08.10.2024
Lasse Soundblaster tuli ja hurmasi alkusyksystä ilmestyneellä PVC 1999 -sinkullaan, jolla tuttu ja turvallinen Nintendo tarjosi soundiapuaan. Oli siis aika ottaa asioista selvää, joten Lasse: kuka sinä olet, mitä teet ja miten?
- Olen Lasse Turunen, ja Lasse Soundblaster on uusi sooloartistinimeni. Olen lähtöisin Joensuusta, mutta nykyään asun puoliksi Helsingissä ja Berliinissä. Teen koko ajan musiikkia – pop-tuotantojen lisäksi olen tehnyt paljon TV-tunnareita ja teatterimusaa. Tuleva Soundblaster-albumi on suurin piirtein viidestoista pitkäsoittoni.
Siinä on iso pino julkaisuja, joten kuinka päädyit monien bändivuosien jälkeen sooloartistiksi?
- En ole koskaan tehnyt musaa soolona, vaan aina bändin jäsenenä tai vähintään yhteistyössä toisen artistin kanssa. Halusin kokeilla miltä sooloilu tuntuu. Monta kertaa oli sellainen fiilis, että olisipa mukavaa tehdä yhdessä vaikkapa kitararaitoja kaverin kanssa, mutta päätin tällä kertaa pitää soolo-dogmastani kiinni. En ihan ymmärrä miksi niin tein, mutta olen lopulta erittäin tyytyväinen tähän albumiin, jolta PVC 1999 on lohkaistu.
Ainakin tällä kappaleella soundi on todella retroinen ja seassa taitaa olla modattua Nintendoakin. Mikä on Lasse Soundblasterin soundin ydin, oletko retrosti moderni, modernisti retro, vai mistä tässä on kyse?
- Projekti lähti tosiaan liikkeelle 8-bittisestä Nintendosta. Hommasin siihen modin jolla sitä voi soittaa tai sekvensoida kuten mitä tahansa syntetisaattoria. Se soundihan ei ole pelkkä läppä, vaan tykkään siitä vähän epävireisestä nasaaliudesta ihan oikeasti.
Ääni on voimaa, etenkin kun siihen limittyy mukaan aika. Mielestäni nostalgiassa ei ole mitään vikaa, sillä kaikki rakentuu aina aiemman harteille tavalla tai toisella. Paul McCartney päätyi soittamaan biisejä, joita kuunteli lapsena radiosta.
- Jo pienestä pitäen olen fanittanut Mega Man -pelisarjaa, ja lapsena jopa suunnittelin oman osan pelisarjaan. Piirsin ne bossit ja hyräilin mielessäni kenttien biisejä koulumatkalla. Ei toki tullut silloin mieleenkään, että musiikkia voisi joskus oikeasti itse tehdä ja äänittää.
- Kun nyt aikuisena sain mahdollisuuden tehdä musiikkia Nintendolla, ajattelin että teenpä huvikseni levyn pelkästään sillä. No, se ei jaksanut innostaa kovin pitkälle, mutta tekstejä se alkoi synnyttämään. Soundi tuotti päähäni huminaa sieltä 90-luvulta: harmaus ja lama, mutta toisaalta myös haaveet kauniista tulevaisuudesta ja ne tarinat mitä oli jo silloin päässä. Olen aina viihtynyt pääni sisäisten tarinoiden parissa. Päätin yhdistää syntyneet tekstit, Nintendo-soundin ja vuosien varrella karttuneen kokemuksen joksikin uudeksi, eli täksi sooloprojektiksi.
Itse kappale on menneisyyttä kahdesta kulmasta tarkasteleva. Mennyt nähdään onnen ihmemaana, johon voisi palata takaisin, mutta myös aikakautena, joka saakin jo jäädä historiaan. Nostalgiaa, satiiria, ironiaa, haaveilua? Sävyjä on helppo tulkita monin eri tavoin...
- En millään haluaisi olla taas nuori! Ystäväni ilmoitti minulle eräänä päivänä puhelimessa, että hän haluaisi että olisi aina vuosi 1999. Että silloin oli ilmeisesti kaikki paremmin. En pysty samaistumaan tähän yhtään. Menneisyyttä voi muistella silloin tällöin, ehkä ottaa sieltä parhaat jutut mukaan nykyaikaan, mutta ei sinne kyllä kannata jäädä haikailemaan.
- Pihka Is My Name jatkuu kyllä, itse asiassa kuuntelimme juuri masteroinnista valmistunutta uutta singleä. En vielä tiedä koska se julkaistaan, toivottavasti pian! Nyt kun Soundblaster on julkaisuvaiheessa, pystyy hyvinkin keskittymään uuden Pihka-materiaalin tuottamiseen.
