Sinkut II - Elokuu 2019
Aino & Miihkaili: Fireworks
Supersounds Music
Länsiafrikkalaisesta rytmiikasta innostuneen kanteleensoittaja Aino Ruotasen ja taiturimaisen kitaristi Miihkaili Jaatisen muodostama Aino & Miihkaili -duo sijoittuu musiikkigenrejen ruudukolla eittämättä ’jotain muuta’ lohkoon. Fireworks-kappale enteilee tulevaa pitkäsoittoa, jonka synnyinhistoria ulottuu aina vuoteen 2017 saakka.
Sinkulla kaksikon runsas keikkakokemus kuuluu varmoina otteina ja rullaavana keveytenä, joka saa pienin askelin etenevän, unenomaisen ja raukean kappaleen aukenemaan kuin päivänvaloon hitaasti tottuvan eksoottisen kukan. Biisin vaikeasti määriteltävät elementit, vastakohdat ja kulmat parsivat yhteen verkon, jossa naksuttava, oletettavasti loopeilla luotu rytmi, erilaiset kielisoittimet sekä kaiken tämän yllä leijuvat vokaalit maalailevat rahdun jazzahtavaa laajakangasta. Harvoin sitä jää näin hämilleen kuin nyt, ja hyvällä tavalla siis.
Mika Roth
Atom Works: Perennial’s Prince
Mauste Records
Atom Works jäi kerrasta mieleen, kun bändin
The Brothers Thirst -sinkku laskeutui kammiooni kesän kuumimpien helteiden aikaan. Helsinkiläisen progemetalliviisikon uusi siivu tulevalta
The Spice of Life -albumilta vain syventää Lähi-Idän ja sen takaa löytyvien, entistäkin eksoottisempien kulttuurien vaikutusta.
Seitsemänminuuttinen sinkku on kuin
Dream Theaterin ja
King Crimsonin johtama luokkaretki musiikin historiaan. Kulkuvälineenähän toimii tietysti lentävä matto, tai kenties
Frank Herbertin
Dyyni-kirjoista tutut hiekkamadot. Biisi soi metallisena, raskaana ja kulmikkaana, vokalistin kertoessa Peshawarista käynnistyvää sukutarinaa. Tuleva albumihan on selkeästi yksi suuri teos, mutta tämäkin lohko voidaan nauttia irrallaan muista, jos nyt paikat ja nimet hieman hämmentävätkin tarinaan tutustumatonta. Ei tarttuvuudessaan aivan ensimmäisen sinkun veroinen numero, mutta laajentaa selvästi bändistä muodostuvaa kuvaa.
Mika Roth
Autiomaa: Näinä päivinä
Stupido Records
Suomalaisen countryn rokimmalle puolelle hiljalleen hivuttautunut
Autiomaa julkaisee elokuun lopulla neljännen pitkäsoittonsa. Tulevaa albumia pohjusti jo keskikesällä ilmestynyt
Kaikki on aivan hyvin -sinkku, joka saa nyt rinnalleen hieman toisenlaisen sisaruksen.
Uudella sinkulla rokki ja garagen kiihko ovatkin saaneet tehdä tilaa iskelmällisemmälle ja rauhallisemmalle muodolle, kun päivien kulkua, henkeä ja tasoja pohditaan kauniiden sanakäänteiden kautta. Ajan armoton kuluminen on tietysti melankoliaan taipuvaisen kansamme äidinmaitoa, mutta Autiomaa onnistuu lantraamaan amerikkalaista soundia ja suomalaista kaihoa optimia lähentelevällä suhteella. Tuore sinkku soittaakin taatusti kaikkien heidän sydämiä, jotka ovat koskaan tunteneet pienintäkään lukkarinrakkautta
Topi Sorsakosken,
Viikatteen ja
Baddingin surusteluihin. Siihen kun lisätään vielä kaukaisten preerioiden ahavoittavaa tuulta ja lähestyvän kaamoksen varjoa, niin ollaankin jo lähellä oleellisinta.
Mika Roth
Blackstar Halo: The King
Inverse Records
Blackstar Halo on melodista, raskasta ja modernia metallia poikkeuksellisen mausteisena seoksena tarjoileva orkesteri. Bändin ensimmäinen albumi ilmestyi vuosikymmenen alussa ja pienjulkaisujen historia ulottuu aina vuosituhannen alkuun saakka. Tarina ei kerro miksi toista pitkäsoittoa on saatu odotella näin pitkään, mutta kiekon pitäisi joka tapauksessa ehtiä kauppoihin ennen vuosikymmenen vaihdosta.
The King on jykevä ja raskas, mutta silti myös joustava ja jopa melodinen möhkäle, josta oli aluksi haastavaa saada kunnon otetta. Poljento kun tuo toisinaan mieleen
Rammsteinin ja toisinaan taas
Sentencedin, mutta itse kipale ei kuulu kumpaankaan universumiin. Kuninkaan myrkky vaikuttikin rahdun hitaammin ja muutaman pyöräytyksen jälkeen raskasmetalliset ja kulmikkaat palaset loksahtivat kuin itsestään paikoilleen. Ääripäitä yhdistellään, valeuutisaikaan otetaan kantaa ja muistutetaan, että omiakin aivoja saa käyttää.
Mika Roth
Block Buster: Out in The City
Frontiers Music
Kuopiolainen
Block Buster teki pari kuukautta sitten
Move-sinkullaan selväksi sen, että kasarinmakuinen hard rock on se tyyleistä rakkain. Tällä erää tosin bändi kertoo soittavansa synthwave-biisin rokkibändin tapaan, eli yhteydet menneeseen ne vain vahvistuvat ja muuttuvat aiempaa värikkäämmiksi.
Eikä siinä mitään, sillä syyskuussa julkaistavan debyyttialbumi
Losing Gravityn avausraita Out in The City on silkkaa dynamiittia. Melodia edellä menevässä siivussa maalaillaan synkkiä mutta samaan aikaan neonvärisiä kuvia kaupungista, jossa elo ei ole sireenien ja sateen seassa ongelmatonta. Joku voisi jopa sanoa, että nyt ollaan
Blade Runnerin naapurustossa. Nopeasti päähän tarttuva kertosäe, kantava melodia ja riittävän karsittu toteutus, sekä tämän päivän soundeilla silattu pinta. Uskallan väittää että tässä on voittavan kaavan palaset kasassa.
Mika Roth
Destiny Ocean: Pope
Young Diamond Productions
Destiny Ocean hard rokkasi ja rollasi viimevuotisella
Peace, Love & Heavy Metal -debyyttialbumillaan niin, että hyvä kun ovenkarmit riittivät leveydessä. Kimalteisen ja megakokoisen musiikin riemukulku jatkuu myös uudella sinkulla, joka enteilee jo ensi vuonna ilmestyvää
John Quijote -albumia.
Aloitetaan positiivisista asioista: kertosäe on iso, todella iso, suorastaan valtava – mutta silti kakku ei lässähdä liiallisesta kohotuksesta. Soundit ovat kohdallaan ja etenkin vokaalit sekä kitara vievät paavia kohti musiikkitaivaiden portteja. Ensimmäinen vajaa minuutti kuluu vielä lähinnä massaa keräillessä, kunnes efektipaukut räjäyttävät bändin kiertoradalle. Raketista ei löydy kuitenkaan toista vaihetta, joka nostaisi biisin seuraavalle tasolle, vaikka väliosassa jo hiukan kutitellaan mahdollisuuksien kamanoita. Sävellyskynä on jo kelpo terässä, mutta rohkeampi sovitus ja pari ideaa boksin ulkopuolelta olisivat tehneet kummia lopputulemalle.
Mika Roth
Dimma: Let Love Overflow
Monen mielestä kaikki mahdollinen ja mahdoton on jo ehditty keksiä musiikinkin saralla, mutta vanhoja palasia yhdistelemällä aukenee aina uusia ja erilaisia mahdollisuuksia sekä reittejä. Tämän loputtoman variaatioiden valtatien olemassaoloa alleviivasi myös
Dimma keskikesän helteiden aikaan ilmestyneellä
Into the Wasteland -sinkullaan.
Edeltäjänsä tavoin myös Let Love Overflow nojaa vahvasti 70-luvun progerockin ja länsimaisen folkin graniittiseen kivijalkaan, mutta samoista lähtöpisteistä huolimatta uusi biisi kuulostaa raikkaan erilaiselta, keveältä ja aiemmin kuulemattomalta Dimman puolelta. Rakkaus saa siis virrata ja tämä lempi hehkuu kuin auringonpaiste iholla, lämmittäen luut ytimiään myöden. Rytmiryhmä leipoo pohjalle groovaavan kakun jota vokaalit, sähkökitara, viulu ja harmillisen taakse jäävät taustalaulut koristelevat. Kuusi ja puoli minuuttia on sinkkubiisille melkoinen mitta, mutta Dimman kippuraisen folkrockin kainalossa aika kuluu kuin rakkauden yläpilvistössä – eli kuin yhdessä hujauksessa.
Mika Roth
Dö: Cosmic Communion
Lay Bare Recordings
Kyllä hymy levisi naamataululle, kun
Dön uusi sinkku osui kohdalle. Döömernautit lupailivat jo pari vuotta sitten
Desibeli.netin haastattelussa julkaisevansa uutta materiaalia, mikäli maailma ei ehtisi loppua ennen sitä. Ja onneksi pallomme jatkaa yhä radallaan, sillä kahden biisin mittainen
Astral Death/Birth EP oli lempeän musertava ja luita ruhjova annos stonerin, metallin, doomin ja psykedeelisen sludgen rautaisannos.
Plus kuusiminuuttinen Cosmic Communition istuu pään päälle jättimäisen peikon tavoin, ja syyskuun lopussa ilmestyvä
Astral Death Cult tulee tämän näytteen perusteella olemaan melkoinen pitkäsoitto. Sinkun tekstit jättävät ihmiskunnasta kumpuavan ahdistuksen poloisen planeettamme pinnalle, sillä nyt trio julistaa avaruudellista yhteyttä ja luonnonvoimien edessä kumartumista. Me kaikki olemme kuolleiden tähtien pölystä muodostuneita ihmeitä, joiden kuuluisi lähteä loputtomalle retkelle tähtitarhojen taa itsensä löytämiseksi. Astraalisiakin asioita voidaan siis välittää raskaimpien ainesosien avulla.
Mika Roth
Ei Kiinnosta: Hong Bong
Ei Kiinnosta on osoittanut omalla esimerkillään, että bambuhuilukin voi toimia punkrockissa.
Huonepalvelu-albumilta lohkaistulla tuoreella sinkulla ei taideta kuitenkaan kuulla huiluja, djembeä tai mitään muitakaan näissä yhteyksissä harvinaisempia soittimia, mutta menoa ja metakkaa piisaa silti vaikka muille jakaa.
Keväinen
Lotossa kaikki väärin -sinkku ei oikein löytänyt perusideaansa, eikä Hong Bongkaan auennut aluksi kovin auliisti. Alle kolmeen minuuttiin puristettu rockpunkmetalli kolistelu pöräytti kyllä ilmoille idioottivarman kertosäkeen, mutta vasta toiston kautta kipaleen muutkin osaset heräsivät eloon. Kolhuinen soolo-osuuden kaltainen puoliminuuttinen istuu paikalleen kuin ruosteinen Mosse romiksen pihaan ja samaa kulahtanutta glamouria huokuvat myös rahdun lakonisesti huudetut lyriikat. Mutta siitähän tässä taitaa olla nimenomaan kyse, eli sektorilla ollaan. Pitkäsoiton luvattua C-kasetti -kopiota odotellessa.
Mika Roth
Kynnet: Tavoittamattomiin
Luova Records
Kynnet on tähän mennessä ollut studiossa pitkälti sama asia kuin
Teemu Tanner, eivätkä asiat ole tainneet muuttua tuosta miksikään sitten reilun parin vuoden takaisen
Kynnet… menee poks! -kasetin. Tuore kipale pohjustaa syyskuussa ilmestyvää seiskatuumaista, ja onhan tässä välissä ehtinyt ilmestyä jo pari pitkäsoittoakin, sekä muutama muu pienjulkaisu.
Vuoden 2019 Kynnet on edelleen kieltämättä rock, mutta ei enää niin boogie kuin muutama vuosi sitten. Sutjakkaasti juokseva poprokkis putkuttaa yhä 70-lukulaisella otteella, mutta etenkin kitarasoundissa modernimmat ja ajattomammat palaset saavat Kynnet kuulostamaan enemmän itseltään. Suomenkieliset lyriikat toistavat tuttuja rock-runouden kuvioita, mutta klisheisiin ei edelleenkään sorruta, joten jään mielenkiinnolla odottamaan tulevaa seiskatuumaista – ja sitä seuraavia lukuja.
Mika Roth
Meri-Maaria: Isoäidin päiväkirja
Alkujaan
Meri-Maaria kuvitteli tekevänsä muille lauluja, mutta Tapiolan kuoron ja musiikkilukion kasvatti päätyikin lopulta esittämään kappaleensa itse. Kohtalon järjestämiä käänteitä täytyy pitää onnekkaina, sillä ainakin tämän sinkun perusteella laulaja-lauluntekijä on juuri oikea henkilö esittämään materiaalinsa.
Isoäidin päiväkirja -kappale on muodoltaan ja äänimaailmaltaan kieltämättä miltei demomainen, kahteen ja puoleen minuuttiin puristunut tarina, mutta silottelematon ja paljas muoto palvelevat ainakin tämän kyseisen biisin tarkoituksia. Kappale kertoo nimensä mukaisesti menneistä ajoista, tässä tapauksessa jatkosodan myllerryksistä, jossa sattuma poimi toiset ja lukemattomat elämät saivat uuden suunnan. Mennyttä ei voi muuttaa, mutta vaihtoehtoja voi silti toisinaan pohtia. Aikojen taakse kurottuvassa kappaleessa yhdistyvät perinteinen laulelma ja huippumoderni hip-hop pop. Toisiaan vauhdittavat myös akustiset soittimet sekä elektroniset biitit, lopputuleman ollessa piristävän persoonallisen ja erilaisen.
Mika Roth
Phoenix Titan: Torment of Vanity
Inverse Records
Komealta kalskahtavan nimen itselleen kasteessa saanut
Phoenix Titan on hyvinkääläinen orkesteri, joka on ollut toiminnassa vuodesta 2014 lähtien. Ryhmän debyyttialbumi
Avatar of Fire julkaistaan syyskuun lopulla ja kiekolta lohkaistu Torment of Vanity -sinkku on ymmärtääkseni yhteen ensimmäinen virallinen julkaisu.
Melodista ja jykevää metallia soittava Phoenix Titan luottaa genren tuttuihin ja turvallisiin ratkaisuihin, mutta silti nopeahkosti etenevässä siivussa on myös riittämiin tämän päivän otetta. Eihän siivu mitään ultranopeaa mättöä ole, mutta ryhmä pysyy silti käsivarrenmitan päässä valtavirtametallista ja onnistuu kuulostamaan siinä samalla ilahduttavan persoonalliselta. Vokalistin ääni on genren oppien mukaisesti väkevä, laulumelodia kantaa vaivatta ja kun koskettimiakaan ei kuulla, saavat kitarat kirmata vapaasti melodioiden ja riffien välillä. Hatunnosto myös tuotantopuolella häärineelle
Aksu Hanttulle, jonka käsissä soundipakka on nivoutunut tiiviiksi.
Mika Roth
RiESA: Hullut hurtat
Metallia, punkkia ja kauhua yhdistelevä
RiESA iski kipakasti korvan juuren alkukesästä, kun
Pahasta-sinkku hyppäsi multaisena ja verisenä yllättäen syliin. Hullut hurtat jatkaa syksyllä julkaistavan EP:n pohjustamista ja vokalisti-basisti
Matias Molli, kitaristi
Peetu Olli sekä rumpupatterin takaa löytyvä
Kuja-Kolli saavatkin aikaiseksi jälleen melkoisen möykän.
Miltei viisiminuuttiseksi venytetty Hullut hurtat ei kylläkään jaksa ravata aivan loppuun saakka, mutta ensimmäiset kolme minuuttia ovat kiistatta yhtä tappoa. Matiaksen tapa sylkeä teksti hampaidensa välistä on hieman sukua
Läjä Äijälälle, mikä lasketaan tässä yhteydessä vain positiiviseksi asiaksi. Lyriikoiden ’värikkyyttä’ korostavat myös huutokuoro-osuudet, joiden hurmeisuus ja hirtehisyys ovat sysimustaa tehostusta. Biisin metallisuus tuo muassaan raskauden, mutta asenteeltaan siivu on silkkaa punkkia ja 70-luvun roiseja kauhulehtiä, joissa maanalaiset voimat ja veri olivat päärooleissa.
Mika Roth
Sana: Pelkkää noppapelii
Secret Entertainment
Sana on aiemmin käynyt tutuksi lähinnä rap-musiikin saralla, mutta mikäänhän ei ole tunnetusti pysyvää etenkään musiikin ihmeellisessä maailmassa. Aiemmin popduo
R.A.E.:ssa vaikuttanut
Emilia Ex antaa myös vetoapua Pelkkää noppapelii -sinkulla, jolla ei kuulla siis sanaakaan räppiä.
Uusi kappale onkin mitä puhtain ja suorin rakkauslaulu, joka on syntynyt vanhalla ja luotettavalla pop-kaavalla, mutta tässä yhteydessä sopii muistaa, että muoto on yksi asia ja viesti toinen. Pelkkää noppapelii pohtii rakkauden ruletin arvaamattomuutta, kun liian monta kertaa ihmissuhteisiin pettynyt kertoja huomaa löytäneensä sen ainoan oikean. Vai voiko kukaan meistä sanoa olevansa ’se oikee’? Näitä asioita on pyöritelty aikojen alusta saakka, eikä Sanan kirpeän melankolinen ja rauhallinen laulu lähde saarnaamaan totuuksiaan ja viisauksiaan, vaan toteaa ainoastaan kaiken määräävän sattuman voiman.
Mika Roth
Shiraz Lane: Do You
Ranka Kustannus
Melodista ja härskin tarttuvaa hard rockia soittava
Shiraz Lane on jo useamman vuoden ajan ollut lähellä lopullista läpimurtoa. Pyöräytettyään kaksi albumillista Frontiers Musicin leirissä päätti bändi suunnata uusille vesille, joten Do You -sinkku on useammallakin tavalla uuden alku. Tammikuuksi lupaillaan uutta EP:tä, joka on samalla seuraavan albumikokonaisuuden ensimmäinen osa.
Ja kyllähän tässä on nyt aistittavissa sellaista otetta ja menoa, että Shiraz Lanen nimi tullaan tulevaisuudessa kirjoittamaan ainakin paria astetta isommilla fonteilla erilaisiin julisteisiin. Do You seuraa 80-lukulaisen hard rockin päälinjoja, mutta ei juutu soundeillaan tai ratkaisuillaan menneeseen, vaikka tarttuva kertosäe, kipakka kitarasoolo ja taustahuudot osoittavatkin kiistatta suuntaansa. Kutsuisinkin biisiä paikoin jopa moderniksi vedoksi, jossa mennyt, nykyinen ja jopa tuleva yhtyvät lupaavin tavoin. Aivan selvästi sinkkunipun nopeimmin tarttuvaa laitaa, joten myrskyvaroitus on annettu.
Mika Roth
Somehow Jo: Mad Town
Inverse Records
Tamperelainen
Somehow Jo on julkaisemassa marraskuun jälkimmäisellä puoliskolla toisen albuminsa, jolla bändin kimurantti ja kurvikas rockmetalli tulee kuuleman mukaan jalostumaan entisestään. Ryhmän tavoitteena on kuulostaa ennen kaikkea ei-suomalaiselta, joten suomirockin ja kaihoiskelmän aaltoja ei Mad Townissakaan kuulla.
Kansainvälisyys onkin uran kannalta ajateltuna viisaasti asetettu tähtäin, eikä jo monessa mukana olleen tuottajavelho
Saku Moilasen liittyminen taustajoukkoon ole taatusti ainakaan heikentänyt menestymisen mahdollisuuksia. Mad Town hiveleekin juuri soundiensa puolesta korvia, kun monikerroksinen mutta silti riittävän keveä proge/alternative metallikakku lähtee kohoamaan kohti avaria taivaita. Erilaisuuden tavoittelu voi joskus kaatua tarpeettoman säntäilyn puolelle, mutta Somehow Jo’lla tuntuu olevan vahva visio siitä, mihin bändi haluaa päätyä – eikä sateenkaaren päässä kimmalla ainakaan savolainen tanssilava.
Mika Roth
The Grammers: If There’s Love Enough
V.R. Label
Kaksikymppisiään viettävä
The Grammers on löytänyt arkistojen kätköistä tällä kertaa kolmannen pitkäsoittonsa aikaisen pikkuhelmen. Ryhmähän on julkaissut pitkin vuotta näitä ’arkistojen löytöjä’ -sinkkuja, joista kasataan lopulta jouluksi kokoelma ja pari naksausta kevyempi If There’s Love Enough tuo mukavasti esille bändin yhden puolen.
Rouhealla kitaralla käynnistyvä siivu lähtee heti ensimmäisen puoliminuuttisen aikana rakentelemaan tarinaa, jossa jäädään kaipaamaan rakkauden nostovoimaa. Kertoja kääntyy jopa korkeampien voimien puoleen etsiessään ratkaisua tilanteeseen, johon avaimet löytyvät ehkä sittenkin sieltä oman rintakehän vasemmalta puolelta. Laulumelodia ja taustalle upotetut jee-jeet toimivat, samoin orkesterin eturiviin itsensä paukuttava rumpali, joka antaa biisille kunnon selkärangan. Pinnat myös siitä, ettei kitaroita ole lähdetty tarpeettomasti ällösokeroimaan. Jo kuudennen kerran tänä vuonna The Grammers osoittaa, että ’ylijäämistä’ saa kasattua kokoelman, jolla ei ole ainuttakaan turhaa raitaa – tai siltä ainakin nyt näyttää. Jouluunhan on toki vielä aikaa…
Mika Roth
Tulenkulkijat: Hyppää
Suomirockin suurten naisten suuntaan kumartava
Tulenkulkijat uskoo mitä selvimmin rockin perustusten voimaan. Siinä missä alkuvuodesta ilmestynyt
Vapaa matkustaja -sinkku vihjaili jopa pienestä lukkarinrakkaudesta jälkigrungea kohtaan, on Hyppää suoranainen loikka 70-luvun lopun ja 80-luvun alun nopean suomirockin puolelle.
Vokalisti
Sannan käheä ja aavistuksen pistävä laulu sopii kappaleen äänimaailmaan, jossa maistuu ruosteinen rupisuus ja tien pöly narisee hampaiden välissä. Biisissä ollaan tietysti matkalla jonnekin ja kehotetaan hyppäämään samaan kyytiin, sillä vain rohkeudella ja rajojen ylittämisellä pystyy murtautumaan seuraaville tasoille. Suoraviivainen kipale saa lisävauhtia juuri oikeanlaisesta ja oikeassa paikassa olevasta väliosasta, jonka jälkeen onkin loppukiihdytyksen paikka. Rock on matka ja tämä matka on todella rock, joten ainakin minä hyppään mieluusti Tulenkulkijoiden kyytiin.
Mika Roth
Viivi Josefina: 16 Cl Sua
Siunattuja ja onnellisia ovat he, jotka saavat tuntea rakastumisen juovuttavan vaikutuksen ja pystyvät elämään tuon tunteen sisällä päivästä toiseen. Erittäin lämpimän ja pehmeän lauluäänen omaava
Viivi Josefina kuvailee toisella singlellään ihastumisen hetkeä. Tiedättehän, sitä maagista ja mystistä vaihetta, jolloin kahden henkilön välinen kemia lähtee kehittymään joksikin omanlaisekseen.
Kuten biisin nimikin jo vihjaa, tässä ollaan viinilasi kädessä ja avoimin mielin liikkeellä. Kesäisen illan lämmössä huolet sun muut arjen palaset katoavat iltatuulen mukana jonnekin kauas pois, kun se oikea ilmestyy kuin tyhjästä. Itse sävellys on simppelin lämmin poppis, josta on luotu vaivattomasti rullaava ja sopivasti kevytsoulahtava kappale. Taustan rytmit ja soittimet kiertävät Viivi Josefinan hiljaisella tavalla vahvan laulun ympärillä, karibialaisten ja afrikkalaisten mausteiden leijuessa taustalla. Jopa kevyesti kasariset koskettimet lisäävät biisin arvoa ja voimaa, vaikka soundiin olikin alussa hieman tottumista. Painottoman ihanaa.
Mika Roth
Walka: Mitä täällä teen
Särki Entertainment
Mitä täällä teen, ihmettelee
Walka ja rymistelee rockin vehreässä ryteiköissä kuin se kuuluisa hirvi konsanaan. Bändin keväisellä
Vapaus ja nuoruus -sinkulla päivä paistoi positiiviselta taivaalta, eikä uusi sinkku tuo sen kummempia myrskypilviä esiin – jos nyt omaa paikkaansa elon suuressa palapelissä samalla pohditaankin.
Kuka oikein olen? Mikä on tarkoitukseni? Onko tässä kaikessa mitään suurempaa tarkoitusta? Noita kysymyksiä pohtii luultavimmin suurin osa meistä jossain vaiheessa taivaltaan, mutta Walka on päättänyt leipoa kysymyksistä nopeasti eteenpäin sivakoivan rocksiivun. Valkoinen mies ei osaa funkata, mutta välitilinpäätöstään tekevä suomalainen mies ainakin yrittää toisinaan tosissaan funkrockata. Juurevaa ja äänekästä suomirockia uudelta ajalta, uusilla kulmilla ja sopivalla annoksella amerikkalaista positiivisuutta, jossa eteen nouseva tiiliseinäkin tarjoaa yhä vaihtoehtoja ja mahdollisuuksia.
Mika Roth
Lukukertoja: 4782
