Slideshakerin tiukka alakoukku palleaan

Savon sydämessä eli Kuopion kauniissa kaupungissa kasvaneet herrat Jani Korhonen, Heikki Savolainen ja Arttu Keski-Orvola innostuivat bluesista ja pistivät vuonna 2000 pystyyn The Slideshaker -nimisen orkesterin, jonka soitanto muodostui, koska into ei vielä kohdannut taitoa, punkbluesiksi. Ajan myötä rokkaavassa touhussa on entistä enemmän sävyjä, eikä orkesteria oikein millään tahdo mieltää blues-ryhmäksi. Yhtyeen rumpali Korhonen (JK) sekä laulaja-kitaristi Savolainen (HS) vastailivat Desibelin tenttiin.

Kuinka todennäköistä on, että Shaker vielä joskus soittaa esimerkiksi Puistobluesissa?

JK: - Varmaan aika epätodennäköistä, vaikka kyllä me siellä voitas soittaa ihan mielellään. Meidän kohdalla tuo bluesin esiin nostaminen on ollut hieman liioiteltua, varmasti omaa syytäkin. Meidän ensimmäisillä tuotoksilla ne blues -vaikutteet oli hyvin selkeitä, mutta ei niinkään enää. Itsekin haluttiin korostaa, että ei oltaisi ihan perusrokkia.

Bändinne nimi on bionne mukaan napattu jonkin blues-mestarin haastattelusta. Mitä hän termillä tarkoitti?

JK: - Jos nyt oikein muistan, sillä tarkoitettiin joko kitaran soittotapaa tai blues-soittajaa yleensä. Nimen löysi yksi meidän kaveri. Nimi taidettiin kuitenkin ottaa enemmänkin sen mukaan, että se kuulosti ja näytti hyvälle.

Samoin biossanne mainitaan sellaisia musiikillisia sukulaissieluja kuin The Gories, Bob Log III sekä Pussy Galore. Mitä olette mieltä vertauksista vaikkapa sinkkuarviossani heittämiin Blues Explosioniin tai Cosmo Jones Beat Machineen?

JK: - Nuo biossa mainitut oli juuri niitä alkuaikojen vaikuttajia, mikä sai tän meidän homman liikkeelle. Blues Explosion oli varmaankin niitä suurimpia vaikuttajia kun aloiteltiin, mutta ei se koskaan ole ollut niin suuri vaikuttaja kuten kaikki luulee, vaikka loisto bändi onkin. Yleensä suomalaisissa arviossa se nostetaan aina esille, mutta ei niinkään ulkomaalaisissa. Nythän meitä on verrattu White Stripesiin kun se taitaa olla se ykkösbändi bluesrokissa. Kyllä Cosmoihin vertaamisessakin jotain perää varmaan on, koska et ole ainut joka noin on sanonut.

HS: - Nykyään soittaessaan kokoonpanossa, jossa on kaksi kitaraa, rummut ja laulu, on todennäköistä, että bändiä tullaan vertaamaan juuri Blues Explosioniin, vaikkei musiikki joissain tapauksissa kovin samanlaista olisikaan. Kyllä Jon ja pojat ovat minun levylautasella pyörineet, mutta nykyään on jo muut vaikuttajat pelissä. Cosmot on kyllä mahtava. Hienoa jos biiseistä löytyy samaa henkeä.

Yhtyeessänne on tosiaankin kaksi kitaristia ja rumpali. Miksei Slideshaker vinguta bassoa?

HS: - Aivan bändimme alussa meillä oli basso mukana, mutta hiljalleen biisit muokkaantuivat sellaiseksi, ettei bassolle enää ollut tilaa soundissa ja silloin Slideshaker syntyi. Uudemmilla tuotoksilla olemme pyrkineet laajentamaan soundiamme ja käyttämään sävellysten vaatimia instrumentteja, kuten parissa biisissä esimerkiksi bassoa.

JK: - Ei meillä ole mitään bassoa käyttöä vastaan, mutta kun sitä ei ole yleensä käytössä biisien tekovaiheessa, niin sitten kappaleista tulee sellaisia, että niissä ei tarvitse olla bassoa. Hieman sama ongelma on toisinpäin kun yritetään treenata covereita. Mutta ollaan kyllä puhuttu basson käyttämisestä ja sen rooli tulee varmaan kasvamaan. Ei välttämättä pelkästään normaalilla bassolla vaan myös synalla.

Ensi-ep:nne Jail Bait Blues oli suoraa bluespunkkia, kun taas debyyttialbumi Hotwired Soulilla homma ”siistiytyi” muutaman asteen. Miltä nuo levyt kuulostavat omaan korvaan tänä päivänä?

HS: - Kyllähän se niin on, että aikansa kutakin. Ei niitä vanhoja äänityksiä kuunnellessa voi kuin olla tyytyväinen huomatessaan, että on kehitytty johonkin uuteen suuntaan ja päästy kiinni uudenlaiseen soundiin. Paljon nykyisestä soundista tekee se, että levy on nauhoitettu ”langat omissa käsissä”.

JK: - JBB on tavallaan onnistunut siinä mitä me silloin tehtiin – sen tarkoitus oli olla raakaa bluespunkkia ja kuulostaakin sille. HS taas kuulostaa siltä, että ne kappaleet on toteutettu täysin väärällä tavalla. Se levy olisi paljon parempi, jos me olisi se äänitetty itse samaan tapaan kuin se eka 7”. Oli enemmän halua uusiutua kuin näkemystä ja taitoa. No Time To Lose -seiskalla alettiin päästä pikku hiljaa jyvälle.

Jos olen ymmärtänyt oikein, debyyttinne julkaissut DBS Records on jonkinlainen mediahahmo Wallu Valpion juttu. Kulkeeko se historiankirjoitus siten, että Wallu bongasi yhtyeenne Likefesteiltä? Vai mitä itse asiassa tapahtui?

HS: - Kyllä, näinhän se juuri tapahtui. Se taisi olla hyvä keikka.

JK: - Wallu halusi kokeilla rokki-levyn julkaisua ja me satuttiin olemaan vailla julkaisijaa, joten siinäpä se pähkinän kuoressa.

Tulevalla levyllänne kaikki kunnia on merkattu yksinkertaisesti Slideshakerin nimeen. Silti kiinnostaa, kuinka tasavahvasti luotte musiikkia. Onko joku teistä pääasiallinen ideanikkari vai syntyvätkö biisit yhteisponnistuksena jamipohjalta?

JK: - Eihän se kappalekohtaisesti aina tasavahvasti mene, mutta meillä on siinä mielessä hyvä tilanne, että jokainen pystyy luomaan musiikkia niin yhdessä kuin yksinkin. Ideat kootaan lopulta kappaleeksi porukalla. Käytännön syistä on sovittu krediitit menee kaikille, koska suurin piirtein jokainen tuo levylle yhtä paljon. Tosin sanoitusten tekoon Arttu ei osallistu. Studiotyöskentelyssä meillä on selvemmin ns. roolit: Arttu nauhoittaa, Heikki ohjelmoi ja minä tuotan. Toki nuokin asetelmat sekoittuu, koska pitäähän Artunkin esimerkiksi välillä soittaa ja poistua tiskin takaa.

HS: - Uudella levyllä on paljon biisejä, jotka on tehty jamien pohjalta kehitellystä riffeistä ja ideoista sekä sitten tietenkin juuri niitä kasettimankan kautta kulkeneita, yön pikkutunneilla keksittyjä ideoita. Joitakin biisejä on jopa keksitty lähes lennossa studiossa. Kyllä ne ideat muotoutuvat kappaleiksi kuitenkin pääosin yhteistyönä treeniksellä tai studiossa.

Bones-Sinkku sekä sitä seuraava pitkäsoitto tulevat rokkipiireissä hehkutuksen keskuksessa olevalta Bad Afrolta. Miten päädyitte lafkalle?

JK: - Me päätettiin jo hyvissä ajoin, että tehdään levy valmiiksi ja tarjotaan sitten sitä julkaistavaksi. Ajateltiin, että näin saadaan tehdä just sellainen levy kun halutaan. Kun levy oli äänitetty, me tehtiin nopea raakamiksaus ja lähetettiin neljä biisiä Bad Afrolle, jota me pidettiin ykkösvaihtoehtona julkaisijaksi. No Lars tykkäsi siitä matskusta ja pyysi loppulevyn. Parin päivän päästä tuli viesti, että kiinnostaako sopimus. Aika kivuttomasti se loppujen lopuksi siis meni.

Niin, etuliitteensä hylänneen Slideshakerin kakkosalbumi In The Raw ilmestyy tammikuun lopussa. Kun levy-yhtiönä on Bad Afro, levyä olivat tekemässä muun muassa Pentti Dassum, Jürgen Hendlmeier sekä Aavikon Tomi Kosonen... Voidaanko sanoa että In The Raw:lla työskenteli eräänlainen all stars-ketju? Ainakin lopputulos on selkeästi melkoinen työvoitto.

JK: - Me ajateltiin, että tällä kertaa työskennellään sellaisten tyyppien kanssa, jotka tiedetään sopiviksi ja kenen töistä ollaan itse tykätty. Pentti ja Tomi haluttiin heti alusta alkaen mukaan. Jürgen oli levy-yhtiön ehdotus ja se sopi kyllä meille paremmin kuin hyvin. Oltiin jo mietitty, että Jürgen voisi olla sopiva miksaaja. Onneksi kaikilta heiltä ja muilta vierailijoilta löytyi aikaa ja halua.

HS: - Oli onni, että saatiin levyn tekoon noinkin kovia alansa osaajia. Kyllä sitä jonkinlaiseksi all stars-ketjuksi voitaneen nimittää.

JK: - Niin ainakin meidän mielestä…

Millaisia odotuksia tulevalle lätylle on asetettu? Bändin, levy-yhtiön ja fanien osalta...

JK: - Bändin sisällä odotukset on tietysti kovat, koska me ollaan kerrankin tyytyväisiä levyyn ja toivotaan, että ihmiset löytäisi sen. Kyllä ne meidän odotukset jonkun verran on tuolla ulkomailla, että pääsisi sinne soittamaan ja saisi vähän jalansijaa. Levy-yhtiö ei ole meitä pelotellut millään utopistisilla odotuksilla vaan pitää tätä ikään kuin päänavauksena, tiukka alakoukku palleaan. Seuraava levy kuulemma on sitten täysityrmäys.

HS: - Bones-single on otettu hyvin vastaan sekä ulkomailla, että kotimaassa, joten jännityksellä odotamme millaisia tunteita In The Raw herättää. Aika näyttää, mutta ensimmäiset arviot on ainakin ollut hyviä.

Levyltä löytyy aika lailla tukevoitunut paletti välineitä. On synabassoa, nykiviä perkussioita, sielukkaita torvia ja jopa hiphop-biittiä. Silti levy kuulostaa alkuvoimaiselta ja oikealla tavalla yksinkertaiselta. Kuinka vahva näkemys teillä oli etukäteen siitä, millainen levystä pitää tulla?

JK: - Kyllä meillä vahva näkemys oli, siksi ei haluttu ulkopuolista tuottajaa mukaan. Monta iltaa ihan vaan suunniteltiin, että mitä halutaan tehdä ja mitä ei, kuunneltiin paljon levyjä ja varastettiin ideoita. Toki Pentti, Jürgen ja Tomi toi paljon hyviä ideoita, joita ei olisi itse ehkä tajuttu ottaa huomioon. Haluttiin, että levy kuulostaisi ajattomalle kuten monet 60-luvun levyt, joista tykätään, mutta että käytetään moderneja menetelmiäkin, Protoolsia ja sämplereitä. Ei haluttu pelkkää retroa tehdä. Vaikka noiden biisien toteutus varmaan kuulostaa aika yksinkertaiselta, niin siihen yksinkertaisuuteen on menty monen mutkan kautta. Esimerkiksi Bones tehtiin kolme kertaa uudestaan ja vasta viimeinen versio toimi. Ajateltiin myös, että levyllä voisi olla hyvinkin erityylisiä biisejä, mutta punainen lanka säilyy soundien ja tuotannollisten keinojen avulla. Muutamia hyviä biisejä jouduttiin hylkäämään just sen takia, että ei saatu millään niitä kuulostamaan oikealta.

HS: - Hotwired soulin jäätyä melko paljaaksi johtuen osittain levyn nauhoitusaikataulusta ja myös yleisesti nauhoitustilanteesta, oli meillä kova hinku päästä tekemään levyä kokeilemalla monipuolisempia ratkaisuja. Käytettävistä elementeistä oli jonkinlainen kuva jo ennen pohjien nauhoitusta, mutta kun uusi biisejä syntyi, tuli mukaan taas uusia ideoita ja sen mukana levyn soundi kehittyi eteenpäin.

Vaikka lätyltä löytyy myös rauhallisempaa kantripoljentoa ja rosoista rytmibluussia, on hommassa koko ajan hyvä energia ja homman henkeen tarvittava vaarallisuuden tunne. Biiseistä etenkin sinkkubiisi Bones ponnahtaa esiin murhaavine, pirullisen pohdiskelevine jyrineen, lehmänkelloineen sekä muine vaaniskelevine lyömineen. Stoori on melkoisen karu murhatarina. Onko biisi myös bändin oma ehdoton suosikkibiisi levyllä?

JK: - Ei se taida ehdoton suosikki olla, vaikka Bones on kyllä aika onnistunut. Se taisi olla Larsin ja Jürgenin ehdotus sinkuksi ja luotettiin niiden näkemykseen. Bändin suosikit taitaa vaihdella, mutta esimerkiksi Better Version Of You ja Easy Street on tosi onnistuneita.

HS: - Vaikeaahan sitä on omista lapsistaan suosikkia valita, mutta kyllä Bonesin levyversio minun kärkikolmikossa taistelee. Tosin sen ollessa sinkkubiisi, se on tullut jo ihan tarpeeksi tutuksi.

Miksei levyn nimeksi noussut In The Raw päässyt levylle?

HS: - Levyn nimeksi se päätyi, koska se oli jokseenkin merkittävä kappale uuden materiaalin joukossa ja toimi tietyllä tavalla "uuden ajan" merkkibiisinä meille itsellemme. Ja se on lisäksi hyvä levyn nimi. Alun perin biisi oli tarkoitus päätyä levylle, mutta kun miksaukset olivat valmiit, tuntui se päätöksentekohetkellä kappaleelta, jonka päätyminen levylle toisi vähemmän kokonaisuuteen, kuin mitä jonkin muun kappaleen pois jättäminen siitä verottaisi.

JK: - Sen tiputtaminen oli itse asiassa aika vaikeaa, koska siitä oli tullut bändille niin tärkeä biisi. Yritettiin sitten miettiä pitäskö biisin tai levyn nimi muuttaa, mutta ei se enää oikein onnistunut. Biisi on edelleen meidän kaikkien mielestä tosi hyvä ja keikka aloitetaan usein sillä.

Lähdette kotimaan kapakkien lisäksi myös Ruotsiin sekä Sweatmasterin kera Saksaan, Hollantiin ja Tanskaan levynjulkaisun jälkeen. Aikooko Slideshaker tosissaan haastaa Hikimestarit?

JK: - Tottakai haastetaan, Get in the ring! Mut joo, tarkoitus olisi lähteä jonkinlaiselle rundille. Se on toistaiseksi vielä vaiheessa, mutta toivotaan, että se onnistuu. Ja Sweatmaster on niitä harvoja bändejä, josta me kaikki kolme tykätään tosi paljon.

Onko jatkoa mietitty? Kutsuuko Britit, Amerikan ihmemaa tai vaikkapa Japani? Tuleeko lisälevyjä Afron kautta? Onko takki tyhjä, vai toistasataa biisiraakiletta odottamassa pöytälaatikossa?

HS: - Uusia biisejä on alettu jo säveltää, mutta ei niistä vielä ihan levyllistä saa. Meidän musiikille suurin potentiaalinen yleisö löytyy ulkomailta, joten ulkomaita on mietitty, mietitään ja tullaan miettimään jatkossakin. Kyllähän sitä vaikka Japanissa ja rapakon takana voisi lähteä käymään, jos joku kutsuu.

JK: - Tarkoitus on nyt tehdä mahdollisimman paljon keikkoja kun levy tulee, sillä noin vuosi nyhjättiin studiossa. Toivon mukaan tuo levy toimii jonkinlaisena käyntikorttina ja keikkoja saisi paljon, sillä kyllä me pohjimmiltaan live-bändi ollaan. Uusia biisejä on jo tehty muutamia ja tarkoitus olisi koko ajan tehdä lisää, että ei tulisi kiire seuraavaan levyn kanssa. Bändissä on sellainen fiilis, että ollaan vasta alkutaipaleella ja ollaan luottavaisia tulevaisuuden suhteen. Uskoisin, että seuraavakin levy tehdään Bad Afrolle. Paitsi jos tuo levy myy 20 kappaletta ja Lars potkaisee meidät pihalle.

Teksti ja livekuvat: Ilkka Valpasvuo, bändikuvat: Tiina Laitinen