Sirkkelirock

Vaikka lauantai-illan kylmä viima kertoi hyytävällä tavallaan talven olevan vihdoin ja viimein tulossa, ei tuo pureva kylmyys yltänyt sentään Tavastian sisätiloihin asti. Kasteessa komean nimen saanut Sirkkelirock-tapahtuma toi metallikansan riemuksi kolme eri bändiä, joista jokainen edusti omaa näkemystään raskaammasta ja tummemmasta metallista. Doomahtavinta osastoa illan ohjelmassa edusti Swallow The Sun, gootti/rock-vivahteisin laita jäi Before The Dawnin harteille ja näitä kahta pääyhtyettä lämmittelemään oli värvätty Rapture. Illan kattaus oli siis kaikin puolin kotimainen ja erittäin korkeatasoinen.

Saavuin paikalle sen verran myöhässä, että ehdin missaamaan ensimmäisenä soittaneen Rapturen ensimmäisen kappaleen alkupuolen. Ei siis muuta kuin takki kiireesti narikkaan ja puikkelehtimaan kohti estradin edustaa. Väkeä tuntuikin olevan paikalla yllättävän paljon, niin salin puolella kuin aulassakin. Väenpaljouden huomioi myös yhtye itse, joka ihmetteli tätä asiaa pariinkin kertaan toisen vokalistinsa Petri Eskelisen äänellä.

Yhtyeen kolmas albumi Silent Stage julkaistiin miltei vuosi sitten, mutta syystä tai toisesta joukkio on jäänyt julkisuudessa melko vähäiselle huomiolle. Melankolista englanninkielistä metallia reiluilla Katatonia sävyillä mätkivä kuusikko ansaitsisi kyllä tämän keikan perusteella hieman paremmankin kohtalon. Kappaleiden kantaviksi rakenteiksi muodostuivat kolmen kitaran voimin ilmoille saatetut riffit ja melodiat. Yhtye osasikin käyttää mittavaa kitara-arsenaaliaan taiten, mikä teki monin paikoin sangen teknisillekin sovituksille varmasti kunniaa. Kolme kitaraa vaikuttikin olevan suurin ongelma miksaajalle, joka tuntui kadottavan välistä joitain tärkeitä kohtia. Vokaaleissa työjako oli niinikään toimiva, kun Eskelinen hoiti lähinnä puhtaat osuudet ja Henri Villberg vastasi murina-osastosta.

Koska yhtyeen rummut oltiin sijoitettu varsinaisen rumpukorokkeen eteen (korokkeella oli jo siis valmiina toiset rummut myöhempiä orkestereita varten) ja herroja riehui lauteilla kokonaista kuusi kappaletta, tahtoi liikkumatila jäädä välillä vähäiseksi. Tämä ehkä hillitsi asteen verran liikettä, mutta ei voinut valjastaa sitä valtaisaa energiaa, joka tulvi ryhmästä. Loistavalla tuulella ollut bändi piti soittamisesta, yleisö tykästyi näkemäänsä ja näin ilta sai parhaan mahdollisen startin. Rapturen setti oli laadullisesti aavistuksen epätasainen, kun jotkut biisit iskivät lekan lailla ja toiset saivat vilkuilemaan kelloa. Lupaavaa yhtyeen kannalta oli kuitenkin se, että lähes kaikki kovimmat biisit edustivat uudempaa tuotantoa.

Seuraavana soittovuoron sai Before The Dawn, jonka tuleva albumi The Ghost julkaistaan alustavien tietojen mukaan joskus maalis-huhtikuussa. Yhtyeen nokkamies Tuomas Saukkonen on sitten edellisen 4:17 am levyn pistänyt kokoonpanon ympäriltään täysin uusiksi. Mitä lienee tapahtunut Before The Dawnin leirissä, sitä en tiedä, mutta ainakaan nämä muutokset eivät ole vieneet lopputulosta huonompaan suuntaan. Jo viime syksynä Salon Heavy Metal Weekendissä näkemäni kokoonpano oli Tavastian lauteilla suorastaan vaarallisen kovassa vedossa, vaikka soundipuolella pientä huojuntaa olikin havaittavissa.

Yhtyeen yhdeksän keikan mittainen Euroopan minikiertue Swallow The Sunin kanssa päättyi Tavastialle, joten ilta oli omanlaisensa tapaus myös bändille itselleen. Kaikista välispiikeistä vastannut Lars Eikind, joka yleisön kanssa jutustelun lisäksi vastasi myös bassosta ja puhtaista vokaaleista, toi tämän kaikkien tietoon ja herra sai muutenkin puristettua runsaslukuisesta yleisöstä mukavasti ääntä. Vokaaleissa Saukkosen rankempi huuto ja Eikindin puhtaat osuudet loivat kipaleisiin mukavia koukkuja, joita osattiin vielä tehostaa muilla soittimilla.

Setissä kuultiin monia tulevan levyn kappaleita ja näiden livenäytteiden perusteella kevään korvalla ilmestyvä kiekko on todellista takorautaa. Ainakin biisit Scar, Disappear, Enemy ja Away tarjottiin jo juhlaväelle, ja saattoi siellä kajahtaa vielä pari muutakin uutukaista. Näistä erityisesti Enemy ja Disappear tekivät allekirjoittaneeseen voimakkaan vaikutuksen.

Kahden kitaran ja kahden vokalistin työskentelyä rikastettiin vielä koskettimilla, jotka oltiin epäortodoksisesti sijoitettu lavan eteen, yleisöstä katsottuna vasempaan laitaan. Yleensähän kosketinsoittaja karkoitetaan sinne takalinjoille rumpalin viereen – tai jonnekin verhojen lähistölle. Nyt iloisen pirteästi, voisi jopa sanoa että synapop-henkisesti, pukeutunut kosketinsoittaja sekä kuului että näkyi, mikä toi oman lisänsä esiintymiseen. Vanhemmista biiseistä mm. Vengeance ja Alone otettiin avosylin vastaan, eikä settiin ollut eksynyt ainuttakaan heikkoa hetkeä. Vaikka keikka ei lopulta kestänyt juuri puolta tuntia kauempaa, otti yhtye yleisöstään selvän selätysvoiton.

Illan sai päättää Jyväskylän ja ehkäpä koko Suomenmaan kovin doom-orkka Swallow The Sun, joka tarjosi lopulta lähemmäs tunnin mittaisen setin vahvasti mukana eläneelle yleisölleen. Onneksi setti ”venyi” edeltäneisiin yhtyeisiin verrattuna sentään tuonkin verran, sillä bändin hidas doom-raahustus venyttää kappaleiden kestoa kummasti. Yleisö sähköistyi välittömästi herrain ilmestyttyä lavalle ja kun viimeisimmän Ghosts Of Loss levyn massiivinen aloitusbiisi The Giant lähti verkkaisesti nousemaan yleisön ylle, oli väki jo täysillä mukana. Tästä eteenpäin kuusikko sitten taluttikin yleisöään kuin pässiä narusta, eikä illan pääesiintyjän nimestä ollut näin ollen epäselvyyttä.

Viime keväänä singlenä julkaistu Forgive Her... taidettiin vetää vielä entistäkin hitaampana versiona, eli nyt kappale oli jo todellista raahustusta eteenpäin. Debyyttilevyltä The Morning Never Came mukaan oli kelpuutettu ainakin ne puhtaimmat muotovaliot, eli majesteetillinen Out Of This Gloomy Light, aina mykistävän upea Through Her Silvery Body sekä setin sulkenut Swallow, joka pisti väen odotetusti täysin pähkinöiksi. Muuten biisilista keskittyi luonnollisesti enemmän uudempaan albumiin, joka tuntui niinikään kelpaavan kuulijakunnalle erinomaisesti. Näin vanhemmat mestariteokset muodostivat nuorempien sisarustensa kanssa lopulta niin vanhan ketjun, ettei sitä pystynyt murtamaan mikään.

Mustaan, punaiseen ja hopeaan sonnustautunut vokalisti Mikko Kotamäki näytti olevan yhtyeen trenditietoisin, mitä pukeutumiseen tulee, eikä asianmukaisen flegmaattinen herra juuri eksynyt mihinkään mikkitelineensä luota. Siinä missä laulaja kävi lähinnä staattisuuden perikuvasta, pyöritti muu yhtye sentään päätään aina kun sellaiseen vain tarjoutui tilaisuus. Erityisesti basisti Matti Honkosella ja kosketinsoittaja Aleksi Munterilla näytti olevan hillitön fiilis päällä, minkä herrat myös osoittivat toistuvasti.

Lyhyen mutta hektisyydessään varmasti rasittavan minikiertueen päättänyt Swallow The Sun osoitti jälleen olevansa tämän genren kuningas näillä main, voisipa sitä Pohjoismaidenkin kruunua alkaa jo pikkuhiljaa sovittelemaan synkän hallitsijan otsalle...

Teksti ja kuvat: Mika Roth