Tuska Open Air - sunnuntai
02.07.2006
Kaisaniemi/Helsinki
Tuska Open Air festivaalin kolmas ja viimeinen päivä vietettiin tutuissa tunnelmissa. Eli sää oli edelleen helteinen ja pääesiintyjät olivat järjestään itsensä 80-luvulla läpilyöneitä klassikkoryhmiä. Telttojen puolella luvassa oli luvasssa taas muutama annos tuoreempaa metallia, sekä pari takuuvarmaa kotimaista nimeä.
Viimeinen päivä polkaistiin käyntiin varttia vaille kolme, kun skotlantilainen perinteistä melodista metallia deathin, thrashin ja metalcoren kanssa sekoitteleva Mendeed sananmukaisesti valloitti teltan estradin. Vaikka väkeä ei ollut paikalla juuri nimeksikään, pisti ryhmä itsensä peliin uskomattomalla sykkeellä. Sellaista riehumista ja lavalla juoksentelua harvoin näkee, mitä Mendeed harrasti, eikä vauhti laskenut juuri missään vaiheessa seuraavan kolmen vartin aikana.
Vokalisti David Proctor yritti saada kalpeaan ja vähäiseen väkeen edes pientä eloa spiikeillään, joissa herra muisti useaan kertaan mainita bändin olevan kotoisin nimenomaan skotlannista. Hitaasti mutta varmasti uupumaton pehmennystyö tuotti tulosta ja keikan loppupuolella väkimäärä olikin jo siedettävä, eivätkä ne kädetkään roikkuneet enää jatkuvasti maata kohti. Proctorin enimmäkseen raakaa huutoa oleva vokalisointi sai muutamassa kappaleessa vetoapua basisti Chris Laveryn puhtaista osuuksista. Setissä kuultiin myös jokunen napakka kitarasoolo, kun herkkäkätinen Steven Nixon osoitti soitto taituruuttaan rajun instrumentin heiluttelun lomassa. Erinomaisten soundien lisäksi myös valojen tavallista onnistuneempi käyttö ansaitsi erityismaininnan.
Mendeedin tuore ja elinvoimainen esiintyminen sekä uupumaton tarmo olivat parasta mahdollista lääkettä kolmannen festivaalipäivän alkuun, kun iso osa juhlijoista tuntui unohtaneen ajan ja paikan. Harmi että skottien soittoaika osui näin epäkiitolliseen paikkaan, sillä myöhempänä ajankohtana ryhmä olisi saattanut räjäyttää vaikka kokonaisen teltallisen porukkaa.
Saksalainen Sodom, tuo Tom Angelripperin kipparoima eurooppalaisen thrashin legenda, esiintyi sunnuntain suurista ulkomaalaisista nimistä ensimmäisenä. Yhtyeelle oltiin varattu aikataulusta muhkea tunnin ja vartin mittainen viipale, mutta syystä tai toisesta Sodom käytti osuudestaan vain tunnin kokoisen siivun.
Keikka käynnistyi keväällä ilmestyneen, bändin itsensä mukana nimetyn kiekon aloitusraidalla Blood On Your Lips, jonka jälkeen vietetty thrashin makuinen tunti kulki juuri niitä polkuja, kuin mitä sopikin odottaa. Biisilistan valinnat tosin herättivät pientä närää, etenkin kun monia klassikkoja oltiin jätetty pois ja mukana oli pari lainabiisiäkin (Eat Me ja Ace Of Spades). Lisäksi bassosta ja vokaaleista vastaava Tom, kitaristi Bernemann sekä rumpali Bobby Schottkowski näyttivät vähintäänkin leipääntyneiltä, kun väki ei riehaantunutkaan varauksettomasti yhtyeen tuoreemmasta materiaalista.
Sodom ei soittanut sinänsä huonoa keikkaa, mutta takuuvarman esityksen sijaan siltä olisi odottanut vähän räväkämpää otetta. Toki ne Among The Weirdcongit ja Sodomizedit vedettiin tyylillä, mutta todellinen tuli ja tappura jäi tämänkertaisesta räiskeestä puuttumaan.
Teltan puolella operoinut ranskalainen metallihirviö Gojira ei ehkä pistä vielä Tokiota päreiksi, mutta Kaisaniemen puistossa teltallinen metallipäitä meni jo lupaavasti sekaisin ranskalaisnelikon riehunnasta. Vaikka orkesterin soittoaika osui päällekkäin Swallow The Sunin kanssa, riitti väkeä yllin kyllin ranskalaistenkin metakkaa ihmettelemään.
Koska Sodom löi pillit pussiin vartin etuajassa pääsi Gojira starttaamaan osuutensa muutaman minuutin ennakkoon. Ranskalaisten ilmestyessä estradille melu oli jo melkoinen, mutta se ei ollut vielä mitään verrattuna siihen ääneen joka yleisöstä lähti, kun ensimmäisen spiikin aika viimein koitti. Tässä vaiheessa Gojira oli näet ottanut kuulijakunnasta tiukan otteen vauhdikkaalla metallillaan, eikä tuo ote enää päässyt kirpoamaan missään vaiheessa. Rumpujen ja kielisoitinten työ oli erityisesti rytmikkäissä ja mielipuolisen nerokkaissa kuvioissa melkeinpä taianomaista. Aivan kuin Fear Factory ja Strapping Young Lad oltaisiin fuusioitu Yesin ja jonkin norjalaisen super black bändin kanssa. Laulajan huutoa, puhtaita osuuksia sekä ärinää yhdistelevä tyyli, kahden kitaran riffisarjatuli ja rumpujen sekä basson hurjat kuviot loivat jotain, mitä ei aivan joka kuukausi kuule.
Totaalisen haltioitunut väki osoitti varauksetonta suosiotaan bändille, joka pisti itsensä jokaisessa biisissä täysillä likoon. Loppupuolella kuultiin lyhyehkö rumpusoolon tapainen, jolla saatiin lietsottua entistä enemmän taputusta ja kun setin loppu sitten koitti, oli encoren soitto suoranainen pakko. Yhden extra-biisin jälkeen paketti oli kasassa, eivätkä suosionosoitukset tahtoneet vieläkään vaieta niin millään. Niinpä ranskalaisten kasvoilta saattoi spotata festivaalien kenties leveimmät hymyt, kun nelikko vetäytyi viimeisen kerran estradilta.
Sunnuntain kolmesta päälavan bändistä keskimmäiseksi oli päätynyt Tarot, jonka tuore You single on keikkunut listoilla jo viikkotolkulla. Niin vanha kuin uudempikin listamenestys, sekä bändin kunnioitettavan pitkä ura, näkyivät myös väen määrässä. Kaisaniemen kenttä olikin täynnänsä kuulijoita, kun savon retkue aloitti oman osuutensa.
Yhtyeen viidenneksi viralliseksi jäseneksi vastikään nostettu konevastaava ja toinen vokalisti Tommi ”Tuple” Salmela järjesti jo alkukeikasta ohjelmaa, kun herra juoksi lavan oikesta vasempaan laitaan ja takaisin, yrittäessään saada aikaiseksi ”huuto-aaltoa”. Parin juoksulenkin jälkeen tämä onnistuikin jo mallikkaasti. Miehellä tuntui riittävän muutenkin energiaa, eivätkä ne neljä muutakaan herraa aivan hissuksiin lauteilla olleet. Biisilistan rakenne noudatteli tuttuja uomia, eli Crawlspace, Wings Of Darkness ja Pyre Of Gods avasivat pelin, puolessavälissä tarjottiin yhdessä ryppäässä Angels Of Pain, You sekä Blue Öyster Cult laina Veteran Of Psychic Wars, ja keikka päättyi rautaisen lujaan I Rule vetäisyyn. Näiden numeroiden välissä kuultiin olennaisimmat osat muutaman vuoden takaisesta Suffer Our Pleasures albumista, sekä pari vanhempaa herkkua.
Harvakseltaan keikkaa pitkin kesää heittävä Tarot valmistelee uutta pitkäsoittooa, jolla ainakin Tuskan keikan perusteella on vahvaa tilausta. Sen verran vankka kannatus bändillä on, että tulevalle albumille voikin povata vaivatta samantyyppistä listamenestystä kuin You -sinkulle.
Ruotsalainen Burst hämmästytti jokunen vuosi sitten fanejaan, kun yhtye hyppäsi Prey On Life pitkäsoitolla punkahtavan rockin leiristä metallisen hardcoren puolelle. Temppu tuntui hieman markkinoita peesaavalta, eikä pari vuotta myöhemmin julkaistu Origo albumi kaikkine metalcore vaikutteineen ainakaan vahvistanut Burstin osakkeita. Bändi hallitsi toki sarkansa, mutta rehti omaleimaisuus ja innovatiivisuus loistivat poissaolollaan.
Burstin kanssa samanaikaisesti esiintynyt Timo Rautiainen keräsi täyden teltallisen väkeä, kun ruotsalaisten oli tyytyminen huomattavasti laihempaan saaliiseen. Puolityhjä teltta ja yksi paikalle eksynyt lokki saivat todistaa, kun Burst puserti ja ponnisti, mutta ei saanut lopulta aikaiseksi kovinkaan persoonallista metakkaa. Tilannetta ei ainakaan helpottanut heikohko soundipolitiikka, joka sai rummut paukkumaan ja basson välillä lähestulkoon katoamaan. Pisteet bändille silti hirvittävästä yrittämisestä ja lannistumattomasta asenteesta. Vielä kun musiikkiin saataisiin muun yrityksen verran omaleimaisuutta.
Tämän vuotinen Tuska Open Air keskittyi 80-luvun suuriin nimiin pääesiintyjien osalta. Kaikki valinnat eivät ehkä olleet aivan yhtä onnistuneita, mutta sveitsiläinen Celtic Frost osoittautui heti keikkansa ensisekuntien jälkeen legendaarisen nimensä mittaiseksi yhtyeeksi.
Kun Tom Gabriel Fischer (laulu ja kitara) ja Martin Eric Ain (basso ja laulu) ilmestyivät pitkän intron saattelemina tummissa asuissaan estradille, ilmassa oli outoa sähköisyyttä. Kaksikkoa täydensivät nyt tuore rumpali Franco Sesa sekä kiertuekitaristi Anders Odden, jonka historiasta löytyy mm. sellaisia yhtyeiden nimiä kuin Satyricon ja Cadaver. Tilanteen todellinen magiikka piili kuitenkin siinä, että Fischer ja Ain ovat jälleen yhdistäneet voimansa. Kun mittavan intron perään tärähtänyt Procreation (Of The Wicked) oli soinut loppuun, Celtic Frost oli jo voittanut kuulijakunnan täysin puolellensa. Tästä eteenpäin mustiin puetut veteraanit veivät yleisöään, eikä pysähdystä tullut ennen kuin vasta puolitoista tuntia myöhemmin, kun majesteetillisen kokoinen setti viimein päättyi.
Massiiviset soundit korostivat kappaleiden jykevimpiä ja raskaimpia puolia. Biisin toisensa perään soidessa messumainen tunnelma muuttui oudon transsimaiseksi, Fischerin julistaessa totuuttaan kaiken muun yllä. Joitakin vanhempia sävellyksiä oltiin myös sovitettu hieman uudelleen, jotta ne sopisivat mahdollisimman saumattomasti raskautettuun jatkumoon. Tuoreen Monotheist levyn asemaa ei oltu kuitenkaan korostettu liikaa, niinpä vain Ain Elohim sekä kaikan päättänyt Synagoga Satanae taidettiin kuulla uutukaiselta. Tämä oli tietysti mieleen niille bändin faneille, jotka pitävät esim. Into The Pandemonium tai Morbid Tales kiekkoja suurimmassa arvossa.
Jo muutenkin mahtava keikka lähti viimeiseen nousuunsa, kun loppupuolella kuultiin peräjälkeen Inner Sanctum, Circle Of The Tyrants sekä Synagoga Satane. Tämän loppurutistuksen jälkeen kellon viisarit osoittivat yhdeksää ja niin Celtic Frostin keikka, kuin koko vuoden 2006 Tuska Open Air festivaalikin, oli sitten paketissa. Sveitsiläinen metallilegenda osoitti teräksen kovalla otteellaan ja tinkimättömällä esiintymisellään, että sen nimen olisi pitänyt lukea postereissa ehkä kaikkein ylimpänä. Toivoa sopiikin, että yhtyeen ”toinen elämä” kestäisi vähintään yhtä kauan kuin sen ensimmäinen.
Celtic Frostin kiiteltyä väkeä ja perinteisen kitara-arvonnan mentyä ohitse (ei taaskaan voittoa), oli aika todeta festivaalit läpikäydyiksi. Kolme päivää raskasta musiikkia sekä hellittämätöntä hellettä olivat puristaneet juhlijoista jo parhaat mehut pois, mutta vastavuoroisesti viikonloppu oli tarjonnut jälleen roppakaupalla unohtumattomia muistoja. Noilla hienoilla hetkillä onkin mukava lämmitellä ja odotella niitä ensi kesän juhlia, jolloin Tuska Open Air täyttää pyöreät kymmenen vuotta.
Tästä voit palata lauantain raporttiin.
Teksti ja kuvat: Mika Roth
