Pienet

Sinkut II - Heinäkuu 2019

26.07.2019


Aurea Mentis: Pandemonium Aurea Mentis: Pandemonium
Mediarc

Aurea Mentis on vuodesta 2010 asti toiminnassa ollut lahtelainen yhtye, joka on jo ehtinyt julkaista pari EP-levyäkin. Bändikisoissa menestystä enemmän ja vähemmän niittänyt yhtye soittaa hard rockin ja melodisen perinteisen metallin välimailla taiteilevaa musiikkia, tosin teemat ovat suomalaiseen tapaan rahdun synkähköjä. Kerrattakoon vielä, että Pandemonium on siis helvetin pääkaupunki John Miltonin Paradise Lost -kirjan mukaan, joten kuinka ollakaan biisin päähenkilön elo on melkoista ylämäkeen luistelua.

Kipale etenee joutuisasti ja hevanderin soundipakin kruunaa vokalistin ärhäkkä ilmaisu, joka tekee kunniaa 80-luvun suurille ja mahtaville. Liekit nousevat aina vain korkeammalle poloisen sielun korpivaelluksessa, mutta saattaapa se päivä paistaa vielä risukasoista okaisimpaankin, kunhan kaiken vain kestää ja kärsii. Pientä tiivistystä ja vähiä koskettimia rohkeammin eturiviin, niin eiköhän se siitä urkene.

Mika Roth


Dimma: Into the Wasteland Dimma: Into the Wasteland

Vuonna 2015 syntynyt folkahtavaa ja progehtavaa poprockia soittava Dimma on yhtye, jonka jäsenistöltä löytyy runsaasti aiempaa bändikokemusta etenkin suomenruotsalaisista musiikkipiireistä. Saatesanojen mukaan yhtyeen musiikki, soundi ja ilmaisu ovat saaneet kasvaa orgaanisesti, ilman sen kummempia rajoja tai sääntöjä ja vapaus myös kuuluu Dimman musiikissa.

Into the Wasteland onkin kiehtova ja rajoja koetteleva pienoisteos, joka selvimmin nojaa mielestäni 60-luvun jälkimmäisen puoliskon amerikkalaiseen folk-rockiin, pohjoismaiseen kansanmusiikkiin sekä progehtavaan 70-luvun rockmusiikkiin. Merkittävä juonne on myös popahtava melodisuus, joka tuo kappaleeseen avaraa keveyttä sekä ilmavuutta. Naisvokalistin heleä ja korkea laulu toimiikin vastavoimana bändin lavealle soitolle, minkä lisäksi biisin suvantokohdat luovat paikoin jopa mystistä tunnelmaa Dimman ylle. Tuleva esikoisalbumi on ainakin tällä suunnalla odotettu tapaus.

Mika Roth


Jesse & Varjot: Onnellinen Jesse & Varjot: Onnellinen

Jesse & Varjot tunnettiin vielä muutama kuukausi Jesse Vainaan Varjot -nimisenä, mutta maailma muuttuu ja niin myös punkpopahtava ilmaisu on nimenmuutoksen myötä vaihtunut pehmeämmäksi suomirockiksi ainakin tämän sinkun ajaksi. Onnellinen onkin tavallaan uusi alku vokalisti Rami Hentilän johtamalle yhtyeelle, joka tuntuu löytäneen onnellisuussektorinsa.

Onnellinen on siis onnellinen mitä suorimmin, eikä kevyesti soljuvan biisin sisältä löydy synkempiä pohjavirtauksia. Tokihan tekstissä ruoditaan vaikeitakin asioita, mutta mielestäni se johtaa suoraan kohti onnellista auringonlaskua. Onnistuneen tekstin rinnalla liitää nostattava sävellys, jonka ilmavuus ja voima vain vahvistuvat kepeyttä korostavan sovituksen kautta. Kipale onnistuukin olemaan samaan aikaan vakava, vaivatta mielenjäävä, riittävän monipuolinen ja suorastaan radiosoittokelpoinen. Kyseessä on saavutus jonka haastavuutta ei sovi aliarvioida.

Mika Roth


Jori Larres: Origin Jori Larres: Origin

Jori Larres keräsi Desibeli.netiltäkin kehuja alkuvuonna ilmestyneellä Parallels-albumillaan. Tuo neljän kappaleen muodostama pitkäsoitto osoitti kiistatta Larresin kyvyn luoda elektronisten elementtien avulla erittäin elokuvamaisia äänimaisemia, joihin kuulija voi uppoutua periaatteessa loputtomasti.

Origin-kappale jatkaa albumin viitoittamalla improvisaation ja kokeellisuuden tiellä, eikä tätä päälle 7 minuuttista sävellystä voi ylistää liiaksi. Verkkaisesti käynnistyvä ja kiireettä osasia ympärilleen keräävä teos ei valitse jatkuvan massan kasvatuksen tietä, vaan ennemminkin elektroninen instrumentaalikaunokainen loikkaa yhdeltä kiveltä toiselle, sitä seuraavalle ja taas sitä seuraavalle. Osa elementeistä seuraa mukana pidempään, mutta kappaleen tärkein ominaisuus on sen jatkuva kehittyminen ja äänimassan rajallisuus. Etenkin neljän minuutin tuolla puolen Origin sinkoutuu varoittamatta tyystin uusille kiertoradoille, jotka saavat minuutit kulumaan kerran toisensa jälkeen armottoman nopeasti.

Mika Roth


Killer Aspect: Ten Steps Killer Aspect: Ten Steps

Terhakkaa englanninkielistä kitararockia soittava Killer Aspect on tämän vuoden aikana noussut jo pariin otteeseen esiin Desibeli.netin sinkkukoosteissa. Aavistuksen verran päivitettyä suuntaa esitellyt The High Road sekä erityisesti kaikki pellit rohkeammin avannut Black Summer olivatkin melkoisia muotovalioita, joten Ten Stepsin askelmerkeiltä tuli odotettua jo ennakkoon enemmän.

Poukkoileva ja paikoin progressiiviseksikin tulkittava soitto tempoo tuttuun tapaan sinne ja tänne, mutta bändi ei hukkaa suuntaansa tai biisin punaisia lankoja, vaikka kipaleen rakenteisiin ottaakin hetken tottua. Max Paanasen selkeä laulu, rapeat kitarat ja rytmiryhmän monipuolinen työ ovat jokainen merkittäviä palasia isossa kuvassa. Lisätään annokseen vielä pientä efektiä kitarasta ja tietysti melodiakoukku, joka tekee nopeasti myyräntyötään ja se on klisheisesti sanottuna siinä. Olisiko pian jo seuraavan isomman julkaisun vuoro, kun sinkkupuolella syntyy pelkkiä kunnareita?

Mika Roth


Litku Klemetti: Mitä muutakaan tekisin? Litku Klemetti: Mitä muutakaan tekisin?
Luova Records

Litku Klemetti availi jo hieman mysteerien verhoja tulevan Ding ding dong -albuminsa ympäriltä viime kuussa, kun ensisinkku Sinä tiedät sen ilmestyi. Uusikin siivu on alle kolmeminuuttinen ikkuna Litkun ihmeelliseen musiikkimaailmaan, jossa etenkin tekstit tahtovat jättää huulen toistuvasti pyöreäksi.

Mitä muutakaan tekisin? on sovitettu nopeaksi suomirokkenrolliksi, joka vaikuttaa 70-luvun polaroidkuvien äänelliseltä vastineelta. Ovelasti kiertyvä melodia on yhtä aikaa riemullinen ja nostattava, laulun noustessa ja laskiessa aivan omien sääntöjensä mukaisesti. Kitaran rinnalle kirivät koskettimet ovat yllätyksellisyydessään jopa Juliet Jonesin Sydämen veroisia pippurinpalasia, joiden maku saattaa olla joillekin liikaa. Tosin tuolla saralla lyöntejä olisi voinut painaa entistäkin enemmän takalaittomien puolelle, kun nyt kerran paskaa on ryhdytty seinille viskomaan lyriikoita mukaillakseni. Taitaa olla melkoinen albumi tulossa.

Mika Roth


Memoirs of Protagonist: As Above, So Below Memoirs of Protagonist: As Above, So Below
Inverse Records

Memoirs of Protagonist ilmoittaa ylpeästi yhdistelevänsä melodista death metalia ja rapin tarinankerrontaan. Idea saattaa kuulostaa oudolta ja jopa vallankumoukselliselta, mutta tässä tapauksessa rap tarkoittaa lähinnä lausuntaa hieman Laibachin tapaan, rosoisia reunoja korostaen. Yhtä kaikki, As Above, So Below on muodoltaan poikkeuksellinen, mutta riittääkö se nostamaan itse biisin yläilmoihin?

Moneen taipuvainen vokalisti ansaitsee syvimmän kumarruksen, nopeiden lausuntaosuuksien, perinteisemmän laulun ja murinan taittuessa ongelmitta. Biisin brutaaleimmissa kohdissa kaikki muuttuu hetkellisesti lyijyksi, mutta runttaus toisaalta vain korostaa rakenteiden ytimeen upotettua melodisuutta, joka on sukua ainakin Swallow the Sunin suuntaan. Ensisinkku antaa vielä hieman sekavan vaikutelman bändin tyylistä, mutta samalla ryhmä on mitä kiinnostavin tuttavuus alati rikastuvalla musiikkikartastolla.

Mika Roth


NaharY: Varoitus (feat. Opa & Johnygiva) NaharY: Varoitus (feat. Opa & Johnygiva)
Villi Records

NaharY on Angolasta lähtöisin oleva räppäri, joka yhdistää afrobeatteja suomiräppiin persoonallisella tavalla. Aiemmin Sir. NaharY -nimen alla tunnettu sanataituri on valmistelemassa EP-levyä, jonka ilmestymispäivämäärästä ei ole vielä sen tarkempaa tietoa.

Varoitus siis annetaan, mutta varoitus ei ole miss√§√§n nimess√§ uhkaava tai painostava, vaikka taustan soundimaailma kiskookin tummia kankaita taivaan ylle. Laidoistaan ja soundeistaan huolimatta biisi on kiistatta menev√§, imev√§ ja hullutteleva. Kuinka sitten raskaat ja tummat palaset sek√§ iloisesti poukkoilevat tekstit ja laulut sopivat toistensa seuraan? Kas siin√§p√§ vasta kysymys, ja Varoitus tulee taatusti jakamaan mielipiteit√§ ‚Äď mik√§ ei ole tietenk√§√§n lainkaan huono asia. Itse j√§in kaipaamaan jonkinlaista totaalisempaa loppurys√§yst√§, tai vinoa yll√§tyst√§, mutta onhan t√§m√§ jo n√§inkin melkoinen loikka marginaalin laidoille.

Mika Roth


Planistry: Open Road Planistry: Open Road
Inverse Records

Kitararockin raskaampien palasten parissa viihtyvä Planistry osui jo muutaman vuoden takaisella ThREELESS debyyttialbumillaan lähelle olennaisen keskustaa. Desibeli.netin haastattelussa yhtye korosti matkan jatkuvan ja nyt tuo tie on johtamassa toisen albumin luo. Syyskuussa ilmestyvä Confucktion pitkäsoitto on vielä suuri tuntematon, mutta tämän sinkun perusteella bändin kehitys on vienyt yllättäviinkin suuntiin.

Open Road on perusosiinsa purettuna tunnelmallinen slovari, joka kertoo elämän, haaveiden ja unelmien rajattomuudesta. Ihminenhän on kovin hanakka pystyttämään aitoja ja muureja ympärilleen, mutta miksi tuo kaikki oikeastaan tapahtuu ja mikä sen meissä laukaisee? Tekstissä esitetään paljon kysymyksiä, ajatuksia ja huomioita, jotka saattavat tuntua itsestäänselvyyksiltä, mutta kuinka helposti ne rajat siltikin nousevat kuin tyhjästä eteen… Kehittyvä kappale, joka etenkin soundiensa puolesta on ilahduttavan rikas ja raikas.

Mika Roth


Severi Peura & Selvänäkijät: Tuuli kääntyy Severi Peura & Selvänäkijät: Tuuli kääntyy
V.R. Label Finland

Severi Peura & Selvänäkijät on turkulainen folk-kerrontaan luottava yhtye, jonka aiemmat sinkut ovat päässeet vilahtamaan allekirjoittaneelta ohitse. Nyt debyyttialbumiaan valmisteleva orkesteri on valinnut sinkukseen lähes kuusiminuuttisen jätin, joka kurottaa kauas perusfolkpopin tuolle puolen.

Sinkun saatesanoissa tullaan maininneeksi 60-luvun lopun taiderock, mutta sinänsä oivasta merkkipaalusta huolimatta kappale sijoittuu mielestäni selvemmin uuden vuosituhannen soundimaisemiin. Severi Peuran laulu ja Matias Kilpiön vetopasuuna luovat mielenkiintoisen parivaljakon, jonka ympärillä kuullaan rikasta kielisoitinten palettia. Biisi on oikeastaan yllättävänkin nopeasti etenevä, rytmiryhmän pirskahtelevien perkussioiden ja vetävän soiton viedessä kipaletta luonnollisesti ja jouhevasti eteenpäin. Näin jopa tekstin suoranainen synkkyyskin asettuu kuin luonnostaan soitinten jatkumoksi.

Mika Roth


Sirakh: Mirrors Sirakh: Mirrors
Satan’s Empire

Sirakh ilmoittaa olevansa oululainen dark alternative -yhtye, jonka historia ulottuu vuoteen 2013 saakka. Alkujaan Seraph nimisenä toiminut bändi on käynyt läpi lukuisia muutoksia, mutta tyyli on ymmärtääkseni aina ollut kasarigoottailuun kallellaan. Mirrors on kolmas singlelohkaisu tulevalta debyyttialbumilta, jonka nimeksi ilmoitetaan Crisis of Faith.

Yli viisi ja puoliminuuttinen sinkku on eräänlainen tumma synaballadi, jota ryyditetään goottiestetiikan sääntöjä noudattaen sähkökitaralla ja rytmisoittimilla. Kuullaanpa raidalla jopa ihka oikea kitarasoolo, joka soundien ja tyylin tavoin ankkuroi ryhmää 80-luvun mustahuuliseen laitaan. Vokalistin hiljainen lausunta ja taustaa alati värittävät koskettimet joutuvat kuitenkin pitämään liian pitkään lippua ylhäällä, sillä biisistä ei vain löydy sellaista Fields of the Nephilim -alkuvoimaa, jota oletettavimmin on haettu.

Mika Roth


Skinjobs: Soothsayer Skinjobs: Soothsayer

Helsinkiläinen Skinjobs on mitä mielenkiintoisin yhtye ’jotain muuta’ ryhmässä. Bändin vajaan kolmen vuoden takainen itsensä mukaan nimetty EP-levy jäi aikoinaan soimaan joksikin aikaa allekirjoittaneelle, ja olihan pikkukiekko pakko kaivaa nyt uudelleen esiin vertailupohjaa hakiessa.

Skinjobs ei blarerunnermaisesta nimest√§√§n huolimatta soita mit√§√§n replikanttirockia, vaikka rock onkin p√§√§moottori t√§ss√§ avaruusaluksessa. Perinteist√§ kitararockia jatketaan edelleenkin elektronisilla ainesosilla, mutta lopputuloksen persoonallisuuspisteet ovat rajussa kasvussa. Kappaletta voisi kuvailla puolieteeriseksi rymistelyksi, jossa suurimmatkin vallit kohoavat loivasti ja eri tasot limittyv√§t toisiinsa niin, ett√§ lopulta on vain yksi √§√§nten virta jossa kaikki yhtyy, jalostuu ja kukoistaa. T√§h√§n kun lis√§t√§√§n viel√§ vokalistin persoonallinen tyyli sek√§ biisin valveunimainen tunnelma, niin kasassa on jotain muuta ‚Äď ja kerrassaan erinomaista sellaista.

Mika Roth


Spekti: Ennen ku mä delaan Spekti: Ennen ku mä delaan
Rähinä Records & Kaiku Entertainment

Spekti on tällä erää oivaltanut, kuinka suomalaisesta vanhemmasta iskelmästä voi löytää heijastuspintaa moderniin rakkauslauluun. Rakkauslauluun? Kyllä vain, Spekti näet aikoo tehdä monia asioita ennen kuin vaihtaa hiippakuntaa. Niinpä aidolla 80-luvun italo discolla ryyditetty Ennen ku mä delaan -vuodatus valuu kuin luonnostaan sinne Gösta Sundqvistin hallitsemille synapoptaajuuksille. Onneksi Göstan bändi muistetaan mainita saatetekstissä, jotta oikeus tapahtuu.

Hattarankevyet plus kolme minuuttia liukuvat kuin Ingemar Stenmark mäkeä alas, väripaletin pastellisuuden huimatessa ja hurmatessa. Synapoppia, suomiräppiä ja juustoiset soundit, minkä lisäksi kertosäe on tietysti täyttä timanttia. Hieman enemmän tosissaan tästä olisi saatu ikäihmisten formaattiradioille taottua melkoinen mestariteos, mutta toisaalta Spekti ei vedä hommia myöskään täysin överiksi, mistä pinnat ja kumarrus herran suuntaan. Sitä paitsi ’ennen kuolemaa’ -lista kannattaisi varmaan itse kunkin tehdä ajoissa.

Mika Roth


Spring Teeth: Land of Bones Spring Teeth: Land of Bones
I Call It Blood Detective Records

Spring Teeth on helsinkiläinen melodista ja rosoista kitararockia 90-luvun vaikutteilla soittava yhtye, jonka ensimmäinen sinkku on Land of Bones. Tässä ollaan siis kaiken alussa, mutta jäsenistöllä on kokemusta jo aiemmista bändeistä, joten sen pahempia lastentauteja Spring Teethillä ei vaikuta ainakaan ensisinkkunsa perusteella olevan.

Homman juoni on siis melodinen ja kosketinvapaa kitararock, jota ryyditetään melodisella laululla sekä kovin amerikkalaiselta kuulostavalla soundipaketilla. Biisi ei ehkä edusta mitään maailman mullistavinta musiikkia, mutta vajaaseen kolmeen minuuttiin on saatu ahdettua paljon hyvää ja kehitettävää. Jännä temppu on myös kitararaidan sorkkiminen siellä täällä siten, että kappale kuulostaa hetken helteiden kourissa venyvältä C-kasetilta tulevalta. Nostalgiaa, analogiaa ja kaitafilmin lämpöisiä fiiliksiä, kyllä tämän ääressä pidempäänkin viihtyisi.

Mika Roth


Viinamäki: Huonon onnen talismaani Viinamäki: Huonon onnen talismaani
UHO production

Kings Of Moonshine -yhtyeestä tuttu Jarkko Viinamäki esittää soolona psykedeelisesti sävyttynyttä, suomenkielistä countryiskelmää jolle on vaikea löytää kovinkaan helposti suoraa verrokkipistettä. Viinamäki onkin luojalleen rohkea askel uuteen suuntaan, eikä biisi ole varmastikaan jäämässä ainoaksi laatuaan. Tai niin ainakin itse uskallan toivoa.

Mistä hyvä ja huono onni ovat peräisin, ja onko moisia asioita ensinnäkään olemassa? Entä onko olemassa jotain taikavoimia, joihin voisi vaikuttaa talismaanein sun muin tempuin? Tätä peruskysymystä Viinamäki lähtee purkamaan kolmeminuuttisella rallillaan, jonka pehmeissä kurveissa ja vähäeleisessä laulussa kiteytyy yllättävän paljon suomalaisuudesta. Menneiden vuosien iskelmä, Amerikan raitin kitarasoundi jostain 50-luvulta ja siihen päälle vielä ajaton ripaus psykedeelisen popin vetovoimaa ja coctail on valmis. Vai oliko tämä nyt jäniksenkäpälä?

Mika Roth


Viitala & Yhtye: Seitsemän Viitala & Yhtye: Seitsemän

Viitala & Yhtye on oululaisen Antti Viitalan johtama orkesteri, joka omien sanojensa mukaan yhdist√§√§ J.J. Calea suomalaiseen vanhempaan iskelm√§musiikkiin. Eli keitoksessa on kasassa ainakin kauhallinen mystist√§ l√§ntt√§, runsaasti tulsa soundia sek√§ luonnollisesti my√∂s ripaus suomalais-ugrilaista melankoliaa makua antamassa. T√§m√§ kaikki otetaan ja sidotaan yhteen vinolla ja toisinaan suoranaiseen mustuuteen nojaavalla huumorilla, joka pelaa nokkeluudella ‚Äď ei mauttomuuksilla.

Mukavasti eteenp√§in naksuttava sinkkubiisi pohjustaa tulevaa pitk√§soittoa, jolta luvataan lohkeavaksi viel√§ pari muutakin sinkuraa. Sanoitus kimpoilee hauskasti numeroiden ymp√§rill√§, Viitalan py√∂ritt√§ess√§ lukuja kuin meklari elon suuressa p√∂rssiss√§. Kuulijalle v√§litet√§√§n nopeasti vaihtuvia mielikuvia onnen ja ep√§onnen suuresta ruletista, joka osoittaa samalla lukujen ylivallan el√§m√§ss√§mme ‚Äď vai osoittaako? Kaihoisat kitarat ja svengaava pohja ovat puhdasta tulsa soundia, josta Viitala osaa n√§emm√§ kasata vaikka mink√§laisia rakennelmia. Tulevaa pitk√§soittoa odotellessa.

Mika Roth


Vorna: Maa martona makaa Vorna: Maa martona makaa
Lifeforce Records

Vorna on vuonna 2008 perustettu tamperelainen metalliyhtye, jonka musiikissa kaikuu niin perinteisen metallin, blackin, deathin kuin hieman folkinkin vaikutus. Ryhmän kolmas albumi julkaistaan syyskuun loppupuolella ja sen saloja paljastetaan nyt reilun viiden ja puolen minuutin mittaisen sinkun verran.

Mustaa on kieltämättä tämä Vornan metalli ja aiempaa tummempi sekä sinfonisempi metallikattaus saa kaiken käpristymään mustanruskeaksi, kuten on taatusti ollut tarkoituskin. Vokalistin puolittainen kärinä yhdistyy tukahtuneen tuntuiseen huutoon, mikä vain korostaa, alleviivaa ja suurentaa lyriikoiden murskaavaa pessimistisyyttä. Bändi taiteileekin jo niillä rajoilla, jossa tehokeinot alkavat kääntyä käyttäjiään vastaan. Tai ainakin näin sinkkumuodossa jäin kaipaamaan edes jotain pientä siirtymää jo silkan vaihtelun nimissä, mutta pitkäsoiton mitassa tilanne saattaa olla täysin toinen.

Mika Roth


Wellu Rowaltz: Ne naiset Wellu Rowaltz: Ne naiset
Mark My Tunes

Wellu Rowaltz jatkaa suomenkielistä uraansa uudella sinkulla, jonka sovituksesta ja teknisestä puolesta vastaa pitkälti Tuukka Heikkinen. Kuten jo lopputalvesta ilmestyneellä Peiton alla -sinkulla, niin myös nyt tyylinä toimii aiempaa pehmeämpi poprock, jossa Rowaltzin laulua kehystetään rikkaalla soitinpaletilla.

T√§ll√§ er√§√§ herra on p√§√§tynyt pohtimaan miehisest√§ kulmasta er√§st√§ universumin suurimmista ihmeist√§: naisia. Rowaltzin kolmas suomenkielinen single ei kuitenkaan ole mill√§√§n tavoin seksistinen ‚Äď ainakaan negatiivisessa mieless√§ ‚Äď vaan kauniimpaa sukupuolta ylist√§v√§ ja kiitt√§v√§ nostatus. Kertoja pohtii kompasteluitaan matkalla poikasesta mieheksi, menneiden muisteluiden tuottaessa l√§hinn√§ puolittaista kipua ja h√§peilyn tunnetta itselle. Aiheestahan on tehty kautta aikain lukematon m√§√§r√§ lauluja, mutta aina tilaa on viel√§ yhdelle jumalointia julistavalla raidalle, etenkin kun pohjissa on kelpo Bruce Springsteen -vibaa, mist√§ kiitos etenkin sovitukselle.

Mika Roth


Wrongler: Mislead Wrongler: Mislead

Wrongler iski lapiolla tauluun edellisellä Decay EP-levyllään, jonka tyly ehdottomuus sai bändin nimen juuttumaan aivojen arkistokaappiin. Sittemmin bändiltä on ehtinyt ilmestyä parikin sinkkua, jotka saavat nyt jatkoa tuoreesta Mislead-möyhennyksestä. Tarina ei kerro sitä, että onko luvassa mahdollisesti myös uusi EP-levy, tai peräti ihan pitkäsoitto, mutta eväitä moiseen vaikuttaisi kyllä löytyvän.

Mislead on bändin tyylille uskollisesti persoonallinen sekoitus toisella jalalla groovaavaa metallia, jonka toinen jalka puolestaan kyntää syvällä deathin mullissa. Vokalistin rouhea murina ja syvältä louhivat kitarat tekevät äänimaisemasta äärimmäisen rosoisen, mutta silti biisissä on omanlaistaan vetovoimaa ja tarttuvuutta. Raskaus ja ehdottomuus yhdistyvät näin ns. perinteisemmän metallin palasiin, lopputuleman muistuttaessa myös sopivasti death’n’rollin paremmista puolista.

Mika Roth




Lukukertoja: 819
Facebook
Artistihaku
Pienissš myŲs