Huojuva lato: Elävänä Osulassa

Pohjoiskarjalaisten kantriharrastajien perustama Huojuva lato soittaa härmäkantria, täydestä sydämestä ja laadusta tinkimättä. Yhtyeen keikkakunto on ensiluokkaisella mallilla, ainakin Nurmeksen Valtimon pitäjässä tallennetun keikan perusteella. Musiikkia on komeankokoisella julkaisulla paljon, mutta tuplalevyllinen on silti sopiva annos lääkettä. Studiolevyjä on jo julkaistu melkoinen nippu, mutta niistä jokaiselta kuullaan jotain kaunista, tai kantrista nyt ainakin.

Bluelight Records

Kyllä se kuulkaa on niin, että kantri on kaihosta tehty ja melankoliassa marinoitu. Ainakin jos puhe on härmäkantrista. Toki kantrin melodisempaan kavioon on toisinaan yritetty kengittää iloisempaakin soundia, mutta silti – näillä seuduin tuoppi tahtoo olla yleensä puolityhjä. Kaikesta hyvästä ja arvokkaasta tuntuu kuluneen myös aikaa, eikä mikään ole kuten ennen vanhaan.

Siitäkin on muuten kulunut jo 13 vuotta, kun Virran Ola on vielä kuningas EP toi Huojuvan ladon allekirjoittaneen elämään. Nimibiisihän on edelleen silkkaa timanttia, minkä tuore liveversiokin osoittaa todeksi. Toinen loistava helmi kyseiseltä EP:ltä on Willie Nelsonin On The Road Again, josta on härmäkantritettu leppoisa Tiellä taas -näkemys. Tuon mainion EP:n jälkeen sitkeästi omaa tietänsä kulkevalta orkesterilta on ilmestynyt jotain musiikkia miltei joka vuosi, mistä kohotan stetsonia päästä ja korkealle.

Nyt on koittanut jonkin sortin välitilinpäätöksen aika, eli erittäin mittava livepläjäys on tosiasia 28 biisin voimin. Todellisuudessa ryhmältä olisi löytynyt kepoisesti A-luokan materiaalia boksilliseen livelevyjä, mutta otetaan vastaan hymyissä suin sekin mitä saadaan. Tämähän on bisnestä, jossa jokaisen pitäisi saada särvintä ja juotavaa eteensä riittävästi. Arvioitavaksi saatu tupla-CD saa luonnollisen katkoksen, kun orkesteri vetäytyy Lieksan tyttö -ässän jälkeen tauolle. Toinen osa konserttia, eli kakkos-CD, lähtee liikkeelle taas parilla Suonna Konosen -soolovedolla.

Vuodelta 2010 peräisin oleva Tuuli kuljettaa (Kainin poika) on todellista härmäläisten heartlandrockia, vaikka äänessä on vain mies & kitara. Kauniisti sanottuna epätasaiselta Huojuva lato & ystävät - Takkulan baari -porukkalevyltä löytyvä Kantripaskaa (Outlaw Shit) toimii myös, vaikkei Myllykosken Pekkaa enää avuksi voikaan lauteille saada. Samaiselta kiekolta(kin) löytyvä kestorenkutus Särkynytsydämiset (Viekää minut baariin) pitää myös esittää juhlaväelle, eikä tuota osuvampaa keikanpäättäjää tietysti voisi juuri löytyäkään. Kulunutta kantria ja tuttuja vetoja, mutta jätetään suuremmat moottoriremontit tekemättä, kun kone kerran toimii.

Liveannos pyrkii siis leikkaamaan halki yhtyeen julkaisuhistorian, mutta luonnollisesti tuoreempaa materiaalia suositaan ja tuodaan rohkeammin esiin. Parin vuoden takainen Utopia, Texas kiekko on saanut yli puolet raidoistaan mukaan, eikä aikoinaan ensimmäiseen pandemiakesään ilonaiheita tuonut Viimeiset vanhat hyvät päivät jää sekään ainakaan aliedustetuksi. Hyviä levyjähän nuokin ovat, mutta kovin moni vanhempi helmi jää nyt kuulematta.

Huojuva lato osaa kuitenkin rakentaa settinsä toimivaksi, eikä matkassa ole ainuttakaan ’kuollutta kohtaa’. Välillä mennään huikean korkeammalla, useammin matalammissa maisemissa, mutta kaikkea sitoo yhteen soundi, tyyli ja näkemys. Elon pitkä ja kapea pelto on täynnä kantoja, kiviä ja kovia juuria, vaan silti sitä kynnetään, työstetään, äestetään ja opitaan rakastamaankin.

Rakkaus ja juuret kohottaa tunnelmaa ja edelleen tiukasti kutinsa pitävän Lättähattu-kiekon sitkeä Suomenhevonen tietää myös mitä rehua haukkaa. Onpa samaiselta albumilta mahtunut mukaan myös riemukkaan riehakas Hirviryijy, jossa melankolian tummia lankoja letitetään punaista suosien. Elämän suuri pyörä jatkaa pyörimistään ja kertoja ymmärtää tämän vallan mainiosti.

28 biisiä on paljon musiikkia – ja rikollisen niukasti. Elävänä Osulassa on kuitenkin siitä näppärä annos, että se on kuin yksi keikka. Tässähän voi siis asettua mukavasti riippukeinuun, kylmälaukku käden ulottuvilla ja antaa vain härmäkantrin puhua sisäiselle lehmipojalle/tytölle/henkilölle. Keikalle pääsee siis lähtemättä omalta tontilta mihinkään, mikä lienee yksi julkaisun syntymän takana olleista ajatuksista. Toimii minulle, joten cheers!

Mika Roth