Tarja: Rocking Heels – Live at Hellfest

Tarja Turunen jatkaa Rocking Heels -konserttialbumeidensa sarjaa toisella julkaisulla. Ensimmäinen osa oli Live at Metal Church kesältä 2016, ja samoihin aikoihin sijoittuu myös Hellfestin keikkatallenne. Itse asiassa samaisen kesän setit ovat niin lähellä toisiaan, että miltei identtisien livelevyjen julkaisu on hivenen kyseenalaista, mutta yhtä kaikki: Tarjan setti toimii ja rock raikaa komeasti myös ranskanmaalla.

earMUSIC

Keikkatallenne sijoittuu kesäkuulle 2016, vajaa kaksi kuukautta ennen Tarjan The Shadow Self -albumin ilmestymistä. Kyseisen kiekon tuleva avausbiisi No Bitter End saa myös kunnian avata konsertin, eikä avauksesta jää puuttumaan paukkuja. Biisi oli kuultu jo kesäkuun alussa ilmestyneen The Brightest Void EP:n avaajana, joten kyseessä oli periaatteessa uunituore tervehdys studion puolelta, vaikka monelle paikallaolijalle kyseessä oli taatusti tuntematon numero.

Yhdeksän biisin setti ei suuren suuri ole, kun sitä vertaa Tarjan lukuisten keikkatallenteiden tarjoamaan antiin. Näinkin niukka poiminta kattaa kuitenkin Turusen tuossa vaiheessa ilmestyneitä soololevyjä melko tasaisesti, minkä lisäksi seassa on – tietysti – myös pari valikoitua cover-hetkeä. On raadollista sanoa, että jotain niistä odotettiin ehkä enemmän kuin ns. aitoa tavaraa, mutta maailma oli Tarjankin kohdalla kovin toisenlainen vajaa vuosikymmen sitten. Varsinaista hermostuneisuutta esiintymisestä on kuitenkin turha kaivaa esiin, niin rutinoitunut keulanainen bändeineen jo tässä vaiheessa oli.

Tarjan ensimmäinen soololevy My Winter Stomr on näin jälkikäteen tarkasteltuna armottoman kevyttä kamaa, mutta Ciarán's Well puolustaa sentään paikkaansa sakissa pontevalla voimallaan. Eipä niillä esikoisen monilla viuluballadeilla olisi toisaalta paljoa Hellfestissä tehnytkään, joten valinta on ilmeinen.

Kuusi vuotta myöhemmin julkaistu What Lies Beneath -albumi olikin sitten jo sitä Tarjaa, jonka metallimarkkinat ovat oppineet vuosien saatossa tuntemaan ja joka on saanut Tarjan pysymään valokeiloissa. Until My Last Breath ei ehkä ole suurikaan hitti, mutta biisin tartuntavoima on silti ilmeinen. Keikkasovitus rouhentaa soundia sopivasti ja vokaaleistahan Tarjan tapauksessa ei ole koskaan kiinni mikään.

Vuoden 2013 Colours in the Dark huomioidaan tietenkin kärkisinkuillaan, joista ansiokkaan studioalbumin avannut Victim of Ritual vie teatraalisuuspisteet huippuunsa. Orkestraatioiden tuominen livetilanteeseen on aina kaksiteräinen miekka, mutta kuullun perusteella tuokin onnistui suuremmitta ongelmitta. Materiaalia on kipaleessa kiistatta paljon, mutta se jäsentyy ja välttää puuroutumisen sudenkuopat. Meno on siis isoa, mutta vieläkin isompaa on luvassa.

Muse-laina Supremacyn vetovoima on aina ollut mielestäni hieman kahtia jaettu tekijä. Aikoinaan valtaisalla dramaattisuudella leikittelevää biisiä oltiin joidenkin tahojen (kuten Muse-rumpali Dominic Howardin) toimesta liittämässä jopa James Bond -elokuvaan Skyfall. Hienostunut ja hienosyinen kappale on kiistatta komeaa kuultavaa, mutta onko tämä nyt parasta mahdollista keikkakamaa päiväaikaan festareilla?

Ehkäpä onkin, kun seuraavaksi on ohjelmassa potpuuri Nightwishin kovista vedoista. Tuomas Holopainen on ansiokas säveltäjänero, jonka koskettimista ovat lähteneet sellaisetkin kaunokaiset kuin Ever Dream ja The Riddler. Aika mennyt se koskaan palaa ei, mutta onhan näitä mukavaa kuulla taas Tarjan laulamina, etenkin kun materiaalia ei ole yhdistelyn lisäksi lähdetty muuten sorkkimaan.



Nightwishin Angels Fall First -debyyttialbumin komea Tutankhamen on lähinnä itse pihviin johtava intro, mutta toimii samalla omanlaisenaan aikakapselina. Hybiridin sulkeva Slaying The Dreamer oli jo vanhoina Nightwish-aikoina harvinaisen kitkerä pamaus, tiedä sitten kenelle ja miksi terveisiä lähetettiin tällä kertaa – vai onko kyse vain jykevästi potkivasta sinfoniametallista.

Rocking Heels – Live at Hellfest on alusta loppuun takuuvarmaa viihdettä, jossa sinfoninen metalli ja Tarjan rokimmat hetket nivoutuvat yhteen. Dramaattisuuttakin pyritään luomaan, mutta se on kovin haastavaa festariolosuhteissa. Aika näyttää mihin Rocking Heels -sarja tästä etenee, toivottavasti vastaisuudessa saataisiin hieman yllättävämpiäkin keikkatallenteita, sillä Turunen on julkaissut monenlaista soolokamaa.

Mika Roth