Amorphis: Eclipse

Nuclear Blast

Siitä on jo melkein kolme vuotta kun edellinen Amorphis levy Far From The Sun julkaistiin, ja kuluneena aikana on ehtinyt tapahtua yhtä jos toistakin. Suurin muutos Amophiksen leirissä on ollut eittämättä uuden vokalistin, Tomi Joutsenen sisäänajo. Eclipse onkin monilla tavoin yhtyeen suurin tulikoe vuosiin ja se tulee väistämättä jakamaan jälleen kerran mielipiteitä voimakkaasti bändin tiimoilta.

Levyn avaava Two Moons luo heti ensisekunneilla vanhoja tuttuja ”itä kohtaan lännen” tuntemuksia kevyesti itämaisella melodiallaan, jota kitara ja koskettimet kuljettavat vuorotellen eteenpäin. Aloitus ei voisi olla juuri tätä vakuuttavampi, ja kun hyvin radiosoittoaikaa saanut House Of Sleep sekä haastavan aggressiivinen Leaves Sear ottavat tämän jälkeen vuorollaan soihdun kantaakseen, alkaa kokonaiskuva nopeasti selkiytymään. Uuden vokalistin myötä yhtye näyttää löytäneen soittoonsa aivan uudenlaista voimaa, jonka tuloksena on syntynyt ehkäpä kaikkien aikojen tasokkain, vahvin sekä tasapainoisin Amorphis-levy. Ei mikään vähäinen saavutus yhtyeeltä, jonka historiasta löytyy toinen toistaan kovempia albumeita.

Eclipse on rohkea askel menneeseen monellakin tapaa, kertoohan levy Kullervon – tuon Kalevalan ehkäpä kovaonnisimman nuoren miehen – surullisen ja raskaan tarinan. Lisäksi siltä on löydettävissä viittauksia ja jälkiä Amorphiksen muihin tuotoksiin, ilman että Eclipse kuitenkaan muistuttaisi missään kohdin aivan suoraan mitään aiempaa albumia. Levy yhdistääkin luontevasti kaiken sen, mitä Amorphis on vuosien saatossa tehnyt ja pystyy vielä lisäämään siihen jotain aivan uutta ja erilaista. Juonen käänteiden mukaisesti kuullaan vuoroin raskasta metallointia, miltei folkin puolelle kallistuvia melodioita. Myös Joutsenen upean vahvat ja monipuoliset vokaalit kattavat niin melodisen puhtaan pään, matalan murinan kuin voimakkaimman huutolaulunkin, sekä kaiken näiden väliin jäävän alueen. Eclipse tarjoaakin koko tunteiden skaalan upean syvänä ja puhuttelevana teoksena, joka saa vanhan tarinan heräämään aivan uudella tavoin henkiin.

Kun kokonaisuus on näin selkeä, vahva ja omannäköisensä, ei tuota vaikeuksia antaa kiekolle täysiä pisteitä. Heikkoa kohtaa ei löydy, kappalejärjestys on sanalla sanoen täydellinen ja bändi kuulostaa vahvemmin itseltään kuin vuosiin – ehkä jopa koskaan. Amorphis on elämänsä vedossa ja alkuvuoden kovin kotimainen metallilevy on kiistaton osoitus tuosta nousukunnosta.

Kommenttien keskiarvo:

FrozenMoon kommentoi 08.03.2006:

Pisteet:

Huhheijjaa!
Amorphis teki parhaan levynsä sitten Far From The Sunin.
Far From The Sun osoitti Amorphiksen modernistuvan entistä enemmän, mutta Eclipse korjasi senkin ja pokasi melkein yhtä eheän ja loistavan kokonaisuuden kuin Elegy.
Eclipse albumi käsittelee Kalevala-tarinan kullervon traagista kertomusta, joka käsitellään levyn aikana komeiden vokaalien ja soittajien loistavan suorituksen kanssa. Albumina on vuoden parhaimpia suomalais-julkaisuja Mokoman Kuoleman Laulukunnaat levyn kanssa. Eclipse levy on monipuolinen osiensa hienoista sävellyksistä ja monien kappaleiden tarttuvista kertosäkeistä. Kappalemateriaalissa on paljon erilaisia elementtejä, joita tapaili ensimmäisillä Amorphiksen albumeissa ja joissakin osissa on sitten ihan edellisen albumin modernistisia sävellyksiä. Amorphiksen ura on melko värikäs erilaisten albumeittensa ansiosta ja antaitsee pystin yhtenä Suomen kovimmista yhtyeistä.
Kuitenkin joissakin kappaleissa Eclipsessa olis voinut enemmän tuoda sitä laulua esille, kun se joissakin osissa hukkuu soittimien mereen. Muuten levyn lyriikkapuoli ja laulaja Pasi Koskisen komeat vokaalit ovat loistavassa kunnossa. Parhaimmat kappaleet erottuvat edukseen, ja ne ovat single kappale House Of Sleep, The Smoke ja Shame Flesh, muut kappaleet ovat toki loistavaa Amorphista.
Suomalainen Amorphis antaa paljon kansallensa ja samalla koko maailmalle. Voisi ulkomaan valloitus olla paikallaan, koska näillä eväillä voitaisi saada paljon suosiota.
Eclipse voittaa Far From The Sunin, Am Universumin ja Tuonelan kevyesti loistavilla kappaleillaan ja niiden loistavilla sävellyksillä. En halua verrata Eclipseä ensimmäisiin albumeihin, jolloin soitettiin Doom/progressive metallisia sävellyksiä. Syy on, koska ensimmäinen Amorphis tyyli oikeastaan on jäänyt niin unholaan, että sitä ei oikein moni Amorphiksen ystävä kuuntele niin mielellään kuin kahden levyn jälkeistä tyyliä, mutta voin sanoa, että vanhassa tyylissä on sitä jonkinlaista komeutta ja ylpeyden aihetta Amorphikselle. Voin tietysti sanoa, että Amorphis voi ylpeillä kaikilla albumeillaan, varsinkin Eclipsella ja Elegylla.
Eclipse antaa paljon potkua vakosiin, jota esim. Kotiteollisuus ei ole pystynyt antamaan.

FrozenMoon kommentoi 08.03.2006:

Pisteet:

Ja nyt korjaus tuonne omaan tekstiin. Laulaja Pasi Koskisen paikalle Tomi Joutsen.

Hevariakkavm71 kommentoi 24.05.2006:

Pisteet:

Olen joskus aikaisemmin kuullut Elegyn enkä edes tässä lähde vertaamaan näitä kahta tuotantoa keskenään. Osittain siksi että en muista kovinkaan paljoa edellisestä, ja siksi että nyt on kyseessä Eclipse-levy. En perusta enkä vertaa arviointiani mihinkään edelliseen Amorphiksen tuotantoon.
Suosikkibiisini ko.levyltä ovat: "Leaves scar", "Under a soil and black stone", "Same flesh", "Brother moon", "Empty opening". Valitettavasti en ole perehtynyt Kullervon tarinaan kuin vain pintaa hipoen joskus kouluaikoina. Mutta kun kuuntelen laulajan ääntä, kuulen siitä sellaista tunnerikasta eläytymistä että oksat pois.
Mietin seuraavia adjektiiveja kun olen kappaleitten sanoja lukenut ja yrittänyt päästä niihin maisemiin joissa tarinat kulkevat.
T.Joutsenen ääni: raaka, herkkä, vahva, maskuliininen (jota koko yhtye huokuu), selkeä (todella vähäisiä virhevivahteita ääntämisessä, mutta kun on herkät korvat ja kuka niitä laskee..;).
Koko yhtyeen saundi: täyteläinen, jyhkeä.
Tuottaa visuaalisesti vahvoja aistimuksia, uusia maisemia. Tässä yhteydessä pakko ottaa esiin Tuomas Holopainen, jolla myös yksi harvoista lahjoista.
Mielenkiintoista nähdä Amorphis ensi kesän Tuskassa.

toniL kommentoi 30.08.2008:

Pisteet:

Kommentoidaanpa tätä nyt kun levy eksyi taas vaiheeksi soittimeen. En nimittäin ole kovinkaan paljon samaa mieltä siitä ettäkö tämä olisi Amorphiksen paras levy - ei lähellekään. Tämän jälkeen nimittäin soittimeen eksyivät myös Tales From The Thousand Lakes ja Elegy. Kyseiset levyt ovat kyllä sellaista tykitystä alusta loppuun, että vaikea niitä on ylittää. Varsinkin tämä uusi seestyneempi tyyli ei mielestäni oikein tee oikeutta yhtyeen lahjakkuudelle. Itse asiassa levy on hetkittäin jopa tylsähkö. Ei toki silti huono levy, mutta en oikein pysty yhtymään näihin hehkutuksiin.