Tekramütisch tsemppaa – 10. tuotantokausi paketissa

On taas se aika vuodesta. Marjat kypsyvät metsissä, sieniä pullahtelee kesän jälkipuoliskon sateiden myötä esiin ja Tekramütisch pistää tuotantokautensa pakettiin. Moneen taipuvaisten knallipäiden 10. tuotantokausi on tarjonnut 40 ihastuttavaa musiikkiesitystä, jotka saavat nyt ansaitsemansa fyysisen ilmenemismuodon. Ei ole tupla-CD:n voittanutta!

Tekramütisch Music

Maailma muuttuu, musiikkityylit vaihtuvat, jopa kampaustyylit muuntuvat ajan armottomissa hampaissa, mutta Tekramütisch on aina ytimeltään oma riemastuttava itsensä. Alati tekramainen ja silti alati muuntuva. 10. tuotantokauden avaus osui viime vuoden loppupuolelle, kun Wah Wah Fever puhalsi aurinkoista ja elinvoimaista svengiä talvipäivänseisauksen porstuaan. En osaa sanoa, kuinka onnistuin tuolloin ohittamaan tuon mainion kiekon, mutta nyt sen(kin) kymmenen mainiota raitaa ovat osia uudesta tupla-albumista.

Mitä uutta ja ihmeellistä 10. tuotantokausi sitten voi enää antaa, saattaa kyynisempi rokkipoliisi kysäistä miksauslavan tienoilta kädet puuskassa. Ihan hyvä kysymys, mutta eipä sitä uuden uutta ja kimaltelevaa tuotetta tarvitsekaan aina tuoda näytille. Tekramütisch on jo aikaa sitten oivaltanut itsensä tyylillä kierrättämisen jalon taidon. Biisien soidessa huomaan kyllä kerran toisensa jälkeen linjojen ja kulmien muistuttavan menneestä, mutta eivätkö mm. herrat Lennon, McCartney, Richards ja Jagger ole tehneet tyystin samaa aikoinaan – ja tulipa noiltakin legendoilta taas männä vuonna uutta materiaalia ulos. Muoto on merkittävä, vaan eipä siitä olisi iloa ilman sisältöä ja näissä 40 rallissa piisaa ainakin ruodittavaa, sen voin luvata.

Neljän musiikkiannoksen palasista syntyy itse asiassa hyvinkin monipuolinen ja tyyleiltään kattava musamosaiikki. Oudompi rock toimii periaatteessa punaisena lankana, josta keritään kasaan erikokoisia, näköisiä ja pituisia keriä, mutta tilaa on paljolle muullekin. Näissä maisemissa suomen hitain räppäri voi heittää Comebackin tiskiin ja tyhjästä paperista taidetta luova Toimenkuva muistuttavat uudessakin ympäristössä Pardon min jargonin nytkähtelevästä erinomaisuudesta. Erilaista, samanlaista ja erilaista, sellaisella tekramaisella kulmalla.

Ovatko kaikki palaset suunniteltu jo alkujaankin näille paikoilleen, vai onko tuotantokauden aikana syntynyt materiaalia sitä mukaa kuin on syntynyt? Tästähän saisi kasaan vaikka mitä salaliittoteorioita, mutta olen taipuvainen uskomaan ajopuuteoriaan: asiat vain tapahtuvat ja kauden lopussa duo itsekin saattaa toisinaan hämmästellä kaikkea matkan varrella sattunutta & tapahtunutta. Kenties, muistelmista voimme sitten aikoinaan lukea totuuden, joka on tuolla ulkona ja joka voi hyvinkin olla 42.

Niin tai näin, kuuleman mukaan kitkaisemmin alkunsa saanut ja tikkuisemmin muotoaan hakenut Sopu-pitkäsoitto muistuu mieleen muustakin kuin Mökkihöperön lievästi beachboysmaisesta kiitokohdasta. Etenkin ronskimmin rokkaava Rusinat ja hillot runttaa torvivahvisteista roketttirollia tositarkoituksella. Kyllä ne rokatakin vielä osaavat sitten kuitenkin. Oliko kauden sulkenut Söpöysvaroitus sitten reaktio kauden aiempiin juttuihin? Sisäisesti söpö luotaa edelleen paineistettua söpöyspakkoa ja folkisti hetken tunnelmoiva Elämämme ääniraita leikkaa vieläkin syvemmältä, etenkin kun nyt biisin perään pamahtaa Kirkoton mies. Reaktioita ja vastareaktioita, kaaosta ja järjestystä – tai sitten ylitulkitsin taas itselleni ominaisesti simppeleitä asioita.



Kappaleet on jaettu järjestyksessä tuplalevylle siten, että jako neljään tapahtuu tasaisesti, tasavertaisesti ja tasaista lopputulosta väistellen. Tässäkin voi haistella suurta suunnitelmaa ja nähdä isoa kuvaa hahmottuvan kaiken taakse, mutta nämä nyt ovat näitä Rorschachin musteläiskätestejä. Yksi näkee paperilla kaksi knallia, missä toinen näkee vain kaksi etanaa, kolarin, tunkion – tai nuo kaikki.

On siis koittanut loppusanojen aika, joten nyt pitäisi keksiä jotain mahdottoman nokkelaa ja kaiken kiteyttävää. Vaan koska olen kuka olen tyydyn vain toteamaan: Tekramütisch tsemppaa. Kyllä näitä neljääkymmentä raitaa kelpaa pyöritellä, etenkin kun totaaliset kömmähdykset ovat jääneet – ainakin allekirjoittaneen mielestä – tyystin uupumaan.



Taustapeiliin katoava 10. tuotantokausi oli musiikillisesti tarkasteltuna erittäin onnistunut ja komea tupla-CD saa kunniapaikan hyllyssäni. 11. tuotantokausi käynnistynee sitten marraskuun tienoilla, mitä odotellessa tuoretta tuplakiekkoa voi soittaa siinä missä myös mm. muutaman vuoden takainen Tanssiminen kielletty – illan viimeiset 54 hidasta -tupla löytänee tiensä taas lähemmäs stereoita. Kiitos Tekramütisch, kiitos rock ja luova hulluus.

Mika Roth