Sinkut III - Huhtikuu 2019
AvAciA: Kiveen kirjoitettu
V.R. Label Finland
Tuimaa ja kulmikasta modernia metallia takova AvAciA painaa uudella sinkullaan moottorinsa kierrokset jälleen punaiselle. Alkuvuodesta julkaistu Ilman varjoa -sinkku teki jo selväksi, että Stam1nan jalanjäljissä riittää kyllä tilaa, eivätkä iskusarjat ole ainakaan kepenemään päin.
Kiveen kirjoitettu -sinkulla nostetaan kärkeästi anarkian lippua ylemmäs, sillä mikään ei tapa henkeä nopeammin kuin vanhoihin totuttuihin kaavoihin kangistuminen. Tältä pohjalta kesän kynnyksellä julkaistava Uusi Maailmanjärjestys -albumi vaikuttaa jo ennakkoon poikkeuksellisen kiinnostavalta, etenkin kun uusi sinkku osoittautuu A-luokan kurvimetallisyötöksi. Modernia metallia, punkahtavaa asennetta ja kunnon kourallinen ironiaa, eikä kaavoja kuitenkaan kammota niin etteikö kolmeminuuttiseen siivuun uskallettaisi upottaa tuttuja rakenteita. Toisaalta välissä kuullaan sellainen rytmivaihdostelusuma, että pisti melkein takeltelemaan.
Mika Roth
Dorothy Polonium: Séance
Jyväskyläläinen raskasta rockia soittava
Dorothy Polonium julkaisi vuonna 2017 kerrassaan loistavan
Tales by the Pyre -debyyttialbumin. Tuolla muotovaliolla 90-luvun alternative-metalli ja modernit mausteet sekoittuivat uudempiin aineksiin, synnyttämättä silti pahempia klimppejä. Syksyllä 2019 yhtye on julkaisemassa toista pitkäsoittoaan,
Psychoccultia, jolta lohkaistaan nyt toinen sinkku.
Séance sinkku vihjaa siihen, että kakkosalbumin soundi on esikoista raskaampi ja jyrkempi, mutta samaan aikaan yhtye ei ole kuitenkaan hylännyt melodisuuttaan. Laulajattaren laulukirjo ulottuu tylystä, rosoista rääyntään muistuttavasta ilmaisusta miltei hempeään ilmaisuun – miten vain kappaleen tarpeet aina kuuluvatkaan. Mielenkiintoinen ja ristiriitaisia tuntoja herättävä biisi, 90-luvun elementtien jäädessä selvästi aiempaa vähäisempään asemaan. Syksyä ja synkkiä iltoja odotellessa.
Mika Roth
Ei Kiinnosta: Lotossa kaikki väärin
Vuosi sitten vappuna ihmettelin ja kummastelin
Ei Kiinnosta -orkesterin
Bagdad EP-levyä. Kompromissittoman pikkukiekon häijyssä räimeessä stoner, punk, rock ja metalli olivat päätyneet samaan kirjopesuun ja linkoukseen, ja rupisen mätkeen verrokiksi nousi kuin luonnostaan mm.
Killing Joke.
Lotossa kaikki väärin -sinkulla haaveillaan tietysti nopeasta rikastumisesta ja siitä, kuinka nuo unelmat karahtavat kerran toisensa jälkeen armotta kiville. Seitsemän väärin veikatun numeron tuoma ahdistus ja raivo saavat ärräpäät lentämään, mutta ryhmän ’
Motörhead tapaa
Murder Inc.in hämärällä kujalla’ -soundi saa lievästi humoristisen tekstinkin tempautumaan hammasrattaiston mukaan asianmukaisesti. Kolhojen rymistelykohtien kanssa vuorottelevat säkeistöt antavat pohjalla murisevalle bassolle mukavasti tilaa, kun tulevaisuudessa siintävää jättipottia odotellaan kotiin saapuvaksi. Kyllähän se minuakin kiinnostaisi, tietysti.
Mika Roth
Högen: Kissanpäivinä
Tuore Records
Lausuntataiteen katusissi ja suomiräpin ulkokehien etuvartiostojen eteentyönnetty tiedustelija. Jokin sellainen on kaiketi
Högen, jonka pari kuukautta sitten ilmestynyt
Gonzo-sinkku oli omistettu itselleen
Hunter S. Thompsonille. Nyt gonzoilut ovat jääneet ainakin hetkellisesti taustapeiliin ja lapsekkaasti keikkuva Kissanpäivinä on eräänlainen sukellus päänsisäiseen sirkukseen.
Biisin simppeli kosketinkuvio porautuu sutjakkaasti korvista sisään, seesteisen rytmin keikkuessa iskarivikaisen amerikanraudan tavoin. Högenin suu on tietysti jälleen täynnä sanoja, joiden muodostamat ketjut saavat kuvat vilkkumaan hedelmäpelin tavoin silmissä. Täällä ei kukaan tänä yönä nuku, tsuku tsuku ja silleen. Periaatteessa aineksia ei ole edes yhteen biisiin, mutta jokin muotopuolessa runonkaltaisessa venkuloinnissa jää silti koputtelemaan takaraivon paloportaita. Högen yllätti jälleen, enkä vieläkään tiedä mitä olla tästä oikein mieltä, mutta ainakaan tuotos ei ole mitäänsanomaton.
Mika Roth
Kanerva: Aaverakkaudet
Texicalli Records
Helsinkiläinen laulaja-lauluntekijä
Kanerva napautti mukavasti tanssihermoon alkuvuodesta, kun
Fitbit-sinkku loihti jalkoihin liikettä. Toisen albuminsa syyskuussa julkaiseva Kanerva suuntaa kohti kesää soljuvan poprockin voimin, kun Aaverakkaudet kertoo tarinaansa paljastamatta silti liikaa yksityiskohtia – tai nimiä.
Uudellakin sinkulla rytmi on avainasemassa kipaleen soljuessa luontevan tuntuisesti eteenpäin. Ilmassa on jälleen lievää ysärintuoksua, etenkin kun rytmipuolella tunnetaan selvää lukkarinrakkautta housea kohtaan, mutta mikään ei silti osoita mitenkään ylilyövästi menneeseen. Soittimet kerrostuvat väljästi maisemaan ja Kanervan laulu on selvästi biisin päävoimanlähde, vaikka paljosta on kiittäminen myös rytmiryhmää ja retrosti vinkuvia koskettimia. Mukavan kaukoröyhkämäinen paketti pohdintaa, ilman sen raskaampaa painolastia, joten kyllä tämän kera kelpaa kesää kohti seilata.
Mika Roth
Killer Aspect: Black Summer
Kentala Music
Uutta kevättään elävä
Killer Aspect tarjoaa uuden herkun rymistelevää ja rypistelevää kitararockia. Siinä missä parin kuukauden takainen
The High Road -sinkku lähti hiukan käsijarru päällä liikkeelle, avataan pellit nyt heti kättelyssä.
Black Summer kerää matkallaan massaa ja kitkaa, suoden tasaisin väliajoin mukavia pienoisräjähdyksiä. Rosoisella kitaralla ja iskevällä rytmiryhmän työllä käynnistyvä siivu osaa tuoda kaavaan mukaan myös pieniä efektejä ja kosketinmattoja, jotka jäävät kuitenkin visusti taka-alalle. Näin vokalistin vahva tulkinta nousee valokeiloihin, ja onneksi laulajalla on arsenaalia mihin nojata. Nopea raita on rakennettu dynaamiseksi ja kaikessa energisyydessään jopa aavistuksen haastavaksi, mutta ryhmä osaa myös nostaa jalkaa kaasulta silloin tällöin, jotta biisi ei tukahdu omaan kiihdyttelyynsä.
Mika Roth
Läskit lokit feat. Henna: Lentoon
PPP 2019
Läskit lokit on räpduo jo ihan kunnioitettavan mittaisella historialla. Pitkäsoittoa on ulkona ja pienjulkaisuja on ehditty työstämään useamman eri tahon kanssa yhteistyössä. Nyt kimppaan on lähtenyt mukaan helsinkiläinen laulaja-lauluntekijä
HENNA, jonka laulu kieltämättä nostaa kertosäkeen siivilleen. Kitaranvarressa vaikuttaa puolestaan jyväskyläläinen
Oula Maaranen, mutta miten on sen pihvin laita?
Lentoon pyöriskelee yläpuolella kuin runsaan roskaruokalähteen äkännyt lokkiparvi, mutta vasta kertosäkeessä lentoradat loksahtavat kunnolla kohdilleen. Tarinassa pohditaan kaikkea sitä mahtavaa mitä bailuiltana tulee tapahtumaan, kunhan vain päästäisiin ensin matkaan. Kuinka siis saada ilta kunnolla lentoon, ja miten välttää mopon liikakeuliminen? Sitä pohtiessa kipale solahtaa kerran toisensa jälkeen kuin huomaamatta soimaan, kesähitin aineksia siis.
Mika Roth
Miisamaria: Yhä yhtä ihana
Laulaja-lauluntekijä
Miisamaria latasi ensimmäisen kappaleensa verkkoon vasta muutama vuosi sitten, mutta saatesanojen mukaan materiaalia on syntynyt jo pidemmälläkin aikavälillä. Kolmannella omakustannesinkulla Miisamarian oma tyyli, juttu ja soundi ovatkin jo löytyneet, tyylilajin osuessa jonnekin elämältä maistuvan arkipopin tienoille.
Yhä yhtä ihana -sinkku rakentuu pieneen melodiakoukkuun ja Miisamarian suoraan laulutyyliin. Oikeastaan laulu on lähellä lausuntaa, mutta ainakin tämän kappaleen kohdalla suoruus on vahvuutta. Tekstissä ylistetään sitä yksinkertaista ja samaan aikaan niin selittämättömän kokoista tunnetta, joka lukemattomin pikku sitein sitoo kaksi ihmistä toisiinsa. Tuo tunne kestää arjen myllerrykset ja ruuhkavuosien kolhut, puhumattakaan ajan terävistä hampaista. Mielestäni kyseiseen huomioon kiteytyy paljon elämän tarkoituksesta, ja Miisamarian kaunis kappale on aiheensa veroinen.
Mika Roth
Noisy Heaven: ABC of My Life
Silkasta turhautumisesta syntynyt
Noisy Heaven on duo, jonka mukana häärää kuuleman mukaan myös joku kolmas tyyppi. Musiikillisesti vuonna 2016 perustettu ryhmä/duo/trio liikkuu lähellä New Yorkin punk rockin ja noisen linjastoja. Saatesanoissa mainitaan
Sonic Youth, eikä suinkaan suotta.
ABC of My Life -biisi kertoo ymmärtääkseni arjen raiteista, jotka tahtovat tylsistää jatkuvaan looppaukseen perustuvalla logiikallaan. Meille ollaan aina kertomassa, mitä meidän pitäisi ajatella, mitä tehdä, minne mennä ja mitä tavoitella tässä henkilökohtaisessa pitkässä juoksussa. Raskaasti toistoon pohjautuvaa tekstiä tuetaan musiikillisesti rupisella soundisoosilla, vokalistin yksiulotteisen huudon saadessa vasta lopussa mainittavasti tukea bändin rytkeestä. Liiaksi toistoa omaan makuuni, tai ainakin irtioton olisi voinut sijoittaa jo aiemmaksi.
Mika Roth
Nununu: Kohtaa mut just näin
Vappu on luonnollisesti yhtä juhlaa, mutta kevään karnevaalin aaton tyrskyissä ja myrskyissä on aina mukana myös annos draamaa, konfliktia sekä murhetta.
Nununun kolmannella sinkulla kerrotaan hieman sekaisin olevasta henkilöstä, joka yrittää löytää elon myräkässä jonkun sopivan välilaskupaikan jossa hengähtää edes hetkisen.
Kohtaa mut just näin -sinkun soundimaailma ja tuotannolliset ratkaisut korostavat tarinassa käsiteltyä sekavuutta, jota on korostettu mm. lelusyntikalla, melodicalla ja rommipulloon puhaltelulla. Näitä moninaisin tavoin synnytettyjä ääniä sotketaan, törmäytetään ja sekoitellaan toisiinsa niin, että biisiä kuunnellessa lattia tuntuu aavistuksen vinolta – mikä lienee tarkoituskin. Harva kudos taiteilee sirpaloitumisen rajamailla, kunnes viimeisessä osassa langat sidotaan hetkeksi kunnolla yhteen. Tuo hetki on lyhyt mutta riittävä.
Mika Roth
Onni Boi: Lo Blo
Playground Music Finland
Onni Boi herkutteli elektronisella popillaan viime kuussa, kun
Tides-sinkku aaltoili popin kristallinkirkkaissa vesissä. Mies tuntuu löytäneen sisäisen
Princensä entistä vahvemmin, mutta onneksi Lo Blo on kaikkea muuta kuin yksiulotteinen sukellus menneisiin aikoihin ja lainailujen mataliin vesiin.
Lo Blon suurin vahvuus on sen kyky pitää energiavirrat aisoissa. Biisin läpinäkyvissä ja avarissa rakenteissa synat säksättävät säästeliäästi, rytmipuolen pulputukset tyytyvät vain taustoittamaan laulua ja sooloilua ei muutenkaan harrasteta. Vaikka Onni Boi tarttuu toisinaan mittavampiinkin synamaaliteloihin, ei biisi missään vaiheessa paisu astiaansa suuremmaksi, vaan pitää tilavuutensa vakiona. Pienoinen ihme on myös se, että lähes viisiminuuttinen kipale tuntuu aina loppuvan kesken juuri silloin, kun veto on vasta päässyt parhaimpaan vaiheeseensa.
Mika Roth
Sans Parade: My Name is RED
Solina Records / Stargazer Records
Sans Parade julkaisee toukokuun jälkimmäisellä puoliskolla kolmannen albuminsa, jolla bändin soundi tulee siirtymään modernimpaan ja elektronisempaan suuntaan.
Markus Perttulan,
Jani Lehdon ja
Pekka Tuppuraisen muodostama yhtye ei ole silti menettänyt yhteyttä poprock-juuriinsa, vaan kyse on mielestäni enemmänkin luontaisesta evoluutiosta.
My Name is RED -sinkku onkin tavallaan askel taaksepäin
Patience-sinkun yllättävän etuloikan jälkeen, mutta toki uusikin näyte on yhdistelmä mennyttä ja tulevaa. Elektronisesti ryyditetty rytmipuoli pitää biisin ohjat käsissään koko viiden ja puolen minuutin mitan, Perttulan lämpimän laulun asettuessa luonnostaan valokeilaan. Kertosäkeen melodia ja lähes huomaamaton kellokoukku vievät kuulijaa säälittä, eivätkä elokuvamaiset, leveät äänimaisemat jätä taatusti kylmiksi. Upea musiikkia ja täydellisyyttä hipovaa tuotantojälkeä.
Mika Roth
Shadecrown: Incomplete
Inverse Records
Death metalin doomin puoleisella rannalla on aina tilaa, tuntuu kuusimiehinen
Shadecrown tuumivan. Myöhemmin tänä vuonna
Raven-pitkäsoiton julkaiseva yhtye onkin tällä erää enemmän doomahtava kuin kuolottava joukko, jonka uusimman sinkun parissa kelpaa keräillä varjoja jalkoihinsa.
Lähemmäs seitsemän minuutin rajapyykkiä kurottava Incomplete on ymmärtääkseni omanlaisensa tarina rakkauden erilaisista vaikutusvoimista, tosin
Jari Hokka murisee kulmikkaammat osuutensa niin rosoisesti, että jokaisesta sanasta ei saa aivan selvää. Tunnetta tulkintaan on sen sijaan ladattu kuormakaupalla ja biisin päästessä viimein vauhtiosuuteensa on meno suorastaa julmaa. Hyvällä tavalla siis. Kappaleen rakenteissa tapahtuu luonnollisesti jatkuvasti paljon, kun soittajia on melkoinen joukko, mutta kaikesta massasta huolimatta biisissä on omanlaistaan lennokkuutta. Doomin mittapuulla nyt ainakin.
Mika Roth
The Grammers: Take Off
V.R. Label Finland
Suomalaisen rock’n’roll taivaan kiintopiste
The Grammers jatkaa omien biisiarkistojensa läpikäymistä. Ideahan on se, että yhtyeeltä ilmestyy joka kuukausi sinkkuna biisi, joka on aikanaan jäänyt syystä tai toisesta rannalle. Loppuvuodesta on sitten luvassa
The Rest of the Best -kokoelma, jolle kaikki vuoden aikana vapautetut herkut viimein niputetaan.
Take Off -biisin historia ulottuu bändin neljännen albumin aikoihin. Hieman hämmentävästikin nimetty
Mk III kristalloi bändin vintagehardrockia, eikä ryhmä enää millään tavoin pidätellyt retroiluaan. Kuinka ollakaan Take Offin kitarat istuisivat nuoren
Iron Maidenin pirtaan ja kitara-koskettimet kirmailu on melko puhdasta
Rainbow-koulukuntaa, eli bändin fanien kulmasta katsottuna kaikki on kohdillaan. Voinkin vain päivitellä, että miksi näin tarttuva herkku päätettiin jättää aikoinaan hyllylle.
Mika Roth
Union Rails: Orbit of the Heart
Soundhill
Vuonna 2010 Suomen Raumalla perustettu
Union Rails julkaisi jokin aika sitten debyyttialbuminsa, jonka ensisinkku on levyn itsenä mukaan nimetty raita. Saatesanoissa bändin korostetaan sekoittelevan rohkeasti musiikin eri tyylisuuntia toisiinsa aina klassisesta musiikista, rautalankaan ja ambienttiin saakka, mutta peruskalliona toimii ymmärtääkseni vanhempi progressiivinen rock.
Päälle kuusiminuuttinen Orbit of the Heart -sinkku on melodinen, rahdun melankolinen, lievästi eksoottinen ja sovitukseltaan polveileva seikkailumatka. Biisin pääkoukut esitellään jo reilussa minuutissa, mutta sopivasti kiemurteleva toteutus ja runsailla yksityiskohdilla koristellut taustat pitävät mielenkiinnon vaivatta yllä. Ja juuri kun kipale uhkaa puutua äänimassaansa, osataan äänivalli tipauttaa hetkeksi alas, eivätkä muutokset jää suinkaan tähän. Ei ehkä ihan ykkösluokkaa radiosoittoa hamutessa, mutta kelpo biisi silti.
Mika Roth
UNYA: Yövalo
Eclipse Music
UNYA on suomenkielistä musiikkia luova yhtye, jonka ytimen muodostaa sävellyksistä vastaava
Hilkka Louhivuori. Kokoonpano on rakentunut ystäväverkoston kautta ja orgaaninen eloisuus kuuluu läpi myös musiikissa, sekä etenkin sen sovituksessa. Yövälo-sinkku enteilee kesäkuussa ilmestyvää albumi, jonka soundimaailman luvataan olevan erittäin runsaan.
Miltei kuusiminuuttinen sinkku soljuu kuin halki kaiken pehmentävän, vaimentavan ja mystifioiman usvan, tarttumatta oikein mihinkään mutta jättämällä kaikkeen omanlaisensa jäljen. Kappaleen rauhallisuus ja unenomaisuus saavat nostetta elektronisakustisesta ilmaisusta, eikä yhtye kuulosta räikeältä edes silloin, kun äänivalli äityy mittavimmaksi. Sekoituksessa on hyvä määrä trip hopin eläväisempää laitaa, ripaus orgaanista maailmanmusiikkia ja ehkä hiven vaikeasti määriteltävää modernia jazziakin. Esityskieli rajaa mahdollisia maailmanmarkkinoita, mutta sopii musiikkiin mielestäni englantia luontevammin.
Mika Roth
Wille Zombie: Tämä yö
Wille Zombie on alle 30-vuotias musiikintekijä Helsingistä, mutta bändihistoriaa löytyy silti jo 20 vuoden edestä, eli poikkeuksellisen nuorena on vitsaa väännetty. Soolouransa viitisen vuotta sitten käynnistänyt vokalisti-kitaristi on kasannut hiljalleen bändinkaltaista ympärilleen, mutta Tämä yö -kappale on mitä selvimmin soolotuotos.
Wille Zombie soittaa isoksi kasvatettua poprockia, josta ei ole kovinkaan pitkä matka edes moderniin rock-iskelmään. Kitara on soundikakun selvin koriste-elementti, mutta runsaat koskettimet ja synat tekevät myös runsaita kuorrutuksia vallien päälle. Biisin tarina kertoo muutoksen hetkestä ja siitä, että on aika vain heittäytyä elämän vietäväksi. Pohjavire on kuitenkin positiivinen, ja tuo positiivisuus säteilee myös itse musiikkiin tavalla, joka saa biisin kasvamaan osiansa suuremmaksi. Pinnat vielä vähäeleisestä kitarasoolosta.
Mika Roth
Win Win Jones: Say My Name Right
RecTom Records
Hyvä nimi on aina bändille/artistille eduksi, eikä komeasta kansikuvastakaan ole haittaa, kun on aika myydä omaa näkemystään muulle universumille. Rokkaavaksi kaupunkimunkiksi itseään tituleeraava
Win Win Jones on sangen komearaaminen herrasmies, joten mitä sitä peittelemään. Onneksi kitarasta löytyy myös oikeita nuotteja, joita on tälle debyyttisinglelle siunautunut yllättävänkin paljon.
Tämäkin tupa on rakennettu rockin peruskalliolle ja Say My Name Right -sinkulla Win Win Jones pelehtii ikiaikaisten klisheiden parissa. Biisissä on vähintäänkin yksi viidesosa
Franz Ferdinandia, mutta kun
Bonnie and Clyde -karkumatkaa väritetään, ei sävyjä ole koskaan liikaa. Svengaava siivu onkin kuin jokin rockin alkuaikojen hukattu helmi, joka on päätetty vain tuoda tähän päivään ison orkesterin avulla. Koskettimet, taustalaulut, torvet – kaikki palaset tuntuvat kuitenkin olevan paikoillaan.
Mika Roth
Lukukertoja: 5389
