Metalcamp 2009 – lauantai

Lauantain esiintyjälista pullisteli ennakkoon toinen toistaan kovemmista nimistä, Blind Guardian, Testament, Satyricon ja Sodom, moisesta ryhmästä riitti taatusti jokaiselle jotakin. Pienellä lavalla jatkui tuttuun tyyliin tuntemattomampien bändien esiinmarssi. Päivä aukeni kirkkaana ja kuumana, eikä sateita koettu enää perjantaisessa mittakaavassa, vaikka kahdesti sateenvarjot ja sadeviitat pitikin kaivaa esiin.

Sveitsiläinen Hollenthon vaikutti ennakkoon kiinnostavalta yhtyeeltä, sillä käkikellomaasta on tähän päivään mennessä ponnistanut jo mittava joukko laadukkaita tumman metallin taitajia. Kun yhtyeen viimeisin albumi Opus Magnum kävi vielä taannoin tutuksi, oli sveitsiläisten esitys nähtävä omin silmin.

Soiton piti ennakkoon alkaa jo hieman neljän jälkeen, mutta ongelmat tekniikan puolella siirsivät starttia vartin verran. Pitkällisen säätämisen päätteeksi keikka pääsi viimein käyntiin, ja heti alusta bändi otti tukalasta tilanteesta täyden selätysvoiton. Kallisarvoista soittoaikaa oli mennyt haaskuun jo kolmannes, mutta kaikki se mikä menetettiin määrässä, otettiin nyt korkojen kera takaisin laadussa. Musiikin intensiivisyys, soiton voima sekä kokonaisuuden lujuus nostivatkin Hollenthonin erääksi päivän positiivisimmista yllättäjistä.

Laulaja/kitaristi Martin Schirenc omasi tarvittavan määrän karismaa sekä ääntä, jotta tummat tarinat voitiin saattaa toteen juuri oikealla tavalla. Yhtyeen metalli olikin mielenkiintoisen persoonallisella tavalla mustaa, olematta silti millään muotoa black-sukuista mörköilyä. Sveitsiläisten synkkyys ja mahtipontisuus pohjasi enemmän Wagnerilaiseen maailmaan ja hienostuneempaan palettiin, kuin vuonojen maan raakaan perintöön. Tavallisia bändisoittimia tuettiin taustanauhoilla, joilta tulivat esim. koskettimet sekä kaikki studiolaulajatar Elena Schirencin lauluosuudet. Osassa kappaleista oli havaittavissa myös selkeitä itämaiden vaikutteita, mikä teki niistä entistäkin kiehtovampia. Lauantai ei olisikaan voinut juuri tätä paremmin käynnistyä.

Ruotsalainen Myrah esiintyi varjoisalla pikkulavalla siten, että ryhmän setti meni lievästi päällekkäin SuidAkran kanssa. Koska ruotsalaisten gootahtava tumma rockmetalli vaikutti kuitenkin jo ennakkoon huomattavasti germaanien kelttimetallia nappaavammalta, päätti myös allekirjoittanut siirtyä hyvissä ajoin pienen lavan seutuville.

Keikan alkaessa estradin edusta oli vielä väljä, mutta pikkuhiljaa väki löysi goottirockarit ja tämän myötä myös tunnelma tiheni loppua kohden. Alkuun Myrahilla oli selkeitä ongelmia soundien kanssa, kun Joakim Granvoldin rummut ja Josefin Bergin koskettimet hautasivat miltei tyystin alleen kitaristi-vokalisti Patrik Essmanin laulun, mutta jo parin biisin jälkeen eri puolten harmonia alkoi löytyä.

Melodinen, melankolinen ja suht keskitempoinen goottirock puri lopulta hämmästyttävän hyvin yleisöön, jota kertyi paikan päälle koko ajan lisää. Asiaa auttoi varmasti se, että useammassakin kappaleessa tarjottiin tuhdisti tuplabasaria. Todellisen rohkeutensa bändi osoitti kuitenkin soittamalla loppukeikasta ihka aidon slovarin, ei mikään ilmeinen tai helppo valinta, mutta tässäkin ruotsalaiset vetivät lopulta pidemmän korren. Erinomaista!

Sodomia voi jo hyvällä syyllä kutsua thrash metalin instituutioksi. Legenda ei ole kuitenkaan jäänyt lepäämään laakereilleen, vaan saksalaisorkesteri on valmistelemassa tällä hetkellä uutta pitkäsoittoa, joka saattaa hyvinkin ehtiä markkinoille vielä kuluvan vuoden puolella.

Gelsenkirchenin oma poika Tom Angelripper valloitti joukkoineen Metalcampin jo pari vuotta sitten, kun ryhmä esiintyi ensimmäistä kertaa urallaan Sloveniassa. Tänä vuonna ongelmat uhkasivat vesittää koko keikan, sillä vaikka yhtye ehtikin hyvissä ajoin Sloveniaan, olivat soittokamat keikan alkaessa yhä Düsseldorfissa, mistä herra Angelripper muisti myös kiittää avoimesti Lufthansaa. Lainavehkeillä kiskottu setti kärsi pahoista soundiongelmista, mutta trio puski osuutensa läpi tiukan ammattimaisesti, siinä missä moni olisi varmasti jo luovuttanut. Kitaravelho Bernd "Bernemann" Kost oli jälleen oma hymyilevä itsensä ja Bobby Schottkowski näytti tulevan mainiosti toimeen väliaikaisen rumpusettinsä kanssa.

Taustakangasta ei siis nähty eikä intronauhaa kuultu, mutta mitäpä moisista, sillä Sodom on Sodom. Keikka potkaistiin liikkeelle Napalm In The Morningin voimalla, minkä jälkeen kuultiin kaikki ne olennaisimmat numerot yhtyeen mittavasta discografiasta. Outbreak Of Evil ja Agent Orange saivat tuttuun tyyliin fanit huutamaan lyriikoita keuhkojensa pohjasta ja hillitön thrash versio klassisesta Bird Songista (moni muistanee alkuperäisen kappaleen mm. Full Metal Jacket –elokuvasta) räjäytti niinikään pankin, etenkin kun biisi muuttui lopussa äkkiä The Saw Is The Lawksi. Jälleen kerran Sodom tuli, näki ja voitti, vaikka olosuhteet olivat kaukana ihanteellisista.

Kelpo thrash kurituksen jälkeen saatiin kuulla nippu huonoja uutisia. Alustavasti Satyriconin piti esiintyä isolla lavalla seuraavaksi, mutta nyt saatiin tietää, että yhtye oli myöhässä ja tulisi esiintymään vasta yöllä puoli kolmesta eteenpäin. Myös Testamentilla oli kuuleman mukaan samansuuntaisia logistisia ongelmia, mutta keikka ”pyrittäisiin” järjestämään alkuperäisellä paikalla, eli varttia yli yhdeksän ja puoli yhdentoista välillä. Allekirjoittanut kuului siihen suureen joukkoon, jonka suupielet valahtivat uutisten voimasta alaspäin, mutta minkäs teet – yllätykset, myös ikävät sellaiset, ovat osa festivaaleja.

Toisten epäonni on kuitenkin toisten onni ja näin isolle lavalle siirretty espanjalainen hardcore-punk-metal pumppu Soziedad Alkoholika sekä pienellä estradilla esiintynyt saksalainen hardcore-metal ryhmä Incubus Dreams saivat yllättäen huomattavasti enemmän kuulijoita, normaaliin tilanteeseen verrattuna. Valitsin vaihtoehdoista jälkimmäisen ja siirryin pienen estradin tienoille nauttimaan päivittäisen hc-annokseni. Tilanteessa oli vielä tupla-yllätyksen aineksia, sillä alkujaan kummankin orkesterin piti esiintyä aivan muuhun aikaan. Onneksi lauantain aikataulumuutokset rajoittuivat lopulta ainoastaan näihin neljään orkesteriin.

Incubus Dreams riehui lauteilla esimerkillisesti ja parin ensimmäisen kappaleen jälkeen myös muutama yleisön edustaja muisti miten hc-keikoilla tulee käyttäytyä, niinpä edessä riehui pian iloinen joukko paidattomia pogoajia. Vokalistin murina, örinä, kirkuna sekä huuto toivat sinänsä rahdun yksitotisiin biiseihin rutkasti lisää sävyjä ja rankka kitaravallitus maistui myös makoisalle. Saksalaiset eivät tarjonneet ehkä mitään maailmaa mullistavaa, mutta silti ihan mukavaa alkuillan viihdettä seuraavia isoja nimiä odotellessa.

Testament, thrash metalin elävä legenda sekä eräs San Franciscon kuuluisimmista orkestereista, joutui kovan paikan eteen reilu vuosi sitten. Tuolloin yhtye julkaisi ensimmäisen klassisella kokoonpanolla pyöräyttämänsä pitkäsoiton kuuteentoista vuoteen ja kuten arvata saattaa, uutukainen ei yleisen mielipiteen mukaan yltänyt mitenkään 80-luvun klassikkokiekkojen tasalle. Asiasta voi olla montaa mieltä, mutta kaikesta huolimatta The Formation of Damnation on uusi albumi, jonka biiseistä ainakin pari pitäisi kelpuuttaa thrashin hall-of-fameen.

Kuten edellä jo totesin, San Franciscolaisten esiintymisen yllä leijui vakava peruuntumisen uhka, mutta soittokamat saapuivat kuin saapuivatkin viime hetkillä paikan päälle ja näin keikka saattoi alkaa ainoastaan akateemisen vartin verran myöhässä.

Pienet ongelmat eivät vaikuttaneet onneksi tippaakaan itse lopputulokseen ja mahdolliset luulot moisesta nollattiin välittömästi setin avanneen Over The Wallin voimalla, joka niin sanotusti tyhjensi pajatson. Chuck Billy on vuosien saatossa saanut ehkä himpun lisää massaa ympärilleen, mutta kilot ovat tuoneet muassaan myös lisävoimaa lauluääneen. Eric Peterson ja soolovelho Alex Skolnick riuhtoivat menemään pyhän raivon vallassa ja basisti Greg Christiankin osoitti esimerkillään, että nuoruus on ainoastaan mielentila. Testamentin esiintymisessä kokemuksen tuoma rutiini, sekä enemmän nuoriin yhtyeisiin yhdistetty hurmoksellinen hetkeen heittäytyminen kohtasivatkin onnistuneesti. Erityisesti Billy sekä Skolnick näyttivät kiskovan joka sekunnista kaiken mahdollisen irti, ja myös hullaantunut yleisö antoi kaikkensa.

Viimeisin muutos kalifornialaisten kokoonpanossa on se, että rumpujen takaa löytyy tätä nykyä metallin monitoimimies Joey Jordison, joka tuntui istuvan kokoonpanoon saumattomasti, ja näillä voimin Testament nousi lauantain suurimmaksi yhtyeeksi – näin allekirjoittaneen vinkkelistä katsouttuna. Bay Area rules!

Visions Of Atlantis on vuosien saatossa parantanut tahtiaan kuin sika juoksuaan, kuten tavataan sanoa. Parin vuoden takainen Trinity vihjaili jo, että yhtyeestä voisi olla muuhunkin kuin pelkkään Nightwish plagiointiin, johon se on menneisyydessä syyllistynyt turhan usein. Jo kolmatta kertaa naisvokalistiaan vaihtanut ryhmä esiintyi nyt Joanna Nieniewska keulilla, miesvokalisti Mario Plankin tukiessa osuuksillaan nuorta neitoa. Neljättä albumiaan valmistelevalle ryhmälle Metalcamp oli viimeinen live-esiintyminen pitkään aikaan, sillä tämän jälkeen se sulkeutuu määrittelemättömäksi ajaksi studion uumeniin.

Jostain syystä pienelle lavalle sijoitettu yhtye oli vetänyt estradin lähitienoot tupaten täyteen väkeä, joka myös osoitti kannattavansa bändiä. Tuore vokalisti selvisi tulikokeestaan hienosti, vaikka vähän hermostunut taisi ollakin. Tämä ei kuitenkaan vaikuttanut itse esiintymiseen tai lauluun, joka oli komeaa kuultavaa. Ihan tuli mieleen, että eräskin suomalainen yhtye saattaisi kaivata vastaavan kalibeerin esiintyjää keulakuvakseen. Visions Of Atlantis antoi tarpeetonta tasoitusta muille tukkoisilla soundeillaan, sillä rummut ja kitara tahtoivat jyrätä hetkittäin kaiken muun alleen. Näistä puutteistakin huolimatta keikka oli yhtäkaikki vahva näyttö sekä selkeä merkki siitä, että bändin kurssi osoittaa uuden laulajattaren myötä selvästi ylöspäin.

Visions Of Atlantiksen lopetettua osuutensa lähtivät kaikki kynnelle kykenevät suuntaamaan kohti isoa estradia, jolla päivän pääesiintyjä valmistautui jo omaan osuuteensa. Tässä kohdin myös sisääntuloportit ja kulkuväylät ruuhkautuivat pahemman kerran, kun jokainen halusi saada itselleen mahdollisimman hyvän katselupaikan mahdollisimman nopeasti.

Blind Guardianille pamahti juuri neljännesvuosisata mittariin, mutta viime aikoina kovasti sivuprojekteihinsa keskittynyt ryhmä ei ole lähtenyt sen kummemmin juhlistamaan 25-vuotista uraansa. Saksalaisen powermetallin lippulaiva saapui Tolminiin suoraan Bulgariasta ja Sloveniaan päättyi myös orkesterin tiukin festivaalikiertue, sillä loppukesäksi yhtyeen kalenterista löytyy enää muutama irtokeikka.

Kun fanit osaavat pari minuuttisen intronauhan sanat ulkoa, voidaan puhua kaiketi fanatismista. Pitkät hiuksensa puolipitkään takkiin vaihtanut vokalisti Hansi Kürsch nousi bändeineen estradille pääesiintyjän elkein ja seuraavat puolitoista tuntia myös osoittivat, että Blind Guardian lunasti paikkansa festivaalien suurten nimien harvasta joukosta. Saksalaisten power ei ehkä lukeudu allekirjoittaneen ilman-tätä-en-voi-elää listalle, mutta orkesterille on annettava täydet krediitit onnistuneesta showsta. Paikalle saapuneet massat saivat juuri sitä mitä olivat tulleet hakemaan ja yhtye pisti itsensä toden teolla likoon, aivan kuten pääesiintyjän kuuluukin.

Näihin nousujohteisiin fiiliksiin oli hyvä päättää lauantai, sillä vaikka Satyricon olisi ollut upeaa nähdä, alkoivat kello sekä horisontissa siintävä seuraava päivä ja sadepilvet painamaan jo päälle. Matka halki pitkän leirintäalueen oli jälleen mielenkiintoinen ja sen varrelta löytyi mm. oheinen grillivahti, jonka muovihaarukka sarvet toivat yöhön omanlaisensa säväyksen.

Perjantai
Sunnuntai
Maanantai
Tiistai

Teksti ja kuvat: Mika Roth