Sauna Open Air - sunnuntai

Viimeinen festivaalip�iv� toi Sauna Open Airin helteisille lauteille kolme legendaarista hard rock laulajaa. Mm. Rainbowssa vaikuttaneet Joe Lynn Turner ja Graham Bonnet, sek� Whitesnaken ja ammoin my�s Deep Purplen riveiss� jylissyt kultakurkku David Coverdale olivat p�iv�n selv�t p��esiintyj�t. Mutta ennen n�it� j�ttej� oli tarjolla jotain hieman pienempimuotoisempaa ja kotimaista.

Viimeisen festivaalip�iv�n starttajaksi kiinnitetty Stam1na oli osunut valinta, sill� porttien avautuessa tasan kello yhdelt� l�htiv�t ensimm�iset turvatarkastuksesta l�pi p��sseet innokkaat t�ytt� vauhtia juosten varaamaan parhaita eturivin paikkoja. Vaikka Desibelin toimittaja ei rynnistykseen liittynytk��n on tunnustettava, ett� Stam1na j�risytti allekirjoittaneenkin maailmaa ensi kerran vakavasti viisi vuotta sitten ilmestyneell� V�kivaltakunta demollaan, jonka j�lkeen b�ndin t�hti on ollut tasaisessa nousussa. Stam1nan suosio onkin saavuttanut viime aikoina sellaisen pisteen, ett� kaksi vuotta sitten julkaistu Uudet kymmenen k�sky� ylitti taannoin kultalevyyn oikeuttavan 15 000 myydyn kappaleen rajan. Kultalevyt luovutettiin Saunan keikan yhteydess� ja Sakara Recordsin edustajina paikan p��ll� toimivat Mokoman Tuomo Saikkonen sek� Kuisma Aalto, jotka juhlan kunniaksi j�iv�t lauteille laulamaan/huutamaan stemmoja Viisi laukausta p��h�n kipaleen ajaksi.

Stam1nan keikka ei tarjonnut enemp�� yll�tyksi�, mutta eip� niit� toisaalta kaivattukaan. Energisesti esiintynyt nelikko, jota livetilanteessa t�ydensi kosketinsoittaja, veti tutut numerot l�pi tiukalla otteella. Hyrde sekoili j�lleen v�lispiikeiss� ja py�ri v�kk�r�n� estradilla, kappeleita louhittiin rukiisella otteella, p��t� heilutettiin ja juhlav�elle tarjottiin parasta mahdollista viihdett� �sit�h�n varten festivaaleilla ollaan.

Ja sitten jotain aivan muuta, sill� kyll� sit� nyt joka p�iv� pit�� rosterista joku tamperelainen orkesteri l�yty�, ja sunnuntaina paikallista v�ri� edusti vajaa kaksi ja puoli yhtyett�. N�ist� ensimm�inen oli When The Empire Falls, jonka alkuvuodesta ilmestynyt, yhtyeen itsens� mukaan nimetty debyyttialbumi on saanut hieman ristiriitaisen vastaanoton kotimaisessa metallimediassa.

Melodinen ja powerihtavasti kulkeva metalli ei aiheuttanut suurempaa rynt�yst� lavan edustalle, eik� ryhm�n soitto saanut sytytetty� kuin eturivit ajoittain tuleen. Ongelma ei ollut yrityksen puutteessa vaan enemm�nkin materiaalin sinnikk��ss� tasapaksuudessa. T�llaista modernia ja raskaan tuntuista metallia kun riitt�� n�in� p�ivin� joka niemess�, notkossa ja saarelmassa, eik� When The Empire Falls pystynyt tuomaan yht�l��n oikein mit��n j�risytt�v�n uutta. Kyll� ryhm�n soittoa kuunteli, mutta kohokohdan sijaan setti j�i l�hinn� pieneksi v�livaiheeksi kahden suuren nimen v�liss�.

Joe Lynn Turner ja Graham Bonnet ovat levytt�neet tahoillaan yli viisikymment� albumia, mutta siit� huolimatta herrat tunnetaan luultavasti laajimmin vuosikymmenten takaisista Rainbow-ansioistaan. Bonnet lauloi Ritchie Blackmoren despoottimaisesti johtamassa yhtyeess� vain vuosina 1979-1980, mink� j�lkeen vokalistin tonttia hoiti Turner, aina b�ndin vuonna 1984 tapahtuneeseen hajoamiseen saakka. Tampereella Joe Lynn Turner & Graham Bonnet kaksikon seitsem�n keikan mittainen Suomen kiertue saavutti puoliv�lins�, ja �Back to the Rainbow� �nimell� kulkeva turnee piti sis�ll��n juuri sit� mit� nimi lupaili.

Ensimm�isen� vetovuoron sai Bonnet, jonka osuus kesti suunnilleen puoli tuntia. Tyylikk��sti pukuun ja pilottilaseihin sonnustautunut herrasmies uhkui karismaa ja vaikka jo 40 vuotta laulaneen rock-kukon ��ni ei en�� ylt�nyt kultavuosien tasolle, t�ytti miehen maaginen vetovoima estradin vaivatta. Parin nopeamman siivun j�lkeen puvun takki sai l�hte�, kravattia l�ys�ttiin ja ty�n alle otettiin Stargazer, er�s Rainbown upeimmista kappaleista, jolle esitys teki my�s kunniaa. Alkujaan Ronnie James Dion laulama klassikko avasi lopullisesti my�s yleis�n ��nij�nteet, jota hieman my�hemmin kuultu Since You�ve Been Gone hitti koetteli kunnolla.

Bonnetin poistuttua parrasvaloista aloitti Joe Lynn Turner lennosta oman osuutensa. Hittipitoisempi toinen puoli tuntia oli yht� suurta hittiparaatia: I Surrender, Spotlight Kid, Can�t Happen Here ja sokerina pohjalla Deep Purplen Perfect Strangers, joka taisi rikkoa j�lleen yleis�n meluenn�tykset. Tiukkaa biisilistaa vesitti kuitenkin turvonneen Turnerin aavistuksen laiskahkolta vaikuttava esiintyminen, joka j�i Bonnetin r�j�ht�v�n voiman varjoon. Kaksikko palasi viel� yhdess� lavalle esitt�m��n encorena Long Live Rock�n�Rollin, joka omistettiin asianmukaisesti em. Diolle.

Veteraanien iloittelu oli parhaimmillaan todella v�kev�� hard rockin juhlaa, mutta turhan aikainen esiintymisajankohta yhdess� sen tosiseikan kanssa, ett� keikka kesti �vain� reilun tunnin toivat muassaan pienen pettymyksen maun. Suomalaisista tekij�nimist� koostunut taustab�ndi hoiti osuutensa mallikkaasti ja jokainen sai tilaisuudesta varmasti muutaman unohtumattoman muiston itselleen.

Kotimainen ven�j�nkielist� doomia soittava ja isoon it�naapuriin liittyv�ll� tematiikalla leikittelev� Kypck perustettiin vuonna 2007, mutta jo t�h�n menness� orkesteri on ehtinyt her�tt�� suuria tunteita sek� kirpeit� mielipiteit�. Sunnuntaina Kypck erottui festivaalien muusta tarjonnasta niin selv�sti, ett� moista on vaikea kuvata mutta yritet��n nyt kuitenkin.

Kuvitelkaa siis ett� olette keskell� hyisint� Siperiaa, edess� aukeaa n�kym� lumimyr�k�n kourissa vaikeroivasta teollisuuskaupungista, jonka mustat savupiiput katoavat taivaisiin ja pilviverhon tuolla puolen paistava t�ysikuu tuo kuvaan mukaan sairaan kalvakan hohteen, joka tuntuu v��rist�v�n perspektiivin ja sy�v�n pois kaikki v�rit. Osapuilleen tuollaiselta kuulosti Kypckin tuima doom, joka sai kes�auringon l�mm�nkin katoamaan jonnekin Pyh�j�rven pohjaan. Jotain Kypckin ehdottomuudesta kertoi my�s se, ett� basisti Jaska Yl�-Raution bassosta l�ytyi kokonaista yksi (1) kieli.

Ruosteisen raskas metallituokio kesti kolme varttia, eik� tuohon aikaan ehditty mahduttaa kovinkaan montaa kappaletta. Omalla tavallaan setin kohokohta oli Black Sabbathin Black Sabbath, joka oltiin tietysti k��nnetty ven�j�ksi ja jonka raskaus p�ihitti kaikki mittarit ja asteikot. Viime vuosina paremmin tuottajana tunnettu Hiili Hiilesmaa sai Yl�-Raution kanssa tuotua soittoon synkk�� groovaavaa vetoa, jonka p��lle entiset Sentenced miehet Sami Lopakka ja Sami Kukkohovi kirjailivat kitaroillaan taitavasti kudottuja kuvioita. Kypck nappasikin itselleen p�iv�n yll�tt�j�n tittelin, sill� ainakin allekirjoittaneen yhtye yll�tti t�ysin puskista.

Amorphis on ollut kuin uusi yhtye sen j�lkeen, kun nykyinen vokalisti Tomi Joutsen liittyi ryhm�n riveihin. Alkuvuodesta 2006 julkaistu Eclipse ja puolitoista vuotta my�hemmin ilmestynyt Silent Waters ovat nostaneet orkesterin j�lleen kotimaisen metallin k�rkeen, joten ison lavan esiintymispaikka suurten kansainv�listen nimien v�liss� oli enemm�n kuin ansaittu.

My�s yleis� oli l�yt�nyt tiens� paikalle ja kun b�ndin varhaisempaa tuotantoa edustavat Against Widows sek� Into Hiding ly�tiin heti ensi t�iksi peliin, oli v�ki hetkess� kiedottu karelia-metallistien pikkusormen ymp�rille. Amorphis on viime vuosina kiert�nyt ahkerasti kotimaisia festivaaleja, mutta kuusikkoa ei sovi syytt�� liiasta rutiinista � ainakaan negatiivisessa mieless�. Intensiivisesti liikkunut, tarkasti soittanut ja pienoisesta sunnuntaiv�symyksest� yleis�� hereille piiskannut b�ndi nousikin ehdottomasti sunnuntain ter�v��n k�rkeen.

Tamperelainen Masterstroke kiinnitettiin esiintyj�listaan viimeisen�, vain vaivaiset viisi p�iv�� ennen h-hetke�. Vuoden 2007 lopulla toisen albuminsa julkaissut power-retkue joutui pahaan paikkaan, sill� illan p��esiintyj� Whitesnake tuntui t�ss� vaiheessa kiinnostavan jo paljon enemm�n, kuin sinnikk��sti pikkulavalla paahtava Masterstroke. Raskaalla tavalla melodinen metalli jurnutti rouheilla soundeilla, mutta soitinten ja laulun tasapaino tuntui olevan pikkuisen hakusessa. Keikkaa tulikin seurattua vain toisella korvalla, katseen hakeutuessa yh� useammin ison lavan suuntaan, jonka per�ll� valtaisa Whitesnake-lippu julisti jo mit� tuleman pit��, ja pian askeleet johtivatkin jo estradin edustalle. Masterstroke j��k��n ensi kertaan.

Whitesnake julkaisi huhtikuun lopulla yhdennentoista pitk�soittonsa Good To Be Badin, joka p��si yll�tt�m��n allekirjoittaneen viriilill� voimallaan. David Coverdalen vuonna 1977 perustama b�ndi on k�ynyt historiansa aikana l�pi lukuisia miehist�nvaihdoksia, musiikillisen tyylin heilahdellessa juurevasta bluesrockista aina glamin katkuiseen kimallemetalliin saakka. Siit� huolimatta Whitesnake on aina kuulostanut omalta itselt��n, rakkauden taisteluiden ihanuutta rinta kaarella julistavalta hard rockin j�ttil�iselt�, joka ei koskaan ole poissa muodista ja joka ei koskaan todella vanhene. Coverdale vaihtuvine soittajajoukkoineen onkin noussut jollain mystisell� tavalla itsens� ajan yl�puolelle ja tuo outo karma ymp�r�i my�s tampereen keikkaa.

Setti ryk�istiin suurieleisesti k�yntiin uuden albumin aloitusraidalla Best Years, jonka aikana Coverdale ehti jo tehd� selv�ksi kuka onkaan p��t�sp�iv�n is�nt�. Yleis�n seasta lavalle heitetty vihdankaltainen oksanippu p��tyi suoraan lennosta is�nn�n k�teen ja sekuntia my�hemmin herran lantion seudulle. On se vaan �ij�. Showmies Coverdalen ��ni oli hieman painuksissa mink� huomasi erityisesti siit�, ett� ne korkeimmat kohdat ja kiihkeimm�t kiljaisut j�iv�t t�ll� er�� puuttumaan. T�m� ei kuitenkaan haitannut itse kokonaisuutta liikaa, sill� kuten todettua: Coverdale on maailmanluokan viihdytt�j� joka taitaa kaikki mahdolliset temput.

Biisilista oli melkoinen best of -rakennelma, painopisteen ollessa luonnollisesti vanhemmassa tuotannossa. 80-luvun alun klassiset kiekot olivat edustettuina siin� miss� vuoden 1987 glamiin kallellaan oleva, yhtyeen itsens� mukaan nimetty albumi, jolta l�ytyv� megahitti Is This Love r�j�ytti jo ensi nuoteillaan kaikki tienoon pankkikonttorit. Samoin pariin otteeseen 80-luvulla julkaistut Here I Go Again ja Fool for Your Loving toimivat r�j�hdysherk�sti. Setin loppupuolella kuultu Ain�t No Love in the Heart of the City toi mukaan v�kev�mp�� bluesrockin virett�, muistuttaen kolmen vuosikymmenen aikaisista ajoista, jolloin yhtye oli vasta muotoutumassa.

Kyseess� ei olisi ollut kunnon rock-konsertti ellei hurjasti huutavalle yleis�lle olisi tarjottu viel� paria encorea, joten asianmukaisen taputuksen p��tteeksi �myreist� karkasi ilmoille Still of the Night, eik� riemulla ollut en�� mit��n rajaa. Vaikka Coverdale ei mylvinytk��n parhaiden p�iviens� tapaan, sai kappale kylm�t v�reet laukkaamaan pitkin selk��. Viimeisen� biisin� kuultiin Coverdalen Deep Purple vuosien upein luomus Burn, joka oli likipit�en t�ydellinen p��t�s upealle keikalle, paljon erilaisia kokemuksia antaneelle p�iv�lle sek� kaikin puolin mainiosti sujuneille festivaaleille.

Viidett� kertaa vietetty Sauna Open Air festivaali ansaitsee kiitokset onnistuneista j�rjestelyist�, sek� mainiosta tunnelmastaan, joka luo tapahtumalle vuosi toisensa j�lkeen aivan omanlaisensa vireen. Vaikka ohjelma olisi voinut keskitty� nostalgian kustannuksella rahdun tuoreempiinkin artisteihin, etenkin p��esiintyjien kohdalla, tarjosi festivaali silti monimuotoisen kattauksen hard rock / metalli orkestereita.

Mink��nlaisia j�rjestysh�iri�it� ei ollut, eik� j�rjest�jien, ty�ntekij�iden tai turvahenkil�iden toimista l�ytynyt pienint�k��n moitteen sijaa. Siisp� viel� kiitos ja kumarrus n�iden tahojen suuntaan, jotka mahdollistivat vaivattoman juhlinnan, ja eik�h�n sit� aleta odottelemaan jo ensi vuoden Sauna Open Air festivaalia, josta on viiden ensimm�isen vuoden aikana muotoutunut perinteinen festarikes�n avaus.

Perjantai
Lauantai

Teksti ja kuvat: Mika Roth