Whitesnake: Good To Be Bad

SPV/Steamhammer

David Coverdalen johtama Whitesnake on kuollut ja kuopattu jo niin monta kertaa, etten oikeastaan yll�ttynyt kun yhtyeen yhdentoista vuoden mittaiseksi venynyt levytystauko viimein p��ttyi. Vuonna 1997 julkaistu Restless Heart oli tosin sen verran v�lj�ht�nyt tapaus, etten jaksanut odottaa t�lt� uudelta kiekolta mit��n ihmeempi�.

Good To Be Bad albumilta ei l�ydyk��n uutta Here I Go Againin tai Fool For Your Lovingin kaltasita �ss��, saati edes Is This Loven tasoista megaballadia, mutta siin� miss� s�vellyskyn�n pist�vin ter� on vuosien saatossa hiukan py�ristynyt, itse kokonaisuus on edelleen alusta loppuun saakka puhtainta mahdollista Whitesnakea. Ensimm�isen� esitett�v� Call on Me ei ehdik��n soida montaa sekuntia, kun pelin henki on jo selv�. Coverdalen is�nt� osaa yh� sarkansa ja yhtye palaa tuoreen albuminsa tunnelmissa vahvasti parin vuosikymmenen p��h�n toiseen kultakauteensa, jolloin se saavutti my�s t�h�n menness� suurimman kaupallisen menestyksens�. Good To Be Bad onkin selv�sti sukua vuoden 1987 miljoonia ja taas miljoonia myyneelle 1987 / Whitesnake albumille, jolla Coverdale joukkioineen p�ivitti aiemman blues rockiin rakentuneen soundinsa ajan tarpeita vastaavaksi melodiseksi hard rockahtavaksi kevytmetalliksi.

Good To Be Bad ei tarjoa mit��n sellaista, mit� Whitesnaken uralla ei oltaisi jo aiemmin tavattu, mutta se osaa summata juuri sopivalla tavalla kaikki ne positiiviset asiat, jotka ovat tehneet yhtyeest� niin legendaarisen. Coverdalen ��ni myrsky�� edelleen voimalla ja kitaristi Doug Aldrich soittaa sek� s�velt�� tavalla, joka on suoraa jatketta Adrian Vandenbergin, John Sykesin ja Micky Moodyn ty�lle. Takuuvarmaa ammattity�t�, joka l�yt�� varmasti yhtyeen ja tyylin fanit.