Pienet

Pienet II - Huhtikuu 2021

16.04.2021


Arosa Ensemble: Guld Arosa Ensemble: Guld

Helsinkiläinen Arosa Ensemble luo elektroakustista ja modernia pop-musiikkia, jonka yhteydessä tulee helposti mainituksi myös taide-popin termin. Moniääniset laulut ja eteeriset soundit vain vahvistavat tunnetta urbaanista moderniudesta.

Todellinen koukku löytyy kuitenkin teksteistä, aivan kuten parin vuoden takaisella Granit-albumilla. Arosa Ensemble näet esittää 1800-luvun lopulla syntyneen Edith Södegranin runoja. Runot tulee usein miellettyä lyhyiksi, etenkin kun niihin sovitetaan musiikkia, mutta EP:n neljä raitaa kestävät yhdessä lähes varttitunnin. Eikä tässä ole lähdetty venyttämään materiaalia mitenkään keinotekoisesti, vaan sanoille annetaan niiden vaatima tila ja aika, samoin kuin musiikille sanojen välissä.

Entä kuinka vanha ja moderni sitten istuvat samaan kuvaan? Kontrasti on kiistatta voimaa ja jokin EP:n sulkevan Samlen icke guld och ädelstenarin ilmavuudessa kiteyttää mielestäni huomattavasti oleellisesta. Samoin avaukseksi sijoitettu Den väntande själen on jouhevammin kulkevassa muodossaan suorastaan upeaa kuultavaa. Runous elää niin kauan kun löydämme sanoista merkityksen, idean, jonkin sieluamme koskettavan. Toivottavasti Södegran löytää tätä kautta uusia korvia, sillä sanoissa on edelleen voimaa, siinä missä sävelissäkin.

Mika Roth


Ilon Lapset Ilon Lapset: Ilon Lapset
Rämekuukkeli

Ilon Lapset ei ole iällä pilattu, sillä kaikki alkoi tämän otsikon alla vuonna 2020. Ryhmän itsensä mukaan nimetty esikois-EP niputtaa seitsemän sludgecore-siivua, joiden yhteenlaskettu paino upottaisi Ever Given -konttilaivan Suezin pohjaan pysyvästi.

Tuskaisat ja ahdistuneet kipaleet seuraavat toinen toistaan, musiikin ollessa todella, todella, todella synkk√§√§ ja raskasta. Tietysti t√§ss√§ on vaarana jo se, ett√§ heiluri painuu liian pitk√§lle toiseen suuntaan, mutta ne pienen pienet heng√§hdyshetket takaavat sen, ettei upotus ole liian nopeaa. Suomeksi vaikerretut ja huudetut lyriikat menev√§t pitk√§lti ohi, mutta muoto ja volakka kyll√§ v√§litt√§v√§t tunteet ongelmitta. Esimerkiksi Min√§ pelk√§√§n ui niin syv√§ll√§, ettei sinne saakka voi mik√§√§n valo tuikkia ‚Äď paitsi ihan hiukan.

Suurin ihme on kuitenkin se, että kahta poikkeusta lukuun ottamatta, kaikki raidat alittavat kolmen minuutin mitan. Tämä lienee myös se tärkein tekijä siinä, että EP maistuu useammankin kierroksen jälkeen vielä mieluisalle. Sludgecoreisella tavalla siis.

Mika Roth


Irya: 5OLAS Irya: 5OLAS

Monikansallisuus ja kansainvälisyys ovat musiikin(kin) puolella uskomattoman valtaisa positiivinen voimavara. Irya on suomalais-ruotsalainen artisti, jonka debyytti EP avaa rohkeasti ovensa afrokuubalaisille vaikutteille. On klisheistä todeta, kuinka musiikki on rajat ylittävä kieli, mutta juuri sitähän se tässä tapauksessa on.

Neljän raidan ja lyhyehkön Preludio-intron muodostama kokonaisuus saakin lämpimät tuulet puhaltamaan ikkunoista sisään. Tyylillisesti kappaleet ovat laskettavissa popin laajan varjon alle kuuluviksi. Yllättäen suomeksi esitetty Vie, vie johdattaa jalkoja tanssilattialle, viulun piirrellessä argentiinalaisia nuottiviivoja hetkisen verran ilmaan. Kielinä palvelevat enimmäkseen ruotsi ja englanti, mutta suomen lisäksi myös afrikkalaista yoruban kieltä kuullaan. Elektroninen sekoittuukin erottamattomasti akustiseen, intiimi avoimeen ja yö päivään. Framåt (pa’lante) sekoittaa groovaavan, mutta suunnattoman hitaan svengin vielä johonkin muuhun siten, että päässä surisee.

Alkuun raidat eivät tuntuneet lainkaan jäsentyvän, mutta kun Iryan maailmaan löytää, ei sieltä tahdo enää pois. Periaatteessa monia asioita tehdään ’väärin’, mutta tärkeintähän on lopputulema. Virkistävän erilaista.

Mika Roth


I Think I Broke Something: Minus One I Think I Broke Something: Minus One

I Think I Broke Something jatkaa iloisesti paukkuvan ja häiritsevästi särisevän elektropunkrock-juttunsa tekemistä. Syksyinen Outsider-pitkäsoitto piristi mukavasti, heilumalla elektronisen universumin sotkuisemmassa päässä, eikä meno ole ainakaan tasaantumaan päin.

Kahden biisin sinkun ykkösraita Minus One on ilkeästi rämisevä, sirisevä ja koliseva rytmipläjäys, jolla voimakkaasti efektoitu laulu on yllättävänkin vahvassa roolissa. Soundillisesti kaksikko liikkuu Nine Inch Nailsista pohjoiseen, jonnekin modernin islantilaisen elektron hallinta-alueille, asenteen ja svengin ollessa hieman velkaa White Zombielle. ITIBS jatkaakin sulatustyötään johdonmukaisesti.

No Plan onkin sitten tyystin toisenlainen eläin, jonka luonne on samaan aikaan siistimmän ja suitumman kuuloinen, mutta oireilee huomattavasti pahemmista jännitteistä. Samalla kaksikko avartaa elektromotarinsa kaistoja mm. breakbeatin keinoin. Meno varioituu ja iskut väkevöityvät, hyvälle näyttää.

Mika Roth


ja he ovat jehovat: 10’ ja he ovat jehovat: 10’

Jos en aivan väärin muista, niin alussa oli sana. Tuo tuli mieleen, kun sain ja he ovat jehovat -yhtyeen komean kymppituumaisen käsiini. Ruskean ja karkean pahvin pintaan ei ole montaa sanaa painettu, eikä mistään ilmene mm. biisien järjestystä, nimiä, kestoa, tekijöitä yms. turhuuksia. Missä ovat sanat?

Kolikkoa heittämällä päädyin laittamaan levyn soittimeen siten päin, että ensin kammion täytti bluesahtava, hidas ja pohtiva rock. Tässä on vähän Dumaria ja Röyhkää, ja minä kun odotin punkkia. Seuraava tsibale poukkoilee uuden aallon kanssa, bassolinjan raivatessa tilaa. Kolmesta raidasta viimeisellä kerrotaan pyhäkoulusta ja vauhti hidastuu ennestään, blues on saapunut maisemiin ja lyriikoissa vilahtelevat Jeesus ja Saatana. Rosoisuus on twinpeaksmaista, huoneen venyessä kulmistaan, kitarasta päästetään irti hitaita, likaisia ja hikisiä nuotteja.

Toiselta poskelta löytyy lisää kaihoisaa puolirautalankaa, mutta huomion itselleen varastaa riemuisa videohittibiisi Halpaa kaljaa. Tämähän on niin ikään nopeaa uutta aaltoa, bisset toimivat ja hauskaa on. Yhtye hallitsee svengaavan rockin soiton, kuulostaen samaan aikaan energiselle ja lakoniselle. Ehkäpä ensi kerralla mysteerisyyden verhoja voisi raottaa vähän enemmän?

Mika Roth


Jo Below: No Control Jo Below: No Control
Inverse Records

Napakan terävää hard rockia soittava Jo Below julkaisi viime vuoden lopulla By the Rules EP-levyn. Tuolla viiden biisin kiekolla bändin rapsakka musiikki asettui jo mukavasti renkailleen, ja nyt niihin on loihdittu entistäkin hirmuisempi vauhti.

Myös uusi tuliannos on viiden raidan mittainen, ja ainoastaan jo aiemmin sinkkuna julkaistu Ms. Death kellottaa päälle neljä minuuttia. Eikä siinä ole sekuntiakaan turhaa, siivu iskiessä vähintäänkin yhtä lujaa kuin toiseksi sinkuraksi valjastettu I Confess. Tällä erää huomio kiinnittyy soundeihin, joissa Johannan asenteikas laulu ja Ronin sopivan kuivakka kitara luovat samaan aikaan perinteisen ja modernin vaikutelman. Jo edellisellä EP:llä sisään ajettu soundi enteileekin menestystä ja glooriaa, jonka soisi osuvan ryhmän kohdalle, sillä näistä siivuista ei tarttumapinta lopu kesken.

Biisien muodoissahan ei juuri jymy-yllätyksiä tarjoilla, mutta miksi toisaalta pitäisikään, koska huteja ei siunaannu. Where Are You Now? kyselee rahdun melodisemmin ja No Control on akustista kitaraa tarjoava balladi, mutta pääpaino on silti rymistelyllä.

Mika Roth


Nina Kaitaranta: Taite Nina Kaitaranta: Taite

Nina Kaitaranta on julkaissut ahkerasti sinkkuja korona-aikana. Niistä Sinä kesänä tuli vastaan noin puoli vuotta sitten, jonka jälkeen maaliskuun lopulla ilmestyneeltä Taite EP-levyltä on ilmestynyt peräti kolme muuta sinkkua. Kysymys kuuluukin: kuinka kokonaisuus nivoutuu yhteen?

Kiekko potkaistaan k√§yntiin hiukan rokimmalla ja suoremmalla otteella, kun Viimeinen laulu tekee pes√§eroa rakkauden j√§lkihiilloksilla. Popin suruisammalla laidalla lep√§√§v√§ Uunilintu taitaa puolestaan k√§sitell√§ kuolemaa, jonka lopullisuus vavahduttaa kertojaa ja saa pohtimaan jatkoa ‚Äď mik√§ meit√§ odottaa suuren muurin tuolla puolen. En tied√§ kuinka karanteeniaikana asiat ovat j√§rjestyneet studiossa, mutta Kaitarannan nelihenkinen yhtye soundaa ainakin n√§ill√§ kappaleilla samaan aikaan juurevan v√§kev√§lt√§ ja herk√§n pehme√§lt√§, mik√§ ei ole aivan helppo asia saavuttaa. Hattua nostan my√∂s onnistuneille sovituksille.

EP:n kaksi viimeistä raitaa ovat rauhaisampia numeroita, joissa henkilökohtaiset asiat esitetään vähäeleisemmin. Eikä Polku toisaalta tarvitse muuta ympärilleen, kun arjen ihmeellisyyttä osataan arvostaa toisenlaisin keinoin. Hienoja hetkiä, puhuttelevia tekstejä ja erittäin vahvaa bändisoundia.

Mika Roth


Novembersoundsbetter: No Place Like Here Novembersoundsbetter: No Place Like Here

Koukeroista post-rockia Amerikan malliin ja melodisuutta unohtamatta, siinä pähkinäinkuoressa Novembersoundsbetterin ydin. Yhtye oli viimeksi esillä Desibeli.netin sivuilla 2015, kun The Road Not Taken -albumi sai pohtimaan bändin kehityskaaren hitautta. Tuon jälkeen ryhmä on julkaissut ainakin yhden EP:n, tyylin jalostuessa yhä kauemmas perinteisesti ymmärretystä post-hardcoresta.

Kolmen biisin mittainen No Place Like Here EP esitteleekin oman soundinsa, paikkansa ja suuntansa löytäneen ryhmän, jolle melodisuus ei ole minkäänlainen kirosana. Kolme kappaletta ovat kukin kuin oma ikkunansa, joista jokainen avautuu samaan maiseman, mutta eri kulmasta. Mikään ei ole muuttunut dramaattisesti, mutta pieni kehitys ja liike hieman joka suunnassa on saanut aikaiseksi melkoisen reaktion. Ensi kertaa Novembersoundsbetter kuulostaa ensin itseltään, mikä on huiman tärkeä edistysaskel.

Kolmesta biisistä on hankala valita sitä yhtä, mutta pakkotilanteessa tarttuisin vivahteikkaamman Nothing As It Seemsin hihaan, tosin äärilaidoilla pelaava ja rauhallisemmin maalaileva Your Truth, Not Mine käy myös kaikilla sylintereillään. Jokohan olisi seuraavan pitkäsoiton aika?

Mika Roth


Pahoinvointi Valtio: Valtion Vihollinen Pahoinvointivaltio: Valtion Vihollinen
Omakustanne/KKVK Records

Pahoinvointivaltio on alkuvuodesta 2020 perustettu HC-punk trio. Yhtyeen kotipaikka sijaitsee jossain päin keskeistä Helsinkiä, tai ainakin syntysanat lausuttiin Kampin suunnilla. Niin tai näin, itse musiikki iskee kuin nyrkkirauta, olit sitten kotoisin mistä päin tahansa.

Viime kes√§n√§ ‚ÄĚyhden ylipitk√§n demon‚ÄĚ julkaissut yhtye on niputtanut kasaan viisi biisi√§. Reilun puolentoista minuutin mittainen Murha Arkadianm√§ell√§ ja Valtion Vihollinen ovat vedoista hardcoreimmat, mutta edes t√§ss√§ vaiheessa kolmikko ei sotkeennu lankoihinsa, vaan pystyy pit√§m√§√§n ryskeen ruodussa. Toisessa laidassa Vilkkaan pikatien varrella kellottaa per√§ti p√§√§lle kolme minuuttia, mutta hapot eiv√§t yll√§t√§ jalkoja. Hattua on nostettava my√∂s ‚Äď genre huomioon ottaen ‚Äď yll√§tt√§v√§nkin rikkaasta soundipakista, jonka ansiosta biisit erottuvat toisistaan ja hommassa on riitt√§v√§sti nyansseja. Saatesanoissa puhutaan orgaanisuudesta ja autenttisuudesta, mutta t√§ll√§ er√§√§ ne eiv√§t onneksi tarkoita autotallidiskanttihelvetti√§.

Tiukkaa turpasaunaa, mutta juonella ja koukuilla, joten kyllä tätä kannattaa jatkojalostaa. Vokalistin asenteikas esiintyminen ehdotonta plussaa, sillä huutoonkin voi halutessaan saada sävyjä, kuten nyt.

Mika Roth


Roost: Hater/Lovers Roost: Hater/Lovers

Roost on tamperelainen rockryhmä, joka rakastaa ja ei rakasta sinkullaan. Yhtye ei kaihda grungen groovea, melankolisia erämaita tai muutakaan Amerikan suunnilta kumpuavaa. Kaikki on tietysti myös paistettu/poltettu melankolian alternative-liekeillä.

Kahden biisin sinkulla tunteet ly√∂v√§t laidasta toiseen. Vihaajia on tietysti vain yksi, kun taas rakastavaisia on ‚Äď tai voisi olla ‚Äď kaksi. Hater ottaa melkoiset aliceinchainssit ja takoo kipakan rockin ulos joshhommemaisella otteella, lopun kirkumisen pamahtaessa jo takalaittomaksi. Tulee taatusti mustelmia ja ruhjeita, vaikka melodia pehment√§√§kin iskuja. Lovers on yli minuutin pidempi, vaikka tempo on melkoinen ja kurvit otetaan vastaan kylki edell√§. Siirryt√§√§nk√∂ nyt l√§hemm√§s Britanniaa, vai onko kyse vain postpunkin kolkoista kaiuista sielt√§ jostain?

Hater ja Lovers ovat kuin kaksi kiukkuista veljestä, joita motivoivat erisävyiset tunteet. Osoitettua tulee ainakin se, että negatiivisuus voi olla suunnaton positiivinen voimavara. Palan Seattlea voi myös istuttaa keskelle Härmää ilman, että kumpikaan osapuoli kärsii liitoksesta, ainakin jos sulauttamisen suorittaa Roost.

Mika Roth


Ryhmäterapia: Kato nyt ittees/Tarve vaatia Ryhmäterapia: Kato nyt ittees/Tarve vaatia

Ryhmäterapia julkaisi debyyttisinkkunsa alkuvuodesta ja Tuomittuna synkkyyteen osasi kieltämättä pelata tummemman suomirockin ulkolaidalla. Vasta viime vuonna perustettu bändi pistää ulos nyt uutta kiekkoa, jolta löytyy kaksi biisiä ja tällä erää sivumaussa on havaittavissa enemmän punkkia.

A-puoleksi valittu Kato nyt ittees lähtee lentoon etenkin kertosäkeessä, jossa kertoja lojuu kirjaimellisesti katuojassa vailla huolta huomisesta. Terhakka biisi laukkaa nopeasti eteenpäin ja rapsakan melodinen kitarasoolo sitoo alun loppuun kahden minuutin jälkeen, mutta ehkäpä loppuun olisi kannattanut sijoittaa jotain rohkeampaakin väliosaa. Tarve vaatia on tekstiltään monta astetta vakavampi ja kitaran kutoma melodiakoukku esitellään jo alkukiidossa. Melankolia on nyt tiiviimpää, ryhmän osuessa johonkin hyvin oleelliseen. Rytmipuolellakin annetaan sopivasti saapasta takalistoon.

Kumpikin kappale laventaa trion tonttia ja etenkin kitarasoundi tuntuu asettuneen täsmälleen kohdilleen. Vokalistin punkahtava tyyli on rosoinen, mutta rosoahan nyt ei ole koskaan liiaksi. Eihän?

Mika Roth


Sepi Kumpulainen: Viiskymppiset Virossa Sepi Kumpulainen: Viiskymppiset Virossa
Playground Music Finland

Kyllähän siinä kädet jähmettyivät kahvikupin lähelle, kun kuulin ensi kertaa tätä uutta EP-levyä. Sepi Kumpulainen on tietysti tehnyt yhtä jos toistakin pitkällä urallaan, mutta kun Tullimiestä laiskottaa / Tolliametnik aaltoilee kaiuttimista sisään mitä pehmeimmän loungen keinoin, on aika tarkastaa tilanteen parametrit.

Okei, maailma on täynnä yllätyksiä, enkä olisi arvannut osan lyriikoista taittuvan viroksi. Kahden raidan kaksikielisyys selittyy kuitenkin sillä, että Kumpulainen on saavuttanut mukavasti suosiota eteläisessä naapurimaassamme. Pehmoinen ja lähes täysin akustinen loungeilu on tavallaan ymmärrettävää lomalevyn teeman huomioiden, mutta Hirviö tuli mua vastaan / Hirv tuli mulle vastu on rempseän menonsa ja dippa-da-dapa-dapa -lauluineen kaikkineen sepikumpulaisempi vetäisy. Sama koskee vain minuutin mittaista ankkuriraitaa Muista käyttää turvavälejä, jolla kerrataan korona-ajan tilannetta tutun keveällä tavalla. Muistetaan siis käyttää niitä turvavälejä, ja jaksetaan vielä hetki.

Viime kesänä Tartossa äänitetty pikku-EP on kuin ilahduttava postikortti. Ei se oikeastaan paljon mitään uutta anna, mutta tuo hymyn huulille tavallista vaikeampina aikoina.

Mika Roth


The Sorjoset: Kaikki sileeks! The Sorjoset: Kaikki sileeks!
Tepa's Tapas and Records

Kyllähän se sydäntä lämmittää, kun kansikuvassa näkyy viiden kilon leka, moottorisaha, sekä noita kumpaakin kylkeensä saanut remonttirakennus. The Sorjoset ei kuitenkaan soittele rempparockia, vaan keskittyy seitsemän biisin EP-levyllään suoraan ränttä tänttään ja punkahtavan garagen paukutteluun.

Numerot kertovat kieltämättä paljon: seitsemän biisiä, reilu 13 minuuttia musiikkia ja kaksi soittajaa. Rosoinen rock syntyy rumpujen paukkeesta, sekä karvaisesti soitetusti kitarasta, soundien raapiessa jo em. garagen kylkiä ja punkin poskia. The Sorjoset ei kuitenkaan purista lekojaan, vaan antaa paukkuvan junan paukkua tilanteen ehdoilla. Teksteissä suositaan huutomerkkejä, mutta Hei, nyt rokataan!, Kaikki sileeks! sekä kumppanit kieltämättä ennemminkin huudetaan kuin lausutaan ilmoille. Nostetaan nyt vielä esille hauska Myö, jossa saadaan tiukkaa murrekoulutusta pohjoiskarjalalaisella kulmalla.

T√§m√§ EP ei anna mit√§√§n uutta maailmaan, mutta se tekee elosta monta astetta kepe√§mp√§√§. Tai ainakin itse tykk√§√§n huutaa ‚ÄĚMoro, moro!‚ÄĚ duon mukana, ja koen saunan tilana samoin tavoin.

Mika Roth


Vehje: Terveisiä Vehje: Terveisiä
Humu Records

Vehje on alkuvoimaista punkin tapaista öykkä möykkää luova orkesteri, jonka vakavuuden/häiriintyneisyyden tasoa on vaikea arvioida tarkasti. Yhdeksän biisin mittaista Terveisiä-kiekkoa tituleerataan jopa debyyttialbumiksi, mutta kun kokonaismittaa seiskatuumaiselle ei kerry edes kahdeksaa ja puolta minuuttia, niin eiköhän tämä ole EP.

Punkin pyhää raivoa, hardcoren mellastavaa sekovoimaa, metallin raskaampaa mäiskettä ja siihen päälle vielä roppakaupalla tulkinnanvaraista huumoria. Näitä aineksia sitten sohitaan, vatkataan ja veivataan hartiavoimin, minkä jälkeen kuulija onkin melkoisessa joko-tai tilanteessa. Mörrin postpunkmaisen mätkeen ja Bepanthenin rajattoman harmistuksen seurassa kiistatta viihtyy, vaikka tietää ettei vastuullisen aikuisen niin kuuluisi tehdä. Eli keitä siis olemme? Reeperbahnin setä paljastaa jotain meistä ihmisistä ja onhan Loppuu tämä tämmönen kieltämättä nappiin osuva ankkuriraita.

Melskaavaa toohotusta on hauska todistaa, etenkin kun soittajat ovat puuhanneet jo aiemminkin jotain soitintensa kanssa. Vokalistin/huutajan silottelematon ilmaisutapa pitää tekstit selkeänä, pohdintojen osuessa arjen rispaantuneisiin saumakohtiin. Vain Kaikenlaista tapahtuu menee ehkä ’liian pitkälle’, mitä se sitten tässä yhteydessä lieneekään. Punk!

Mika Roth




Lukukertoja: 625
Facebook
Artistihaku
Pienissš myŲs