Superchrist tuo väriä ihmisten elämään

Helsinkiläinen Superchrist julkaisi marraskuun alussa debyyttipitkäsoittonsa Colorgun, jolla yhtye on saavuttanut nopeasti näkyvyyttä ja kuuluvuutta kotimaisilla rock-kentillä. Bändi tuntuu olevan tällä hetkellä niin ajankohtainen nimi, että pieni haastattelutuokio trion laulaja/kitaristi Mikko Lohenojan kanssa oli paikallaan. Käydäänpä siis näin kärkeen läpi bändin historia...

- Superchrist perustettiin keväällä 2000 nimellä Jesuschrist. Bändin kaikki jäsenet tulivat Cesar Legba Bandista, eli mun lisäksi Lassi ja Jarkko. Tehtiin muutamia demoja ja keikkoja, ja vuoden 2001 alussa nimi vaihtui nykyiseksi sellaisen sattuman kautta että muutamat saksalaiset HIM-fanit näkivät meidät roudaamassa kamoja jossain edellisellä keikalla ja muistivat nimen kai sitten väärin "Superchrist" ja siitä nimi sitten jäi. Mikon kanssa Angel Lust -bändissä soittanut Sonja tuli Jarkon tilalle basson varteen samoihin aikoihin. Saman vuoden keväällä käytiin Ääni ja Vimma -bändikatselmuksessa ja tultiin toiselle sijalle. Tehtiin Sonjan kanssa 3 demo-EP:tä ja paljon keikkoja syksyyn 2003 asti jolloin Sonja muutti ulkomaille opiskelemaan. Minttu löytyi riveihin Bubble Scum-bändin kautta jossa soitan myös, aluksi tuuraamaan mutta pikkuhiljaa vakinaiseksi jäseneksi. Keväällä 2004 julkaistiin single nykyisellä kokoonpanolla ja sitten ruvettiinkin pikkuhiljaa suunnittelemaan pitkäsoiton tekoa.

Nyt tuo debyyttipitkäsoitto on sitten valmis, kuinka helposti esikoinen syntyi?

- Kyllähän aina esikoinen on varmaan se vaikein synnyttää... Mutta aika lungilta olohuonepohjalta levyä lähdettiin tekemään kun oli mahdollisuus äänittää itse ilman rajoitteita. Päästettiin niinsanotusti kaikenväriset ideat vapaaksi, ja räiskittiin sitten niitä nauhalle fiiliksen mukaan, ja pidettiin sama linja loppuun asti. Tavallaan tää oli itse asiassa jo meidän kolmas yritys aloittaa pitkän levyn tekeminen, mutta kahdella ensimmäisellä kerralla se on jäänyt vain suunnitelmaksi tai tosi alkuvaiheeseen, koska prosessi on ollut meille silloin yksinkertaisesti liian haastava.

Julkaisitte siis keväällä 2004 The Introduction / Place To Give singlen. Oliko jo tuolloin selvää, että seuraavasta julkaisusta tulisi pitkäsoitto?

- Joo. Pitkäsoiton teko oli ollut mielessä jo aika kauan ennen tuota singleä, mutta se tietysti vaati sen oman aikansa ennenkuin päästiin kunnolla sen kimppuun ja ihan oikeasti sitä toteuttamaan. Yksi tärkeä ja alullepaneva voima tuossa pitkäsoiton tekemisessä oli päätös siitä, että siihen ollaan tekemässä täysin uusia biisejä eikä ruveta penkomaan vanhojen demojen biisejä uudelleen. Kyseiseltä singleltä on kyllä Place to Give mukana uudella levyllä, osaksi kun ihmiset ovat sitä sinne toivoneet ja se on kuitenkin suht tuore biisi.

Keväällä alulle pantu Colorgun ei ole siis mikään tavanomainen debyytti, sillä yleensähän bändi kasaa esikoisestaan ”best of demos” tyyppisen koosteen. Päätös näinkin reilusti uuteen materiaaliin nojaamisesta oli bändin puolelta rohkea, mutta ehdottoman onnistunut. Levyntekoprosessi osoittautui lopulta kaikkine yllätyksineenkin opettavaiseksi ja hauskaksi, eikä kiekkoa olisi lopulta voinut juuri parempaan aikaan tehdä.

Joillain Superchristin keikoilla ja uudella levyllä on käynyt myös vierailijoita, mutta yhtye aikoo pysyä silti vastaisuudessakin triona. Trio-muoto ei Lohenojan mielestä aseta yhtyeelle juurikaan rajoitteita, vaan se antaa oikeastaan vain lisää vapautta ja tilaa.

Superchrist on niin musiikillisesti kuin ulkomusiikillisestikin melko värikäs yhtye, mutta nimi Colorgun löydettiin levylle yllättäen internetistä, tarkemmin sanottuna bändinnimien generaattorista. Laulaja/kitaristi vaikuttaa yhä vähintäänkin tyytyväiseltä tähän valintaan...

- Nimi kyllä kuvaa varmaan aika hyvin tota levyn fiilistä että kaikkee ja täysillä! Me halutaan tuoda ihmisille väriä elämään... Kaiken kivan ei tarvii olla hissuttelua eikä kaiken ison ja raskaan liian vakavaa.

Levyn äänitykset käynnistyivät Lohenojan mukaan aivan kuin huomaamatta, sillä bändi ei missään vaiheessa sulkeutunut studion sisuksiin. Ensin biisejä jamiteltiin ja tehtiin pari kuukautta, joitain ehdittiin testata keikoillakin, ennen kuin varsinainen äänittäminen alkoi. Kappaleet äänitettiin Place To Give siivua lukuunottamatta treenikämpällä ja ”studiovaihe” tarkoittikin lähinnä sitä, että rumpumikit olivat rumpujen ympärillä eivätkä komeron hyllyllä. Biisit olivat suurimmaksi osaksi valmiita jo ennen ”studiovaihetta”, joten kaikki sujui lopulta hyvin vaivattomissa merkeissä. Ylimääräisiä biisejäkään ei sitten jäänyt ylitse...

- Me tiputettiin pari biisinalkua siinä äänityksen lomassa mutta varsinaisia valmiita äänitettyjä biisejä ei tiputettu pois. Aluksi me ajateltiin että tehdään paljon biisejä valmiiksi ja karsitaan sitten niistä, mutta päädyttiinkin hieman toisenlaiseen lähestymistapaan. Levyä tehtäessä me ruvettiin hahmottelemaan kokonaisuutta siinä samalla aika paljon, joten mä koen että henkisesti me loppujen lopuksi äänitettiin enemmänkin sitä kokonaisuutta kuin yksittäisiä biisejä.

Total Gym kappaleella kuullaan Sydän, Sydän orkesterin Tuomas Skopaa. Mistä idea tähän yhteistyöhön syntyi?

- Me jammailtiin Lassin kanssa kahdestaan tota biisin pohjaa, ja lähes sellaisena kuin se biisin rakenne levylläkin on. Demotettiin biisi ja meille tuli biisistä mieleen jollain tavalla Sydän, sydän -yhtyeen meininki. Bändin kanssa oltiin käyty muutamalla yhteiskeikalla ja kysyttiin Tuomasta mukaan levylle tuohon biisiin jo ennen äänitysten alkua. Äijä otti haasteen mielellään vastaan vaikkei ollut biisiä vielä ikinä kuullutkaan. Me äänitettiin biisi instrumentaalina ja annettiin Tuomakselle pohjat nauhalla sekä vapaat kädet sanojen ja melodian kanssa. Tuomas äänitti laulut omassa studiossa ja siitähän tulikin sitten vallan mainio biisi!

Näin Sydän, Sydämestä puhuttaessa; koetteko sukulais-sieluisuutta kyseisen yhtyeen – ja kenties joidenkin muidenkin bändien kanssa?

- Sydän, sydän on loistava bändi ja mukavia heppuja, ja meiltä kyllä löytyy useampiakin yhteisiä säveliä. Sydäreiden lisäksi meille ideologisesti ja muutenkin läheinen bändi on mm. tampereen indiegurut Candy Cane. Terveisiä!

Mietittäessä levyn kappaleiden taipumista livetilanteeseen esiin nousee It's All Safe Now joka on Lohenojan mukaan fiilikseltään sellainen, ettei se ehkä sovi jokaiselle keikalle – tosin ei biisi täysin poissuljettukaan ole. Myös Beach saattaa toimia levyllä livetilannetta paremmin.

Superchrist revittelee soundipuolella melkoisesti, mutta tyystin ilman koneapua...

- Joo, albumilla ollaan meille tutulla kitara-basso-rummut-laulu meiningillä liikenteessä. Myös pianoa (Beach, Yellow Ground), lyömäsoittimia (Total Gym), yhdessä biisissä livenä rumpupadeja (Six Six Seven -samplet) ja ocean drumia (Beach), sekä tietysti kaikenlaisia kitara- ja bassoefektipedaaleja on kuitenkin käytetty ja väärinkäytetty... Mitään säksättäviä turhuuksia tai ohjelmoituja "koneita" ei kuitenkaan suosita, kun niissä ei oikein ole mitään sielua. Levyltä kaksi biisiä on muistaakseni soitettu klikin kanssa ja nekin oikeastaan sen takia että niissä oli sellaisia osia mihin ei voinut muuten tehdä kitara- ja lauluosuuksien vaatimia päällesoittoja. Ei me sinänsä laitteiston kanssa mitään puritaaneja oikeastaan olla, mutta tykätään vaan miljoona kertaa enemmän kaikesta mikä kuulostaa liveltä vaikka olisikin isoa soundia. Se on toisaalta tietysti hieman vaikea sanoa että onko levy luotu ilman koneita koska se on käsitteenä aika väljä, mutta meille tärkeätä on pitää musiikki elävän kuuloisena vaikka se olisi soitettu pyykinpesukoneella tai taskulaskimella!

Soundien toistaminen livenä käykin kuulemma suhteellisen vaivatta, sillä soundimaailma pohjautuu suurelta osin juuri livemeininkiin – eikä toisinpäin niinkuin usein on tapana. Joidenkin biisien soundit varmasti elävät pikkuhiljaa, mutta sekin on ihan ok. Lohenojan mielestä ei kannatakaan lähteä liikaa murehtimaan soundien jokaista nyanssia livenä, sillä kyse on elävästä musiikista ja bändistä.

Colorgun on saanut positiivisen vastaanoton kautta koko musiikkikentän, mutta miltä levy kuulostaa omiin korviin?

- Ollaan kyllä tosi tyytyväisiä, koska levy on juuri sellainen kuin miltä Superchrist kuulostaa ja haluaa kuulostaa tällä hetkellä. Kokonaisuus on myös yllättävyydessäänkin hauska, ja vaikka se voi jakaa mielipiteitä niin sekin on jees. Tietystikin meidän lähtökohtana levyn tekemisessä oli juuri se, että tykätään siitä täysillä itse. Hyvä vastaanotto on ollut meille tosi positiivinen ylläri.

Kovan livebändin maine ja uuden albumin mukanaan tuomat haasteet ryhmä on valmis ottamaan avosylin ja täydellä sydämellä vastaan. Soittaminen on jokaiselle jäsenelle niin tärkeä asia, että sen uskoisi kuuulemma jo välittyvän kuulijoillekin ”jonkun kollektiivisen energian” myötä. Omia ja yleisön suosikki keikkabiisejä mietittäessä esiin nousee hieman erilaisia kappaleiden nimiä.

- Keikalla tuntuu siltä että raskaammat vedot Before It Eats You, Little Bird ja Isolation Information ovat eniten moshaavan yleisön mielibiisejä, mutta myös Six Six Seven (Is Sex Heaven) saa jengin liikenteeseen. Omana suosikkina on tällä hetkellä melkein koko uusi setti, kun mihinkään niihin ei ole ainakaan vielä ehtinyt tulla yliannostusta! Erityisesti Yellow Ground -biisin vuoristoratameininki on aika hauska kyllä soittaa, siinä on paljon dynamiikkaa! Something You Could Do on myös kiva soittaa.

- Settilista mietitään yleensä etukäteen jotta keikalle saa ns. hyvän "kaaren" joista me tykätään. Kun itse tietää mitä biisejä vedetään, niin sillä tavalla ne biisit myös on hyvässä suhteessa toisiinsa, esim. mikä biisi on eniten paahtoa ja mikä taas vaatii sen suurimman fiilistelyhetken. Kun matsku ei oo aina ihan perinteistä kakkosnelosta niin ei niitä ehkä ihan mielivaltaisesti kannata sinne räiskiä. Kyllä ollaan toisaalta välillä soitettu toivebiisejäkin vaikka encorena.

Levyltä löytyy myös mielenkiintoinen musiikkivideo sinkusta Tear Me Down Tonight? Millaista videon teko oli? Lavasteita voi ainakin kutsua minimalistisiksi...

- Video väännettiin aika pikaisella aikataululla mutta oikeastaan se oli tosi piristävää tehdä juuri niin. Melkein kaikki videossa tehtiin itse mitä pystyttiin, ja video on kuvattu meidän treenikämpällä eli samassa huoneessa kuin itse biisikin on äänitetty. Videon idea tuli noin 1,5 viikkoa ennen kuvauksia, ja sitten lähdettiin tekemään suunnitelmia tuottajafrendimme Tuulin avustuksella. Kuvauspäivää edeltäneenä iltana mentiin kuvauskaluston ja hirveän Hesaripinon kanssa mestoille ja vuorattiin seinä ja lattia niillä. Seuraavana päivänä tultiin mestoille ja kuvattiin nauhalle noin kaksi tuntia matskua erilaisilla kokoonpanoilla kameran edessä. Vaikeinta kuvaamisessa oli ehkä se, että saatiin ne lattiaan teipatut lehdet pysymään aisoissa kun niiden päällä käveltiin ja pyörittiin.. Meidän ryhmässä oli bändin lisäksi tuottaja Tuuli sekä assarina Kati, joka sitten vielä otti noi promokuvat videon kuvauksen jälkeen siinä samassa. Editoin videon seuraavan viikon aikana ja vietiin se sitten värimäärittelyyn ja siinä se sitten oli, eli aika kivuton ja hauska proggis tehdä.

Kokonaisen DVD:nkin julkaisu on kuulemma käynyt mielessä, mutta materiaalia ei ole vielä ihan tarpeeksi kasassa. Musavideot ja muutamia livebiisien videoita löytyy kyllä jo nettisivuilta. Haastattelu lähenee loppuaan, joten on viimeisen kysymyksen paikka: Jos Superchrist yhtyeestä maalataan valtava seinän kokoinen maalaus, mitä värejä siinä tulisi mielestänne käyttää runsaimmin?

- Siitä varmaan tulisi sellainen aika räiskyvä, keltaista, mustaa, turkoosia ja vaaleanpunaista!

Teksti: Mika Roth
Kuvat: Kati Vihermäki