Sinkut - Marraskuu 2020
(proto) Torvinen: Sipsejä ja kokista
Humu Records
Joensuulainen (proto) Torvinen on hiljalleen viimeistelemässä kolmatta albumiaan, jonka pitäisi näillä näkymin ilmestyä ensi kevään aikana. Tulevan pitkäsoiton luvataan olevan erittäin värikäs tyylikirjojen sekoitus, jossa rockin monet eri alasuuntaukset ovat edustettuina siinä missä punk ja elektrokin. Mainitaanpa saatesanoissa jopa allekirjoittaneelle aiemmin tuntematon termi AOG, eli Adult Oriented Goth, joka on siis ihka oikeiden aikuisten goottirockia.
Sipsejä ja kokista -sinkku ei osu vielä kovinkaan lähelle The Curen, The Missionin ja kumppaneiden rokkailuja, mutta soundillisesti ja asenteellisesti taustalla on kiistatta lievää ahdistusta. Kertoja ei juuri välitä maailmanlopun uutisista, koska ongelmia tärkeämpää ovat sipsit ja kokis. Ironia ja satiiri -mittarit piirtävätkin villejä kuvioita papereille, mutta viisastelu ja norsunluutornit jätetään onneksi rauhaan. Kuulija saakin piirrellä itse viivat pisteiden väleihin kuten parhaaksi näkee ja oikeasti tämä on tarttuva ja laadukas rock-kappale. Olkoonkin että kertosäkeen hokeminen kovempaan ääneen saattaa tuoda kumman maineen.
Mika Roth
Ad Hoccer´s Wings: Carpenter Fugue
On aina helppoa sanoa, että lopputulos on tärkeintä, mutta joskus itse matka on niin vaativa, että siitäkin pitää jo sanoa muutama sana. Mikäli tulkitsin saatesanoja oikein,
Ad Hoccer´s Wingsin uusin sinkku on luotu siten, että on lähdetty tutustumaan täysin uuteen vanhaan laitteistoon ja siitä on sitten työstetty ajalla & vaivalla jotain uutta.
Kolmesta (!) arvioon tarjotusta sinkusta valitsin uusimman ja Carpenter Fugue viittaa siis jo nimellään elokuvaohjaaja
John Carpenteriin, joka on viime vuosina myös kaivanut itsestään ulos melkoista säveltäjää. Yli kuuden minuutin mittainen Carpenter Fugue kuulostaa kiistatta joltain, joka olisi voinut olla peräisin mestarin leffoista, mutta samalla Ad Hoccer´s Wings sotkee linjoja modernisoimalla ja lisäämällä tasoja. Alkuun suhteellisen suoraviivaiselta vaikuttava numero onkin melkoinen kollaasi ääniä, joka pysyy vain vaivoin kasassa – mutta pysyy kuitenkin. Kummallinen mutta samaan aikaan ehdottomasti suositeltava kokemus.
Mika Roth
AT´s Roots & Ramblin: Sticks & Stones (feat. Hannu Kiviaho)
Stupido Records
Joidenkin mielestä on olemassa vain kahdenlaista rockia: on se alkuperäinen ja aito rock’n’roll, sekä se kaikki muu roina.
AT´s Roots & Ramblin on alusta saakka luottanut perusasioihin, joten villisti svengaava sinkkuraita ei sinällään ollut mikään valtaisa yllätys. Mukavaa sen sijaan oli huomata, että bändi on saanut taakseen kunnon firman, eikä studiossa kitaran varressa vieraillut
FATBOYn
Hannu Kiviaho ainakaan heikennä kokonaisuutta.
Sticks & Stones ei kellota kuin muutaman sekunnin päälle kolme minuuttia, mutta eipä alkuperäisen rockin saralla enempää tarvitakaan. Kitarat rouhivat menettämättä groovesta grammaakaan ja nuijiva rytmi pitää kallistuskulman jyrkkänä, ja sieltähän se vetovoima todellisuudessa löytyy. Tulkoot niskaan vaikka kiviä ja keppejä, niin AT:n joukkoa ei pysäytä mikään. Odotukset ensi vuoden puolelle luvattua toista pitkäsoittoa kasvavatkin kummasti, kun tätä alkuvoimasta rock’n’rollia kuuntelee.
Mika Roth
Einvigi: Sielulintu
Turkulainen
Einvigi julkaisi ensimmäisen sinkkunsa pari vuotta sitten, mutta debyyttialbuminsa ensimmäistä sinkkua ulos laittava ryhmä on silti vielä matkansa alussa. Uskallan sanoa näin, vaikka bändin alkusanat lausuttiinkin jo vuonna 2014. Tyylilajiksi ilmoitetaan blackgaze, joka on raskaampaa ja folkahtavaa post-metalia kiistattoman persoonallisella kulmalla.
Sielunlintu on tulevan albumin nimibiisi ja saatesanojen perusteella yksi pitkäsoiton merkittävimmistä tukipilareista, onhan ryhmän perustaja, kitaristi-vokalisti
Petteri Granberg, jopa tatuoinut kyseisen linnun ihoonsa. Mikä sitten on tuo henkien kuljettaja ja maailmoiden välillä liikkuva olento? Kalevala antaa tietysti yhden vastauksen, mutta käsitteenä sielunlintu lienee yleismaailmallinen, luonnon mystisiä voimia ylistävä ja olevaisen tuolle puolen ulottuva olento. Yli kuusiminuuttinen sävellys käy läpi mustan metallin, puita halailevan folk-rockin ja progen päiväpaisteet, sulauttaen nämä kaikki yhdeksi suureksi tarinaksi: elämäksi.
Mika Roth
Everture: In Between
Kokkolan suunnalta kajahtaa kovaa ja korkealta, kun esikoisalbuminsa ensimmäisen sinkun maisemaan räsäyttävä
Everture esittelee itsensä. Toki ryhmältä on jo ehtinyt ilmestyä muutama muukin sinkku parin viime vuoden aikana, mutta In Between on ensimmäinen Desibeli.netin tutkaruuduille tiensä löytänyt muotovalio. Metalli on homman nimi, ja perinteisille melodisen metallin suuruuksille nostetaan hattua, kumartamatta kuitenkaan liian syvään.
Vajaaseen kolmeen ja puoleen minuuttiin tiivistynyt In Between vaikutti ensimmäisillä kuuntelukerroilla melkeinpä turhankin vikkelältä vetäisyltä, mutta ehkäpä on parempikin, että kuulijalle jää janoa enempään. Nopeasti päästään myös asian ytimeen, joten kaikki oleelliset tartuntapinnat on esitelty jo reilussa minuutissa. Kaksi kitaraa saavat pärjätä ilman kiippareiden tukea ja vokalisti päästelee koko rahan edestä, mutta jäin vielä odottamaan sitä totaalista humautusta, joka olisi pistänyt tähdet vilkkumaan silmissä. Pisteet napakasta soolosta ja tasapainoisista soundeista, jotka tekevät kuuntelukokemuksesta helpon. Helmikuuksi luvattua
Emerge-debyyttialbumia odotellessa.
Mika Roth
Ideomotor: White Light Survivors
Ideomotor on vuonna 2014 perustettu kotimainen indie/elektro-yhtye, jonka muodostavat
Kimmo Myllyviita ja
Erkka Wennonen. Sinkkuja on vuosien saatossa ilmestynyt jo kelpo pino ja debyyttialbumi
In and Out of Time näki päivänvalon keväällä 2019. Pandemian pistettyä keikkarintaman jäihin on Ideomotor monien muiden tavoin päätynyt työstämään uutta materiaalia, ja ensimmäinen näyte on sinkkuraita White Light Survivors.
Ensimmäisenä huomio kiinnittyy sulavalinjaisen poprockin vaivattomaan kulkuun. Soundit on hiottu miellyttäviksi, mutta kaikenlainen sokerisuus puuttuu, eli hiontatyötä ei ole yliammuttu, mikä on näissä tilanteissa aina vaarana. Massaa kerrytetään hitaasti synavallien ja vokaalien ristiaallokossa, kunnes päästään kertosäkeeseen ja kaikki koukut viuhuvat ilmassa. Isompaakin soundivasaraa olisi mielestäni voinut käyttää puolivälin jälkeen koittavassa lakipisteessä, mutta jää kyllä soimaan päähän jo tämänkin kokoisella massalla.
Mika Roth
Illan Pääesiintyjä: Voi paska, Maustetytöt
Illan Pääesiintyjä - onko tuota nerokkaampaa bändin nimeä edes olemassa? Tässä siis terveiset kaikille niille, joiden mielestä hyvät nimet on jo varattu. Illan Pääesiintyjä on rock yhtye, joka jahtaa täydellistä rock-kappaletta, ja tämä unen houreista kalastettu visio saattaa hyvinkin olla tuon kaavan ensimmäinen musiikin historiankirjoihin jäävä hedelmä. Otsikon voi ymmärtää parillakin tavalla, mutta saatesanoissa korostetaan, että tässä nostetaan ihan rehdisti hattua Maustetytöt-yhtyeelle.
Täydellisen rock-kappaleen kaavaan kuuluu tietysti mehukas kitarariffi, joka johtaa aina tasaisin väliajoin kertosäkeeseen. Ja millaiseen kertsiin? Tämähän on kuin cocktail kultakauden
Popedaa,
Kissiä ja
Lemmenpyssyjä, mutta silti seassa on riittävästi omiakin viinaksia. Kitaraa kuritetaan loppusyöksyssä huimalla tavalla ja kun pöly laskeutuu, tekee mieli vain kuunnella siivu uudelleen – ja uudelleen ja uudelleen. Ei ehkä vielä täydellisen rockbiisin versio 1.0, mutta ollaan tässä jo lähellä 0.75 lukuja, ainakin omasta mielestäni.
Mika Roth
KaMu ry: Paha sana
Tepa’s Tapas and Records
Maailma voi keinua radallaan karmeasti vaappuen ja uhkaavasti keinuen, mutta onneksi tässä voi vielä luottaa vanhaan kunnon punk rockiin.
KaMu ry on tainnut myös kimpaantua syystä jos toisestakin, sillä nyt sanotaan Paha sana niin kuin se on, ja sitä oikein pyydetään tipahtamaan ilmoille.
Vajaan kolmen minuutin mittainen höykytys loikkaa välittömästi pykälään ja
Katan vokaalit syydetään suoraan kuulijan silmille, eli tuttua on. Sen sijaan bissestä ei taideta kertoa tällä erää mitään, ellei sitten se ole ollut löyhentämässä kielenkantoja alkutilanteessa, ken tietää. Puolentoista minuutin jälkeen päästään raskaampaan väliosaan, jossa metallisempi maku valtaa aistit hetkiseksi, mutta onneksi jalat pysyvät sitkeästi punkin puolella. En voi sanoa täysin ymmärtäneeni lyriikoita, jotka ovat selvästi syntyneet suuresta turhautumisesta, mutta eipä kaikkea aina tarvitsekaan tietää.
Mika Roth
Liina Harja: Taottu sydän
Liina Harjan kahden vuoden takainen
Valtion haltuun oli juuri äskettäin edellisen kerran kuuntelussa ja pohdin tuolloin, että mitähän tämäkin orkesteri tekee nyt. Musiikkia mitä selvimmin, ja uusi sinkku pohjautuu
Saima Harmajan runoon, joka ilmestyi jo vuonna 1931. Aika on katoavaista ja Liina Harjan musiikki häivyttää päivät, kuukaudet ja vuodet ympäriltään jollain rockilta kuulostavalta, jossa soi omalla tavallaan ajaton kaiken katoavaisuus.
Sanat ovat väkeviä, kuoleman kuiskiessa korviin ja elämän vetäytyessä sivummalle, mutta vahvoja ovat myös nuotit ja äänet, jotka kietoutuvat sanojen ympärille. Rivien painostavuus siirtyy ääniksi ja äänistä heijastuvat takaisin sanojen voima tavalla, josta ei voi olla vaikuttumatta. Runo päätyi kuulemma Liina Harjan käsiin ensimmäisen kerran jo vuonna 2013. Onneksi kappaletta on kypsytelty kiireettä ja ajatuksella, sillä nykyisessä muodossaan se on sanalla sanoen täydellinen.
Mika Roth
Maire Marenki & Itävalta: Litkin viinii
Eastern Reign Records
Maire Marenki & Itävalta on jo pariin otteeseen ollut esillä Desibeli.netin sivuilla, minkä lisäksi Maire Marenki on vilahtanut myös pelkällä omalla nimellään julkaistun sinkun tiimoilta aiemmassa sinkkukoosteessa. Kaikkia edeltäneitä biisejä on yhdistänyt poprock-pohja, sekä se kivenkova fakta, että juuri mikään muu ei sitten olekaan ollut ennakoitavissa. Niinpä en juuri yllättynyt, kun Litkin viinii -sinkku kolahti taas ’jotain muuta’ osastolle.
Tämähän on kuin boheemia latinopoppia, joka on luotu orgaanisesti, luomusti ja päästetty maailmaan ilman sen kummempia otsaryppyjä. Biisi keinuukin kuin permanto puolikkaan viinipullollisen jälkeen: ei liikaa vaan sopivan viihdyttävästi. Viekoittelevan pehmeät bändisoundit, hymyn suupieliin nostavat lyriikat ja koukutkin nappaavat terhakasti kiinni, vaikka biisi on tempoltaan suhteellisen hidas sinkuksi. Kyllä tätä kuunnellessa viinijano herää, kun oivaltaa elon tärkeimmät jutut ja niiden keskinäisen nokkimisjärjestyksen.
Mika Roth
Marian: Tuokiokuva
Music Box Helsinki
Alkuun ihmettelin tarkemmin kuvaavien termien puutetta
Marianin sinkun saatesanoissa. Onhan kyseessä peräti debyyttisinkku, joka on aina yksi suurista kynnyksistä, askeleista ja suunnannäyttäjistä, on kyseessä sitten minkälainen yhtye tai artisti tahansa. Mutta kuinka kuvailla Tuokiokuva-kappaletta? Niin, se onkin kieltämättä melko haastavaa.
Kokeillaan mielikuvia. Kuvitelkaa siis ranskalainen 60-luvun uuden aallon elokuva, jossa pääosanainen astelee vapaana, vahvana ja kovin, kovin yksinäisenä. Taustalla Pariisi on tietysti mustavalkoinen, mahdollisesti usvamaisen sateen syliinsä sulkema. Mannermaista iskelmää, vai lähes äänettömäksi hiljennettyä pop-laulelmaa? Hmm, vaikea sanoa, mutta hiljaa lausutut rivit, melankolinen viulu ja sen takaa löytyvät muut, harvat soittimet – kaikki ovat osa kokonaisuutta. Lyriikoissa kuvasarjat vaihtuvat nopeasti, ihmiselon filmirullan vilistessä silmien edessä. Tuokiokuvia, mielikuvia, orkestroituja muistoja ja haikeutta. En tiedä saitteko näistä riveistä mitään tolkkua, mutta tämä on musiikkia täydelliseen sadepäivään, hiljaiseen kävelyretkeen lähipuistoon ja isovanhempien vanhojen valokuva-albumien selailuun.
Mika Roth
MERTA: Insomnia
Playground Music Finland
Tiedän harmillisen henkilökohtaisesti, kuinka vahingoittava asia Insomnia voi olla. Kun helpottava uni ei parhaistakaan yrityksistä huolimatta tule, alkaa pinna hiljalleen kiristymään ja tuska kasvamaan. Ja kun ongelma sitten vielä venyy ja paisuu, kasvaa unettomuus hirvittäväksi peikoksi, joka hallitsee oikeastaan koko elämääsi. Tuosta helvetistä kertoo
MERTA-yhtyeen uusin sinkku, joka samalla avaa lisää tulevan toisen albumin äänimaisemia.
Rokahtavaa metallia runttaava ryhmä iskee jälleen kovaa ja kun Insomnia pääsee kertosäkeeseensä asti, on ainakin yksi asia selvä: tässä biisissä on rutkasti hittiainesta. Mertamaiseen tapaan kappale riuhtoo kuin pistoksissa, mutta tälläkään kerralla punainen lanka ei pääse karkaamaan sormista, ja lopputulos on ensiluokkainen sinkkubiisi. Kappaleessa yhdistyvät kuvaavasti turhautuminen, tuska ja raivo, joka syntyy hulluuden partaalla keikkuessa. Me kaikki tarvitsemme unta, ja sen ymmärtää selvimmin vasta silloin, kun tuo itsestäänselvyydeksi laskettava asia otetaan pois.
Mika Roth
Radical Ninja: Sultans of Wings
Tamperelainen rock-partio
Radical Ninja löysi itsestään astetta funkimman ja kiemuraisemman puolen keväisellä
Patrick Roy -sinkullaan. Sama kehityslinja jatkuu myös uudella sinkuralla, jonka mitta karkaa lähemmäs viiden minuutin virstanpylvästä. Ydinkysymys kuuluukin: kuinka ’raipepunk’ kestää moisen mitan tuottamat rasitukset?
Biisin siivet eivät ymmärtääkseni viittaa mihinkään enkeleiden lentovälineisiin, vaan ihan tavallisiin chicken wingseihin, eli paistettuun kanaan. Mutta ottaako siivet mukaan, vai syödäkö ne paikan päällä – kas siinäpä vasta kysymys. Lyyrisesti aleksiskivet jäävät siis ainakin tällä erää toisten tilauksiin, mutta itse biisi on mausteinen marinadi progehtavan, svengaavan ja mutkikkaamman rockin aineksista. Vokaalit ja kitara pistelevät omiaan rytmipuolen soiton ollessa svengitankkimaista eteenpäin puskemista. Kertosäe, väliosa ja riehakas soolo-osuus värittävät kuitenkin menoa sen verran, ettei pitopöydän ääressä pääse tylsyys kylään.
Mika Roth
RAIDE4 (feat. Milja Inkeri): Niin kuin elokuvis
RAIDE4 on EDM-duo, jonka ovat perustaneet
Ember Falls -yhtyeen entinen kosketinsoittaja, tamperelainen
Mikko McMenamin ja vantaalainen DJ-tuottaja
Thomas Haag. Tähtäin on heti asetettu ennakkoluulottoman korkealle ja esikuviksi nimetään genren ulkomaiset jätit. Yllättävintä mielestäni tässä kaavassa onkin juuri suomenkielisyys, ellei sitten luoteta kielen eksoottisuuteen – ken tietää.
Milja Inkerin vahvistama Niin kuin elokuvis on isoin kaarin rakennettu kertomus haaveista ja haaveilusta. Kuinka loistavaa elämä olisikaan, jos oma kohtalo kulkisi suurten elokuvien tarinoiden mukaisesti? Olettavasti kyseessä eivät ole tragediat, vaan ne leffat jotka päättyvät pääparin suudelmiin ja kauniisiin auringonlaskuihin. Ja ehkäpä ns. normaali elämä on juuri kuten elokuvissa, kunhan vain löytää oman valittunsa miljoonien joukosta? Jykevät soundit ja tarttuva koukku, mutta biisi ei tukahdu omaan itseensä, vaan kiitää yllättävänkin kevein siivin kohti – niin, onnellista auringonlaskua.
Mika Roth
Rände: Kuka pyysi tanssimaan
Milki Records
Ajat muuttuvat siinä missä ihmisetkin.
Rände julkaisi
Sanat jotka kirjoitettiin, teot jotka aiheutimme -albuminsa tusinan pitkää vuotta sitten. Soololevyjä ja julkaisuja on sittemmin ropissut, tyylin vaihtuessa rockista nykyisenkaltaiseen poppiin. Ränden tuleva albumi,
Tieni ulos (Kontula) ilmestyy tulevana talvena ja tuore sinkku on jo kolmas lohkaisu tuolta pitkäsoitolta.
Kuka pyysi tanssimaan on raikkaalla tavalla latinolta maistuva tanssipop-numero, jonka ytimenä toimii kaipaus toisen luo. Toisen, joka mitä ilmeisimmin ei enää tule takaisin, ja josta on jäljellä vain muistot. Suomalaista leuka rinnassa -otetta siis eksoottisimmilla silauksilla, mutta yhtä kaikki biisi toimii, vaikka jo otsikossa esitetään syyllistävä toteamus. Mittaa ei sinkulle kerry edes kolmea minuuttia, eikä kaasu nouse jalalta puolivälissä kuultavaa lyhyttä väliosaa lukuun ottamatta. Prässi onkin kovaa ja hieman hätiköidyltä vaikuttava siivu olisi ansainnut mielestäni pidemmän käsittelyn ja perusteellisemmin läpikäydyt tanssiaskeleet.
Mika Roth
Sisko: Kadotaan
Toisinaan mystisyydestä on apua, etenkin jos musiikki sattuu olemaan enemmän huoneiden varjoisampiin kulmiin sopivaa.
Sisko on tamperelainen artisti, joka luo tummanpuhuvaa melodista pop-musiikkia. Kadotaan on ainakin toinen julkaistu kappale tämän nimen alla ja suunnitelmissa on kuuleman mukaan debyytti-EP, mahdollisesti jopa ihan lähitulevaisuudessa. Mennään kuitenkin biisi kerrallaan ja katsotaan, mistä Kadotaan on tehty.
Siskon pop on kiistatta tummasävyistä ja melankolista, vaikka mihinkään pohjattomiin murheen alhoihin tässä elektronisesti silatussa raidassa ei sentään sorrutakaan. Synamatoista nousee hetkittäin mieleen itsensä
Badalamenti, vaikka biisi soundaa samaan aikaan juuri tältä hetkeltä. Vokaalit uppoavat tarpeettomankin paljon synien aaltoihin, etenkin kun korkeammatkaan nuotit eivät vaikuta tuottavan ongelmia. Lämmössä löytyy, tummassa vetovoimassa myös, joten nyt vain askeleen rohkeampaa sovitustyötä ja soundipakkia peliin, niin eiköhän se siitä. Pisteet myös kypsistä lyriikoista, jotka välttävät naiiviuden sudenkuopat.
Mika Roth
The Bunkers: Secret Files
Stupido Records
Jokaisessa kunnon sinkkukoosteessa on mukana myös vähintään yksi ’The’-etuliitteellä varustettu yhtye, ja tällä kertaa tuon kunnian saa
The Bunkers. Alkuvuodesta 2018 perustettu helsinkiläinen rock-yhtye on antanut itselleen melkoisen mission, puhutaanhan saatesanoissa tutkimusmatkoista indierockin vielä kartoittamattomiin sivugalakseihin. Aiemmin tänä vuonna yhtye julkaisi jo EP-levyn ja nyt olisi taas tuoretta kamaa valmiina koukkuun sinkun verran.
Rock on siis peruskallio ja sitä louhitaan niin garagen kuin ehkä hiukan post-punkinkin keinoin. Sen sijaan matka saatesanoissa mainittuun krautrockin järjestelmään on mielestäni jo melkoisen mittava – tällä raidalla nyt ainakin. Pihvi löytyy kertosäkeen kierrosta, joka veivaa itsensä otsalohkoon ja jää säkeistöissä säteilemään taustalle. Periaatteessa tämä on yhteen jippoon perustuva garagen lohko, mutta kun jippo sattuu olemaan vahvaa A-luokkaa, niin vaikea tässä on valittaakaan. Rosoisen kitarasoolo ja vokalistin persoonallinen tyyli lisäävät pistepottia, joten bändiä ei voi kuin suositella alan ystäville.
Mika Roth
Tiina Hei: Ruudun takana
Eastern Reign Records
Mielestäni merkityksellinen musiikki peilaa aina jossain määrin sitä aikaa, jossa se on syntynyt. Maailmaa kurittava pandemia on muuttanut joidenkin ihmisten kohtaloita järisyttävällä tavalla, toiset ovat kokeneet sen lähinnä hankalaksi, mutta maailma ei ole enää kuten ennen. Eikä se luultavimmin tule palaamaan enää koskaan entisenlaiseksi.
Tiina Hei on ymmärtääkseni yhden naisen muodostama yhtye/projekti, jonka debyyttisinkku peilaa nimenomaan näitä aikoja.
Ruudun takana kertoo pelosta, että toinen, vanhempi ja hauraampi, saattaa olla pian poissa. Kappaleen muoto on singer-songwritermainen, folkahtava ja popahtava, mutta tärkeintä rakenteissa on niiden suunnaton kuulaus ja herkkyys. Ruudun takana on laulu turvasta, pelosta, surusta ja ehkä hiukan ilostakin, sillä niin kauan kuin on elämää, on myös toivoa. Kiistatta koskettavan kaunis kappale, ehkä hiukan yllättävä valinta ensisinkuksi, mutta mitä luultavimmin täydestä sydämestä kummunnut sellainen. Kyllä me tästä selvitään, pitää vain uskoa, että joskus voi taas halata toista ilman pelkoa.
Mika Roth
Took: Jojo
Soundhill
Ruoskamainen rumpusoundi pisti ensimmäisenä korvaan, kun tutustuin
Tookin uuteen sinkkuun. Siinä missä keväinen
If We Won’t oli härskin uppopaistettua melankoliaa raskaalla synapopilla, on uusi sinkku askel kadun aurinkoisemmalle puoliskolle. Sydänsurut ovat siis vaihtuneet elon lämpöön, joka saa päivän paistamaan hitusen kirkkaammin.
Niin, se rumpusoundi. Kuvitelkaa kasarein kasarius päähänne, siis jotain varhaisen soolo
Phil Collinsin ja
The Reflexin aikaista
Duran Durania. Siitä on vaikea päästä yli, mutta muurin toisella puolella on kipakka pop-biisi. Jojo ei kiistatta kuulu nopeiden synapoppisten joukkoon, eikä toisaalta slovareihinkaan, joten nikkershawmainen muoto istuu jotenkin samaan kuvaan saatteessa mainitun
Rubikin kanssa. Ei tuo liitto ongelmaton ole, mutta kontrasteistahan musiikissa on aina enemmän ja vähemmän kyse. Virkistävän erilaista ja ainakin riittävän persoonallista.
Mika Roth
Tuohimaa: Toinen mies
Useammastakin metallibändistä tutun
Lauri Tuohimaan ympärille kasvanut
Tuohimaa on ehtinyt jo julkaista aiemmin pari pitkäsoittoa, joten kuluvan vuoden toinen sinkku seisoo jo tukevaksi rakennetulla alustalla. Tämän otsikon alla metallit ovat vaihtuneet raskaaseen suomirockiin, josta ei tosin ole niinkään pitkä matka metallin mätkeeseen.
Toinen mies -kappale loikkaa reilusti kuskin paikalle ja biisi lähtee välittömästi puksuttamaan reippaammalla kaasujalalla. Yhtye on kuuleman mukaan pyrkinyt luomaan tarttuvampia ralleja, ja sellainen tämä uusi sinkku kiistatta on. Päämelodia esitellään heti ensisekuntien aikana ja tarina kerrotaan sen kuuluisan ’toisen miehen’ näkökulmasta, eli rakkauden talon alla tehdään jälleen myyräntyötä. Syytökset jäävät kuitenkin tällä erää viskomatta, sillä rakkaus kantaa valheellakin jonkin aikaa. Onko tämä nyt sitten synkkää? En näkisi asiaa noin, sillä toinen mies ymmärtää olevansa vain se toinen mies, eikä mitään sen kummempaa, eli numerojärjestys kertoo koko asetelman perustan.
Mika Roth
Lukukertoja: 4468
