Aleksi Mattila – modernisti vanhahtava tekijä

Aleksi Mattilan mainio esikoialbumi Me vastaan maailma avasi suomenkielisen rockin sisäisiä maailmoita innoittavasti. Monen vahvan sinkkuraidan ansiot ovat yksi puoli levystä, mutta kaikkea sitoi yhteen poikkeuksellisen vahva ja ehdottoman oma soundi. Tyyli kesti jopa levyn pari pisteliäämpää sivupistoa, jotka haiskahtivat hetken särähtäviltä sivulyönneiltä. Oli aika haastatella tekijää musiikin takaa.

Ulkona on nyt hieno debyyttialbumi, mutta kuinka tie on tuonut sinut tähän asti?

- Olen tehnyt lauluja oikeastaan niin kauan kuin muistan. Nuorena teinipoikana se oli tietyllä tavalla sellainen salainen juttu; en kehdannut kertoa siitä kenellekään, koska kovat tyypit pelas lätkää tai veti röökiä tai jotain, eikä todellakaan kirjotellut herkkiä lauluja.

Mattilan kohdalla veto laulunkirjoittamiseen kävi lopulta niin kovaksi, että oli aika lyödä kortit pöytään ja tulla ns. “kaapista ulos” artistin sanoja mukaillakseni.

- Siinä vaiheessa sitten alko löytymään muitakin lauluntekijöitä ja muusikoita joihin tutustua, ja sitä kautta oikeastaan tämäkin albumi alkoi syntyä. Tutustuin Pia Leinosen kautta Joni Tialaan joka toimi tällä albumilla lopulta tuottajana ja monien instrumenttien soittajana. Jonilla on siis erittäin suuri rooli albumin soundimaailmassa.

Eli tämä on alku, etkä omaa sen kummempaa bändihistoriaa?

- Itse musiikillinen historiani on varsin olematon. Osaan tietenkin laulaa, soittaa kitaraa joten kuten ja pianollakin välillä sävellän, mutta olen täysin itseoppinut räpeltäjä. Soitan tarpeeksi hyvin pystyäkseni säveltää, mutta ei minua varmaan kukaan hullu tule ikinä bändiinsä pyytämään jotain instrumenttia soittamaan.

Mattilan lahjat biisinkirjoituksen saralla ovat kuitenkin sen verran vahvat, ettei moista kannata murehtia. Julkaisit alkuvuodesta 2024 esikoissinkkusi Anna anteeksi Eerika. Sittemmin sinkkuja on ilmestynyt pino lisää. Missä vaiheessa kävi selväksi, että myös albumi on tulossa - vai oliko se tähtäimessä aivan alun alkaenkin?

- Eerikan kohdalla ainoa missio oli saada julkaistua ensimmäinen biisi ilmoille. Ehkä siinä jossain kolmannen julkaisun tiimoilla aloin tosissaan miettimään albumia.

Biisinkirjoittamisen kynttilää oli pidetty vakan alla, joten jo sinkkuputken alussa varastosta löytyi runsain mitoin valmiiksi kirjoitettuja biisejä. Kun päätös pitkäsoiton kokoamisesta syntyi, oli seuraava kimurantti vaihe kipaleiden valinta sankasta joukosta.

- Lopuksi päädyin ottamaan toisiinsa nähden aika erilaisiakin biisejä, sellaisen laajan kuvauksen siitä, mitä kaikkea olen noin viiden viimeisen vuoden aikana kirjoittanut.

Suomirockin saralla tulee armottomasti verratuksi moniin varhaisempiin tekijöihin. Minäkin mainitsin levyarviossani Göstan, Eput, Hectorin ja Putron. Koetko moiset vertailut rasitteeksi, kenties jopa vähätteleviksi?

- En todellakaan. Nämä ovat legendaarisia, itsenikin arvostamia artisteja ja mahtavia lauluntekijöitä, voisihan sitä heikompiinkin kavereihin tulla rinnastetuksi. Toisaalta sinä päivänä tiedän onnistuneeni lauluntekijänä, kun minua ei enää verrata keneenkään, vaan ehkä jopa muita verrataan minuun. Siihen on toki vielä paljon kilsoja taivallettavana.

Entä missä omat vaikutteesi sitten sijaitsevat? Suomenkielisen rockin väleistä tuntuu paistavan ainakin kasaria, ysäriä ja uudempiakin juttuja…

- Omat vaikutteeni sijaitsevat vahvasti siellä kasarin suomirokkibändeissä. Vaikka synnyin vasta paaaljon sitä vuosikymmentä myöhemmin, isäpuoleni levyhyllyistä löytyneet Miljoonasateet, J. Karjalaiset ja Leevi and the Leavingsit osuivat todella kovaa nuoreen poikaan.

Mattilaa ovat aina kiehtoneet hyvät sanat ja tarinat, joita hän ei ole valtavirrasta enää viime aikoina juuri löytänyt. Nykyinen tavara on artistin mielestä helposti ymmärrettävää ja pureksittavaa kyllä, muttei järin idearikasta.

- Omaan musaan jos miettii, niin varmasti biiseistä voi tietyt kasarivaikutteet paistaa läpi - vähintäänkin Tialan syna- ja kitarasoundeista - mutten ole kuitenkaan halunnut lähteä toistamaan jotain vanhaa, mikä on jo tehty. Koitan vain tehdä mahdollisimman hyvää musaa ja olla sellainen - en tiedä - modernisti vanhahtava ja vanhahtavasti moderni tekijä. Kyllä mä kuuntelen mielenkiinnolla paljon uuttakin musaa, ja varsinkin indiepuolella on runsaasti mielenkiintoisia tekijöitä.

Sinkut ovat näinä päivinä korostuneen tärkeitä, ihan jo nimen pinnalla pysymisen takia. Minkälaista palautetta olet sinkuista ja yleisemmin musiikistasi saanut? Positiivisia ja negatiivisia?

- Yllättävän paljon olen kyllä saanut biiseistä palautetta sekä somessa, keikoilla, että joskus ihan vaikka kaupungillakin kävellessänikin. Suurin osa palautteesta on ollut melko positiivista. Melkein tekisi mieli sanoa, että haukkukaa nyt perkele enemmän, niin saan lisämotivaatiota tehdä parempia biisejä.

Hyvä palaute kuitenkin lämmittää ja palaute on aina tärkeää. Mattila toivoisikin myös yleisemmin ihmisten antavan toisilleen enemmän palautetta.

Esikoisalbumi siis summasi tavallaan kaiken tähän asti tapahtuneen. Biisejä on syntynyt paljon ja niitä syntyy myös alati lisää. Mattila arveleekin, että seuraavan pitkäsoiton biisit noukitaan taas jostain 50 kipaleen joukosta. Miten valinta sitten lopulta tapahtuu, kuinka tunnistat oikeat palat joukosta?

- Kyllä mä mietin tarkkaan mitä biisejä sieltä katraasta poimin albumille, mitkä toimis sinkkuina, mitkä vois olla sellasta deep cut -osastoa.

- Toki olisin voinut jättää jotain sinkkuja pois (esikois)levyltä, olihan Eerikakin jo albumin julkaisuaikaan yli kaksi vuotta vanha biisi. Mun mielestä se kuitenkin kuului tuohon kokonaisuuteen; siellä oli sen koti.

Mikä on sinulle tärkein levyn raidoista ja miksi? Osa teksteistä tuntuu kovin henkilökohtaisilta…

- Olen lauluntekijänä enemmän sellainen sivustaseuraaja ja hahmojen kehittelijä. Tykkään kaikista tarinoista ja siitä, että saan rakentaa oman rinnakkaistodellisuuden sinne lauluun. Vaikka laulaisin minä -muodossa, niin ei se tarkoita, että se kertoja olisi minä itse. Poikkeuksia toki on… Niin kuin varmaan arvata saattaa, albumin päätösraita Minä rakastan kirjoittamista on sellainen ärsyttävän henkilökohtainen teos. Ehkä se voisi sitten olla se tärkein. Se on ainakin rehellinen ja henkilökohtainen, eikä siinä ole mitään keksittyä tarinaa seassa. Mutta ei kerrota tätä muille biiseille. Ne pitäisi olla kaikki yhtä rakkaita.



Mattilan tekstit ovat kautta linjan vahvoja, ja hän pitääkin vahvimpana osa-alueenaan juuri niiden kirjoittamista.

- Tekstien takia mä näitä biisejä väsään ja mun on väsättävä. Päässä kuhisee joka hetki sellainen ideoiden ampiaispesä, että ne ideat on kirjoitettava pois päästä. Tähän saakka niistä on tullut lauluja, joskus ehkä jotain kirjallisuuttakin, kuka tietää.

Omaan työn jälkeen ollaan tyytyväisiä, mutta kehittyäkin halutaan, mikä lupaa tulevalta aina vain parempaa. Teksteissä tapahtuu monenlaisia asioita, mutta sävellyksellisesti Mattila pyrkii pitäytymään yksinkertaisemmissa muodoissa. Tavoitteina ovat hyvä, tarttuva melodia ja rytmi, jotka eivät vie liikaa huomiota pois sanoitukselta.

Miten albumin äänitykset sujuivat ja missä kaikkialla kappaleita laitettiin narulle?

- Tialan Joni alkoi rakentamaan mun kitara/laulu -demojen pohjalta biisien musiikillista maailmaa. Jonilla on kotistudio missä hän äänitti kitarat, synat, demorummut ja -basson. Sitä ennen yleensä keskusteltiin Jonin kanssa tuotannosta millainen se voisi olla, ja kun eka versio tuli Jonilta, keskusteltiin lisää.

Monesti jo ensimmäisillä versioilla osuttiin liki optimia, jonka jälkeen tarvittiin lähinnä pientä hienosäätöä. Rummut ja laulut pistettiin narulle Ylikorven Jannen studiolla.

- Janne äänitti, soitti vielä itse basson ja tietenkin miksasi kaikki biisit. Aika vaivattomasti ja helposti äänitykset sujuivat. Tietenkin se helpotti, että Joni oli jo kuullut mun soittavan kaikkia näitä biisejä jossain keikoilla.

Referenssibiisejä kuunneltiin paljon ennen äänityksiä ja sessioissa tiedettiin tarkkaan tavoitteet. Näin ei jäänyt myöskään ylimääräisiä raitoja leikkaamon lattialle, eli kokonaisuus oli jo alussa hahmoteltu. Mattila heittää myös keikkoja bändinsä kanssa, vaan keitä siihen kuuluu?

- Tuottajanakin mainittu Joni Tiala soittaa kitaraa, sitten nuoret lupaukset Otto Rintala bassoa, Akseli Kivinen rumpuja ja Niilo Prescott koskettimia.

Mitä seuraavaksi? Onko luvassa julkaisuja, keikkoja, kesän rientoihin osallistumista tai muuta spesiaalia?

- Syksyllä alamme työstää seuraavaa albumia. Äänitämme ja värkkäämme yleensä paria biisiä kerrallaan. Kesään mahtuu vielä yksi bändikeikka 15.8. Kahvila Sahassa Kokkolassa, ja muutamia soolokeikkoja.

Haastattelu: Mika Roth, kuvat: Anastasiia Khudonohova