Tarot: Suffer Our Pleasures

Spinefarm

17 vuotta sitten heavymetal-buumin ollessa kuumimmillaan julkaisi Kuopiolainen Tarot esikoislevynsä Spell Of Iron. Se esitteli yleisölle perinteiseen heavyyn nojaavan yhtyeen joka ei kuvia kumartanut vaan veti kunnon itsetunnolla musiikkinsa kovaa ja korkealta, kuten asiaan kuuluikin. Monet tosin muistavat Tarotin yhä ainoastaan siitä, että ”niillähän oli Euroopan suurimmat soittokamat”. Spell Of Iron muodostui kuitenkin vuosien saatossa yhdeksi suomalaisen heavymetallin klassikoista.

80-luvun menestystä seurasi 90-luku uusine musiikki-ilmiöineen, eikä uusi aika ollut Tarotille kovin lempeä. Kun yhtyeen edellinen pitkäsoitto, vuonna 1998 julkaistu For The Glory Of Nothing, oli hädin tuskin keskinkertainen vetäytyi Tarot parrasvaloista. Vuonna 2002 metallimusiikin suosion taas kasvaessa aikaisemmin ainoastaan Japanissa julkaistu kokoelma Shining Black uudelleenjulkaistiin tuplalevyksi kasvatettuna nyt maailmanlaajuisesti. Seuraavaksi Tarot allekirjoittikin jo levytyssopimusta ja näin Suffer Our Pleasures syntyi yhtyeen itsensä tuottamana ja Mikko Karmilan miksaamana. Mikä parasta yhtyeen vanha (ei tosin vanhin) kokoonpano: basso sekä laulu Marco Hietala, kitarat Zachary Hietala, koskettimet Janne Tolsa ja rummut Pecu Cinnari saatiin jälleen kasaan.

Tunteeni olivat hyvin ristiriitaiset kun kuulin Tarotin tekevän pitkästä aikaa uutta studiolevyä. Toisaalta riemuitsin siitä että bändi oli tekemässä paluuta, toisaalta pelkäsin levyn epäonnistuvan ja osoittautuvan täydeksi flopiksi. Kiitos ties mille voimille, sillä kaikki pelkoni ovat osoittautuneet turhiksi. Uutukainen on vahva repäisy kunnon metallia, eikä häpeä paikkaansa bändin aikaisempienkaan levyjen seurassa.

Alkuvuosien nopeutta on hieman korvattu lisääntyneellä raskaudella, ja yleissoundia on kauttaaltaan päivitetty. Jos Suffer Our Pleasuresille haluaa etsiä vertailukohtia voisi esille ottaa esim. Bruce Dickinsonin uudemman soolotuotannon, kuten Dickinson myös Tarot ammentaa vaikutteita brittiläisen metallin kentiltä kummankin maustaessa keitostaan hieman eri tavoin. Huomion arvoisia muutoksia ovat myös Marco Hietalan kehittynyt vokalisointi, sekä hänen kynäilemänsä sanoitukset. Toki lyriikoiden aihepiirit ovat edelleen hyvinkin tuttuja, mutta se miten asiat kerrotaan on kehittynyt. Kaikki levyn sävellykset ovat Hietalan veljesten sekä Janne Tolsan yhteistyötä.

Levyn avaa tiukka rypistyskaksikko I Rule – Pyre Of Gods jota seuraa ensimmäinen rauhallisempi raita, lähes seitsenminuuttinen Rider Of The Last Day. Mutta lepohetken jälkeen meno jatkuu taas nopeana kun peliin heitetään Follow The Blind, sekä pienoiseksi ’alan hitiksi’ muodostunut singlelohkaisu Undead Son, jonka kertosäe tuo mieleeni hetkellisesti jopa Rainbown kultapäivät. Kesän keikoilla kappale tulee takuulla vääntämään metallipäitä pähkinöiksi, ja miksei hedelmäkakuiksikin. Of Time And Dust tarjoilee vuorostaan hieman seesteisempiä hetkiä ennen ikävästi täytekappaleelta kuulostavaa From The Voidia. Onneksi pientä notkahdusta seuraa iskevä Convulsions, sekä oudolla country-rämpytyksellä (!) starttaava mutta nopeasti napakaksi menopalaksi kasvava From The Shadows. Reilun kolmen vartin pituisen musiikkimatkan päättää onnistuneesti Painless, puoliakustinen ja oudon levoton huudatusrallatus.

Eihän tämä levy täydellinen ole, mutta se on vahva näyttö miehen ikään ehtineeltä bändiltä. Voimme julistaa Tarotin palanneeksi.

Kommenttien keskiarvo:

Nimetön kommentoi 08.09.2004:

Pisteet:

Sanoitpa kaiken mitä omassa mielessä kävi, mutta meikäläistä jäi häiritsemään vain ja ainoastaan siellä täällä pari kohtaa (esim. From the Shadowsin kertsissä kiekaisu), mutta muutoin on niin kova levy purtavaksi että piti sulatella pitkään ennen kunnon mielipiteen luomista.

Ja miustahan For The Glory Of Nothing ei ollut keskinkertainen. :) Ei se Stigmataa voita, paitsi tuotantopuolella, mutta kyllä se hyvä oli.