Nummirockin perjantai – osa 2

Lisää huomattavampaaa radiosoittoa saavuttanutta materiaalia oli tarjolla seuraavaksi rantalavalla, kun Viikate tarjosi kolmen vartin mittaisen matkan suomalais-ugrilaisen murheen ja surumielisyyden tantereille. Kuten viime vuonna, niin nytkin asetelma oli kuin suoraan jostain klassisesta suomifilmistä – yhtye soittaa kaihoisia sävelmiä juhannusaattoillan kauneimpana hetkenä, auringon hitaasti painuessa yhä lähemmäs läheisen järven rauhaisia aaltoja.

Viikatteen viimeisin pitkäsoitto Unholan urut on kääntänyt nelikon soittoa ja soundeja aiempaa raskaampaan suuntaan, mutta rautalankakitaroilla soitettu kaihorock on silti yhä Viikatteen omin genre. Ihka uusi ”Monttu auki – 2005” kiertue oltiin käynnistetty juuri edellisenä iltana, mutta kovin monta tuttua rallia settilistasta silti löytyi. Tutuimmat viisut kuten Kaunis kotkan käsi ja uusi single Vesi jota pelkäät, saivatkin kirvoitettua runsaslukuisesta väestä jälleen eniten ääntä, ja Kaarlen tarinoinnit kipaleiden välissä olivat jälleen kuulemisen arvoisia.

Vaatimattomasti sanottuna Viikate soitti tämän vuotisessa Nummirockissa ehkäpä parhaimman keikkansa mitä pumpulta on nähty, ja kokoonpano Kaarle-Simeoni-Arvo-Ervo tuntuu tiukkojen kiertueiden ansiosta hitsautuneen lähes täydellisesti yhteen. Pientä festariextraa normaaliin settiin saatiin, kun Mokoman Marko Annala piipahti yhdessä biisissä vokalisoimassa ja heilumassa lavalla. Kovin näytti olevan herroilla hauskaa, ja miksipäs ei olisi ollut, kun Suomen suven suurimman juhlan aatto kääntyi illan puolelle.

Obituary, joka viime vuonna teki odotetun ja onnistuneen paluun brutaalin deathin kentille muutaman välivuoden jälkeen, oli varmasti yksi tämän vuoden odotetuimmista esiintyjistä. Monelle tämän klassikkobändin keikka olikin koko festivaalien tärkein hetki, ja se myös näkyi ison lavan edustalle kerääntyneessä väkijoukossa. Uuden pitkäsoittonsa Frozen In Time julkaisua vaille valmiiksi saanut yhtye repi niinikään tapahtumasta kaiken mahdollisen irti. Ajan patinoimien veteraanien riehumista olikin varsin mukava seurata, vaikken koskaan mikään vannoutunut Obituary-fani ole ollutkaan.

Obituaryn soitto oli kautta linjan terävää ammattimiesten osoittaessa, että metallimies se vain paranee vuosien kuluessa. Samoin soundit kuulostivat ihan moitteettomilta, ja setistä löytyi muutamakin vanhempi makupala hc-fanien suureksi riemuksi. Yhtyeen tapauksessa voidaankin puhua ihan oikeasta paluusta, eikä vain mistään kehäraakkeilusta.

Obituaryn jälkeen Räminä-lavalla soittanut Bleak Crowd jäi tällä kertaa harmittavasti miltei kokonaan paitsioon, sillä yhtyeen soittoaika ei ollut mitenkään otollinen. Vastikään uuden ep:n julkaissut oululais-orksesteri kuulosti toki ihan mukiinmenevältä, mutta parin biisin perusteella ei voi vielä tehdä kovinkaan pitkälle vieviä johtopäätöksiä.

Turmion Kätilöt, tuo Kuopion oma KMFDM, Rob Zombie, Skinny Puppy ja Rammstein samassa paketissa, on aina liikkunut siellä musiikin hämärimmällä rajalla, missä tosi ja epätosi kohtaavat. Miten tähän savolaiskoplaan pitäisi suhtautua, ja kuinka vakavissaan nämä tyypit oikeasti ovat? Turmion Kätilöt on syystä tai toisesta leimattu monessa suunnassa suoralta kädeltä huumoriorkesteriksi. Bändin suomenkieliset lyriikat liikkuvatkin usein äärimmäisissä ja vähintäänkin kyseenalaisissa aiheissa, mutta tuo ei tee Kätilöistä missään nimessä huumoripumppua. Jos kyse olisi yhdestä sinkusta tämä vielä menisikin vitsistä, mutta kun takana on jo debyyttipitkäsoitto ja reilu läjä keikkaa, on syytä alkaa miettimään asioita hieman uudelleen.

Nummirockin rantalavan edustalle oli kerääntynyt hyvä joukko bändin faneja, sekä varmasti ainakin toinen mokoma muuten vaan uteliaita katsojia. Nämä kaikki olivat saapuneet katsomaan yhtyeen tarjoamaa showta, ja kyllähän sitä näkemistä riittikin. MC Raaka Peen ja DJ Vastapallon johtama joukkio takoi tiskiin nähtävästi suurin piirtein kaikki biisinsä hektisen kolmen vartin aikana, ja taisi sinne sekaan eksyä jatkeeksi vähän muidenkin materiaalia. Orkesterin soitto ja esitys olivat toteutuksensa puolesta jämäkkää tavaraa, ja herrain habitus ei jätä kovinkaan paljon kysyttävää jäsenten omistautumisen asteesta.

Ruotsalainen Dissection saapui Nummijärvelle täysin uusitulla kokoonpanolla, joka on muotoutunut viime ja tämän vuoden aikana nokkamies Jon Nödtveidtin ympärille. Melodista ja kaiken ympäriltään rusikoivaa death/black metallia voimalla soittava yhtye oli telakalla vuosina 1998-2004 Nödtveidtin viettäessä aikaa telkien takana. Nyt uutta pitkäsoittoa valmisteleva bändi on kuitenkin taas täydessä vedossa. Todellista kulttisuosiota nauttivan Dissectionin runttaus tuntui kelpaavan mainiosti yhtyeen faneille, ja edessä olikin nopeasti kasassa jälleen kunnon moshpitti. Myös itse bändillä tuntui olevan hyvä meno lauteilla, ja herra Nödtveidtin touhuili olikin hetkittäin melkoista rock-starailua. Heikoin kohta keikassa oli selkeästi soundipuoli, joka hieman söi biisien tehoja.

Yön tummaa ja lyijyn raskasta metallia sekä koneita yhteen naittava kotimainen Shade Empire julkaisi vahvan debyyttilevynsä Sintheticin viime vuoden puolella, ja orkesterin nousujohteinen kehitys on vain jatkunut tuosta eteenpäin. Niinpä Nummirockin tummuvassa yössä räminälavan edustalle oli saapunut runsas joukko kuulijoita todistamaan tämän kuopiolaisretkueen keikkaa. Vaikka juhlijoiden rivit olivatkin jo harvenneet aavistuksen verran juhannusyön ”rasitusten” takia, meno oli edelleen raisua.

Shade Empiren uniikki tapa yhdistää dark-, death-, black- ja doom-metallia, sekä industrialia keskenään, ei päässyt livenä tietenkään aivan studiotuotosten tasalle. Näistä pienistä soundikompromisseista huolimatta yhtye tarjosi erittäin viihdyttävän ja laadukkaan keikan, joka sai äänekkään hyväksynnän paikallaolleilta juhlijoilta. Kun Metallican klassikkoalbumilta ...And Justice For Allilta oltiin lainattu vielä Blackened, sai bändi villittyä yleisönsä vaivatta vokalisti Juha Harjun johdolla. Mitäpä sitä muuta juhannusyöltä enää kaipaisikaan, paitsi ehkä paria encorea.

Jatka tästä Nummirockin lauantaihin

Mika Roth