Kari Peitsamo, Risto ja Mr. Jesus H. Christ

Kari Peitsamo on yksi suurimmista suomalaisista esiintyjistä. Miehen leppoisa, sanavalmis ja välitön lavapersoona kuuluu myös Karin melko yksinkertaisessa, mutta sitäkin tarttuvammassa bluesrockiin pohjaavassa musiikissa. Ainakin se viime vuosina nähty ja kuultu Peitsamo on ollut tällainen, onko asia ollut aina näin vai löytyykö historian hämäristä monimutkaisempiakin ratkaisuja?

Muun muassa tätä kysymystä varten istuimme vastakkain keskustelemaan Karin näkemyksistä, hänen 50. pitkäsoittolevyyn ehtineestä valtaisasta tuotannostaan ja ennen kaikkea juhlalevystä, jolle antaa lisäarvoa vielä sen tuottajana toiminut Risto Ylihärsilä. Ajatuksena juuri Peitsamon yhdeksi suurimmista vaikuttajistaan nostanut viime vuosien komeetta työskentelemässä yhdessä sankarinsa kanssa on todella herkullinen. Ihan toinen asia on sitten se, miltä messevästi The Second Coming of Mr. Jesus H. Christ –nimiseksi kastettu yhteistyön tulos kuulostaa. Mutta ei hätää, sitäkin asiaa tullaan avaamaan, kunhan luet hiukan pidemmälle.

Aloitetaan nyt kuitenkin alusta. Ei kuitenkaan lähdetä kahlaamaan ihan historian hämärään, Peitsamo-ilmiön syntysijoille. Kuten me kaikki, Tampereen katukuvassa aktiivisesti näkyvä ja viime vuosina politiikkaankin innostunut Kari on muuttunut paljon ja tottakai tulee muuttumaan edelleen. Koska tarkoituksena ei ole luoda Karista koko uran mittaista henkilökuvaa vaan pyrkimys olisi keskittyä nykyhetkeen, puhutaan Karista sellaisena kuin hän tällä hetkellä on. Tai pikemminkin millaisia ajatuksia hän haluaa tuoda esiin.

Lukiessani tämänkin kirjoituksen aloittavaa pohjustusta Kari haluaa heti kommentoida. Karin lavapersoonan välittömyys ja voisi sanoa aurinkoisuus kumpuaa yllättäen valtavasta tuskasta. Esiintyminen, rockin tekeminen ja soittaminen on miehelle henki ja elämä ja se myös näkyy. Lavalla astuttuaan tuskasta ja synkkyydestä ei näy jälkeäkään, lavalle pääseminen pyyhkii kaiken pois. Siinä suhteessa Kari vertautuu vanhan ajan blues-mestareihin, joilla elämää suuremmat esitykset kumpusivat julmasta historiasta.

Vaikka samaa henkeä löytyykin ja Peitsamon soitto kulkee pitkälti blues-kaavoilla, haluaa mies ennemmin pitäytyä rock-miehenä kuin varsinaisena blues-nikkarina. Tarjoamaani traditionaalisen rokkarin termiä Kari maistelee hyväksyvämmin – perinteet ovat Karin musiikissa korkeassa arvossa. Kari kokee olevansa musiikkinsa kanssa aika pitkälti asian ytimessä. Kaikkihan pohjautuu Chuck Berryyn, jonka musiikin pohjalta Kari aikoinaan loi mm. Kauppaopiston naiset-hittinsä. Voisikin sanoa, ettei olisi Peitsamoa ilman Berryä.

Peitsamon musiikki on aina ollut melko helppoa ja yksinkertaista, mutta aina se ei ole ollut miehelle itselleen kivaa. Jossain vaiheessa on yritetty liikaa, kokeiltu juttuja jotka eivät vain sovi Karille. Senpä takia Kari myöntääkin heti, ettei pysty täysin seisomaan kaikkien tekemiensä levyjen takana enää nykypäivänä. Kokeiluja pitää tehdä ja välillä ne menevät pieleen. Toinen asia joka on hiertänyt Kari uralla on ollut soittaminen bändin kanssa. Kari kokee, ettei hän ole tullut muiden kanssa toimeen tai muut eivät ole tulleet hänen kanssaan toimeen. Siksi Kari on viime vuodet esiintynyt ja levyttänyt yksin. Nyt on kuitenkin uusia tuulia ilmassa. Elokuun alussa julkistuva levy on jo nimensä puolesta merkitty myös Risto -orkesterille, jonka jäseniä soittaa levyllä ja jonka tuotannolliseen puoleen maestro Ylihärsilä on antanut kultaisen sormenjälkensä.

Onko siis syksyllä mahdollista törmätä keikalle, jossa soittaa sulava ja timmissä iskussa oleva Kari Peitsamo & Risto? Valitettavasti ainakaan tällä erää näin ei ole. Artistien keikat on tältä vuodelta buukattu ja vaikka koitan kovasti vakuuttaa, että levyn menestyksenkin kannalta olisi ensiarvoisen tärkeää kuulla biisejä myös livenä, ei asiasta aleta sen enempää edes keskustelemaan. Asia kuopataan Karin puolelta siihen, että hän vahvasti epäilee että dominoisi bändiä liikaa. Keikkoja varten pitäisi myös panostaa uuteen yhtyeeseen nimeltä Kari Peitsamo & Risto, joka söisi aikaa Risto-yhtyeeltä ja Karin soolosta.

Risto on tehnyt hienon version Karin Rakkaus-kappaleesta. Ensimmäinen biisi joka Ristolta päätyi herran korviin taisi olla Levy-yhtiön jätkät, joka huvitti. Kari löysi heti yhtäläisyyden itsensä ja Riston välillä – molempien musiikissa on paljon tuskaa, joka ei kuitenkaan ahdista kuulijaa. On isoja ja traagisia tarinoita, jotka toimitetaan ulos vapauttavalla tavalla. Lopputulos ei ole yhtään koominen, vaan heittäytyvä.

Mutta miksi Risto versioi Rakkauden? Vaikka Kari tuntuu pitävän omaa kappalettaan nykypäivänä hiukan falskina – kuka pystyy definitiivisesti puhumaan rakkaudesta – näkee viimein suunvuoron saava Risto biisissä ihan erilaisia asioita. Kertosäkeestä hän kertoo saaneensa erittäin vahvan mielikuvan:

- Mulle tulee siitä aina kun mä kuulen sen mielikuva jossa joku lähettää keilapallon menemään ja kaikki keilat kaatuu. Ja puolessa välissä kertsiä keilat nousee pystyyn ja pallo palaa takaisin sen tyypin käteen. Muistuttaa vähän Sami Sänpäkkilän joitakin lyhytelokuvia, jossa asia palaa alkupisteeseensä. Ajattelin, että siistiä, biisi keilaamisesta. Lisäksi kappale tukee draamallisessa mielessä erinomaisesti useita kohtia isommissa kokonaisuuksissa kuten pitkäsoitolla tai keikoilla... Ja on se toimiva kokonaisuus ihan biisinäkin, vaikka säveltäjä-sanoittaja tällä hetkellä ei kokisi siinä mitään suuria totuuksia sanoneensa.

Kari: - Joo, mä luin ton kuvauksen ja se kolahti. Rakkaus tulee ja se on täällä jälleen…

Risto kuuli Kari Peitsamoa ensimmäisen kerran jo todella nuorena ja diggailu on jatkunut siitä lähtien. Kun on enemmän alkanut ymmärtämään svengaavuuden ja rytmisyyden - ja etenkin monipuolisten, näennäisesti pinnallisten, mutta erittäin syvän persoonallisuuskuvan antavien lyriikoiden - päälle, niin fanitus on vain syventynyt. Kauppaopiston naiset oli siihen aikaan tosi nopeeta verrattuna muuhun sen ajan suomalaiseen musiikkiin. Ja se on niin tyrmäävän yksinkertainen biisi, toteaa Kari. Risto on kuullut Peitsamon tuotannosta ehkä viidenneksen ja hyllystä löytyy kaksi Peitsamo-levyä, joista toinen on poltettu. Kari kertoo että meinasi sanoa että siinä on ehkä kaksi liikaa.

Miten yhteistyö sitten alkoi? Kari oli ehdottanut Ristolle, että tehdään Kari Peitsamo –levy, jonka tuottaa Risto Ylihärsilä ja jossa mahdollisesti soittaa Risto-bändin muusikoita. Riston Aurinko -levy on Karin mielestä niin hyvä, että hän halusi mielellään tehdä jotain samalla miehityksellä. Hän toteaa, ettei kuitenkaan halua ratsastaa Risto-yhtyeen maineella ja statuksella, mutta Risto oli sitä mieltä että siinä pitää lukea Kari Peitsamo ja Risto tasavertaisina. Minä taas halusin ratsastaa, tokaisee Risto pilke silmäkulmassa. Siitä, että vetääkö jompikumpi tavallaan pidemmän korren, eli kuulostaako levy Ristolta vai Kari Peitsamolta, ei Karin mielestä kumpikaan kantanut huolta.

Levyn kuunneltuani voi kyllä sanoa että levy kuulostaa selkeästi enemmän Kari Peitsamolta, mutta Ristomainen soitanto kyllä pukee kokonaisuutta. Päällimmäisenä on Peitsamo ja se sama suora akustinen blues-kaava, mutta pinnan alla maalaileva Risto tuo parhaimmillaan biiseihin hienosti lisäarvoa. Hetkittäin levyltä löytyy myös hieman Risto-henkistä kaahausta. Kari taas ei kaahaa.

Sekä Peitsamon että Riston maineikkaimmat teot on tähän mennessä laulettu suomeksi. Nyt tehtiin englanninkielinen levy. Miksi? Ehkä juuri siksi, toteaa Risto. Kari taas yksinkertaisesti tykkää tehdä biisejä englanniksi eikä enää ole aikoihin tehnyt biisejä suomeksi. Kari ei myöskään sanoisi ei mahdollisuudesta nousta kansainväliseksi rock-tähdeksi. Ja kuten biisissäkin lauletaan, I don´t wanna live in Finland no more, this is a land of nazi pigs! Karin mukaan kielen kanssa hänellä ei vain ole minkäänlaista valinnanvaraa. Hän rakastaa englannin kieltä ja international language of rock´n´rollin riimien ja fraasien murjominen on nautinnollista.

Kari kertoo että jossain vaiheessa levyn nimeksi kaavailtiin hiukan Aurinko aurinko plaa plaa plaan hengessä vittu vittu jee jee jee. Vaikka se noin vain heitettynä kuulostaa pelkästään hölmöltä ja muka-hauskalta, on Karilla melkoisen hyvä peruste. Jossain vaiheessa kun oltiin todella innostuneita, Kari oli todennut että meidän pitää tehdä levy, jota kuunnellessaan kriitikot ei sano että vitun jee vaan vittu vittu JEE JEE JEE!

Levyn nimeksi nostettu The Second Coming of Mr. Jesus H. Christ ei ehkä ole ihan yhtä provosoiva, mutta kyllä siitäkin varmasti päänpudisteluja syntyy. Miksi moisia teemoja? Karin mielestä silloin kun kaivetaan Jeesus esiin, voidaan todella huonosti ja tarvitaan apua. Silti samalla tavalla kuin Karin live-esiintymissä, ei levylläkään ahdistava tai synkkä ole oikein missään kohtaa niitä adjektiiveja, joita ensinnä pistäisi paperille. Jeesus-teemalla ei haeta mitään provosointia tai kärjistystä, se on vain Karille tärkeä asia.

Levytyssession aikana Kari oppi itsestään sen millaisessa paineessa hän eli. Jos alkaa laulaa Jeesuksesta, niin silloin ei hyvin mee! Risto taas kokee oppineensa paljon tuotannollisesta puolesta ja ehkä uskaltaa tehdä tästä lähtien sitä soundia josta itse eniten pitää. Massoille on jo näytetty, osaaminen on todistettu, ei ole paineita. Yhteistyö oli molempien mielestä nautinnollista. Kari korostaa myös Riston tuottajan otetta, joka oli parasta mihin hän on törmännyt. Kari on äärimmäisen tyytyväinen levyn soundeihin ja tyylillisiin valintoihin.

Omien levyjensä kanssa Ristolla on ollut hienot visiot siitä, kuinka siistiä niitä olisi tehdä. Mutta vaikka lopputulos on ollut siistiä, on itse prosessi ollut ihan helvettiä. Ekan levyn kanssa meni puolitoista vuotta, välissä parin kuukauden jakso jolloin konkreettisesti ja sanantarkasti päähän ei tullut ensimmäistäkään ajatusta joka ei olisi liittynyt levyn tekoon. Se jätti omat vaurionsa, mutta tällä hetkellä Ylihärsilä pitää sitä uhrauksena joka kannatti silloin tehdä. Tämän levyn kanssa sessio sujui eri tavalla.

- Se tehtiin yhdessä jaksossa, koko ajan kasvaen, orgaanisesti ja tietyssä mielessä intensiivisemmin kuin Risto-levyt. Mutta illalla sain sen hetkeksi pois mielestä, nukuin yöni ja aamulla jatkettiin.

Teksti ja kuvat: Ilkka Valpasvuo