikä kyse ole siitä, että tyyli olisi niinkään sama, vaan olen aistivinani samaa tinkimättömyyttä. Tämä on positiivista ehdottomuutta ja omien tunteiden syvistä vesistä ammennettua voimaa. Kertosäkeessä Ihme-Liisa siirtyy hetkellisesti perinteisempään lauluun, mikä mielestäni vain vahvistaa biisiä – onhan teemana toisen sielun kaunis kaaos, jolloin sääntökirjat voi viskata olan yli. Esikoissinkuksi todella vahva ja valmis numero, joten ehkä olisi aika pistää jo koko levy ulos.

Mika Roth

Itä-Hollola Installaatio: Koiramies
KHY Suomen Musiikki Oy

Itä-Hollola Installaatio haki muotoaan maailman hiljennyttyä. Nokkamies Robert Niemistö ymmärsi, että vaikka persoonallista ja hiukan sisäänpäin kääntynyttä musiikkia on kivaa tehdä, niin vielä hauskempaa olisi soittaa useammille musiikkia, josta kaikille tulisi hyvä fiilis. Onko aiemmin omaa tietään kulkenut yhtye siis myynyt sielunsa?

En tuomitsisi vielä ketään, sillä vaikka Koiramies on laskettavissa simppeliksi kitarapoprockiksi, niin ollaan tässä yhä kyynärmitan päässä suomirockin valtavirrasta. Koiramies sijoittuukin lähemmäs Amerikan indie-raitteja, vaikka hän asteleekin mitä selvimmin pitkin hämäläisiä katuja, puistoja ja pusikoita. Harmoniat ovat kohdillaan, heleät kielisoittimet soivat kuin R.E.M.:illä konsanaan ja biisi luo ehyen kaaren alusta loppuun saakka. Olisiko tämä sellaista positiivista kasvua, jota ei pidä sekoittaa aikuistumiseen?

Mika Roth

Janne Tapio: Hengen haarniska

Euroopassa soditaan jälleen. Tuo kylmä tosiasia on saanut Janne Tapion julkaisemaan soolotuotantoa ensi kerran sitten vuoden 2014 debyyttialbumin. Sittemmin bändihommat ovat vieneet miestä, mutta nyt on aika soololle. Hiljainen ja lähes harras kappale syntyi viime vuoden lopulla, kun läheinen ihminen teki kuolemaa, mutta viimeisten viikkojen aikana biisi on kasvanut merkittävämmäksi. Näin omaksi terapiaksi syntynyt kappale julkaistiin singlenä, sillä lohdun sanoja tarvitaan nyt laajemmin.

Hengen haarniska on arvokkaalla tavalla pienesti soiva kappale, jossa huomio kiinnittyy lauluun ja sanoihin. Toki säestyksenä on akustista kitaraa ja viulua, joten konsepti on helppo jalkauttaa keikoillekin. Kuolema on meille kaikille väistämätön päätepiste, mutta tämä teksti on syntynyt liian aikaisin poistuneiden muistolle. Niin rauhallisemmissa olosuhteissa lähteneiden läheisten, kun sotakenttien ja pommitettujen kaupunkien tuntemattomien kunniaksi, koska yksikään elämä – ja sitä kautta myöskään kuolema – ei ole turha. Kaunis ja koskettava sävellys, eikä tekstikään ole lohduton, vain surumielinen.

Mika Roth

Jemina & Selina Sillanpää: Hetken oli kevät

Jemina & Selina Sillanpää on helsinkiläinen laulaja-lauluntekijäduo, jonka jäsenet ovat julkaisseet levyjä eri kokoonpanoilla, sekä tehneet yhteistyötä hyvinkin nimekkäiden tahojen kanssa. Duona sisarukset luovat ilmavaa ja vahvasti vokaaleihin nojaavaa pop-musiikkia, jossa tunnelmallisuus ja rauhallisuus on avainasemassa. Ymmärtääkseni tämä on duon debyyttijulkaisu, mutta jatkoa on kuuleman mukaan luvassa jo ensi kuussa.

Kappale kertoo nähtävästi hajonneesta parisuhteesta, joka kesti vain hetkisen. Mutta kuinka lämmin tuo keväinen hetki olikaan, ja mikä lopulta pirstoi kaiken kauniin? Kylmenneiden tunteiden innoittamina on tietysti purettu sielua aikojen alusta, mutta duo osaa käyttää luonnon kiertokulun kuvauksia ja sekoittaa ne kahden ihmisen välisiin tunteisiin. Saatan tietysti ylitulkita kuultua, mutta niin tai näin, kasassa on kaunis puolislovari. Bändisoittimet pääsevät paremmin ääneen puolivälissä, tosin keskiössä ovat jatkuvasti enkelimäiset vokaalit. Jos kehitysehdotuksia otetaan vastaan, niin melodiaa olisi voinut korostaa rohkeamminkin.

Mika Roth

Kekkonen, JaM, Threelaxs: Savu
8090 Records

Kekkonen, JaM, Threelaxs on kolmen erilaisen rap/hip-hop taiturin yhteenliittymä. Savu on puolestaan rehellinen räp-biisi, kuten saatteen ensimmäisessä lauseessa jo todetaan. Genrelle ominaisesti henkselit paukkuvat ja uho on kohdillaan, mutta venytys ei pamahda sentään yli. Taustoista kerrottakoon sen verran, että Kekkonen julkaisi viime vuonna peräti kolme studioalbumia, JaM on hiphopin freelanceri ja Threelaxs on pistämässä tänä vuonna debyyttialbumia ulos. Kun herroista ensinnä- ja viimeksi mainittu on ollut pistämässä myös levy-yhtiötä pystyyn, niin puheet eivät taida olla silkkoja puheita tällä erää.

Tulossa on siis kokonaista pitkäsoittoa, jota on jo promottu Soihtu-sinkulla. Loogisesti nimetty Savu jatkaa teemaa, eikä savua on tietenkään ilman vakavampaa tulta. Soundit ovat tummempaan kallellaan ja vaikka pohjalla on vaikeasti määriteltävää groovea, ei kolmikko kompuroi omiin jalkoihinsa. Kellarissa taitaa soida jopa haitari, tai jokin sitä muistuttava, mutta bassoportaat pitävät homman paketissa. Mielenkiintoista.

Mika Roth

Komisarion Koirapartio: Hyville käy hyvin

Hyvällä ja ilahduttavan rakentavalla tavalla kepeää poprockiaan soittava Komisarion Koirapartio on viettänyt pitkäsoittojen saralla hiljaiseloa hieman pidempään. Tilanne muuttuu kuitenkin myöhemmin tämä vuonna, kun vuoden 2016 Kohti avaruutta -albumi saa viimein ansaitsemansa jatkon. Eikä liekki ole vallan sammunut tässä välissäkään, kiitos pienjulkaisujen, joten partiointi jatkukoon.

Kuluvan vuoden toisella sinkullaan Komisarion Koirapartio jatkaa tutuilla linjoilla, joissa rikas soitinpaletti ja vahva naislaulu saavat johdattaa karavaania. Kitarapoprock soi elokuvamaisen laveana, kohtalokkaanakin, voiman löytyessä melodisuudesta, sekä isosti kajahtavista stemmoista. Teksteissä ei anneta tietenkään suoria vastauksia, vaan ennemminkin kutitellaan mielikuvitusta, jolloin kuulija saa tehdä omia päätelmiään. Vaikka otsikon toteamuksesta voi näinä sodan päivinä olla hieman toistakin mieltä, voi aina toivoa parempaa. Uskotaan siis unelmiin ja siihen, että hyville voi lopulta käydä sittenkin hyvin.

Mika Roth

KUUSAMO: DMT-matka
Svart Records

KUUSAMO on alkuvuodesta 2020 perustettu yhtye, joka punoo suomirockin uudempia juonia hymy suupielissään. Alkunsa tarina sai, kun muissakin yhtyeissä kokemusta keränneellä jäsenistöllä oli tarvetta uuteen ilmaisukanavaan. Veljekset Tero ja Timo Huotari ovat viettäneet lapsuudessaan aikaa Kuusamossa, ja kaikkihan on lapsuudessa paremmin, kuten me vallan hyvin tiedämme. Menetetty paratiisi olkoon siis Kuusamo.

Suru ei onneksi ui isommin puseroon kesäkuuksi luvatun debyyttialbumin ensimmäisellä sinkulla, joka kertoo tulkintani mukaan kaipuusta em. lapsuuden taivaismaisiin maisemiin. Iloista ja reipasta angloamerikkalaista kitararokkiahan tämä pääosin on, mitä nyt suomirockin melankoliset partikkelit tuovat sivumakua soppaan. Hauskasti keikkuva bassolinja nappaa satunnaisen kuulijan mukaansa tuosta vaan, ja kertosäkeen härski koukkuisuus hoitaa varmasti loput. Kitarasoolokin istuu paikoilleen, kun päämelodiaa myötäillään ja tarpeettomat sankariosuudet jätetään väliin. Erityismaininnan ansaitsevat myös lämpimät soundit, jotka puhaltavat viimeisetkin negatiivisuuden vibat pois nurkista, nyt muistellaan hymy huulilla.

Mika Roth

Lipa Liukkonen & Laitakadun kulkijat: Mustaa jäätä
Outlaw Labels

Laitakadun kulkijat -yhtyeen kanssa esiintyvä lahtelainen muusikko-lauluntekijä Lipa Liukkonen luo melankolista popahtavaa countryrokkia Lipa Liukkonen & Laitakadun kulkijat -nimikkeen alla. Mustaa jäätä on combon debyyttisinkku, jolla otsaa ei rypistetä, eikä omiakaan tekemisiä nähdä kiiltokuvamaisena satuna. Ei, vaikka Liukkosta kutsutaan saatesanoissa varjoissa kulkevaksi Robin Hoodiksi, oikeasti.

Kertojan tarinoinnissa ihmisen luonteen ikävät puolet maalataan esiin niin isoilla teloilla, että narsistisempikin luonne kyllä tajuaa viestin. Mustan jään peittämät sydämet voivat tehdä karmeita asioita, mutta voisiko tuon kovan pinnan joskus sulattaa? Moista tulee pohtineeksi, kun yhtye latoo elokuvamaisia piirtojaan ja ’junakomppiaan’ muhevan bändisoundin kylkeen. Taiteilu kotoisen iskelmän, popimman countryn ja mystisen americanan välillä on aina haastavaa, mutta Liukkonen kulkijoineen luovii karikoista osapuilleen naarmuitta.

Mika Roth

P. Orava & Soittorosvot: Elokuu -06

Hivenen konstikkaasti nimetty P. Orava & Soittorosvot on Lappeenrantalais-lähtöinen countryn, rockin, ja rautalangan sävyjä yhdistelevä kokoonpano. Historiaa ryhmällä on niukanpuoleisesti, koska se perustettiin vuoden 2021 loppupuolella, mutta suunta on jo selkeä. Kyse ei ole nähkääs keltanokista, vaan ruuhkavuosien tuolle puolen päässeen Petri Oravan ympärille on rakentunut kokeneista soittajista muodostunut orkesteri.

Elokuu -06 on mainio sinkkubiisi, jonka kaihoisuuspisteet napsahtavat välittömästi kaakkoon. Saatesanoissa muistetaan mainita vaikutteiden kohdalla ensimmäisenä Agents, mutta väittäisin P. Orava & Soittorosvot -yhtyeen sijoittuvan lähemmäs kotimaista iskelmää, kuin Amerikan mystisiä soundeja. Elokuu -06 on häpeilemättömän nostalginen kappale, jossa muistetaan yli 15 vuoden takaista rakastumista. Ja mikä olisikaan sopivampi startti uralle, kuin yhteen elämän tärkeimmistä hetkistä palaaminen. Soundit on hiottu huippuunsa, kenties jo liiankin, mutta välittyypä lemmen viesti vuosien takaa ja taakse.

Mika Roth

Raekel: Viiden vanhana
MTX Tuotanto Oy

Pohjois-Pohjanmaalta käsin maailmaa energisin liikkein ja pistävin biisein valloittava Raekel on valmistautumassa pitkäsoiton julkaisuun. Eikä popahtavaa punkkirokkia veivaava yhtye ole todellakaan laiskotellut pandemia-aikana, sillä kyseessä on jo peräti kolmas albumi tämän vuosikymmenen puolella. Tuon lisäksi digisinkkuja on lohkottu yhteensä viisi kappaletta, joten hämmästelin ja kummastelin, että kuinka ihmeessä yhtye on jäänyt tähän asti ensinnäkään huomaamatta Desibeli.netissä. Onneksi viides sinkkukerta sanoi viimein toden.

Viiden vanhana on periaatteessa reipasta ja iloiseksikin laskettavaa punketirollia, eikä siivulle kerry mittaa kuin hädin tuskin kolme minuuttia. Teksti sen sijaan saa raapimaan päätä, sillä lapsuuden ja aikuisuuden linjat ovat menneet sekaisin. Kertoja on muuttamassa jälleen mökille, kuten viiden vanhana ja mitä merkitsee sanoituksessa käyty pohdinta ajan kulusta? Ehkäpä haen metaforia sieltä missä niitä ei ole, ehkä tämän ei kuulukaan olla kristallinkirkasta proosaa. Riffi on ainakin ookoo-luokkaa ja kertsissä koneen keula nousee jo ylöspäin lupaavasti, vaikka täysosuma jääkin mielestäni uupumaan.

Mika Roth

Serpico: I Am a Rocker

Niin rockin, kuin muidenkin genrejen kohdalla, tulee toisinaan vastaan melkoisia julistuksia. Biisejä, joiden jälkeen on pakko todeta puoliääneen: oletteko te nyt ihan tosissanne? Porilainen hard rock -hirmu Serpico on aina tuntenut syvää rakkautta 80-luvun jättejä kohtaan, eikä sitä ole lähdetty peittelemään millään tavoin – ja miksi toisaalta olisi pitänytkään? Niinpä tuore I Am a Rocker -sinkku pitää vain ottaa vastaan sellaisena kuin se on. Nyt rokataan ja rollataan, kovaa.

I Am a Rocker on itse asiassa kitaristin tekemä biisi samaisen ryhmän rumpalista, joten aihe on ainakin lähellä kertojaa. Nopeasti paukkuva biisi on yhtä juhlaa omalla tavallaan, ja vaikka en usein suosittele verkon kuvallisiin antimiin tutustumista musiikin tueksi, niin ehkäpä nyt on poikkeuksen paikka. Rokkarin elo on kuluttavaa puuhaa: tölkkejä kuluu, muona on mitä sattuu, mutta tärkeintä on lopputulema, joten keho kestäköön. Tiukka pauke, jossa rummut kuuluvat ja roolista ei lipsuta, koska se ei ole rooli ensinnäkään.

Mika Roth

Sirkuit Preiker: Surunsyöjä

Mitä raskaampi aihe, sitä raskaampi tulee olla musiikin muodon. Tuota logiikkaa tuntuu toteuttavan Sirkuit Preiker, joka on Medeiasta tunnetun Samuli Peltolan luotsaama projekti. Surunsyöjä on kolmas sinkku, jolla äärirajoilleen puskettu kuolonmetalli yhdistyy kauhuelokuvia muistuttaviin elektronisiin äänimaisemiin. Aiheena on sairastuneen mielen kuolinkorinat, pimeyden raastaessa sielua mennessään ties mihin syvyyksiin.

Sinkku on osa saman teeman ympärillä liikkuvaa EP-levyä, joka on ymmärtääkseni todellisiin tapahtumiin pohjautuva teos. Olen saanut pitää oman mieleni ehyenä, mutta joutunut todistamaan parinkin muun hajoamista. Ja se jos mikä on raskasta, olivat syyt seurausten takana mitkä tahansa. Sirkuit Preiker työntää totaalista ja musertavaa soundiaan kohti kuilun reunaa, ja saattaa toinen rengaspari jo tyhjän päällä hetken killuakin, kunnes mustuutta huokuva raita kokoaa itsensä viimeisessä puolessa minuutissa. Kappale on jykevä, soundiseinämät tinkimättömät ja kun hiljaisuus viimein koittaa, tuntuu se vapauttavalta.

Mika Roth

Standing Crew: Cold Steel
Sodeh Records Oy

Standing Crew sai alkunsa vain yhtenä terapiaprojektina, mutta tekeminen muuttui hiljalleen oikeaksi bändiksi. 80- ja 90-lukujen hardrockista ammentava kotimainen orkesteri on saanut mukavasta huomiota nettiradioissa ja nyt on ensimmäisen yhtiölle tehdyn sinkun aika. Yhteistyö on käynnistynyt hieman yllättäen kanadalaisen lafkan kanssa, joten nähtäväksi jää kuinka pohjoinen yhteistyö toimii.

Biisi on suoraviivaista ja energistä katurockia, jossa säröinen sähkökitara ja tikkaava basso pitävät sykkeen kohdillaan. Rummut paukkuvat, vaan eivät mene takalaittomiksi, ja laulaja mylvii päälle maskuliinisella tyylillään. Okei, kaikki tämä on ties kuinka moneen kertaan jo kuultua, mutta siitä huolimatta Cold Steel kopsahtaa nuppiin kertaiskulla. Viimeisen minuutin aikana joko ideat loppuvat tyystin, tai sitten pienen kuvion veivaaminen on vain tuntunut loistavalta idealta. Mielestäni biisi olisi ansainnut räjähtävämmän päätöksen, tai edes jotain muuta loppuliukuun. Muuten kerrassaan reipasta, tulenarkaa ja suositeltavaa A-ryhmää.

Mika Roth

Vilma Talvitie: Katsokaa kuinka katoan

Painofasismi on karmea asia ja aikamme todellinen vitsaus. Se saa täysin terveet ihmiset tekemään totaalisen epäterveellisiä asioita itselleen, eikä järkipuhe auta, kun uuden ’valon’ nähneet tavoittelevat jotain, joka ei ole edes tavoittelemisen arvoista. Vilma Talvitie on tehnyt kappaleen syömishäiriöistä ja nimenomaan siitä, kun itsensä pois kuihduttama ihminen kuvittelee saavuttaneensa jotain sadunomaista. Aihe on raskas, surullinenkin, ja siksi mitä tärkein.

Tämä on modernin ajatonta poppia, jossa on kansanmusiikin poljentoa ja ehkä hiukan maailmanmusiikinkin rajattomuutta. Mutta on olemassa toisenlaisia rajoja, kuten edellä todettiin ja maailmamme perustuu yhä enemmän ihannekuviin, joita näemme kaikkialla merkantilistisessa todellisuudessamme. Tuo riipivä ristiriita kuuluu myös tässä biisissä, jossa musiikki soi sitä suuremmin, vapaammin ja rajattomammin mitä lähempänä itsensä kuihduttamista kertoja on. Kai siinä sitten sielu ainakin vapautuu, kun henki karkaa kohti taivaita – kirjaimellisesti. Biisin kuuntelusta tulee kumma olo, koska kaikki on aseteltu niin traagisesti esille, eikä väistämättömälle lopputulemalle voi tehdä mitään.

Mika Roth

Weljet-Weljet: Räntää

Ajan suhteellisuus pistää joskus pään pyörälle. Ensinnäkin siitä on jo kolme vuotta, kun Weljet-Weljet rock-pop-räp -ohjus Laulut ei kuole osui keskelle oleellista. Toisaalta tuoreen biisin sanoitus kuvaa hyvin sitä, kuinka jotkin harmilliset perusasiat eivät koskaan muutu. Sodat raivoavat ja kriisit seuraavat toisiaan, mutta jotenkin vain eliitti selviää aina kaikesta kuivin sukin.

Räntää sataa siis tavallisen kansan päälle ja raskaasti groovaava biisi tekee selväksi, että tässä on nyt puhe muustakin kuin silkoista sääilmiöistä. Säkeistöissä iso funk-vasara takoo korkealta, ja räyhäkkäässä asenteessa on jopa punkin ehdottomuutta. Tähän kun yhdistetään rock-runko ja siihen nidotut pop-koukut, niin kasassa on ristiriitaisia tuntoja herättävä biisikummajainen. Jyväskyläläis-tamperelainen combo osaakin ärsyttää ja kiihdyttää sopivasti, koska pelkällä hattu kourassa pyytelyllä ei tässä maailmassa pärjää.

Mika Roth

Lukukertoja: 3347