Pienet - Tammikuu 2025
ARSKA: BONUS BONUS BONUS
ARSKA on tätä nykyä Helsingissä vaikuttava perinteisemmän hip hop -soundin ja pistävän terävien tekstien taitaja, joka antaa tekemisiensä puhua puolestaan. Kaikkitietävästä verkostakaan ei tihkunut juuri tietoa, mutta sen verran sentään selvisi, että ARSKAn juuret ovat vantaalaiset. PK-seutu on siis sanasepon kotipihaa, ja EP:n tuotannosta on vastannut klassisen rap-soundin hallitseva Arsi Pantsu.
Sähäkästi nimetty BONUS BONUS BONUS EP ON viiden raidan ja reilun 11 minuutin mittainen bonuskierros, joka jatkaa samoissa maisemissa missä niin ikään viime vuonna ilmestynyt ARSKA EP mellasti. Biitit ovat letkeitä, äänimaisemat sopivan teräviä ja niihin pehmeyttä sekoittelevia. EP-levyjen väliin mahtuneista sinkuista pari uusinta on napattu mukaan, ja etenkin NÄYTÄ SILT kutittaa ysärin matalalta sykkivää boom bap -hermoa. Teksteissä terävät tikat ja pienet kivet lentävät ehkä vinhaan, mutta asiattomuuksiin ei tietenkään sorruta – ei, vaikka laatusanoja sekaan satunnaisesti lipsuukin. EP:n sulkeva STOCKHOLM FREESTYLE on himmailevassa maalailussaan suorastaan yllättävä tunnelmapala, jolla vierailee aiemmin tuntematon r1. Tyylipisteet napsuvat soundien saralla lähelle kymppiä, kun visio on kirkas ja taskussa on muutakin kuin tuhat kruunua.
ARSKAn nostalginen boom bap saa BESTMANin hohtamaan mallikkaasti, eikä EP:n avaava NÄYTÖN PAIKKA lupaile ainakaan turhia. Tekijämies on puhunut ja lisätekoja jäädään odottamaan.
Mika Roth
Deep River Acolytes: Procession of the Damned
Argonauta Records
Oli luonnollisesti perjantai 13. päivä, kun doomahtavan heavyrockin ja rockmetallin kanssa viihtyvä
Deep River Acolytes julkaisi Procession of the Damned EP:nsä viime vuoden lopulla. Bändi kävi allekirjoittaneelle tutuksi noin neljä vuotta sitten, kun
Alchemia Aeterna hämmensi usvillaan. Eikä tuore EP jatka suinkaan suoraan siitä mihin jäätiin, sillä nyt rönsyjä on karsittu ja purren kurssia suoristettu.
Rivien tiivistäminen ja asioiden kiteyttäminen on johtanut siihen, että tyyli on jalostunut rokimmaksi ja rullaavammaksi. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että painoluokasta olisi jouduttu tinkimään, mätke vain tarjotaan napakammissa annoksissa, jos nyt suvantojakin yhä löytyy.
Maze of Deceit heavyrokkaa ja jytärollaa nopeilla renkailla, soiton etunojan painaessa naamaa soraan. Voimaa tihkuu myös marraskuinen sinkkuveto
They Told Their Secrets In Dreams, joka avaa taipaleen astetta eeppisemmin kääntein. Bändin soitossa on kirpeää säkenöintiä, jota uudistunut tyyli korostaa entisestään ja joka on kaikesta päätellen saanut kehittyä orgaanisesti. Kurvikkaampiakin palloja löytyy toki yhä ja EP:n puolivälissä mystisen hiljaa louhiva
The Quarry on kuin varjojen teatteria. Ankkuri
Under The Freezing Moon nostaa jalan kaasulta ja akustinen kitara silaa tämän toisen mustan tuutulaulun.
Deep River Acolytes suunnittelee jo seuraavan pitkäsoiton työstämistä, joten tässä saatettiin samalla putsata pöytää vanhoista jutuista. Niin tai näin, ryhmä raivaa mukavasti itselleen kyynärtilaa ja laventamaa pelikenttäänsä. Samalla pari erinomaista herkkua sai ansaitsemansa julkaisumuodon.
Mika Roth
Heimirich: Demo 2024
Heimirich on horror-teemaiseen industrialiin erikoistunut yhden miehen projekti, joka lähetti Desibelille kolme biisiään arvioitaviksi. Sätkättävässä rytinässä on kuultavissa teemoja kauhu- ja fantasiakirjallisuuden klassikoista, eli ajan linjoja poimutetaan.
Projektin ensimmäinen kappale,
Nevermore, flirttailee selvästi metallin kanssa ja
Edgar Allan Poe kuiskii kuulijan korviin välikäden kautta. Toinen teos,
Hullu Johansen, nostaa rimaa ja kun mittakin tipahtaa päälle kuudesta minuutista alle viiteen, pysyy kappaleen jännite huomattavasti paremmin koossa. Kauhumestari
Lovecraftin visiot ovat innoittaneet vuosien saatossa lukuisia artisteja, joiden mielten syövereistä on kammennut ties minkälaisia teoksia, eikä Heimirichin tarvitse häpeillä kovassa seurassa. Moderneinta laitaa niin musiikin kuin innoittajienkin puolesta edustaa
Punainen Pappi Varjon Asshaista, jolla
George R.R. Martinin maailmaa maalaillaan nuotein sangen onnistuneesti.
Game of Thrones on viimeistään tehnyt Martinin nimen tutuksi, mutta fantasia on musiikissa(kin) arvaamaton genre, sillä isoilla teoksilla on tapana herättää kovin erilaisia mielikuvia kuulijoissa.
Poen ja Lovecraftin maailmoihin liittyy myös omat vaaransa, sillä niin monesti työstetyt kauhukuvastot voivat kääntyä itseään vastaan ja tuottaa tahatonta komiikkaa. Toisaalta: jos powerbändit voivat laulaa ties mistä lohikäärmeistä, niin kuka piirtää rajat, millä mandaatilla ja mihin? Heimirichin ensiaskeleet summaava demo on alku, jolle soisin monta jatkolukua ja lisäsarjaa, sillä mielestäni EP edustaa tyylejä oivalla hengenpalolla.
Mika Roth
Helvi: Free Your Crayons
Helvi on savolaislähtöinen indieartisti, joka liikkuu tanssittavan popin vaihtoehtoisemmalla puolella. Free Your Crayons on artistin debyytti-EP, jota kuunnellessa mieleen nousee mm. esikuvaksi nimetty
Björk. Viiden raidan mittainen EP ilmestyi jo viime marraskuussa, mutta esikoinen on esikoinen ja ansaitsee siksi paikkansa valokeilassa.
EP:n avaava sinkkubiisi
Camellia on öinen, modernin r’n’b- soundin kanssa flirttailevan siivun pelatessa raukeuden kanssa. Portit tanssilattialle aukenevat taas sepposen selälleen, kun
I Love You päästetään vauhtiin. Otsikko kertoo viestinsä, eikä tunnevyöryn edessä voi kuin tempautua elektronisesti sävyttyneen nuottivirran mukaan. Helvin vokaalit uppoavat samettisina äänimaisemiin, menettämättä kuitenkaan rahtuakaan selkeydestään ja persoonallisuudestaan. Tässä on sellaista positiivista
Moon Cakes -vibaa, joka työntää salakavalasti ysärikorttia kouraan ja saa värit hehkumaan. Täydellisimmin kehät loksahtavat kohdilleen
Pink Tutu -raidalla, jonka trance- ja elektrorock vivahteet tuovat kerran toisensa jälkeen hymyn kasvoille. Sovitus koettelee materiaalin kantokykyä, mutta riski tuo suurimman potin.
EP esittelee Helvin, mutta jättää hivenen yksiulotteisen kuvan musiikin mahdollisuuksista. Rauhaisampi päätösraita
Lake Algae eroaa muusta kappalejoukosta, mutta iso kaiutus ja taustan jyminä ei pelaa luonteikkaan torven kanssa yhteen. Melodiat toimivat, materiaali on tasaisen vahvaa ja uskallustakin löytyy, joten nyt vain eteenpäin.
Mika Roth
Jumalvauhti: JVIII
GRAAVI LO-FI
Jumalvauhti on saatekirjettä lainatakseni nelihenkinen hardcore yhtye Nilsiänkadulta, Helsingistä. Kuusi raitaa, mittaa hiukan alle kymmenen minuuttia ja osin hyvin kunnianhimoisia kappalerakenteita, joita hidastamalla voitaisiin puhua jopa progesta. Painopiste on kuitenkin terävissä soundeissa, pistävässä laulussa ja vauhdin avulla saavutetun massan voimassa.
JVIII on nimensä mukaisesti bändin kolmas EP-julkaisu ja lyriikoiden puolella rätinän seassa on hyvä nippu teräviin oivalluksiin pohjaavia rivejä.
Heimo antaa sanojen jatkua kuulijan päässä, kappaleen reuhtoessa hurjalla energialatauksella vajaan kahden minuutin ajan.
Antiautoritäärinen jannu vyöryttää myös asemia reilun minuutin mitassaan ja esiin nostetaan sopivasti kysymyksiä, joihin jokainen voi tahollaan pohtia omia vastauksiaan. Jumalvauhti ei kapua saarnastuoliin tai barrikadin harjalle, vaan yrittää saada mielestäni pohtimaan asioita rakentavammin. Nyt avataan ovia, eikä rikota niitä. Ykkösen ja sadan välissä on hurjasti numeroita, sävyjä vieläkin enemmän.
Kertoja on asioiden toteaja, passiiviseksi jäänyt kulkija ja vain peilikuvalleen oikeita kysymyksiä esittävä epäluuloinen.
Heitä neljä on tarina väärällä tavalla kiville menevästä saunareissusta, jonka lopussa kuullaan samplattuna jotain takavuosien iskelmäviisua. Hämmentävää, virkistävää ja täydellinen pohjustus kun ankkuri
Työn iloa… pääsee sulkemaan arjen kiirastulta muistuttavan pesän luukun. Minuuden pohdintaa ja elämän ainutlaatuisuuden ei-niin-iloista ylistystä, jossa ironialla on tietysti oma arpapaikkansa.
Mika Roth
LASANE!: Tuppisuu
Kynsinauhat
Kaikki isolla ja huutomerkki perään.
LASANE! tietää miten asiat menevät, eikä kolmen biisin julkaisukaan ole EP vaan tietenkin triplasingle. Oululainen trio paukuttaa korkeakalorista kitararockia ja muistaisin törmänneeni bändin
Pallomeri-albumiin joskus pandemian alkupuolella, mutta muita jälkiä ei muistista sitten löytynytkään.
Kitararock ei pitsireunaisia esiliinoja kaipaa, eikä LASANE! pysy triplasinkun otsikosta huolimatta tuppisuuna, vaan antaa sanojen, nuottien, riffien ja melodioidenkin sinkoilla sinne tänne. Villisti soitetut koskettimet ja romupiharäminää edustava soitto saavat arvoisensa parin puolihuudetuista vokaaleista. Oman lisänsä antavat stemmat, joiden melodisuus luo herkullista kontrastia. Päätösraita
Sunset Blvd nostaa etenkin rimaa, kun powerpopmaiset elementit ja rupinen runtta suuntaavat kimpassa kohti puoligrungeista auringonlaskua. Nimiraita
Tuppisuu tähyää puolestaan kantasuomalaisen jurottajan sielun peräkammariin ja antaa kahvipöydän hiljaiselle turkkamaista kiihkoa tihkuvan puheenvuoron. Raitojen väliin puristuva
Ralli paahtaa reilut 80 sekuntia punkimmin, mustaan taipuvan huumorin pistäessä rintaa.
Kuokkavierasmaisesti ovesta sisään rynnivä LASANE! iskee kolmesti, saa räjäytettyä seitsemässä ja puolessa minuutissa tarjoilut seinille ja poistuu kourat täynnä poppareita. Kulhot ovat nurin, serpentiinit katki ja silti olo on raikas, puhdistunut. Toivottavasti heput eivät pysy tuppisuina, jotta jatkoakin saataisiin.
Mika Roth
Liane: Kitee 2
Left Alone Music
Liane on Helsingissä vuonna 2022 perustettu skatepunk-bändi, jonka debyyttiseiskatuumainen
Kitee 1 ilmestyi keväällä 2024. Loogisesti nimetty
Kitee 2 julkaistiin viime vuoden puolella, eikä kummaltakaan seiskatuumaiselta löydy tietenkään Kitee-nimistä raitaa.
Bändin matka on siis alussa, mutta jäsenistöllä on jo kokemusta aiemmistakin koitoksista, joten otteissa on varmuutta ja biiseissä imua. Liane syntyikin palosta palata soittamaan punkkia useamman vuoden tauon jälkeen, ja tuo palo on valjastettu onnistuneesti luovuuden voimille. Hilpeästi ylös ja alas mäkiä paineleva
Lastenlaulu iskee tallan lautaan, mutta pitää vekkulisti polveilevan melodiakulkunsa pinnassa. Vokalisti/kitaristi
Joni osaa huutolaulaa jenkkityyliin, vaikka lyriikat suomeksi tulevatkin, ja trion muut jäsenet tukevat taustalauluilla. Vaikutteeksi mainittu
NOFX kaikuu myös B-puolen
Haaksirikko-raidalla, joka hidastaa ja tummentaa menoa pari naksahdusta. Kuulija voi pohtia, josko kyse on ihan vesionnettomuudesta, vai symboloiko laiva kenties nykymaailman vastuutonta menoa.
Lianen nopea skatepunk paukkuu pohjoisamerikkalaiseen malliin, mutta osaa napsia mukaan myös tuoreempaa pohjoista soundia. Melodiat ovat selvä vahvuus, soitto kulkee kuin raiteilla ja silti menossa on riittävästi rentoa groovea. Parin seiskatuumaisen jälkeen paikallaan voisikin olla jo hiukan pidempi julkaisu, sillä kaikki oleellinen on mielestäni jo kasassa ja pakka valmiina isompaan jakoon.
Mika Roth
Oudot ajat: Ensimmäinen lähetys EP
Panama-levyt
Tamperelainen
Oudot ajat esittää omien sanojensa mukaan tummasävyistä folk-pop-musiikkia, pitäen jalkansa tukevasti mutaisella maankamaralla. Kuuden raidan EP on nähtävästi debyyttijulkaisu, mutta bändi on jo esikoisellaan valmiin tuntuinen.
Tummuutta on monenlaista ja Oudot ajat -yhtyeen tapauksessa se tarkoittaa surumielistä ja sinisävyistä ilmaisua, jossa on ripaus
Cohenia ja muutama tippa
Orbisonia, sekä tietysti kotoista kaihoa. Tummuus on kuitenkin lämmintä, osin hymyilevääkin ja rakentavaa, eli synkempää murehdintaa ei viljellä. Laulaja/kitaristi
Janne Rahkila omaa persoonallisen äänen, jota taustalaulaja
Anni Jokinen hienosti tukee. Basisti
Harri Mättö tuo osansa vokaaleihin ja lauluyhteistyön vahvuus onkin arvokas voimavara. Aiheesta videobiisiksi nostettu
Muut etenee on ykkösluokan jolkottelu, jossa ihmiset ovat kuin toisistaan alati etääntyviä galakseja. Omaan korvaan mureasti taittuu myös
Vaeltaja, jonka flirtti rautalangan kanssa tuottaa herkullista hedelmää.
Valtateiltä pois on jo melkein progeista räminää, vaan nytkin vokaalit yhdessä soundipakin kanssa anastavat voiton kotiin.
Ensimmäinen lähetys on otettu innostuneena vastaan ja ainakin Desibeli.netin asemalla jatkoa jäädään odottelemaan. EP:n sulkeva
Viimeinen lähetys heijastelee (ainakin allekirjoittaneen mielestä) pientä
Twin Peaks -vibaa, eikä asioita nytkään selitetä puhki. Kuulija saa ottaa kuulemastaan kopin ja lähteä viemään palloa mihin haluaa, eli nyt on Tampereen suunnilla muhimassa jotain erittäin lupaavaa.
Mika Roth
Perhosii: Juuret ei tartu kii / Ikävöit nuorta sua
Perhosii on tuore hyvinkääläinen modernia ja elektronisesti sävytettyä poppia luova duo, joka julkaisi debyyttisinkkunsa kesällä 2023. Viime vuonna julkaisutahti kiihtyi ja joulukuussa ilmestynyt tuplasinkku kruunasi hienosti edenneen vuoden. Mikä osui allekirjoittaneen korvaan erityisen positiivisesti tällä tuplasinkulla, on toisella raidalla vieraileva
Tapani Rinne, jonka mukanaolo on yleensä merkki laadukkaasta musiikista.
Rinteen tenorisaksofonin vahvistama
Ikävöit nuorta sua on poikkeuksellisesta kulmasta tehty kappale ikääntymisestä. Siinä missä kertoja on tyytyväinen ajan tuomiin uurteisiin, on toinen henkilö kaikkea muuta. Hänelle mennyt on haavekuva, onnenmaa ja paratiisi, josta ikääntyminen on hänet karkottanut.
Astan vivahteikkaat vokaalit luottavat hiljaiseen voimaan ja kyky muuntaa laulusoundia tuo huimasti luonnetta kokonaisuuteen, elektronisten palasten ja saksofonin nuottien täydentäessä kuvan.
Juuret ei tartu kii on myös kertomus ajasta ja sen vaikutuksesta, kun olet elänyt jo niin monta elämää, aloittanut niin monesti alusta. Elämä jatkuu ja suuret vastaukset ovat yhä saapumatta, eivätkä ne ehkä koskaan löydä luoksesi. Kaiho on väkevää, melankolia kaunista sateenharmaata usvaa, josta ei löydä tietään ulos.
Perhosii luo vavahduttavan tunnelmallisia hetkiä, joissa trip hopahtavat rytmit, verkkaisesti soivat melodiat ja sanojen paino todella tuntuvat. Elämä on arvoituksista suurin, eikä se selittele itseään, mitä kaksikon luoma musiikki mestarillisin ottein heijastelee.
Mika Roth
Sumu: Sumu
Usva nousee mystisesti ja sai jo muinaiset kansat kunnioittamaan luonnon voimia. Tamperelainen hardcoreista sotecorea soittava
Sumu on näin valinnut itselleen oivan nimen, sillä
”Petteri Orpon hallituksen ajama kurjistamispolitiikka, ihmisten välinpitämättömyys ja alati kasvava empatiakuilu” ovat kaikki toimineet inspiraationa kuultavalle. Siinä sitä on sumuista myrkyllisintä pienelle ihmiselle tässä ajassa ja maailmassa.
Kokeneista soittajista koostuva nelikko ei emmi pistää kaikkea peliin, viskoa ilkeimpiäkin pointteja kuulijan silmille, mennä vielä askeleen pidemmälle, jotta asiat käyvät selviksi.
Vaihda planeettaa näkee parkkipaikalle hylätyt lastenvaunut, joiden sisältöä kehotetaan jättämään tämä kirottu ja toivoton paikka.
Tapatte meidät julistaa poliitikoille, kuinka loputtomasti leikkaamalla saadaan lopulta aikaiseksi vain irtonaisia päitä, eikä alle kahteen minuuttiin tiivistetty hc-jyrähdys voisi lujempaa iskeä. Kappaleet on tallennettu pääosin livenä, jotta energiat välittyisivät tehokkaammin ja tuo tavoite on mielestäni saavutettu liput liehuen.
Tuhkakuvia käy silmille, sävyt vain synkistyvät, mutta soitto ei missään vaiheessa puuroudu, eikä räyhäys käänny tehojaan syöväksi meluksi. Marginaali saattaa olla hienoinen, mutta tekijät ovatkin jo monessa liemessä marinoituneita konkareita.
Coreisan biisinelikon äärellä vetää hiljaiseksi, mutta meistä jokainen voi valita, jokainen voi vaikuttaa. Olemmeko kaiken raiskaava ja tuhoava
Peto, vai olemmeko jotain muuta, ehkä jopa jotain enemmän?
Mika Roth
Sähköbikini: Syödä ja naida / Jalat alta
Energisen ja feministisen punkin lippua näyttävästi heiluttava
Sähköbikini tuli tutuksi vajaa vuosi sitten, kun
Saatanan feministi EP iski miljoonan voltin lailla. Sähköstä löytyi, soitto rullasi ja hoidon kruunasi tarttuva melodisuus. Yhtye ehti viime vuoden lopulla julkaista kaksi sinkkua, jotka on nyt nidottu yhteen hyvää sanomaa julistamaan.
A-puolen otsikko summaa hauskimmat harrastukset, eivätkä kulmat painu ruttuun, sillä nyt taitaa hymynsekaista pilkettä löytyä kummastakin silmäkulmasta. Alle kolmeen minuuttiin mahdutettu kitarapaahto ja säröjuhla pirstoutuu jo melkein kolmannen minuuttinsa alussa, mutta siivu kirii ja sinnittelee aallonharjalla maaliin asti. Taitaapa lauta nousta vielä komeampaan kulmaan lopussa.
Jalat alta on puolestaan räyhäkkä tarina ihastuksesta, joka pyyhkäisee alaraajat veltoiksi ja saa mielen haahuilemaan ties missä. Jo Shakespeare tiesi, mistä langoista ihmistä voi kiskoa, kun Amor virittelee nuoliaan, eivätkä perusperiaatteet ole sittemmin muuttuneet mihinkään. Melodiansa puolesta siivulle taitaa jäädä pidempi tikku käteen, enkä voi kyllin korostaa menevien stemmalaulujen merkitystä – nekin vetävät jalat alta sopivasti annosteltuina.
Sähköbikini osaa soundata samaan aikaan klassiselle ja riittävän tuoreelle, jotta touhu ei käänny punkmuseon läpi vaellukseksi. Tekniseltä puolelta huomauttamisen varaa löytyy, koska näin tikkuisen soundimaisema ei palvele mielestäni parhaiten tarkoitusta, vaan ehkäpä sekin on osa kokemusta.
Mika Roth
Terveyskeskus: Rituaali
Tepa’s Tapas and Records
Terveyskeskus edustaa koosteen kokeneinta laitaa, sillä Joensuussa vuonna 1982 perustettu hardcore punk -yhtye on alallaan jo suoranainen legenda. Virallisia julkaisuja sahaajilta löytyy kuitenkin niukasti ja ymmärtääkseni edellinen moinen oli vuoden 2013 pitkäsoitto
Omat koirat puree.
Peräti yhdeksän biisin ja päälle 21 minuutin hc-pläjäys äänitettiin suurimmalta osin kuuleman mukaan jo vuonna 2015 Otalammella Hardcore-studiolla, mutta syystä tai toisesta virallinen julkaisu tapahtui vasta joulukuussa. EP:n kaksi bonusraitaa eivät nekään ole enää tuoreimmasta päästä, sillä ne ikuistettiin keväällä 2019. Vaan mitäpä ikä merkitsee, kun
Masentunut kaataa runsasriffistä punkrockia niskaan ja mustin huumori tuikkii. Terävämpi
Kuollut jumala hyödyntää kahden vokalistin räyhävoimaa ja efektipuolen räminätkin ovat perusteltuja. Seinät kaartuvat pään päälle, kun ahdistuksesta dynamoonsa voimaa uuttava
Kuolleiden punkkareiden hymni huutaa kavereiden perään. Mustuus voi olla myös suunnaton positiivinen tekijä, kun ainekset sekoittaa sopivaan järjestykseen ja uskaltaa soundien puolella tehdä näinkin kokeellista hc-punkkia. Toisten häly on toisille tärkeitä nyansseja, jopa hc:n parissa.
Äänityssessioiden välissä kului vuosia, mutta bonusvedot istuvat seitsemän orkkiksen jatkoksi ongelmitta.
Kylmä sota ennakoi jo tulevia mustia päiviä ja
Maailma on paskaa kertoo otsikollaan olennaisen. Ei tämä tästä, mutta periksikään ei voi ja saa antaa, joten taistelu jatkukoon.
Mika Roth
The Contagion: Swept into Nothing
Missä death kohtaa thrashin siellä viihtyy myös kotoinen
The Contagion. Tai tämä oli totuus ainakin armon vuonna 2019, kun törmäsin ryhmän debyyttisinkkuun
Vae Victis. Tässä välissä yhtye ei ole julkaissut kuin yhden sinkun, mutta mahtuihan tuohon väliin yksi pandemiakin töitä jarruttamaan.
Swept into Nothing EP ehti ilmestyä itse asiassa jo lokakuun puolella, mutta tähän päivään mennessä siltä ei ole vielä omaa sinkkua lohkaistu. Jos olisin itse sinkkua valitsemassa, saattaisin hyvinkin kääntyä makoisasti death’n’rollaavan
Skeletal Skinin puoleen. Biisin reippaassa poljennossa on ensiluokkaista imuvoimaa, joka kiskoo kansikuvaa muistuttaen syövereihinsä ja jauhaa jauhamistaan. Supernopeaa tulta antava ankkuriraita
Horns of Hades käy myös mallipalasta, kun on aika puhua raskaan metallin kyvystä vyöryttää asemat tuosta vain. Edes neljän ja puolen minuutin mitta ei laita rintaa pistämään, kun rakenne on kohdillaan ja voimat balanssissa. Eeppisempää ja melodisempaa kylkeä pikatulen seassa vilautteleva nimiraita on joukon thrashein rypistely, mutta ässäksi en numeroa laskisi.
The Contagion osaa asiansa ja hallitsee metallinsa, jos nyt pieni lisä persoonallisuuteen olisikin toivottavaa. Vokalistin käheä kärinä ja huuto osuvat tonttiin, kuten myös rytmiryhmän hartiavoimin paiskoma paukutus. Kitaraa on seassa runsaasti, mutta kuusikieliset jäävät ehkä hivenen jalkoihin massiivisessa vallissa. Toimii.
Mika Roth
Tomi Olavi: Aaltoliike
Tomi Olavin vajaan neljän vuoden takainen
Helsinki - Florianópolis -debyyttialbumi rakensi rohkeasti siltaa kahden maan, mantereen ja maailman välille. Helsingistä on pitkä matka monella tavalla Brasilian rannikoille, mutta silta yhtä kaikki kantoi. Nyt kieli on vaihtunut portugalista suomeen, ja aaltojen piiskaamat kalliot löytyvät tällä erää pohjoisemmilta rannoilta. Musiikki on pääosin akustista ja henki herkkä.
Sinkkuna julkaistu
Samanlaisii yhdistää latinalaisesta maailmasta rikastuneen rytmipuolen ja pohjoismaisen indiepopin tavalla, joka haiskahtaa kovasti täysosumalta. Olavin vokaalit ovat halki EP:n herkät, ehkä tarpeettomankin varoen lauletut, mutta toisaalta näin tilaa jää akustiselle kitaralle, sekä taustalla vaikuttaville synamatoille. Vielä selvempää popkoukkua ilmavaan äänimaisemaan pujottaa
Vaihtuvat tuulet, jonka kaipuussa kadonneen perään soi ikiaikainen haave rakkaudesta. Vihelletty osuus toimii loistavasti, koska merkittäviä tekijöitä tarinassa ovat levottomuus sekä siitä kumpuava menetys. Viehättävän folkahtavasti soiva
Marjaniemen rantaan toistaa muilta raidoilta tuttuja palasia. Merellisyys, kaipuu, melankolia ja ajan pois pyyhkimät hetket, mutta lopputulema on sanalla sanoen kaunis.
Aaltoliike on levy aalloista, liikkeestä ja niiden vaikutuksista. Akustinen indiefolk antaa sanoille tilaa, valtaa ja vapautta, jota Olavi myös osaa hyödyntää. Akustinen kitara kutoo keveitä kankaitaan lyriikoiden taustaksi, aaltomaisuus on musiikin sydän ja aika kulkee kumpaankin suuntaan, ajatuksissa nyt ainakin.
Mika Roth
Veera Kuisma: Käkilintu EP
Veera Kuisma on Salon Halikosta kotoisin oleva viulisti ja muusikko, joka julkaisi soolodebyyttisinkkunsa viime marraskuun alussa. Pohjoisen pelimannimusiikki hallitsee Kuisman omaakin materiaalia, mutta musiikki ei ole kaavoihinsa kangistunutta. Nuotit ja sävelet elävätkin tässä ja nyt, mitä kaksi seuraavaa sinkkua ja niistä muotoutunut esikois-EP vain korostaen alleviivaavat.
Pääosin jousikvartetin ja rumpujen voimin ikuistetut kappaleet tempaavat mukaansa ja puhaltavat pölyt ulos maisemasta. Vokaalit tuovat ulottuvuutta, harmoonin, sopraanosaksofonin ja trumpetin täydentäessä kokonaisuutta aina tarpeen mukaan. Esikoissinkku ja EP:n nimikappale
Käkilintu nousee välittömästi siivilleen, positiivisen ja miltei riehakkaaksi yltyvän polskan kouraistessa syvältä ja astuessa rohkeasti folkpopin pihapiiriin.
Minsku Tammelan laulu lyö Käkilinnussa suorastaan tulta, kun taas
Rautamaa on monimuotoisemman vokalisoinnin vapaata kenttää. Kappaleessa tuntui alkuun olevan tarpeettomankin runsaasti omaksuttavaa, sillä kokonaisuus miltei jazzahtavine ja progehtavine palasineen ottaa aikansa jäsentyä. Omien sävellysten välissä soi perinteiseen melodiaan rakentuva
Minuetti, jonka kaihoisa henki on kuin tuulahdus menneiltä ajoilta, tosin vailla tarpeettoman paksua melankoliaa.
Viulu on monipuolinen soitin, jota Kuisma käyttää ilahduttavan vapaasti. Käkilintu EP kurookin eri aikakaudet ja tyylit luontevasti toisiinsa, häivyttäen kansanmusiikista virallisuuden kankeuden. Samalla tietä silotetaan modernin rytmimusiikin ja folkpopin vaikutteille, joiden rikastava vaikutus on kuin palanen huomista.
Mika Roth
Yhteiskunnan pienet porsaat: Yhteiskunnan pieni EP
Humu Records
Yhteiskunnan pienet porsaat sai alkunsa lukion tapahtumasta, ja toimiviksi havaituissa Kuopion taidelukio Lumitin tiloissa on äänitetty myös bändin EP. Hardcoren makuista ja genren perinnön tiedostavaa punkkia soitetaan pienin metallimaustein, eikä orkesteri anna sorkan painaa. Seitsemän biisiä, vajaa 12 minuuttia ja monta hymyä.
Yhteiskunnan pieni intro toimii ohjelmajulistuksena, jossa ilmenevät mm. seuraavat tärkeät asiat: kuka, mitä, ja ehkä myös miksi. Rehellinen suoruus on aina kunnioitettavaa ja punkin veivaus taittuu ryhmältä mallikkaasti. Perinteisen seiskaseiskan hengessä biisit jäävät pääosin alle kaksiminuuttisiksi rykäyksiksi, joissa tuima vallitus ja sanavyöryt ovat avainpaloja. Groovemetallin kanssa pelaileva
Kitaran kieli katkes jysähtää hc-päätyyn, eikä napalmdeathmainen
Valituslaulu jätä kiveä kääntämättä pellossaan. Irvistykset ovat hurjia ja hampaat välkkyvät, mutta kyllähän siellä virnistystäkin seassa on, kun touhua tarkemmin tutkii. Sinkuksikin valittu
Kuopio on kotiseuturakkautta omilla filttereillään, jossa semi-hyvä mesta saa glooriaakin. Ainahan sitä voisi olla asiat pahemmin, sillä voisit asua esimerkiksi Siilinjärjellä.
Paiskon jos huvittaa ja alkueppumainen
Lukio lukematta läpi sijoittuvat leveälle harmaalle sektorille, jossa pallo – tai tiiliskivi – pistetään kuulijan kouraan. Tee sillä sitten mitä haluat.
Seiskaseiska elää ja hengittää, palvellen yhä tarkoitustaan, eli paineiden purkamista ja rääväsuista räyhäyksen tarvetta. Jokaisessa meistä asuu pieni porsas, ja yhdessä luomme kimppalätt… yhteiskuntia.
Mika Roth
Lukukertoja: 495
