Nuclear Blast

Siitä on jo melkein kolme vuotta kun edellinen Amorphis levy Far From The Sun julkaistiin, ja kuluneena aikana on ehtinyt tapahtua yhtä jos toistakin. Suurin muutos Amophiksen leirissä on ollut eittämättä uuden vokalistin, Tomi Joutsenen sisäänajo. Eclipse onkin monilla tavoin yhtyeen suurin tulikoe vuosiin ja se tulee väistämättä jakamaan jälleen kerran mielipiteitä voimakkaasti bändin tiimoilta.

Levyn avaava Two Moons luo heti ensisekunneilla vanhoja tuttuja ”itä kohtaan lännen” tuntemuksia kevyesti itämaisella melodiallaan, jota kitara ja koskettimet kuljettavat vuorotellen eteenpäin. Aloitus ei voisi olla juuri tätä vakuuttavampi, ja kun hyvin radiosoittoaikaa saanut House Of Sleep sekä haastavan aggressiivinen Leaves Sear ottavat tämän jälkeen vuorollaan soihdun kantaakseen, alkaa kokonaiskuva nopeasti selkiytymään. Uuden vokalistin myötä yhtye näyttää löytäneen soittoonsa aivan uudenlaista voimaa, jonka tuloksena on syntynyt ehkäpä kaikkien aikojen tasokkain, vahvin sekä tasapainoisin Amorphis-levy. Ei mikään vähäinen saavutus yhtyeeltä, jonka historiasta löytyy toinen toistaan kovempia albumeita.

Eclipse on rohkea askel menneeseen monellakin tapaa, kertoohan levy Kullervon – tuon Kalevalan ehkäpä kovaonnisimmn nuoren miehen – surullisen ja raskaan tarinan. Lisäksi siltä on löydettävissä viittauksia ja jälkiä Amorphiksen muihin tuotoksiin, ilman että Eclipse kuitenkaan muistuttaisi missään kohdin aivan suoraan mitään aiempaa albumia. Levy yhdistääkin luontevasti kaiken sen, mitä Amorphis on vuosien saatossa tehnyt ja pystyy vielä lisäämään siihen jotain aivan uutta ja erilaista. Juonen käänteiden mukaisesti kuullaan vuoroin raskasta metallointia, miltei folkin puolelle kallistuvia melodioita. Myös Joutsenen upean vahvat ja monipuoliset vokaalit kattavat niin melodisen puhtaan pään, matalan murinan kuin voimakkaimman huutolaulunkin, sekä kaiken näiden väliin jäävän alueen. Eclipse tarjoaakin koko tunteiden skaalan upean syvänä ja puhuttelevana teoksena, joka saa vanhan tarinan heräämään aivan uudella tavoin henkiin.

Kun kokonaisuus on näin selkeä, vahva ja omannäköisensä, ei tuota vaikeuksia antaa kiekolle täysiä pisteitä. Heikkoa kohtaa ei löydy, kappalejärjestys on sanalla sanoen täydellinen ja bändi kuulostaa vahvemmin itseltään kuin vuosiin – ehkä jopa koskaan. Amorphis on elämänsä vedossa ja alkuvuoden kovin kotimainen metallilevy on kiistaton osoitus tuosta nousukunnosta.