Ninni Poijärvi: Ääriviivat

Bluelight Records

Ninni Poijärvi ei ole ymmärtääkseni julkaissut soololevyä sitten joulun 2018 Joulu-albumin. Tänä syksynä tilanne on korjaantunut kertaheitolla ja Poijärven viimeaikaiset julkaisut on hankittavissa myös massiivisessa viiden CD:n boksissa, jolla on osuva otsikko 2024.

Tyylillisesti Poijärvi jatkaa yhä laulaja/lauluntekijä -tyyppisen materiaalin parissa, mutta jokaiselle levylle on luotu myös oma muista eroava maailmansa. Ääriviivat on yksi täysin itsenäinen osa tuota pakettia, jonka kaikki neljä virallista pitkäsoittoa ovat hankittavissa myös erikseen. Ääriviivat ovat kuulemani perusteella myös kokonaisuuden herkin, seesteisin ja henkilökohtaisin palanen. CD-laitoksen mukana tuli myös neljän raidan mittainen bonus-CD, jolla kuullaan kolme versiota ja yksi rannalle jäänyt raita.

Poijärvi avaa tuntojaan lähinnä pianon ja hiljaa soittavan pienen bändin taustoittamana. Toisinaan soitto äityy periaatteessa kovaksikin, mutta rauhallisuutta ja levollisuutta ei koskaan työnnetä syrjään, ja juuri tuo valinta piirtää levylle selvimmät rajat. Poijärven kirjoittamissa kappaleissa sydän on usein pikkuisen, tai hiukan enemmänkin, hukassa ja pulassa. Kadonnut matkalla piirtää tarinan ääriviivoja maailmaan, joka oli, vaan ei ole enää. Soundi on perinteisellä tavalla suomalaisempi, melankolisempi ja sinisempi, mutta sekin on vasta yksi puoli levyn maailmaa.

Onnea on jo lähes gospelmainen kasvatus, jossa pianon nuotit soivat voimakkaina ja tausta pauhaa hyvinkin väkevänä. Teksti valaa uskoa, toivoakin, ja on aika toivottaa sydämestä onnea. Peräti kahdeksan minuutin yli yltävä avausraita Ääriviivat suorastaan murskaa herkällä kauneudellaan, kun kaikki oleellinen löytyy pianon nuoteista, pienestä melodiasta ja hiljaisuuden partaalle ajetusta tulkinnasta. Kaipuu ja kaiho ohjaavat myös countryn heijastumia sisältävää Valoa päin -kappaletta, tosin nyt horisontissa sentään odottaa parempi maailma ja rakenne on ainakin ajatuksen tasolla poprokimpi.

Ääriviivat on periaatteessa pianolevy, mutta myös niin kovin paljon muuta ja enemmän. Piano nappaa itselleen toki ison osan huomiosta, muiden soitinten lähinnä maustaessa matkaa, vaan ilman noita mausteita paljon jäisi kokematta. Salaisuus rikastuu ja monipuolistuu, kun puhallin saa vastata sanoihin ja monesti alkuun silkalta taustalta vaikuttavat osuudet pitävät sisällään vihjeitä, avaimia ja viestejä. Etenkin Antero Prihan trumpetti ja Olli Haaviston työ pedal steel -kitaran sekä dobron parissa ovat merkittäviä palasia koko albumin voimasta, vaikka huomio Poijärven vokaaleihin aina palaakin takaisin.

Ääriviivat on hengästyttävän kaunis ja hurjan henkilökohtaiselta vaikuttava levy, jolla puidaan monia sydämen asioita. Eikä vain yhden sydämen, sillä me kaikki olemme tuntevia, kaipaavia ja rakastavia olentoja, jotka päätyvät hiljaisuudessa toisinaan kyselemään itseltään mahdottomia asioita.