Nummirock perjantai vol 2

H�pe�m�tt�m�n suoraan 80-luvun heavya, ja etenkin osastoa Iron Maiden � Helloween � Queensr�che kierr�tt�v� Machine Men jakaa mielipiteet hyvin selke�sti kahtia. Toisten mielest� kyseess� on kylm� rip-off ja hyvien, perinteisten heavy-arvojen raiskaaminen. Toiset n�kev�t taas ett� t�ss� on ryhm� joka osaa pit�� oikeasti hauskaa, eik� ole otsa aina niin helvetin rypyss�. Koska itselleni edell� mainitut Iron Maiden ja Queensr�che olivat aikoinaan l�hes jumaliin verrattavia ilmi�it�, on oma suhtautumiseni yhtyeeseen ollut tilanteesta riippuen hieman suuntaan tai toiseen kaatuva.

Juhannuksena 2004 viimein aurinkoiseksi innostuneen aaton k��ntyess� Nummij�rvell� hitaasti kohti iltaa Machine Menin kaltainen loppumaton energialataus oli kuitenkin juuri paikallaan. Yhtyeen, ja etenkin sen vokalisti Antonyn, ehtym�t�n vipellys lavalla sai yleis�nkin innostumaan ja keikan loppupuolella energiatasot alkoivatkin jo l�hesty� kattoa. Itse biisit ovat jokainen j�rjest��n oppikirja esimerkkej� kunnon 80-luvun brittil�is-l�ht�isen heavyn teon taidosta. T�m�n kaiken kruunaa viel� Antonyn kiistatta komea ��ni, jota voisi olla sokkotesteiss� vaikeaa � ellei per�ti mahdotonta � erottaa oppi-is� Bruce Dickinsonista.

Hienon keikan p��tti Iron Maiden coveri Aces High, joka muutti yleis�n yhdeksi suureksi (ja hyvin moni��niseksi) kuoroksi. Ja jotta se viimeinenkin naula uppoaisi tarpeeksi syv�lle pistettiin encorena peliin viel� toinen Maiden laina, t�ll� kertaa klassiselta Piece Of Mind levylt� napattu Revelations. Turha kiist��k��n ettenk� olisi t�m�n j�lkeen ollut Machine Menille myyty mies.

Uutta kitaristia t�m�n kev��n sis��n ajanut Charon veti ison lavan eteen mukavasti yleis��, ja iloisesti gootit pian pistiv�tkin rockaten sill� Charon oli kerrassaan hyv�ll� tuulella ja kunnon vedossa. Jesse Von Hastin kitarassa korvannut Lauri Tuohimaa on kiinnitetty nyt yhtyeen viralliseksi j�seneksi, vaikka herra on mukana my�s sellaisissa yhtyeiss� kuin Embraze ja For My Pain. Hyvin n�ytt�� kuitenkin kotiutuminen Charon-leiriin k�yneen, ja mik�p�s siin� � eih�n t�m� nyt niin paljon eroa Tuohimaan muista yhtyeist�.

B�ndi veti t�ll� kertaa keikkansa eritt�in onnistuneilla soundeilla ja hitaasti h�m�rtyv�ss� illassa p��siv�t my�s suuri taustalippu yhdess� valojen kanssa oikeuksiinsa. Biisilistassa suosittiin viime syksyn� julkaistua The Dying Daylights levy�, mutta eniten yleis� odotti j�lleen sit� b�ndin suurinta hitti�, eli Little Angelia joka aikoinaan nosti ryhm�n yleiseen tietouteen. T�ss� on my�s samalla se Charonin suurin ongelma, sill� vaikka sen musiikki onkin korkeatasoista ja paikoin tarttuvaakin puuttuvat silt�, Little Angelia lukuunottamatta, ne kunnon iskukappaleet joilla yleis� saadaan villiintym��n. Nytkin keikasta j�i sellainen fiilis, ett� osaavathan j�tk�t soittaa hyvin ja kaikin puolin asiallinen meno on yll�, mutta jotain vain viel� puuttuu... Kun retkue toivottavasti aikanaan keksii sen puuttuvan x-elementin se pystyy helposti r�j�ytt�m��n sarjan pankkeja.

Suomen keskikes�n juhla, y�t�n y� on h�m�rtym�ss�, j�rven rannassa, puitten katveessa �ij�t vet�v�t irvistellen viinaa suoraan pullosta � salaa tietenkin, ja taustalla soi Viikate. Mik�p� voisi sopia paremmin Juhannukseen?

Oikeastaan Viikate on melko kummallinen, mutta ehdottomasti sopiva lis� t�h�n metallihenkiseen kavalkadiin. Vaikka ryhm� vet�� juttuaan suoraan iskelm�pohjalta on sen touhussa samanaikaisesti jotain hyvin karua ja korutonta. Viikatteen alakuloitetut tunnelmat ja synkk� peruslohduttomuus sopivatkin tarkemmin ajateltuna eritt�in hyvin samaan luokkakuvaan jatkuvasti kasvavan suomimetallin kanssa. Eih�n n�ill� kahdella ole mit��n tekemist� kesken��n, paitsi ett� on.

Taajaan levyj� ulos suoltava b�ndi ehti esitt�m��n tunnin aikana melkoisen nipun kappaleita, joista yleis�� eniten n�yttiv�t innostavan uuden EP:n nimibiisi Kuolleen miehen kupletti sek� Nuori mies nimet�n, Kaunis kotkan k�si ja Ei ole ket��n kelle soittaa muutamia mainitakseni. V�lill� pitkiss�kin v�lispiikeiss��n Kaarle piti yll� omaa tietty� tyyli��n, joka on veike� sekoitus Suomi-filmi� ja Kaurism�ke� juuri sopivassa suhteessa. Kaarlen ja Simeonin lis�ksi yhtyeen livekokoonpanoon kuuluvat Arvo ja Ervo t�ydent�v�t Viikatteen siten, ettei sen live-esiintymisest� l�yd� juuri moitteen sijaa. Karut suomalaiset tarinat saavuttivat hyvin yleis�ns� ja n�ytti silt� ett� my�s b�ndi nautti t�ysin rinnoin tilaisuudesta.

Stratovarius on koko alkuvuoden viihtynyt l��peiss� v�lill� hyvin ik�viss�kin yhteyksiss�. Viimeisimm�t uutiset ovat olleet hautaamassa b�ndi� t�m�n kiertueen j�lkeen lopullisesti, tai j�tt�m�ss� Stratovariusta nykyiseen kokoonpanoonsa tulevaisuudessakin � kukaan ei n�yt� tiet�v�n mit� tulevaisuus tuo tullessaan, tuskinpa b�ndi itsek��n. Innokkaimmat odottivat keikalla tapahtuvan jotain, mit� tahansa, joka valottaisi hieman tulevaa, mutta tuon suuntaiset toiveet/pelot olivat t�ysin turhia. Nummirockin Vihre�n lavan lauteille nousi ryhm�, joka oli tullut heitt�m��n kunnon Juhannus keikan festivaaliyleis�lle, ja siin� se. Ei suurta draamaa, ei skandaalin katkuisia tempauksia � ja hyv� niin, sill� soisin musiikin p��sev�n taas takaisin p��osaan t�ss� pitkittyneess� n�yt�ksess�.

Itse keikan b�ndi heitti siis tiukalla rutiinilla ja kovalla sykkeell�. Biisilista rakentui tuttujen numeroiden ymp�rille ja kun sounditkin olivat yhdess� h�m�rtyv�ss� illassa jatkuvasti tehostuvan valaistuksen kanssa kohdallaan ei tarvinnut kuin nauttia kunnon esityksest�. J�lleen kerran Speed Of Light ja Kiss Of Judas pistiv�t riveihin liikett� ja k�tt� ilmaan, eik� Hunting High And Low ainakaan edellisist� j�lkeen j��nyt. Luonnollisesti korkeimmaksi huipuksi nousi kuitenkin yhtyeen �se� kappale, eli Black Diamond. Vuosien varrella ensiluokkaiseksi showmieheksi kasvanut vokalisti Timo Kotipelto muisti yleis�n huudattamisen lis�ksi my�s kiitt�� runsaslukuista v�ke� paikalle saapumisesta, ja j�lleen kansa sai my�s �testata� herran mikrofonia. Ja kyll�h�n sit� ��nt� loppupeleiss� sitten komeasti irtosikin.

Stratovarius n�ytti ja kuulosti Nummij�rven h�m�rtyv�ss� Juhannus-y�ss� kerrassaan loistavalta. Olisi suuri s��li mik�li kaiken pit�isi p��tty� niihin i�nikuisiin erimielisyyksiin, jotka ovat kaataneet jo aivan liian monta hyv�� ryhm�� turhaan vuosien varrella.

Jos oli Stratovariuksen keikalla runsaasti latausta ei sit� puuttunut my�sk��n Hamara lavalta, kun Mokoma kapusi sen lauteille keskiy�n aikaan. Kun kello l�i kaksitoista n�m� �ij�t eiv�t muuttuneetkaan kurpitsoiksi vaan t�m�n maailman ruhtinaan hovimiehiksi, jotka laskeutuivat rankaisemaan meit� syntisi�. Taas tarjottiin tunnin annos helevetillist� r�ssi�, joka pisti yleis�n laittamaan jalalla ei-nyt-aivan-niin-koreasti. Orkesteri joka vasta reilu vuosi sitten julkaisi suomalaista metallikentt�� jo t�h�n p�iv��n menness� vakavasti ravisuttaneen Kurimus levyn on sen j�lkeen ehtinyt jo ty�st�� tuolle �ss�lleen seuraajan. Niinp� viel� viime kes�n kinkereiss� lieven� ongelmana ollut sopivien biisien v�hyys oli nyt muinaishistoriaa.

My�s yleis�n piiskaaminen on kehittynyt lis��ntyneen keikkailun my�t�, ja vokalisti Annala ruotikin edess��n riehuvaa massaa esteett� kovempaan menoon. Haudan takaa ei t�ll� kertaa ry�minyt mit��n, mutta Vade retro, Satana! pisti immeisiin kummasti liikett�, ja oikeastaan niin kyll� teki jokainen biisi. Setti oli asiallinen, tosin joitain helmi� j�i luonnollisesti puuttumaankin. Itse kuvittelin "kevyess� humalassa" kuulleeni jopa Sudet ihmisten vaatteissa, mit� yhtye ei saamani informaation mukaan kyll�k��n soittanut. Kaikkea se y�t�n y� teett��...

Koskapa tunti on kuitenkin vain tunnin mittainen tuli setin loppu monen muunkin mielest� aivan liian nopeasti vastaan, vastahan t�ss� oltiin Juhannus-tanhut saatu alulleen. No, viimeist��n Tuskassa yhtyeen thrash-terapia tulee sitten seuraavaksi katsastettua.

Nummirockin ensimm�isen p�iv�n viimeiseksi esiintyj�ksi oli varattu suuri rock-sirkus nimelt� Lordi. Y�n pimeimp��n aikaan t�m�n lateksikeskittym�n lavarakennelmat ja koko show kielt�m�tt� p��siv�t paremmin oikeuksiinsa, mutta ei t�m� siltik��n ole meik�l�isen kuppi teet�...

Melodisen heavyn oppien mukaan v��nnetyt kaksi levy� Get Heavy ja The Monsterican Dream ovat antaneet yhtyeelle riitt�v�n varaston kappaleita, jotta tunnin setti pit�isi periaatteessa t�ytty� helposti. Ik�v� kyll� Lordin uudempi tuotos ei yll� edelt�j�ns� tasolle, eik� silt� l�ydy Would You Love A Monsterman? ja Devil Is A Loser tyyppisi� tarttuvampia raitoja, jotka potkisivat live-tilanteessa tarpeeksi persustalle.

Kuluneiden kahden vuoden j�lkeen t�ytyy kuitenkin antaa jo hieman tunnustustakin. Pelk�ksi tuotteeksi alku-urallaan leimattu ryhm� on sitke�sti jatkanut ty�t��n, ik�v� kyll� suunta on t�ll� hetkell� alasp�in, eik� se k��nny mihink��n ennen seuraavaa levy�. Nyt kun koko show-meiningin ja maskit karsii pois j�� j�ljelle yhtye jolla on muutama hyv� biisi, sek� aivan liian iso nippu tyls�n keskinkertaisia viisuja.

N�in Nummirock 2004:n ensimm�inen p�iv� viimein sulkeutui ja oli aika ryhty� tekem��n tuttavuutta unen kanssa. Liiaksi kun ei saanut revitt�� sill� seuraavana p�iv�n� ensimm�inen yhtye tulisi aloittamaan soitannan jo puoliltap�ivin. Viel� viimeinen vilkaisu j�rvell� roihuavalle kokolle p�in, ja sitten kohti leirint�aluetta, jossa jo raikuikin useasta eri suunnasta niin heavy kuin metallikin.

Mika Roth