Burst: Origo

Relapse

Ruotsalainen Burst suoritti edellisellä Prey On Life levyllään melkoisen musiikillisen loikan. Yhtye hylkäsi tuolloin lopullisesti punk-menneisyytensä ja hyppäsi Pohjois-Amerikkalaisen noise-hardcore metallin alati kiihtyvään kelkkaan. Tämä äkillinen vaihdos ei ollut mitenkään odottamaton, onhan yhtyeen isäntänä toimiva Relapse jenkkilafka jonka listoilta löytyy runsaasti nimenomaan tämän tyylistä räiskettä.

Musiikin teräksisiä kulmia on entisestään terävöitetty ja mutkia sekä kaaria on nuijittu vieläkin rosoisemmiksi sitten viime levyn. Niinpä Burst kuulostaakin tätä nykyä suorastaan hämmentävissä määrin amerikkalaiselta kombolta, minkä luulisi miellyttävän myös isäntiä. Sellaiset kovat Yhdysvaltalais nimet kuin Mastodon, Neurosis, Isis ja Pelican nousevat vastustamattomast mieleen uutukaista kuunnellessa, eikä tunne muuta kuin voimistu kuuntelukertojen myötä. Mutkikkaimmissa kohdissa jopa The Dillinger Escape Plan on osoitettavissa selväksi vaikutteeksi. Burstin musiikki rakentuu siis lukuisista kerroksista joissa raaka huuotolaulu, runsaat kitaravallit, taustalta silloin tällöin eteen ponnistavat koskettimet, kaoottiselta vaikuttavat efektit, epileptisesti poukkoileva rumputuli ja nopeat tahdinmuutokset ovat tasavertoisia rakennuspalikoita. Näistä tekijöistä erityisesti huuto/karjunta osasto kääntyy yksitoikkoisuudellaan nopeasti tehokeinosta todelliseksi tuhokeinoksi – ja vain negatiivisessa mielessä. Silloin tällöin väläytelty puhdas laulu sekä taustalaulu voisivat olla lippu pois tästä yksioikoisuudesta, mutta tätäkään tikettiä ei lopulta osata käyttää. Itse sävellykset ja erityisesti sovitukset ovat näppäriä taituruuden osoituksia, mutta todellista henkeä en niistä löytänyt.

Tuntuukin siltä että yhtye pyrkii kaikin mahdollisin keinoin kuulostamaan joltain sellaiselta mitä se ei todellisuudessa ole. Origo uponnee edellä mainittujen yhtyeiden faneihin vaivatta, löytyyhän tältä albumilta kaikki tarvittavat tekijät ja pakolliset kuviot. Itse taidan tyytyä odottelemaan seuraavaa Isiksen ja Neurosiksen pitkäsoittoa, sillä aito asia on aina aito asia.